**TOUKOKUU 2006**

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Osa 9
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Heippa!

Ihana kuulla Tinnu, että säikähdyksellä selvisit. Itsellänihän oli tuota samaa vikaa jo rv 16-17, supisteli kaksi viikkoa aikas lailla kovaa ja kivuliaasti. No kävin tuon kahden viikon aikana jopa 3 x lääkärillä, mutta eipäs vikaa löytynyt. Ens viikolla to olis sitten jälkikontrolli kättärillä. Nykyään mulla supistelee melkein joka ilta kun meen sänkyyn. Eilenkin oikein rupesi naurattamaan, kun niin selviä olivat. En ole kovasti huolissani, koska eivät ole kivuliaita, pitänee kuitenkin varmistaa asia ens viikolla:)

Tiistaina olisi neuvola, ja KELA:n paperit saisin matkaan. Niin se aika hujahtaa. Jokos olette muut ajatelleet, että kuin jäätte mammalomalle? Jäättekö aikaistetulle, pidättekö lomia ennen yms.? Ite pähkäilen vielä, että kuin kannattaa tehdä.

Onko joku muu toukokuulaisista keskonen? Mä olen aikanani syntynyt 9 viikkoa liian aikaisin ja ainut lapsi kun olen niin ei tiiä onkos taipumuksia ennenaikaseen vai olikos kohdallani vahinko. Hiukan kauhistuttaa, että jos on ns. periytyvää, monestihan tyttärellä on samanlaisia raskauksia&synnytyksiä kuin äidillä. Aatelkaa maaliskuun alkupuolella olisi nyytti kainalossa...

Jaa-a kaitpa taas pitäisi jatkaa töitä..ihanaa perjantai ja viikonloppu edessä, vaikka onkin 13:sta päivä.

Hyviä vointeja kaikille!
:)Siruli 21+5
 
heips!

mulle ainakin näillä näkymin sopii tuo 1.4 tai 8.4 tai miksei maaliskuun loppukin. Joku syömään meno olis ihan kiva. Ravintolaehdotuksia? (itse tykkään syödä ravintolassa tex-mexiä tai pihviä mutta en tiedä kuinka paljon mahalaukulle on tilaa enää tuossa vaiheessa :-))Riippuu tietty porukan määrästäkin se ravintola. Mulla on Helsinkiin n. 45 min junamatka joten pääsen kyllä. Paitsi lauantaisin menee kyllä huonosti junia kun ne on suunniteltu työmatkalaisille mutta varmaan mies voi heittää tuohon lähipaikakkunnalle josta sit menee jo puolen tunnin välein lauantaisinkin.

aamulla oli jännä juttu kun yritin epätoivoisesti saada vielä 1,5 tuntia nukuttua miehen töihinlähdön jälkeen mutta meidän ""Tomppa"" olikin eri mieltä asiasta ja riehui aktiivisesti ja meno jatkuu yhä.


Jos vaikka yrittäis töitä tehdä...
 
Huomenta vaan!

Siruli, täällä on toinen keskonen... Itse olen syntynyt tasan kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa. Minua edeltänyt raskaus oli mennyt kesken joskus yli 20 viikoilla. Siksi näinkin jo kauhukuvia mielessäni kun jouduin sinne synnärille. Nyt kun on vielä niin kamalan aikaista, että masuasukki ei taitaisi selvitä vielä hengissä. Onneksi pikkusiskoni on syntynyt sitten ihan normaaliin aikaan, joten on sentään joku poikkeus :)

Itsekin olen miettinyt tuota äitiyslomalle jäämistä. Aikaistettuna en halua jäädä ja lomatkin haluaisin mieluummin saada rahana (kun mulla työsuhde loppuu äitiysloman aikana). Mutta pitää vielä miettiä!

Miia
 
Minulle sopisi parhaiten tuo huhtikuun alku tapaamisen puolesta. Maaliskuun lopussa on kummitytön synttärit (s. 27.3.) joten maaliskuun lopussa on varmaan joku viikonloppu sellaiset kekkerit ohjelmassa. Ei siihen nyt tietenkään koko viikonloppua mene mutta huhtikuun alussa ei pitäisi olla mitään ihmeempää.

Minua on ahdistanut juominen jo pidempään. Olen aina ollut tajuttoman huono juomaan. Äiti yhä puhelimessa aina muistuttaa vanhasta tottumuksesta lapsuudesta että muistathan juoda... Olen yrittänyt skarpata nyt raskausaikana mutta en aina niin kovin hyvällä menestyksellä. Minä kun usein juon aamulla ja sitten vasta illalla. Illalla sitten litkin paniikissa litran kun iskee huono omatunto. Toin pari päivää sitten töihin tietokoneen viereen tuollaisen ison 4 dl tuopin jotta muistaisin juoda joten yritystä on... En juo kahvia tai teetä niin jotenkin ei vaan tule juotua. Ja usein unohtuu juominen ruokailunkin yhteydessä. Tunnen kyllä aina nälän mutta äärimmäisen harvoin janoa - asia on vaan aina ollut niin. Mutta nyt täytyy kyllä oikein yrittää jottei tulisi ongelmia.

Itse olen syntynyt pari kolme viikkoa lasketun ajan jälkeen joten olen henkisesti asennoitunut niin että tämäkin tulee myöhässä...
 
Jatkan tänne alas, ettei mene viestit kauheen sekasin ja joudu niitä kalastelee tuolta välistä.

Juu huhtikuun alku vois sit olla hyvä ajankohta, sillä mulla on sit loppukuusta veljen rippijuhlat ja synnytys jo aikas lähellä kun la on 4.5.
Eli alkaisko suunnittelee sitä 1.4 tai 8.4 lauantaita. Ja lauantai kyllä siinä mielessä parempi niin ei pitäisi olla töitä ja meilläkin pääsen yksin kun mies on sit pojan kans.
Ja mä tykkään syödä yleensä kanaa. Nyt ei maistu tulinen ja pihveistä en tykkää.
Mutta Hesassa on aikas paljon noita ravintoloita. Meillä oli luokkatapaaminen ravintola Auringossa ja oli ihan kiva paikka. Amarillo myös ja onhan siellä vaikka mitä, mutta ei kait sit ihan kurmee ruokaa kuitenkaan??

Mutta käviskö muille kumpi noista lauantaista.

Vois panna asiaa eteenpäin.

Palaan varmaan vielä tänään asiaan, mutta sit ainakin viikon olen evakossa remontin alta.
 
Moi!

Tällai nopsaan nyt kirjoitan.. (en ehdi niin usein kirjoittaa kuin haluaisin kun töitäkin tarvii tehdä..)
Mä ainakin olen kiinnostunu tapaamisesta, itse olen Tampereelta joten Tre-Hki akselilla tapaaminen joskus huhtikuun alussa kuulostaa hyvältä! (-;

Hyvää vloppua!

-macadamia & 'vipeltäjä' rv22+2
 
hei!

mulle käy näillä näkymin kummatkin lauantait. Ainakin esim chicosissa ja amarillossa on aika monenlaisia ruokia muistaakseni. mikä vain kelpaa mutta ei tosiaankaan sitten gurmeeruokaa äippälomabudjetilla kun ei muutenkaan. Rossossakin on monenlaista mutta ruuan laatu riippuu vähän paikkakunnasta. Olen syönyt samaa annosta eri rossoissa tosi hyvänä ja tosi huonona versiona. Grande Grillissäkään en oo itse käynyt mutta joskus olen lukenut listaa netissä ja nytkin kun katsoin niin on aika monipuolinen.

Tuolla Auringossa en oo käynyt mutta vaikutti pika nettivilkaisun perusteella ihan hyvältä. Tuskaa lukea noita listoja juuri ennen ruokista :-) jos nyt lähtis syömään ...
 
Tässä olis näitä ravintoloita

Amarillo
http://www.ravintolaopas.net/amarillo/

Aurinko
http://www.ravintolaopas.net/aurinko/

Cantina West
http://www.ravintolaopas.net/cantinawest/

Chico`s
http://www.ravintolaopas.net/chicos/

Voipi jokainen tarkastella tarjontaa.
 
Mulle käy kumpi vaan noista huhtikuun päivämääristä.

Paikatkin vaikuttivat ihan mukavilta, noista kannatan aurinkoa / amarilloa. Tässä vielä muutama vaihtoehto:

Isommalla porukalla kiva paikka on myös Huviretki (monipuolinen menu, aukeaa tosin vasta 16):
http://www.huviretki.fi/view.cfm?page=huviretki

Toinen todella kiva on Loiste ihan rautatieaseman lähellä:
http://www.ravintolaloiste.fi/loiste.htm

Ihanaa ja monenlaista ruokaa saa myös La Famigliasta:
http://www.ravintolaopas.net/lafamiglia/index.asp?companyID=&lang=fi

 
Pitäis varmaan ensin hieman kartoittaa montako on tulossa. Meinaan jos kauheasti niin pöytä olisi hyvä varata etukäteen ja sitten antavat muutaman ruokavaihtoehdon, jotta annoksia ei tarvitsisi sitten kauaa odotella.

Ja helpompaa ravintolalle kun tietävät mihin varautua.
 
Ihan nopeasti vaan kommentoin sen verran, että Helsingissä ruokapaikka voisi olla lähellä rautatieasemaa ja bussiasemaa eli ihan keskustassa. Näin on helppo suunnistaa ja jos ei kävely jostain syystä silloin oikein maistuisi niin ei tule tuskaista. Paikka voisi olla myös edullinen/normaalihintainen jotta raha ei muodostu esteeksi kenenkään osallistumiselle. Matkoihinhan toisilta menee kuitenkin jonkin verran rahaa. Molemmat päivämäärät käyvät minulle. Tutustun ruokalistoihin paremmalla ajalla.
 
Ilman muuta pitää varata pöytä etukäteen. On kokemusta siitä, kun lauantai-iltana on yrittänyt löytää vapaata pöytää ilman varausta. Vaikka tuskin me älyttömän myöhään nähdään, mutta silti. En usko, että meitä niin kauheasti on, että tarvitsisi etukäteen miettiä annoksia. Ja ei kai meillä kiire minnekään ole. :) Mä oon aika kaikkiruokainen eli melkein kaikki käy. Voisi olla joku paikka, jossa pystyy keskustelemaankin.
 
Huh, nostellaas meitä vähän. Oltiin tiputtu melkein kolmannelle sivulle.

Tänne ei ihmeempiä. Viikonloppu on mennyt kaikenlaista puuhaillessa ja tänään tietty käytiin äänestämässä. Huomenna mulla olis vapaapäivä, mutta täytyy kyllä varmaan mennä pistäytymään töissä.
 
terve vaan kaikille! eipä ole mitään uutta raportoitavaa autuas oireettomuus jatkuu pientä väsymystä mukaan lukematta zzzzz onneksi sain luvan tehdä loppuajan 6h aamuvuoroa taidan olla onnekas:) viikon päästä olis taas neuvola jolloin sais kela paperit haltuun ja äitiyspakkauksen tilattua jeij
meikun osalta jää tapaamiset väliin kun on jos jonkinlaista reissua edessä mutta koettakaa selviytyä mahojenne kera ja syökää munkin puolesta;)
kirjoittelemisiin
 
huomasin viikonloppuna ihan yhtäkkiä että vauvan potkut tuntuu mahan läpi (osa) ja näkyykin joskus mahan päältä. Neuvolan kirjassa luki vk 28 kohdalla että vois tuntua ja näkyä. No mun kaveri joka pari viikkoa mua edellä raskaana laittoi jo 2,5viikkoa sitten viestiä että tuntuu päällepäin. Ihan hauska juttu :-)

siitä tapaamisesta sen verran että 8.4 ei kauhean hyvin enää käy kun kuulin juuri että mun sisko tulis ehkä silloin ulkomailta kylään. mut kyllä sekin onnistuu jos on pakko.

mutta nyt reippaasti töihin :-) ??

kevätkukkanen ja ""Tomppa"" 22+.....öö... 4
 
Mulla alkoi potkut tuntumaan aivan yhtäkkiä vk 21+2 ja heti siitä lähtien voimakkaammat potkut on sekä tuntuneet että näkyneet ihan mahan päältä. Ensin ei tuntunut mitään ja sitten seuraavana päivänä ne jo näkyy... Outo juttu! Katsoin kanssa tuota neuvolan kirjaa kun siellä luki vasta joskus vk 28 kohdalla että silloin alkaisi tuntua ja näkyä niin että isäkin huomaa. Meillä tosiaan potkut alkoi kerralla tuntua ja näkyä.

Siitä tapaamisesta sen verran, että itsestä olisi kiva jos se olisi joskus varhain iltapäivällä. Illalla tuskin jaksan minnekään lähteä kun on matkat ja kaikki.
 
Maanantai päivää kaikille!

Myös minä olisin ihan mielelläni osallistumassa tapaamiseen. Asun itse lähes Helsingin keskustassa, joten jos paikka on vain jossain päin Helsinkiä niin hyvin käy.

Muuten tänne ei kuulu mitään ihmeellistä, kamalan väsymyksen kourissa mennään eteenpäin ja tänään pitäisi Kelan paperit pistää palkanlaskijalle eteenpäin kun meillä firma maksaa 3 kk:n palkat äitiysloman ajalta. Sekin hyväpuoli tässä on, että palkanlaskija on luvannut täyttää kaikki palkkaan ja työsuhteeseen liittyvät asiat, joten itse ei tarvitse täyttää kuin tiedot, että mitä hakee. Hyvää palvelua!
 
Jaha, tänään sit taas lääkäriin *mutinaa jupinaa*

Soitin eilen terkkarille, kuten oli pyytäny, et miten viikonloppu meni supisteluiden kannalta ja kerroin sit et supistelut loppu viikonloppuna mutta että töissä supistelee taas. Ei niin paljoo ku viime viikolla, mut kuitenki jonku verran ja se sit sano et ei muuta ku lääkäriin. Ei huvittas yhtään mennä!!!:S Huomaa vaan et työtaakka sen ku lisääntyy ku on poissa (ei näitä mun hommia kukaan hoida kun olen poissa ku kaikki muutki on ihan yhtä työllistettyjä). Eihän ne tietty väkisilläkään mua pois pane mut jotenki on niin ristiriitanen olo, toisaalta on väsyny olo ja tahtois jo lepäillä ja toisaalta sit aattelee et siihen laskettuun aikaanki on niin pitkä aika vielä et mähän tuun hulluksi jos kotona olen. Äh, en tiiä...Ja liekö sit mun verenpaine yks syy miks pitää mennä sinne lääkäriin, senki takia voi joutua lepäileen. Phuuh, nyt ei oo yhtään kivaa....:/

 
Työnteko haittaa netissä kirjoittelua! :-)

Olisihan se ihan mukava tavata livenäkin. Pääsen hurauttamaan autolla keskustaan n. puolessa tunnissa, joten liikkuminen ei ole ongelma. Huhtikuussa tosin voi olla viikonloput ""työntäyteisiä"", kun tulee kierreltyä pitkin poikin kaupunkia vaunu yms. ostoksilla.

Tänne ei kuulu mitään ihmeempiä. Vaihteeksi kivuton ja oireeton jakso menossa. No, valkovuotoa tulee tosi paljon, mutta eipähän ainakaan hiivasta johdu. Kait se on uskottava, että hormonit sen aiheuttaa.

Beiben potkut ovat taas koventuneet. Ja vauhdikkaita kuperkeikkoja hän heittelee etenkin iltaisin! Liikkeet ovat tuntuneet vatsan päältä jo viikolta 18, ja nyt jo näkyykin, kun makaa selällään.

Missä asennossa teillä miulla tuntuu liikkeet parhaiten? Meillä alkaa kupina, kun heittäydyn selälleen. Toki muulloinkin liikuskelee.


 
Minulla liikkeet on helpoin huomata kun makaan selälläni.

Meille ilmaantui pakollista menoa 1.4. joten jos sitä tapaamispäivämäärää vielä pähkäillään niin mieluummin seuraava viikonloppu. Eihän tapaaminen tietysti yhdestä ihmisestä kiinni ole mutta itselle sopisi paremmin.

Meillä on kanssa töitä ihan hirveästi. Sinänsä hyvä kun alkuvuosi on aika köyhää aikaa mutta ei kyllä millään jaksaisi. Ja kun tyhmä on niin iltaisin tulee kupeksittua kun olen aina ollut iltaihminen. Eilen illalla muuten piirsin hoitopöydän piirrustukset. Olen suht sellainen tekninen ihminen (vaikken koulutukseltani) mikä on varmaan isältä perittyä niin tein mittapiirrustukset, kuvalliset kasausohjeet (tyyliin ikea) ja kustannuslaskelmat ;-) Siinä on sitten miehelle tai isälle työohjeet! Voin kyllä hankkia materiaalit jne mutta tuskin lähden petsaamaan, lakkaamaan ja rakentamaan tässä myöhemmin keväällä... Mietin samoin, että josko pinnasängynkin rakentaisi itse. Ei tuo nyt kovin monimutkainen rakennelma ole. Ja saisipahan mieleisen näköisen. Hoitopöytään halusin vain sivureunoille nuo laidat kun au pairina totesin että isomman lapsen kanssa tuo päädyssä oleva laita on lähinnä vaarallinen sillä sitä saa varoa ettei lyö lapsen päätä siihen siinä vaiheessa kun kaveri alkaa olemaan jo iso. Ja halusin pöydän sivuista umpinaiset ja etupuolelle kaksi isoa vetolaatikkoa. Petsataan koko homma sitten samalla petsillä kuin kylppärimme puuosat on petsattu niin istuu sinne kuin valettu ;-)

Ja koitahan Tinnu jaksaa ottaa rauhallisesti. Ymmärrän kyllä hyvin tilanteesi siinä mielessä että itseä on pelottanut että mitäs jos en jossain vaiheessa pääsekään töihin tässä kevään aikana. Oma firma kun on niin kukaan muukaan ei niitä töitä tee... Mutta onhan se vauveli tietysti tärkeä.
 
Morjens vaan!
Päästiin jopa katselemaan niitä vaunuja vihdoin,yhdet suht mieluisat pisti silmään. Brio oli muistaakseni merkki ja kuosi oli aivan ihana tumma jossa oli vielä harmaatakin vähäsen. Ja pehmeä kantokoppa. Ne oli tarjouksessa 499 mutta päätettiin katsella vielä eri vaihtoehtoja ja jos maaliskuussa ostettais viimeistään...
Itse en tuosta tapaamisesta osaa sanoa vielä pääsenkö,täytyy katsella! Turussa päin kun asustellaan niin junalla ei menisi kyllä kauaa.
Työkaverit ja muut on kauhistelleet tätä mun mahan kokoa,no kyllähän se aika iso on... Että minkäs kokonen se sitten huhtikuussa mahtaa olla,pelottaa itseäkin =) Se oli tonne viikolle 20 ihan tasasesti kasvava vauvapömppis,asiakkaat ei sillon uskaltanu vielä mitään kommentoida kun ei varmaan olleet ihan varmoja että oonko kuitenkin vaan lihonu :) Sitten se otti kauhean spurtin ja tossa viikolla 22 jotain ihmiset yhtäkkiä alkoi kysellä että millos lomalle jäät? :) Neuvolassakin sanottiin että kohtu on kasvanu tosi mahtavasti ja nyt se vasta alkaakin kunnolla kasvamaan. Kasvukipuja ei kyllä hirveesti ole ollu,välillä jotain pientä vihlontaa. Ehkäpä tuo maha näyttäis vähän pienemmältä jos se leviäis myös tonne sivuille mutta se törröttää tossa edessä,takaapäin ei kuulemma arvais yhtään että olisin raskaana.
Mites teidän muiden masut?
Kaipa tästä täytyy lähteä valmistautumaan töihin pikkuhiljaa... Hyviä vointeja teille!
T: Lilli 24+2
 
Mulla on vatsa kasvanut aika tasaisesti, mutta tuntuu, että nyt viikonloppuna se ykskaks pullahti, koska nyt tekee aika tiukkaa muutamien housujen kanssa ja paidat alkaa näyttää lähinnä kutistuneilta. :)

Mulla liikkeet tuntuu parhaiten, kun oon sängyssä semmoisessa puoli-istuvassa asennossa (kun esim. luen). Tosin kyllä toi alakerran kaveri jytää muulloinkin aika tasaseen tahtiin.

Meillä olis tänään eka perhevalmennus. Joku psykologi siellä siellä on puhumassa. Mua ei ihan hirveesti houkuttelis mennä sinne ja miestä vielä vähemmän. Kyllä mä varmaan sinne kuitenkin meen, koska muuten jälkikäteen vaivaa, mitä siellä oli. Yritän vielä miehenkin houkutella mukaan, koska yksin on tylsä mennä.

Tinnulle tsemppiä niiden supistuksien kanssa!
 
mulla kans alkaa paidat näyttää koomisilta päällä, kun tuntuu että kaikissa jää maha paljaaksi... ja farkut taas jäävät lähes tuonne vesirajaan ;o)
en löytänyt yhtään kivoja mammafarkkuja viikonloppuna, joten tyydyn edelleen näihin kaksiin housuihin jotka menee päälle.

on niin laiska olo, etten jaksa pahemmin kirjoitella mitään. pääsis jo kotiin ja sohvalle pitkälleen..

ai juu, tänään tasan rv 23
 
Täälläkin maha alkaa olla jo aika mahtava näky :) ja mukavan tuntuinen muutenkin. Töissä olen ollut taas kaksi päivää ja ihan hyvin on mennyt. Iho on edelleen huonona ja toivon vaan kovasti, ettei masuasukki näitä geenejä atooppiseen ihoon perisi! Itse olen huomannut, että viime viikon aikana ruokahalu on noussut ihan megalomaalisiin mittoihin, joten kaipa se beibe siellä kasvaa kans kovaa vauhtia :)
 

Similar threads

1
Viestiä
101
Luettu
3K
T
O
Viestiä
103
Luettu
2K
M
S
Viestiä
107
Luettu
2K
A

Yhteistyössä