Daamille ja muille pienokaisensa menettäneille iso hali :hug:
Tänään oli ulrta ja sain varmistuksen, että kyllä siellä vatsassa tosiaan on joku.
Minulla ei ole myöskään ollut mitään raskausoireita ja olo on ollut kokoajan tosi epätodellinen.
Ekaa kun odotin takaraivossa oli kokoajan tunne, että kaikki on hyvín ja tulee menemään hyvin. Ulraan mennessäkään en yhtään jännittänyt "onko siellä joku".
En sitten tiedä mistä nämä tuntemukset ja pelot on tullut kakkosta odottaessa.
Onko teillä ollut eri sukupuolesta erilainen raskausaika?
Mulla on tyttö kotona ja tunne, että tyttö on tämäkin. Iho mennyt todella huonoon kuntoon (niin myös ekasta) tosin säärikarvojen kasvu on ihan hillitöntä (ekasta ei tarvinnut niitä pahemmin ajella). Mitään tiettyä ruokaa ei tee mieli, mikään ruoka ei myöskään ällötä.
Töistä sen verran, että mietin kanssa työpaikan vaihtamista kunnes sain tietää raskaudestani.
Kyllähän sitä ehtii sitten äippäloman päätteeksikin. Voihan sitten "rauhassa" kotoa haeskella ja on kuitenkin vakkaripaikka, jos jotain tulee. Toisaalta nykyinen työni on niin stressaavaa ja vaativaa. Päivät venyvät yleensä pitkiksi, enkä halua sellaista lapsilleni.
Mielekkäämpi työ on pakko löytää, vaikka palkassa häviäisikin!
Ekassa raskaudessa minullakin alkoi verinen vuoto alussa ja uudelleen viikolla 16, silti kaikki oli ok!
No tulipahan vuodatettua! Tsemppiä kaikille utraan! Tiedän odottavan aika on pitkä!
Onko kukaan muuten suunnitellut jo 4-d ultraa ? Olen kuullut, että Hämeenlinnassa on (Tampereeseen verrattuna) todella hyvä ja edullinen 4d- ultra. Kenelläkään kokemuksia?