~Toukokuun toivotut 2012 *MARRASKUU*~

Meillä lapset tietää tulevasta pikkusisaruksesta mutta olen kyllä ihan:O ettei kukaan muu muka ole asiaa tajunnut,tai ainakaan ääneen kysynyt.Supattelevat varmaan sitten "odottaako x taas,ootko huomannut"Mutta en siis oo asiaa huudellut koko kansalle:D

L-R ja mini rv 13+
 
Huomenta

Pirteänä taas uuten päivään herätty. Kovin pimeää vaan vielä ulkona on. No pojilla pph päivä tänään. Saan itse hoidettu asioita kaupungilla samassa. Pitäs löytää parit housut, kun en löydä mun vanhoja äitiyshousuja mistään. No selvisi sitten, että mies oli heittänyt ne pois, ku oli luullut laatiokkoa (jossa ne oli) roskiin meneväksi. Kiva. No onpahan hyvä syy shoppaila miehen rahoilla vähän :whistle: :p

Rakenneultra mulla 27.12. Ihan ei saada jouluksi siis tulokkaasta uusi kuvia, mutta olishan tuo periaatteessa voinut mennä myöhempäänkin. Viimeksi meinaan tehtiin vasta viikolla 23.

Syli84: Kuulostaa hyvältä idealta lähettää omalle isälle tuo ultrakuva. Voisin ihan matkia sinua ja tehdä samoin. Tai viedä mukana ku mennään käymään. Omalle isälle meinaan en oo vielä ehtinyt raskaudesta mainita enkä sitä puhelimessa halua tehdä.

Omalla äidille kerron tänään, kun mennään kylään. Saas nähdä mitä meinaa... Uskon, että onnellinen on.

Muoks: Pojille kerrottiin (esikoisellehan kerroin jo vähän aikaa sitten) ultran jälkeen. Ihmeteltiin ultrakuvaa koko perheen voimin. Nyt sitten jäivät laskemaan koskahan se pikkuveli tai pikkusisko syntyy. Kyselyä ja kyselyä. Tätä tää sitten varmaan sinne toukokuuhun on. No onneksi tulee joulu, niin saavat muutakin ajateltavaa.

Tuhkimo Ladybug 12+6.
 
Viimeksi muokattu:
Li
Huomenia!

Tiuhti_ ko se niistä näppylöistä puhui? mulla oli viime viikolla selkään ilmestyny rintsikoiden alle sellanen hirveän kutiava näppylä ja kevri katsoessaan totetsi että taitaa olla hormooninäppy. helvetti että kutisi!

Kertomisesta
: pomo ja työkaverit tietää jo ja kaikki oikein hyvin, samoin muutamat kaverit. äidille ajattelin kertoa ylihuomenna perjantaina (iiik!) ja isälle luonnollisesti isänpäivänä. en ole millään keksinyt tapaa aloittaa kertominen, joten väsäsin molemmille kortit ultrakuvan kanssa. :) isän kortissa toki lukee vielä hyvää isänpäivää lisäksi :D
 
NanaMama: Älä huoli siitä turvotuksesta! Meillä turvotusta oli pienellä 3.9mm ja toistaiseksi suurinpiirtein täyspäinen olen ;) vaikka shokkihan se uutinen oli. Omia tietoaja ei kannata käydä katsomassa missään asiassa vaikka siihen mahdollisuus olisikin. Omiin tuloksiin kun tietysti suhtautuu aivan eri tavalla kuin vieraiden ja kun ne katsoo itse ei saa samalla sitä "ulkopuolisen" näkemystä asiaan. :) Koita ottaa ihan rennosti. :hug:

Tiuhti_: Mulla oli noin kuukaus sit kans hirveästi kutisevia näppylöitä. Nousivat kuin tyhjästä ja kutisivat ihan älyttömästi. Ohi meni perusrasvalla (ja raapimisella ) . :D Tosin se raapiminenhan ei auta siihen paranemiseen yhtään. :D

Kertomisesta: MIltei joka yö nään unta siitä että kerron äidilleni tai äiti kysyy asiasta. Äidin reaktiot vaihtelee unen mukaan. :D Ei olla siis vielä kerrottu kenellekään, yritetään pitää vielä pari viikkoa salassa asia, siis punktioon asti. Sillon kuitenkin myös ultrataan ja saattaa näkyä jo jos on jotain poikkeavaa vauvassa... Varmaankin pidetään salaisuutena sinne punktion tuloksiin asti jos vaan mahdollista. Mies sanoi eilen että mun maha on kasvanut ja näytän jo hyvinkin raskaana olevalta mutta kukaan muu ei ole ainakaan ääneen sanonut. :D

Omaa napaa: JIPII, mun paino on noussut nyt vajaassa viikossa miltei 2kg. :D Olen kyllä syönytkin lähes tauotta.. :D

Minkäställevoi ja mussukka 13+5
 
Minulla alkoi taas näköjään jokasyksyinen flunssakierre. :snotty: Lämpöä on ja kamala olo. Onneksi voi levätä kotona tämän päivän. Mahakin meni ihan sekaisin vaikka koko raskauden on muuten ollut vaan ummetusta. Paha olo jyllää vieläkin ja korostuu kun joutuu liikkumaan ja olemaan jalkeilla. Mutta edelleen se kielteinen asenne noihin poissaoloihin töistä pahoinvoinnin takia estää hakemasta saikkua siihen. Tosin onneksi on nyt lääkkeet niin ei ainakaan oksennella tarvitse.

Näin viime yönä ensimmäisen kunnon synnytysunen ja epäilen että oli kuumetta kun uni jotenkin todella toden tuntuinen ja jatkui vaan vaikka heräsinkin välillä :) Unessa meni synnytys muuten hyvin, mutta istukka ei tullut kunnolla ulos ja siitä jouduin sitten kaavintaan (en tiedä tapahtuuko näin edes oikeasti) :)

Princessille tosiaan vinkkinä että kannattaa mennä yleislääkärille, koska ottavat paljon vakavammin raskausoireet joita neuvola ja äippäpoli tuntuu väheksyvän ja pitävän ihan normaalisti raskauteen kuuluvina. Tai siis kuuluuhan tuo pahoinvointi raskauteen, mutta ei se silti saa olla niin pahaa että keho kuivuu ja ei pysty normaaliin rauhalliseen elämään.

Mutta tämä lähtee nyt peiton alle palelemaan ja toivomaan että tauti menisi pian ohi.

Sadettaja* ja Kääpiö 13+5
 
  • Tykkää
Reactions: Omppu5
:mad::headwall: migreeni
tulin vaan pikaseen kirjottelee et tästä helvatin migreeni kohtauksista.
Eilen tuli oltua koko päivä töissä..aamulla ja illalla siis.. tänääntaas kostautui.. Oksettaa, huomaaa ja päätä särkee ja silmiä jomottaa..
Mä en oo migreenistä oikeastaan koskaa kärsinyt, joskus ollut ehkä tyyliin kerran vuodessa.
Nyt tuntuu olevan vähän väliä.. Tuntuu et joka viikko saa vedellä noita pandoleja ja reippaasti kerrallaan.. :( alkaa pelottaa paljonko niitä uskaltaa oikeesti syödä...
Tietääks joku onks migreeni yleistä raskauden aikana, kyl mä ne normaalit pääsärky kohtaukset kestäisisin mitä normaaleissa raskauksissa ollut...

Ei kai auta ku painua peiton alle piiloon.. *yökkää*

t:tiuhti84+miniJ 14+1
 
mymosa
Kummeista me nyt päädyttiin sittenkin, että kysytään miehen veljeä ja tämän avovaimoa kummeiksi, koska ei lähipiiristä enää löytynyt ihmisiä joita ois voitu ajatella.
Tai mulla olisi kyllä ollut yksi ystävä, mutta hälläkin on jo niin monta kummilasta, etten tiiä oisko suostunut ja sitten ois ollut vaikeutta löytää se toinen kummi.
Näin siis ratkaisimme ongelman :) Ja kivahan se on saada kummit miehen puolelta, kun kahdella aiemmalla on kummit minun puolelta (exä ei halunnut ketään omalta puoleltaan silloin).
 
Onkohan kenelläkään tällaista ongelmaa, mulla aina iltaisin kun istun sohvalla tai menen nukkumaan niin tulee "levottomat jalat"? :) Eli siis vähän kuin kasvukipuja, koko ajan pitää pitää jalat liikkeessä, aivan kauhea tunne jaloissa. Varmaankin liittyy jotenkin raskauteen kun ei ole ennen ollut :)
Joku kyseli liikunnasta, minä ainakin pyrin tosiaan ainakin sen yhden pitkän lenkin koiran kanssa ja sitten pari jumppaa viikossa. Uimaan olisi kova hinku, mutta sen vuodon takia se on kielletty. Samoin seksi. Kielto on nyt ollut voimassa jo melkein kuukauden ja pelolla odotan kauan se vielä jatkuu.

Masu12 ja Möykky 12+6
 
Tuhkimo81 Mulla on rakenneulta päivä sun jälkeen vielä :)

Tiuhti84 Itse olen kärsinyt aiemmin migreenistä, ja kun otin asian nyt neuvolassa puheeksi, niin sanoivat, että migreenin pitäisi olla harvinaisempaa raskauden aikana. Kuitenkin viikolla 7 sain aika pahankin migreeni kohtauksen.. syynä oli muuttamisesta aiheutuva stressi. Liikaa kun asioista stressaa niin laukaissee migreenin.. Nyt koitan vaan nauttia olosta, ja toivon ettei vaiva enää palaa. :)
 
Noniin, josko sitä vihdoin ehtis jotai raapustaa, ennenku tyttö herää :)
Pahoittelut taas menetyksen kohdanneille, ihan kauheeta, enkä todellakaan voi tietää edes miten pahalta teistä tuntuu :( :hug: Elämä ei oo reilua :/
Ja onnea kaikille jotka on saanu hyviä ultrakuulumisia!

Mä pikalukasin teiän jutut, ollu todella kiire kun ollaan nyt loppukuusta muuttamassa, ja pakkaaminen on jääny mun hommaks(samalla toi melkein 1wee purkaa ku mä pakkaan) :D Mut onneks saatiin nyt 4h+k et ainakin on tilaa uudelle tulokkaallekin :) Meillä kun on noita karvakorviaki 3kpl.

Joulua en odota todellakaan, sokrujen takia joudun unohtaa mun lempiherkut, glögin,piparit, joulutortut, SUKLAAT! Ihan järkyttävää... Voipi kyllä olla et mulla on tohon aikaa jo insuliinitki käytössä... Ei kauheen hehkeilt oo näyttäny noi verensokerit vaikka kuinka noudattaiski ruokavaliota. Mulla on ollu sama ongelma ku (oisko ollu) Mymosalla, istun aika kauan sen verensokerimittarin kans enneku saan tökkästyä :D Joinain päivinä en oo saanu edes aikaseks ollenkaa.. Pitiki sattua neulakammoselle.... :mad:

Mulla on rakenneultra 27.12. Ja aikamoinen tyttöolo täällä vallitsee. En voi kuvitellakaan et se olis jotain muuta ku tyttö :D Vaikka joka päivä kun vesi kielellä haaveilen verisestä pihvistä, kuvittelen et joku Arnold Schwarzenegger siel asustelee :) Mut varmaan sit tyttöversio :D

Meillä on nimet jo molemmille sukupuolille, mut kummeja ei olla viel mietitty.
Liikkeitä oon ainaki kuvitellu iltaisin sellast kuplintaa.. Mut en voi uskoo et näin aikasin tulis vaik onki toinen raskaus.. Mulla tota ihraaki niin paljon et miten se vois sielt alta tuntua :popcorn:

Muuten tällänen älytön juttu tuli mieleen yks päivä ku vertasin noit nt-ultran tuloksii omien kohdalla. Eka oli tässä vaihees 4,3cm pitkä ja tää toka on 5,2cm niin Te joilla on monia lapsia, ootteko huomannu et tässä vaihees vois jo viitata vaikka syntymäpituuteen? :D Siis et mun toka olis sit pidempi kerta se on nyt jo noin paljo pidempi... En kyl usko mut tuli vaan mieleen :D

Kerrottu on melkein kaikille, ja kukaan ei oo ollu yllättyny vaikka tuleeki suht pienel ikäerolla :) Jotenki niin ihanaa ku siitä ei nyt oo tehty mitään numeroa. Mä oon niin ei-huomiota-hakeva-tyyppi et nautin ku saan olla rauhas :D Meinasin muutenki viimeks loppuraskaudessa alkaa ammuskelee ihmisiä(ei nyt iha) ku niitä älyttömiä kommenttei sai kuulla joka päivä "OHHOH odotat sä kaksosia" vaik ihan hyvin ties et en :D Tai "Varmaan tulee yli 6kilonen vauva" Ja omaks puolustukseks mulla ei edes ollu mikään järkyttävän iso maha :)
NO mut joo en ala liikaa skriivaa, pitää mennä jatkaa pakkaamist!
Ihanaa syksyn jatkoa kaikille :)

Pöhkis 13 ja jotain? :D en oo ehtiny pitää kirjaa :D
 
mymosa
Mä mietin miehelle isyyspakkausta.. kattelen netistä millasia vaihtoehtoja ois. Mutta oisko ihan höhlää jo antaa sellainen joululahjaksi.. jotenkin sitä vain on ihan pessimisti.
 
onpa tämä raskausdementtia ihanaa. Laitoin likan kouluun tuntia liian aikaisin. Miten sitä pystyikin katsomaan kelloa noin väärin... meni kaveriaan hakemaan ja sieltä sitten soittivat että eikös se koulu ala vasta kymmeneltä. Uuups. Noh, tyttö jäi sinne leikkimään ettei nyt iso vahinko ollut.

Tasan kaksiviikkoa ultraan, odottaa kyllä taas niin intona ja malttamattomana.

Miulle on iskenyt kauhia himo ostaa pikkuiselle vaatetta. Koetan kyllä hillitä vielä itseni koska onhan tässä aikaa. Ja pitäisi ensin käydä jo olemassa olevat vaatteet läpi. Vaikka, myönnettävä on. On sitä jotain pientä jo tullut ostettua.

Joulu ollaan ihan kotosalla oman perheen kesken. Ennen joulua käydään sitten mummoloissa ja ukkilassa vierailulla.
Innolla odotetaan joulua kyllä.


Onnea ihanista ultrakuulumisista. Enää kyllä tähän meidän listaan kaivatakkaan yhtään huonoja uutisia.

Me ei olla vielä julkistettu raskautta. Ehkä sitten kahdenviikon päästä ultran jälkeen, silloin rv 13++ Lapsillekkin kerrotaan vasta sitten.

JonMa, juu luin eikä kyllä parakit houkuta yhtään. Mutta toisaalta ehkä se on parempi kuin homeen keskellä. Inhottava tilanne jokatapauksessa. Toivottavasti saavat nopsaan ratkottua tilanteen.

Lääkärineuvolasta, meidän kunta ei enää tarjoa kuin yhden ja se on puolivälissä raskautta. Eka neuvolakin oli silloin rv 7+ ja seuraava vasta joskus rv 15 kauhian pitkä väli.

Pojalla meillä olisi etunimi valmiina mutta tytön nimi on vielä auki, + seuraavat nimet.

Tuhkimo, kovasti siulle parenemisia käden kanssa. Mie onneksi selvisin ihan vain mustelmilla ja lihassäryllä. Mutta niinhän se on että pääasia on että pikkuiset ovat kunnossa.
Hienoa että miehesi veli voi jo paremmin ja ennuste noin hyvä.

Masu12 magnesium auttaa muistaakseni levottimiin jalkoihin, normaaleja raskausvaivoja.
Meillä oli edellisessä raskaudessa seksikielto rv 21 asti, viikko siitä ilosta saatiin nauttia ja sen jälkeen mulla tulehtui umpisuoli.

Jaahas, hommia jatkettava. Meillä tänään esikoisen kaverisynttäri ja illalla tupa täynnä tyttöjä. Nyt menen kyllä siitä mistä aita on matalin vaikka yleensä tykkään laittaa tälläisiä juhlia. Mutta tää raskausväsymys, vasen käsi ja jalka ihan jumissa sen portaiden laskemisen takia. Ukko siivosi eilen, mie imuroin vielä koirankarvat pois.
Tarjolle laitettu sipsiä ja karkkia sekä jätskikakkua ja leivoin vain vaaleanpunaisia mokkapaloja karkkikoristeille.

t: marenda ja ihanuus rv 11+3
 
Mymosa: Mun ja miehen eka yhteinen ja miehen eka lapsi syntyi 3v sitten jouluksi ja miehellä oli synttärit lokakuussa,tein itse hälle synttärilahjaksi isyyspakkauksen ja on kaikille sanonu et se oli hänen paras lahja ikänä. Ostin semmosen kannellisen pahvilaatikon ja sisältöä oli mm. suklaata,salmiakkia,uudet hanskat ja pipo,t-paita, vauvalle rokkibody,kylpyankka,sit semmonen kipsisetti,johon sai kehyksiin valaa lapsen käden tai kantapään kuvan,konjakkia yms. Sit tein semmosen ison lapun johon kirjotin isyyspakkaus ja luettelin sisällön,sit laitoin jokaisen tavaran perään sen käyttötarkoituksen,mm.et kylpyankka yhteisiin kylpyhetkiin, pipo+hanskat ulkoiluja varten,konjakkipullo varpajaisia varten tai yömyssyiksi jne,sillee hauskasti kirjotin kaikki nuo. Ja mies tykkäs kovasti kyllä lahjastaan.
 
mymosa
Jasuliini, oi ihanaa.. Kyllä taidan alkaa koota tuollaista ihanaa pakettia itsekin. Tiedän, että mies ois onnellinen tuollaisesta kyllä.

Ehkä nyt on aika heittää liiat huolet nurkkaan tässä raskausasiassa :)
 
Tehän olette ahkeria kirjoittajia, itsellä menee aika kun luen muiden juttuja ja sit pitääkin jo "hyökätä" tekemään jotain kotihommia tai lapset kutsuu jne...

Tässä luin et muilla jo on, kohta minullekkin tulee levottomat jalat ja lihas krampit...ostin kyl jo raskauden alussa sen Minisun mama lisävitamiini tablettipurikin, et jos se hiukan rauhottais kun alusta lähtien on asian eteen tehny jotain.
Pitää vielä katsoa onko sitä Hirudoid forte rasvaa enää edellisestä raskaudesta parin vuoden takaa jäljellä, kun lääkäri kehotti silloin lihaskramppeihin käyttämään tuota, ja auttohan se.

Migreenistä sen verran et itsellä oli alkuraskauden pahimmassa vaiheessa muutama migreenikohtaus, ja toisinaan tulee sellaisia pääkipupäiviä jotka kestää sen muutaman päivän eikä mikään lääke mitä saa syödä auta, mut nämä pääkipupäivät ei onneksi oo migreeni kipuun verrattavissa vaan lievempiä.

Joulua odotan jo kovasti, ihana seurata omien lasten joulutohinaa, lasten myötä joulu on saanut uuden merkityksen :heart:

pinpon ja oiskohan 13+5 tai jotain sinneppäin
 
mymosa
Mena, mä olen samalainen "jos kaikki menee hyvin" ihminen.. Meinasin äidillekin sanoa, kun oli ostanut vauvalle jo kypärämyssyn korvilla :heart:
Toki ostinhan itekin housut ja myssyn. Silti takaraivossa pelko.

Mutta ajattelin nyt uskaltaa.. Pakko saada toteuttaa tällainen idea nyt ja heti :D

Jouluna ollaan jo yli puolen välin! ihanaa..

14+2
 
Heippa hei taas! Aloitanpa omalla navalla.. Nt-ultra oli ja meni, kaikki hyvin, sydän pamppas kauheeta tahtia ja kaikki elimet sun muut löydettiin. Herättää toinen piti ja sen jälkeen alkoikin sitten vilske. Turvotus oli alle 1, verikokeisiin en osallistunutkaan, joten varsinaista riskilukua ei tiedossa ole, mutta normaalin rajoissa mennään. Yhden päivän hypättiin eteenpäin ja jostain kumman syystä täti merkkasi sen päivän heiton neuvolakorttiinkin.. :) Nyt jo tuntuu siltä, että kaipa tämä tästä. :heart: Mutta nyt jos jotain sattuukin vielä, niin sitten kyllä tiputaan korkealta ja kovaa.

Kummeista on ollut jo aikasemmin puhetta. Meillä pidetään ristiäiset, vaikkei mies kuulu kirkoon, mutta minä haluan kastaa lapset. Nimet on jo valmiina tytölle ja pojalle ja kummit valittuina. On sekä sukua, että ystäviä. Meille tulee kyllä iso kööri kummeja, näillä näkymin 6, sitä varmemmin jää joku joka pitää yhteyttä vuosienkin päästä.

Työnhausta mymosa ainakin pähkäili.. Mulla on vähän sama tilanne, en tosin vielä ole edes mitään haastattelukutsuja saanut, mutta etsin siis töitä, koska paikkaa täytyis vaihtaa. Vanhasta työstä oon ollut raskauden alusta asti poissa, koska paikka on homeessa. Luulen kanssa, etten ehkä pysty olemaan sanomatta mahdollisessa haastattelussa raskaudesta, vaikka tiedän, että karu totuus on se, että se vaikeuttaa työn saamista, vaikkei se edes saisi vaikuttaa..

Isyyspakkausta varmaan jossain vaiheessa kerään, ehkä synttäriksi miehelle sitten maaliskuussa. :) En vielä ole kyllä miettinyt, että mitä sinne laittaisi.

Naive ja Sissi 11+3
 
Tuhkimo81 hienoo kuulla että siellä lähtenyt kaikenkaikkiaan asiat rullaamaan!! miehesi veljenkin asiat nyt jo niin stressi ja huoli teillä varmaan vähintäänkin puolittunut.. Toivotaan nyt kovat tsempit paranemiseen, myös sulle kipsin kanssa :heart:

pöhköfantti en tiedä ootko jo testannu, mut ainekin Brunberg tekee sokeritonta suklaata. Maku ei oo ihan niin viehkeetä kun "aidossa" mutta ees vähän suklaatin makua saa suuhun :) . Tutustuin tuotteeseen aikoinaan kaupassa töissä ollessani, aiemmin en ollu törmänny. Brunberg Oy - Tuotteet - Sokerittomat tuotteet

Migreenistä mulla aurallinen migreeni josta aikuisiällä ollut toosi harvoin kunnon kohtauksia, alkavia joitain. Nyt huomaan että raskausaika on herkistäny päänsäryille ja pari kertaa ollu semmonen alkavan migreenisäryn olo.. hauskinta on se, että mulla se tulee (ennen raskauttakin) usein niin että syömisissä on vähän liian pitkä tauko (enemmän ku 2-3h) huomaan että verensokerit on päässy liian alas kun käsiä vapisuttaa ja rupee oleen huono olo jne, sit syön jotain ja jos erehdyn vetään hätäavuks jotain suht nopeita hiilareita niiin pää lähtee särkeen.... jos syön esim salaattia, juustoo, vähän lihaa tms ni olo ei välttämättä iske mutta ans olla jos erehdyn nappaan vaikka pari palaa suklaata ens hätään, sit vaikka riisiwokkia tai voileivän ni äääh sit särkee. On me miehen kanssa tolle ominaisuudelle naurettukin mut se senhetkinen olotila ei kyl oo kiva ku nälkä olis hirvee mut sit pitäs vaan hitaasti syödä :LOL:

kummeista jos meillä ne nimiäiset on niin periaatteessa kummien miettiminen helpottuu kun saa olla mistä uskontokunnasta tai ateistiporukasta vaan. Voi olla että pyydetään vaan kaksi kummia mutta saa nyt nähdä mitä keksitään. Mun pikkuveljeä ajattelin yhdeksi, se on oikeasti sellainen ihminen jonka toivon kasvatusavuksi ja kertomaan maailmasta mun lapselle.

Onko ketään jolla olis otettu esim selästä magneettikuvia aiemmissa raskauksissa??? Mulla pääs eilen itku kun sain kipukohtauksen rankaan illlalla.. edellisen kerran meni kävelykyky about kuukausi(?) takaperin joka oli jo toinen kerta puolenvuoden sisään. Loppuraskautta jännitän nyt kun en luomukonsteilla tahdo saada tätä pelittämään ja jos kävelykyky menee raskausaikana niin se on sit sairaalaan seuraavaks. Ja en haluis sänkypotilaaks ku vasta sinne synnärille. Oon ollu idiootti kun en ennen raskautumista taas hakeutunu kunnon tutkimuksiin, vaiva on vaan pahentunu vuosien varrella. Fysioterapeutti oli kesällä sitä mieltä et koittasin nyt vaan omin konstein jumpalla ym vahvistaa mut rangassa on nyt jotain senverta pielessä että ei se niin yksinkertasta enää ookkaan.. Googlettelin jo totta magneettikuvausta että periaatteessa jo näillä viikoilla sen vois tehä mutta arveluttaa silti, meenkö tutkimuksiin kuitenkin vasta synnytyksen jälkeen? kuitenkin sitten mietin että jos mä tällä selkävammailulla vaaranna kantamani lapsen niin...?!? No joo, tää on nyt vaan hermokipuilevan hätäilyä, ehkä mä taas huomenna oon seesteisenä jumppailemassa ja osaan ottaa tänkin rauhallisesti. Raskaus herkistää, todella ja kaikkee höpsöö ajatusta nousee välillä päähän :ashamed:

T syli84 ja hemmo 12+3
 
mymosa
Sokereista.. sen verran ovat rajoissa pysyneet, että jouluna aijon palkita itseni ja mässätä. Toki suklaata en välitä, mutta kinkkua, porkkanalaatikkoa ja rosollia aijon syödä niin, että ei tarvii hetkeen taas syödä :D

Mulla on nyt tulossa isyyspakkaukseen meidän isä, paras isä t-paita, vähän ylemmäs isi -ruokalappu, äänenvaimennin -tutti ja kylpyankka. Tarkoitus ois vielä ainakin se sikari ja varpajaiskonjakki lisätä mukaan. Ja jotain jos vielä keksii..

Kysymys.. mulla oli enne ateriaa sokerit 5,7 ja 1h jälkeen 5,1.. miksi?? Siis aiemminkin on ollut näin, että onkin tippunut eikä noussut. Syönkö siis liian vähän vai kuinka..
Söin ison annoksen tonnikalasalaattia ja kupillisen mehukeittoa.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Mullakin oli siinä ns. isyyspakkauksessa myös sikari ja sitte semmonen ruokalappu jossa luki I love dad ja oli sydämiä.Kaikkea en ees enää muista mitä siinä oli, mutta aika paljon mulla siihen tuli tavaraa.Hyviä ideoita löyty myös täältä kaksplussan palstalta,millasia muut oli tehneet.
 
Toivottavasti sylin selkä kestää!

Kivoja noi isyyspakkaukset. Saa nähdä jos itsekin sellaisen kokoais jossain vaiheessa :)

Mulla on ihan hillitön HILLITÖN makeanhimo! Huoh. Siitä tuli mieleen et pitäis sokerirasitus varata, ja sinne suuntaan kulkuni kolmen viikon päästä. Ihan vasta kävin työterveyshuollon kautta, saa nähdä onko arvot muuttunu nyt ku olen raskaana.
 
Mymosa: Aterian jälkeen 5,1 sokerit on tosi hyvät. Et ole syönyt liian vähän vaikka sokerit on ollut ruuan jälkeen alempana kuin ennen ateriaa. Syöminen vaan kiihdyttää elimistön omaa insuliinin tuotantoa joten ihan normaalia on. On harvinaista että ilman ulkopuolelta tullutta insuliinia tai muuta sokeriaineenvaihduntaan vahvasti vaikuttavaa lääkettä ihmisellä olisi verensokeri liian matala joten älä suotta huoli. Ole onnellinen siitä että sulla on noin hyvät sokerit!!!

Omaa napaa: Tän pitäis mennä sokerirasitukseen viikon päästä, yöks. Siksi näin aikaisin koska minulla on suuri riski diabetekseen ilman raskauttakin (hyvin, hyvin vahva sukurasite.. ) . Ja oikeastaan tiedän jo että käry käy siinäKIN. Paastosokerit ja aterian jälkeiset huitelee jo nyt yli sallittujen. :snotty:
 
mymosa
minkäställevoi.. okei.. mutta toi ennen ateriaa oleva arvo on kuitenkin liian korkeella, eli pitäis olla alle 5,5.. Eli pitääks mun vaan venyttää ateria välejä ja jättää pienet välipalat pois..
Mulla jotenkin alkaa mennä hermo tähän kyttäämiseen..
 
Lyhyt päivitys koskien omaa napaani :) Tänään tuli sairaalasta kirje, jossa kerrottiin: tutkimuksissa ei ole todettu lisääntynyttä 21-trisomian (downin) riskiä! :)
Vaikka turvotus olikin omalla kohdalla todella pieni, rentoutti tämä kirje vielä oloa entisestään :)
 

Yhteistyössä