***Toukokuun Toivotut2011***Syyskuussa***

Voimia kaikille menetyksen kokeneille sekä pelkääjille! Itseäkin jännittää kovasti perjantaina oleva ultra. Ei malttaisi odottaa... Olen toistaiseksi kertonut vain yhdelle ystävälle odotusasiasta, ja hän juuri kysyi, onko jännä tunne, ettei olekaan enää yksin vaan kaksin. No, itsellä kyllä toistaiseksi vielä yksinäinen olo, kun ei ole pitäviä todisteita toisesta! Toivottavasti todisteita pian tulee!

Joku todiste lienee järkkyhuono olo tänä aamuna. Samaiselle ystävälle kehuskelin, ettei sentään aamupahoinvointia ole ollut, korkeintaan päivä-, mutta nyt sitten tänään oli kyllä pytyn halaaminen HYVIN lähellä. Onneksi ammattini on kotona työskentelevä freelancer, joten ammattietuna on se, että voin lepäillä milloin huvittaa. Haittana taas se, että sairaslomaa ei sitten helpolla saakaan ja se, että äippäpäivärahat eivät huikeat tule olemaan...

Iloista ja onnekasta maanantaita kaikille!

MaiMei + Masunasu 7+1
 
Osanotot menetyksen kohdanneille.

Itse en ole paljoa kirjoitellut, kun tuntuu, että ei oikein meinaa olla vielä mitään sanottavaa. :D Mitä kertoa raskaudesta, kun ei ole mitään oloja... joten odottelen vähän pidemmälle. Me emme menneet nyt varhaisultraankaan, eli reilusti odotellaan sitten sinne lähemmäksi 12 viikon np-ultraan.

Ylihuomenna neuvola, sitä odotellessa siis. :)

Galway & pikku2 7+1
 
Kirjoitin jo aikaisemmin tuonne, onko kenelläkään tietoa :S ?

"Ähh, olen näin tyhmä mutta mistä sen alkuraskauden ultraäänen voi varata ? Siis miten voi varata vaikka esim. yleiselle puolelle vai täytyykö se ottaa yksityiseltä ?"
 
Tiudeliini, sulle vastasi eilen Nepula:

Tiudeliini, yksityiseltä puolelta voit varata varhaisultran, julkiselle puolelle et pääse ellei siihen ole hyvä syy (esim. et tiedä viimesten menkkojen ajankohtaa, keskenmeno ollut hiljattain, verenvuotoa tms). Sen verran kannattaa katsoa netistä hintoja, Terveystalolla ultra on yli 100 e ainakin meilläpäin, hinnat vaihtelee paljonkin. Jos sun paikkakunnalla sattuu olemaan kätilö, joka tekee ultria, niin ne on halvempia, n. 50 e.

Itse menen Femedaan, mutta hinnasta en vielä tiedä.
 
Kirjoitin jo aikaisemmin tuonne, onko kenelläkään tietoa :S ?

"Ähh, olen näin tyhmä mutta mistä sen alkuraskauden ultraäänen voi varata ? Siis miten voi varata vaikka esim. yleiselle puolelle vai täytyykö se ottaa yksityiseltä ?"
Yksityiseltä pitää varata, yleensä yleiseltä puolelta ei pääse. Paitsi meillä kaikille tarjotaan alkuraskauden ultra viikolla 9.
 
Ompas tänne tullut hurjasti tekstiä sitten viime kerran:O meni aikamoinen tovi niitä lueskellessa..
Sanmar::hug:
Vadelmaunelma:tuplaonnittelut:heart:
Ja kaikille uusille hurjasti tervetuloa ja kaikille tasapuolisesti vauvaliimaa mukaan!!!
Itsellä etova, oksettava olo jatkuu, etenkin aamut ovat vaikeita:( Mitään ei saattaisi syödä, mut pakko jotain syödä kun muuten olo vaan pahenee...:x
Täällä lisäksi esikoinen oksennustaudissa, toivottavasti se nyt ei tarttuis kuitenkaan kun olo muutenki on mitä on...
Nyt täytyy taas yrittää syödä jotain...
 
Mee86 Hei tuosta sun seuraavasta neuvola käynnistä, ootko ihan varma? Siis ku ei sais lakisääteisesti olla noin. Ei niinku todellakaan! Vaan siis silloin viikolla 23 saa sen lappusen kelaan että voi hakee tuet ja muut. Oon täällä ihan järkyttyny, ei missään kunnassa voi säästää noin, ku oikeesti ei saa olla noin pitkää välilä neuvolakäynneillä!!!!
:confused:
 
Mä taidan odotella siihen 14.10 asti ja juttelen neuvolassa yms. En usko siellä mitään vikaa ois, ei ole ollu mitään verenvuotoja onneks.

Kauhea yskä ollu pitempään jo, nyt rohisee keuhkoissa ja kutittaa kurkkua kokoajan. Myöskin yököttää :(.
En tiedä mikä muutamia ihmisiä on vaivanu lähipäivinä kun ovat omia mielipiteitänsä laukoneet, mutta kun takaisin sanoo oman mielipiteensä niin heti otetaan nokkiinsa ja katkaistaan välit. Ihme touhua :/...
 
TOUKKA ja muut: miten noi neuvolakäynnit siis "normaalisti" menevät? Itse oon ekakertalainen, joten en tiedä noista mitään. Täällä Helsingissä kävin ekan kerran neuvolassa toissaperjantaina. Sain aika aikaiseen ajan, koska oli ruuhkaa tulevilla viikoilla. Siellä ei tehty muuta kuin juteltiin ja punnittiin, ei otettu ees verenpainetta. Labrassa sain käydä erikseen toisena päivänä. Siitä en tiedä, pitääkö mun niistä tuloksista kysellä itse, vai ilmoittavatko neuvolasta, jos jokin on vialla veriarvoissa tms.

Neuvolassa sanottiin, että soitan sinne ja varaan seuraavan ajan sitten vasta sen toisen ultran jälkeen, siis tosiaan joskus viikolla 20, tai milloin se onkaan. Tuntui kauhean kaukaiselta. Muuallako pääsee siis jo aiemminkin? En nyt tiedä, mitä ne siellä neuvolassa sitten varsinaisesti tekisivät. Mukava neuvolatäti sanoi kyllä, että aina saa soitella, jos mielessä jotain kysyttävää.

Lakisääteiseen ekaan ultraan en ole vielä saanut edes kutsua - milloin kutsu yleensä saapuu?

MaiMei 7+1
 
Pahoittelut Sanmar!


Täällä ensimmäinen neuvolakäynti takana. Siellä katsottiin pissa, hemoglobiini, paino ja verenpaine. Missään ei mitään valittamista vaan kaikki niin kuin pitää! Lasketunajan täti merkkasi että olisi 12.5, mutta älkää vielä muuttako sitä etusivulle vaan katsotaan ylihuomenna mitä lääkäri sanoo vai sanooko mitään, jännittää.

Täällä Lahdessa neuvolakäynnit menee niin että alussa on tämä ensimmäinen, sitten on lääkäri, sitten pitää käydä labrassa viikoilla 9-11 (muistaakseni) ja sitten tulee kutsu np-ultraan mikä siis viikolla 12. Seuraava neuvola-aika mulla on 1.12 ja siitä eteenpäin kuukauden välein plus ultrat mitä on ja lopussa viikon välein. Ja tämä kaikki minulla jolla ei mitään riskiraskautta (vielä, kopkop koputan puuta).


(.) Velloo ja huippaa ja mikään ei oikein mene alas paitsi mehu. Ulkoilma kyllä tekee hyvää joten raahaudun taas kohta taaperon kanssa kauppaan ja leikkariin. Tulee ihan haikeudella mietittyä ekaa raskautta milloin töiden jälkeen sai vain nukkua koko illan jos niikseen tuli, ja sai saikkuakin töistä jos oli liian huono olo. Mutta eipä kotiäiti nyt sitten voi ihan niin vaan nukkua... onneksi mulla tämä pahoinvointi pahenee iltaa kohti, onneksi siksi että sitten mies on kotona ja hoitaa lapsen ja vie ulos ym.

Phoebsi ja Dude 7+4
 
Hello!

Soittelin aamulla kätilöopiston äippäpolille ja sit vielä olin yhteydessä omaan neuvolaani. Kättärin kätilö oli aivan ihana; hän sanoi, ettei mun huoli ole ihan aiheeton, mutta että meillä täällä kuulemma tämmösiä raskauksia seurataan ylimääräisillä polikäynneillä ja ultrilla. Sanoi kuitenkin myös samaan lauseeseen, että koska luonto on asian nyt näin järkännyt, niin eiköhän se haava ehdi siinä vielä lisää parantua, ennen kun masu on taas iso pallo. Terkka oli kätilön kanssa ihan samoilla linjoilla, sanoi myös että tuo raskauden seuranta keskitetään enemmänkin äitiyspolille, jossa mietitään tulevaa synnytystapaa, joka ei siis automaattisesti ole sektio. Jos haava on hyvin parantunut ja raskaus menee hyvin, niin on täysin mahdollista synnyttää alateitse.

Vähän helpotti pahin pelko, kun tietää että musta ja vauvasta pidetään huolta ja mua kuunnellaan. Vähän kyllä ihmetytti, kun terkka sanoi suosituksen olevan vähintään 1 vuosi sektiosta, siis seuraavaan synnytykseen ja kuitenkin lääkäri jälkitarkastuksessa näytti heti vihreetä valoa :confused: Mutta pääasia, että hommat hoituu ja kaikki pelot ym. otetaan tosissaan. Mennään nyt sitten yksityiselle varhaisultraan ja eka oma neuvola on siis ens viikon keskiviikkona.

MaiMei: Mulle oli edellisessä raskaudessa tosi iso ylläri kun ekan neuvolakäynnin jlkeen seuraava lis ollut vasta viikolla 24 tai jotain sinnepäin :O Aika hurjaa säästämistä kyllä mielestäni ja aivan väärästä paikasta! Ajattelin silloin, että miten ekakertalaiset "selviää" kun itseänikin tuo pitkä tauko ihmetytti. Mutta kyllä noihin neuvoloihin toki pääsee siinä välissäkin, ainakin täällä L-Helsingissä, jos joku asia huolestuttaa.

Meillä ainakin seuraavassa neuvolassa merkattiin korttiin labrajutut, ei niitä tarvinnut erikseen soitella. Labrasta kun ne tiedot menee suoraan terveydenhoitajan koneelle. Kai sieltä soittelevat perään, jos on jotain häikkää...

Sitä ultrakutsua voi ehkä vielä hetken joutua odottelemaan... mä taisin saada sen viimeks vaan viikkoa ennen ultraa.

Nyt ruualaittoon!

Maybaby ja rv 7+0
 
Heippa! Olipas tullu paljoa tänään tekstiä..

Omaa napaa pikaisesti; menen päivystykseen klo 18 näiden mahakipujen takia, pahentuivat aamulla ja nyt kipu jatkuavana tuolla vasemmalla puolella nivusiin asti...Mitään vuotoja ei edelleenkään oo..
Pelottaa, mutta toisaalta luin, että nää kivut ois aika normaaleja näin alkuraskaudessa...Huhhuh...
Tulen sitten kertomaan missä mennään...Ottaa vaan päähän, että täällä ei oo missää ultraa ja jos päättävät, että pitää ultrata ni pitää lähteä Tyksiin asti...
 
oon jo niin moneen kertaan koittanu kirjottaa tänne ja aina teksti on menny bittiavaruuteen ni alkaa pikkuhiljaa kyrsimään!!!! :mad:

Pahoittelut Sanmar82 :hug::'( Itellä myös pelko että kaikki ei mee hyvin mutta oireiden puolesta oon positiivisin mielin.

karvatonkoira toivotaan että vuoto oli harmitonta, onneksi kuitenkaan sulla ei oo kipuja :) Mulla välillä nippailee niin selkää kuin mahaakin.

fyssari kyseli liikunnasta,just eilen oli 3 salibandy peliä ja meno oli kyllä helkkarin kovaa välillä. Reenejä on pari kertaa viikossa ja ajattelin pelailla sinne rv12 tietämille,riippuu vähän miten masu kasvaa.Pojasta pelailin noille viikoille melkeen normaalisti.

Joku kyseli mun opiskeluista,viimeisiä sh harjotteluja viedään ja sitten päästään asiaan :p

Ainiin ja ä tänään soitin ja siirsin ultran viikon päähän,sillon ois 6+5 ni pitäis ainaski sykkeen näkyä ja toivotaan että pikkuisella on kaikki hyvin <3 Mutta nyt syömään ennekuin oksuolo yltyy...

Diipeli ja kultapieni 5+5 :heart:
 
onnea uusille plussanneille!

Toukka ja MaiMei: Ekassa raskaudessa oli mullakin niin että kuukauden välein siellä neuvolassa kävin ja lopussa tietenkin useammin mutta sillon asuttiin vantaalla. Nyt siis on vasta toisen ultran jälkeen aika ja luulen että ne perustelee sen sillä että kyllä saa soittaa tai tulla käymään siinä välissä jos joku huolestuttaa, mutta käytännössähän aika harva sinne yrittää väkisin mennä.. ainakin mulle sano vaan että voi soittaa. ehkä ne ajattelee että kun on ultrat siinä välissä niin ei tarvis tulla? mutta olen kyllä samaa mieltä että huonosta paikasta nuo säästöt taas lähtee! ja ekalla neuvolakäynnillä otettiin tosiaan vaan tiedot, verenpaine ja anettiin kaikkia infolappuja. sitten sai lähetteet labraan ja siellä nyt kävin ja oletan siis että varmasti ottaa yhteyttä jos on jotain häikkää.. mutta itse en kyllä aio välttämättä neuvolaan soittaa heti jos jotain tulee vaan mielummin synnytyssairaalaan kun sinne voi soittaa muulloinkin kun tunti päivässä! ja minne se eka lääkärikäynti on hävitetty niin on kyllä tosiaan aika ihme kun niitä oli sentään vaan joku kaks koko raskauden aikana niin luulis että ne on sitten tärkeimmät ja että niitä ei sitten eka lähettäis poistamaan?!

oieita taas paljon, eli väsymys ja oksettaa koko ajan! ja kohta ei kyllä nää isot paidat riitä tätä pömppöä peittämään! pakko ottaa arkikäyttöön vintiltä vähän raskausvaatteita jo.. ja sit voi pitää kolussa ja töissä normivaatteita:)

eikä vieläkään ultrakutsua vaikka periaatteessa voisin jo ens viikolla päästä kun tosiaan neuvolan mielestä olen jo reilusti yli 9 viikkoa!

minä ja masuasukki 8+1 (oikeasti)
 
Huokaus!

Ensimmäiseksi osanotot kaikille surua kokeneille.. :(

Laitoin juuri kahvia tippumaan, väsyttää jo jonkin verran. Tai haukottaa vähän väliä. Sohva vetäisi kummasti puoleensa. Tota kahviakaan ei juuri tee mieli. Parina päivänä on ollut fiilis että kahvin haju ällöttää, mut vielä sitä on tullut hörpittyä. Eilen tuli vietettyä koko päivä ulkona, ihana fiilis ja väsymys ja huono olo ei niin siellä tuntunut/muistunut mieleen.. Karpaloita ja tattejakin löytyi! Lauantaina vetäisinkin sitten huomaamattani mummolassa pikku päikkärit. Mummo-kulta oli kutsunut sukua kalasopalle, ja sopan jälkeen nukahdinkin sitten sohvalle.. Hieman hävetti. Varmaan ei tarvi kauan pidellä vauvaa salassa, jos tuollainen meininki jatkuu.

Olen myös miettinyt milloin asia pitäisi ulkopuolisille kertoa. :) Toisaalta nyt nauttii, kun on joku ihana salaisuus odottamassa. Ekassa raskaudessa tuli kerrottua aika nopeastikin, koska pahoinvointi oli niin hurjaa. Silloin itkin sen aikaiselle miehelleni, että en olisi ikinä halunnut tulla raskaaksi jos olisin tiennyt kuinka paha olo voi olla. Aamulla heräsi kuvottavaan tunteeseen joka jatkui siihen asti kun nukahti... Välillä tuli oksennettua, mutta sillä ei ollut mitään helpotusta kuvotuksen tunteeseen. Ehkä eniten ahdisti, kun ei tiennyt jatkuuko pahoinvointia kuukausi vai koko raskaus? (reilu kk sitä vaan sitten kesti). No jälkeenpäin tuo tuntui lähinnä naurettavalta, lapsi oli kuitenkin enemmän kuin toivottu. Elämäni ihanin ja rakkain. :heart: Nyt tää heikottelu on vielä hyvin siedettävää, ja helpottuu kun nappaa jotakin suuhunsa.

Liikuntaa aion harrastaa just niin kuin hyvältä tuntuu. Tällä hetkellä kerran viikossa kuntosali ja sitten zumba kans kerran viikossa.

Onko täällä muita jotka eivät päivittäin näe rakkainpaansa? Meillä mies on viikot opiskelemassa reilun parin sadan kilometrin päässä.. Viikonloput vietetään tietysti tiiviisti yhdessä, mutta arkipäivät (käytännössä 3-4 yötä) täytyy kasvatella masua yksinään. Tai siis, ei täällä koskaan yksinäistä ole, siitä pitävät lapsi ja kissat huolen! Lapsi on kyllä yhteishuoltajuudessa edellisen kanssa, eli tänään mulla yksinäinen ilta, harrastuksien pariin siis.

Ansukka ja salamatkustaja 5+4
 
Sanmar :hug: Pahoitteluni :( Elämä ei aina ole reilua, mutta uskon että teillekin vielä pienokainen suodaan! voimia!

Karvatonkoira Kannattaa soitella neuvolaan, niin voit saada lähetteen ultraan, siellä ainakin asiat selkenevät! tsemppiä! :)

kaikille ultratuille onnea siitä että kaikki hyvin, se varmasti huojentaa mieltä :) Ah! :)

ON: täällä meneillään 5+4. Oireet ovat vain ihan pikkuruisia. Väsyttää ja viluttaa. Alavatsa turvottaa, nipistely vähentynyt. Tissit ovat vihdoin arat. Jotkut hajut etoo, ei kuitenkaan okseta. Makeaa ei tee yhtään mieli, vaikka yleensä syön suklaata kerran päivässä. Väsyttää ja 9h yöunet menee helposti + päikkärit. Valkovuoto on runsasta.

Lastenvaunuista Me jo eilen "päätettiin" ostaa Emmaljungan City Crossit, sellaiset 2011 vuoden malliston valkoiset unelmat citykopalla :) Mä oon kauan jo niistä haaveillut ja mieskin ihastui heti :) Ne menee sekä pojalle että tytölle :) Kesällä kivan virkeä väri tuo valkoinen. Ajateltiin myös ostaa Emmaljungan turvakaukalo, sillä senkin saa myös ratasosaan kiinni.. voisi kuvitella olevan kätsy esim. kauppareissuilla :) JALAT MAASSA KUITENKIN EDELLEEN! :)

Salamatkustajan paljastus Salamatkustajasta olemme kertoneet vasta parhaalle ystävälleni, oli pakko kakistaa ulos raskautuminen... Miehen äidille kerromme ensimmäisen ultran jälkeen, eli silloin viikkoja n. 8+2..hänelle olisi helppo kertoa myös keskenmenosta, joten täten ajattelimme asian kertoa. Omille vanhemmilleni ja muille kerromme 12+... kiva tätä on salaisuutenakin pitää =)

Supuliini + murunen 5+4
 
Ansukka, mulla ei ihan sama tilanne ole, mutta mies tekee tällä hetkellä normiduunin 8h/pvä 100 km päässä (eli matkat päälle +2,5h) ja kun tulee kotiin, niin jatkaa yrityksensä hommia. Käytännössä pyöritän kaiken kotitöistä lasten aamu ja iltasyöttöihin ja nukuttamisiin yksinäni... Monesti mies ei tule yöksi kotiinkaan (etenkin, jos menee ylitöiksi) ja tänä vuonna on ollut viikon mittasilla koulutuksilla 3 x ja 2 vielä tulossa. Aloitti lisäksi 2 vuoden opiskelun töiden ohella viime kuussa, joten yhteinen vapaa-aika kutistui jälleen... Mutta meillä on diili, että nyt on miehen aika panostaa uraansa (haluaa saada firman pyörimään niin että normiduunin voi jättää), mun vuoro on sitten kun lapset lähtee päikkyyn hamassa tulevaisuudessa. Mulla edessä työpaikan vaihdos, joten ei kiirettä edes töihin tällä erää...

Liikunnasta... Mä lenkkeilen 1-2 x vkossa ja käyn 1 x vkossa salilla. Siinäpä se ja toistaseksi tahti on säilynyt. Ongelmaksi on tosin tullut vasen jalka, joka plussaamisen jälkeen ei kestä enää kuin 1 h lenkin, muuten ärtyy tosi kipeäksi :( Mulla on kroppa renannu selän ja jalan suhteen kuopuksen odotuksessa ja synnytyksen jälkeen, joten samaa vaivaa tulossa nytkin.

nepula 6+3 (7+4)
 
Mee86 vaikka kyse ois 5. lapsesta niin kerran kuussa pitää olla kontrolli tai max 6vko välii jos eka kerta on tosi ajoissa, tietenkin riippuu kunnasta ja täytyypä kysästä joltain entiseltä luokkakaverilta joka on hki.ssä töissä että miten toi voi olla mahollista. Kaikilla ei oo tosiaan tuota alkuraskauden ultraa mutta neuvola käynnit pitää silti olla. Kun ei pysty kyllä seuraamaan mitenkään pelkän "soita jos siltä tuntuu" perusteella, kohdun kehitystä, virtsa kokeita tai verenpainetta. Sinuna kyllä ottaisin vielä varmuuden vuoksi neuvolaan yhteyttä ja kysyisin, ei mitenkään voi olla vaikka he laskis sen np ultran viikolla 12 seuranta käynniksi että seuraava on siitä vasta 2 kk kuluttua.
 
Annukka Joo meillä kanssa mies saattaa olla pitkiä aikoja poissa, ja ei todellakaan pysty itse niitä valkaamaan on siis sotilaana kouluttamassa varusmiehiä puskassa joten matkaakin saattaa olla vaikka jotain sattuis ennen kun kotiin pääsee, esikoisen lasketun ajan paikkeilla oli myös puskassa ja sieltä kyllä onneksi pääsi synnytykseen. Nyt on myös sen viikon puskassa kun meillä on laskettu aika ja matkaa noin 400km, ja jatkuu sitten niin että viikko kotona ja taas kaksi puskassa eli isyysvapaalle ja perheleämään pääsee vasta ku vauva on kuukauden, siihen asti saan pärjätä yksin, vähänhän se jänittää. Kuten myös se että kerkeekö se synnytykseen kun esikoisen kaa synnytys kesti 4h ja ponnistus 3min, ja kun sanotaan että kakkosen kaa kaikki on puolet nopeempaa...
 
Heippa!

Lääkärissä käyty. Mitään ei näkynyt/löytynyt. Verenpaine oli muuttunu todella hyväks, nyt oli 124/74 ja aina ennen ollu tosi korkee. Gynetutkimus tehtiin, kaikki normaalia, ei verta. Pissanäytteessä ei mitään ja tulehdusarvot normaalit..Eli ilmeisesti vaan kovia kasvukipuja. Varmuudeks menen tyksiin ultraan loppuviikosta. Ihan kiva kyllä mennä niin saan varmistuksen, että siellä on kyytiläinen ja oikeessa paikassa. Nyt vaan tartteis lopettaa stressaaminen, koska mitää ei löytynyt...Mutta aika kovia kipuja kyllä on...:x

Nyt koiran kanssa ulos ja nukkumaan!
 
Sanmar:hug: voimia..

Täällä ihan hirveä pahoinvointi aamusta iltaan,miten esikoisesta ei ollut ja nyt tästä on?ihmeellistä...
Ollaan kerrottu raskaudesta muutamalle kaverille ja anopilleni ja muille ajateltiin kertoa omissa häissä jotka on 23.10:) Toivottavasti pääsis ultraa sitä ennen ni olis varmuus että jotain kyydissä on...eipä muuta kun nukkumaan:wave:
Heissu ja masukki 7+3
 
hei vaan!

Toukka: kyllä mä sen verran ajattelin että haluan kyllä mennä sen np ultran jälkeen sydänäänet kattoo ainakin kerran, varsinkin kun mulla se ultra varmasti liian aikaisin.. että viikolla 13 ne saa kyllä antaa jonkun lyhyen ajan! mutta tuskin se nyt mulle valehtelis siitä seuraavasta ajasta vaikka ei ollutkaan mikään ihannetyyppi :)p) niin en usko että se huvikseen sen keksi.. mutta siitä lääkäristä aion kyllä sanoa että sen haluan(!) kun se ainakin viimeks aika tärkeältä vaikutti!
No, en aio kuitenkaan sen enempää stressaa kun ei tosiaan sinne huvittais niin usein mennä muutenkaan:) mutta mielummin olisin kyllä sitten loppouraskauden kerran viikossa käynneistä poistanut pari, kun tästä alusta.. mutta näillä säästöillä niin ei oo varmaan niitä muutenkaan:p

nyt pitää lähtee!

minä ja masuasukki 8+2
 
Ansukka: Mein isi on kanssa viikot poissa, Armeijassa.. :/ Lykkäsi niin monta kertaa sitä jo et nyt oli sit pakko heinäkuussa mennä.. Haminaan meni aliupseerikouluun, mut siirtyy sieltä onneks takasi lappeenrantaan jouluna, et sit näkee iltaisinkin :) ....Nää viikot on välillä todella pitkiä :(
Ei se oo helppoo tytölläkää, välillä iha reppana ku isiä niin kova ikävä, vaik ei vielä sitä osaa ääneen sanoakkaan, nyökkää aina ku kysyn että onko siulla isiä ikävä :')

ziki ja pömppä 8+2
 
Huomenta kaikille!

Ensin :hug: kaikille jotka olivat saaneet huonoja uutisia :(

Sitten onnittelut kaikille hyviä uutisia saaneille :flower: :)

Mun hyvin niukka vuoto loppui perjantain aikana, eiköhän se ollut ihan harmitonta. ensi maanantaina pääsee ultraan, millään en malttais odotella sinne asti! neuvolaan pitäisi muistaa soitella myös, jos vaikka saisi ajan varattua.
Täällä käydään ekan kerran neuvolassa joskus viikolla 9, ja ainakin viimeksi multa otettiin silloin hemoglobiini, pissanäyte, paino ja verenpaine, lisäksi juteltiin yleisesti ja sain kasan esitteitä. NP-ultra ja siihen liittyvä veriseula on sitten viikon 12 tietämillä, samalla taidettiin ottaa se veren rhesus-tekijä ja hiv:t sun muut labrassa. Eka lääkärikäynti oli aika pian tuon np-ultran jälkeen ja siitä sitten neukkukäyntejä oli kerran kuussa, puolenvälin paikkeilla oli se rakenneultra ja toinen lääkärikäynti pian sen jälkeen ja sitten lopussa ne neukkukäynnit tihentyi. Joka kerta seurattiin pissaa, verenpainetta ja painoa, mulla lisäksi hemoglobiinia, myös vatsan/kohdun kasvua seurattiin. Ensikertalaisilla täällä on lisäksi synnytystapa-arvio joskus viikolla 36, johon kuuluu siis lääkärintutkimus ja ultraus.
Meillä ei neuvolassa ole ultraa, sydänääniä ruvetaan muistaakseni kuuntelemaan sitten sen ekan lääkärikäynnin yhteydessä, eli joskus viikolla 12-13.

Liikuntaa ajattelin harrastaa normaalisti sen verran kun ehdin ihan niin kauan kuin vain pystyn, nyt menee jumppatunti kerran-kaksi viikossa ja lisäksi mahdolliset kävelylenkit. Enemmän pitäisi liikkua, kunto rapistui kevään ja kesän aikana luvattoman huonoksi :( Ekan raskauden aikana jumppailin ihan tyytyväisenä vielä kesäkuun alussa, LA oli elokuussa. Neljän-viiden kilsan (sauva)kävelylenkkejä tein ihan loppuun asti, vauhti tosin alkoi olla melko hiljainen. Sykettä kannattaa tarkkailla sitten oliko se puolestavälistä eteenpäin, mutta muutenhan saa ja kannattaakin liikkua niin paljon kuin hyvältä itsestä tuntuu :)

Noissa varhaisultrissa on muuten hirmuisia eroja paikasta ja paikkakunnasta riippuen, viimeksi maksoin (kelakorvauksen jälkeen, saako sitä?) jonkun 60-70 euroa. Saa nähdä mitä nyt maksaa, olen menossa eri paikkaan. Jossain maksaa kuulemma reilusti yli satkun!!

Töistäkin oli ollut puhetta, mä olen ollut työelämässä mukana nyt viitisen vuotta, tosin opiskelin samalla. Tällä hetkellä olen toista kertaa tekemässä äitiyslomasijaisuutta täällä, viimeksi jäin itse äippälomalle hiukan ennen kuin soppari umpeutui ja niin käy nytkin jos kaikki menee hyvin :D
Mähän menin töihin kun tänne pyydettiin heti kun äitiyslomaloppui, eli tyttö oli vajaan 9 kk. Mieheni jäi hoitovapaalle hänen kanssaan, ja joulukuussa olisi tarkoitus sitten neidin aloittaa hoitoura. Saa nyt sitten nähdä, jatketaanko hoitoa pari päivää viikossa vaikka mä kotona olisinkin, täytyy katsoa sen hetkisen tilanteen mukaan. Mulla on työmotivaatio tosi hukassa, oikein hävettää :ashamed:

T: Linttu ja möykky 6+2
 

Yhteistyössä