Hei ja onnea kaikille vauvan saaneille :flower:
Meille syntyi
tyttö 25.5. klo 2.14, pituutta neidillä oli hurjat 56cm ja painoa 4145g.
Mulla oli se yliaikakontrolli 24.5. heti 8.10 aamulla (viikot 41+5) ja lääkäri oli sitä mieltä, että hän ei halua laskea mua enää kotiin vaan pitäis mut Jorvissa synnytykseen asti ja hän oli sitä mieltä, että käynnistetään vielä samana päivänä tai viimeistään seuraavana. No mun mies ja poika odotteli äippäpolin aulassa kun mä menin niille kertomaan etten enää tule kotiin vaan saavat mennä kahdestaan. Jouduin siitä sitten "pitkään sydänkäyrään" synnärin puolelle, vaikka siellä olikin sulku päällä. Siis joka kolonen oli täynnä synnyttäjiä, joten jos oikeesti olis tullut synnytys, mut olisi todennäköisesti viety lanssilla Kättärille tai Naistenklinikalle. Eipä mitään tapahtunut, vaan mut lähtettiin osastolle odottelemaan käynnistystä. Samaan huoneeseen tuoli toinenkin synnyttäjä ja siellä me sitten yhdessä mietittiin, kuinkahan kauan tässä kestää. Eipä tarttenu siinä odotella kun muutama tunti ja tää toinen lähti käynnistykseen ja siitä tunti (kello oli 20 yli 1) kun minut tultiin hakemaan. Ei siinä sitten muuta kun soitin miehelle, että tulee takaisin.
Synnärillä sain oksitosiinitipan jotain klo 13.40 ja mun mies ehti tulla kahden aikoihin. Ja sitten se karmean pitkä odotus alkoi. Suppareita ei ensin tullut ollenkaan. Odoteltiin ja odoteltiin ja odoteltiin... Kello meni niin hitaasti että mä olin jo valmis väittämään, että koko kapine on rikki kun ei kulje! Joskus viiden aikaan todettiin, että olen 3 cm auki ja tippa vaikuttaa. No ei siltä kyllä tuntunut:headwall: Ja taas odoteltiin ja odoteltiin ja... Ilta oli jo pitkällä, kun sitten tuli niitä suppareita jo reippaasti ja sain ilokaasua kipuihin. Eipä se paljoa auttanut, kun supparit koveni. Sain sitten epiduraalin ja helpotti. Mä olin jo siinä vaiheessa niin poikki kun edellisenä yönä en ollut köytännössä nukkunut ollenkaan. Nukahdin sen puudutteen jälkeen
Kun heräsin, suppareita oli jo paljon ja olin peräti 6 cm auki. Siinä vaiheessa ajattelin koko synnytyksen olevan yks iso vitsi. Niin hirveet kivut ja tuloksena "ei mitään". No kun puolta yötä kello läheni, supparit koveni ja sainkin sitten toisen annoksen epiduraalia. Olin varmasti helkkarin huvittava näky, kun nukahdin aina suppareiden välillä ja kun tuli se terävin piikki, havahduin ja taas unta palloon. Loppujen lopuksi kello oli yli 1 kun olin melkein auki, mutta pikkuisen reunaa oli jäljellä ja sitä siinä "sulattelin" tunnin. Ponnistusvaihe kesti vajaan vartin ja neiti oli pihalla. Ehkä näistä kolmesta, tämä oli pitkäveteisin synnytys mitä mulla on ollut! Ekan muksun synnytys silloin melkein 15 vuotta sitten oli pitkä, mutta ei näin tylsä
Osastolla saatiin olla sitten lauantaihin asti. Meidän neiti on muuten oikein reipas ja terhakka pikkuneiti, mutta hänellä on synnynnäinen kilpirauhasen vajaatoiminta. Eli hänen täytyy syödä koko elämänsä lääkettä. Hoitamattomana tauti johtaa kehitysvammaan, mutta oikein hoidettuna sitä ei mitenkään huomaa tuosta lapsesta. Ehkä saattaa olla hieman kömpelö motoorisesti, mutta ei välttämättä. Lääkitys aloitettiin jo sairaalassa ja ens viikolla on sitten ekat kontrollit lastenlääkärillä. Onhan tässä saanut miettiä ja pohtia kovasti asioita, mutta kuten mieheni totesi, asiat voisivat olla huonomminkin. Me syötetään pilleri päivässä ja käydään lääkärillä usein, mutta toiset kamppailevat vieläkin vaikeampien tautien ym. kanssa. Arki tuon neitokaisen kanssa on ihan tavallista vauva-arkea.
No mut nyt tuli niin pitkä tarina, että jotkut jo varmasti nukkuvat tarinan tässä vaiheessa
Palataan taas!
