TOUKOKUISTEN 2007 toukokuu

Vilmis82
ONNITTELUT TUIKULLE VAUVASTA :hug: Toivottavasti ei tarvitse olla teholla kauaa!

PARASTA AIKAA ja RASSE: Toivotaan pikaista kotiinpääsyä molempien vauveleille. Varmasti tuntuu sitten kahta ihanammalta, kun vaikean alun jälkeen saa uuden perheenjäsenen kotiin. :hug:

MIKAELAESTER: Kiitos tarkasta synnytyskertomuksesta. Varsinkin ensisynnyttäjien kokemuksia on kiva päästä lukemaan tässä vaiheessa.. Olipa kurjaa, ettet saanut epiduraalia, onkohan tuo kovinkin yleistä ettei ehditä sitä antamaan?!

TOUKOMAMMAlle tsemppiä sairaalaan!

BALOU: Kurja, että kävi noin :hug: Mutta mieti siltä kannalta, että kohta on jo vauva sylissä :heart:

MENNIS: Paranemista!

Itse sain tänään kuitenkin sen lääkäriajan ultraan. Ihana neuvola, kun ottaa tällaisen ensisynnyttäjän panikoinnin tosissaan! Vaikka ei periaatteessa mitään syytä olekaan epäillä, etteikö vauva mahtuisi. Nyt sitten pääsee vielä kerran kurkkaamaan vauvan vointia masun läpi :heart: Ja jos nyt olisi jotain vastaavaa kuin Baloulla, niin ainakin haluan tietää siitä ennen kun lähden tätä vauvaa ulos puskemaan :/

Eipä kai muuta tänään, nokoset kutsuu :)

Vilmis 36+5
 
heippa kaikille ja onneksi olkoon taas niille jotka saaneet vaavit maailmaan jo =)

mulla olisi huomenna neuvola,mutta saas nähdä päästäänkö :D
limatulppa irtosi tänä aamuna ja jos yhtään ois samantapainen kuin esikosta niin ensi yönä olisi lähtö.. :)
no,eihän se tietenkään siihen katso..vaikka jo kovasti toivoisinkin :D

supistuksia tulee harvakseltaan mutta ei nyt kipujen kanssa niinkuin aikaisemmin on jo tullut.
yhden yön valvoin jo supistusten kanssa kun tuli 10 minuutin välein,mutta kun aamu alkoi sarastaa,häipyi supistuksetkin,eli siitä ei tullut muuta kuin kauhea seuraava päivä kun olin kuin nukkuneen rukous :/

no,ehkäpä se valmisteli paikkoja :D

nyt päiväunille..

viikkoja tänään 39!!!!!
 

HEIPÄ HEI :wave: !

Kävin siellä lääkäri neuvolassa. Harmi vaan että oli tosi pika käynti ja en paljon viisastunut.... Paikat yhä kiinni (kuten arvelinkin) mutta pehmenneet ovat. Koko arvio noin 2,5-3kg. Painoa oli tullu 800g kahdessa viikossa, rt, hyvä syke ja liikkuu hyvin. Paineet kunnossa. Rauta-arvot heilahtelee yhä, pissa puhdas. Eikä uskaltanut lääkäri arvata sukupuolta eli yhä sitäkin arvaillaan.... Sen verran sanoi että uskoo vakaasti vaavin tässä kuussa syntyvän =) . Viikon päästä uusi käynti.

Joku mietti sitä että ehtiikö ensi synnyttäjä saamaan sitä epiduraalia. Mä en esikoisen kanssa enää saanut kun pyysin. Oli jo paikat auennut niin paljon ettei se olisi ehtinyt enää vaikuttaa. Kaikkinensa esikoisen synnytys kesti n 7h. Alun supistelut oli ihan siedettäviä joista selvisin ilokaasun avulla ja sitten kun alkoi olla tosi tuskallista niin sitten olikin jo myöhäistä muuta helpotusta saada. Eli loppu puoli avautumis vaiheesta meni TOSI nopeasti. Ponnistus vaihekkin kesti vaan 12minuuttia.

Eipä mulla nyt muuta. Hyvää loppu odotusta meille kaikille!

Hepotyty ja toko 36+3
 
heippatirallaa!

terveisiä neuvolasta:

painoa oli tullu reilu viikossa 2kg( :x ) ja olo on sen mukainen. sormet puutuu öisin ihan kunnolla kun on niin turvoksissa ja niveliä särkee. illalla kun sukat riisun ni on kivat renkaat nilkkojen ympärillä :ashamed:

paineet oli kunnossa, samoin hb oli 132 vaikken oo kohta kahteen viikkoon syöny lisärautaa.

kohdunpohjankorkeus oli 34 kuten viime kerrallakin ja vauvan sydän hakkasi 140.

pää ei ole EDELLEENKÄÄN kiinni, mikä nyt uudelleensynnyttäjällä ei mitään merkkaa mutta kuitenkin......se ihan vähän himmensi mun iloa siitä että toissapäivänä löysin vessakäynnillä LIMATULPAN, jei! muistelen esikoisen kanssa menneen pyöreesti (pari päivää alle tai päälle) viikko limatulpan löytymisestä synnytykseen.......että josko tässä ei oltais nyt kuitenkaan menossa käynnistykseen viikolla 42+3 :whistle: vaan mistäs tuon tietää...aika näyttää...

meillä on lapset nyt olleet viikon vesirokossa, esikoisella taitaa olla kaikki näpyt jo rupeutunu, tytöillä vielä kelloja. kakkonen on vielä raapinu selkänsä tosi pahannäköseksi, huomenna jos ei näytä yhtään paremmalta niin lääkäriinhän se täytyy kiikuttaa ettei tuu jotaki kokovartalotulehdusta....

mutta eipä tässä ihmeempiä, kiire katosi mulla jonnekin ton lasketun ajan myötä :D ekaa kertaa itseasiassa oikeesti on sellanen olo että tulee se sieltä sitte joskus. viime kerralla olin jo todella kärsimätön tässä vaiheessa :whistle:

mutta nyt päikkäreille....

terv. maissikas 40+4
 
Heippa,

terveisiä neuvolasta. Laittoivat kiireelllisenä lähetteen Taysiin, 0-7 päivän sisällä kuulemma tarvii mennä sinne. Ilmeisesti tiedossa käynnistys ennen laskettua päivää. On turvotusta yli polven jo ja masu on kosketusarka. Onneks pissa oli puhdas, verenpaine oli laskenut hieman, 126/86 ja muuten kaikki kunnossa, pikkusydän siellä kovasti hakkaili kyllä. Mutta mamman olo on vain kurja :ashamed:

Nyt menen takaisin lepäilemään, nukuin vain 11 tuntia eikä väsymys meinaa lainkaan helpottaa.

Viivi+Wagner jr. 38+4
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 03.05.2007 klo 15:21 Viivi76 kirjoitti:
Heippa,

terveisiä neuvolasta. Laittoivat kiireelllisenä lähetteen Taysiin, 0-7 päivän sisällä kuulemma tarvii mennä sinne. Ilmeisesti tiedossa käynnistys ennen laskettua päivää. On turvotusta yli polven jo ja masu on kosketusarka. Onneks pissa oli puhdas, verenpaine oli laskenut hieman, 126/86 ja muuten kaikki kunnossa, pikkusydän siellä kovasti hakkaili kyllä. Mutta mamman olo on vain kurja :ashamed:

Nyt menen takaisin lepäilemään, nukuin vain 11 tuntia eikä väsymys meinaa lainkaan helpottaa.

Viivi+Wagner jr. 38+4
Noi sun kintut on kyllä karmean komeat! :eek: :D
Ei vaan, ei kyllä varmastikaan kiva.
Millos meinasit Taysille raahautua?
 
HarmajaJabba
\
Alkuperäinen kirjoittaja 03.05.2007 klo 15:21 Viivi76 kirjoitti:
Heippa,

terveisiä neuvolasta. Laittoivat kiireelllisenä lähetteen Taysiin, 0-7 päivän sisällä kuulemma tarvii mennä sinne. Ilmeisesti tiedossa käynnistys ennen laskettua päivää. On turvotusta yli polven jo ja masu on kosketusarka. Onneks pissa oli puhdas, verenpaine oli laskenut hieman, 126/86 ja muuten kaikki kunnossa, pikkusydän siellä kovasti hakkaili kyllä. Mutta mamman olo on vain kurja :ashamed:

Nyt menen takaisin lepäilemään, nukuin vain 11 tuntia eikä väsymys meinaa lainkaan helpottaa.

Viivi+Wagner jr. 38+4
miten toi vaikuttaa että maha on kosketusarka??? Mulla on jo viikon verran ollut ihan tosi arka, mutta en ole ees neuvolassa tajunnut asiasta sanoa kun olen vaan (taas kerran) itsekseni ajatellut sen olevan näitä raskausajan iloja :eek: Turvotuskin on massiivista...

Kaveri on äippäterkkari ja tulossa kylään, joutuu taas hommiin vapaa-ajalla ;)
 
JabbaTaas
\
Alkuperäinen kirjoittaja 03.05.2007 klo 15:33 mennis kirjoitti:
Raskausmyrkytykseen liittyy nimenomaan ylävatsakivut. Muuta en tiedä...
Mulla kintut on samanlaiset ja menosa iho jo mustaksi paikoin (turvotuksesta). Kädet ei toimi myöskään, kello turpoaa ranteeseen kiinni! Mutta koska pissa on puhdas ja verenpaine vain 130/89 ei terkkari antanut mitään aikoja mihinkään vaan sanoi että kurjaa, mutta ei voi mitään! :eek:
 
Hurja määrä vauvoja taas :eek: :D :) ONNEA!!!!!!

Täällä on tapahtunut taas jos jonkinlaista :/
Nyt viime yö oli kolmas polttosupistusyö. Tuntikaupalla tuli taas niitä ja ne tiheni lopulta 3min:n mutta muutamassa tunnissa lopahti lieväksi tasaseksi jomoksi. Välil välissä kovempia polttoja..mut ei missää vaiheessa koventunu niin et ois pitäny lähtee sairaalaan. Soitin synnärillekkin ja todettiin et ne ny taas lopahti, et ei siinä voi mitn tehä.

Aamulla jatku tasasena jomona. Serkku tuli ja mentiin kauppaan ruokaostoksille sen autolla.
Kaupassa heti tuli olo et ompa selkä ja maha väsyt. Mut tajusin sitten et se on taas polttoa. Paheni niin et teki mieli kävellä hyllyjä pitkin ja oli vaikee seistä ja olla. Tuli outo olo. Valitin ja ähisin.
Taapersin kassalle ja tavarat hihnalle. Yht äkkiä sanoi et pyörryttää, tarvii päästä istuun NYT!
Jalat oli menossa alta ja serkku koppas kii ja talutti istuun. Siinä poltto koveni ja tuli outo olo, vaikea selittää. Pyörrytti ja aloin itkeen. Se tuli ihan väkisin se itku. :snotty: :eek: Istuin aikani. Autolla kotio ja ajan myötä polte helpotti.
Nyt välillä polttaa hiukan taas ja odotan et taasko ne alkaa rytmisesti.
Housuun lurahti jotain lämmintä ja menin kattoon ja pyyhkiin. Jotain limavuotoa tuli. Ehkä alkaa limatulppa sulaan nyt? Aika näyttää onko sitä.
Huomenna kokoarvioultra ja siellä näkee onko kohdunkaula auennut.

fangis 36+3
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 03.05.2007 klo 15:25 mennis kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 03.05.2007 klo 15:21 Viivi76 kirjoitti:
Heippa,

terveisiä neuvolasta. Laittoivat kiireelllisenä lähetteen Taysiin, 0-7 päivän sisällä kuulemma tarvii mennä sinne. Ilmeisesti tiedossa käynnistys ennen laskettua päivää. On turvotusta yli polven jo ja masu on kosketusarka. Onneks pissa oli puhdas, verenpaine oli laskenut hieman, 126/86 ja muuten kaikki kunnossa, pikkusydän siellä kovasti hakkaili kyllä. Mutta mamman olo on vain kurja :ashamed:

Nyt menen takaisin lepäilemään, nukuin vain 11 tuntia eikä väsymys meinaa lainkaan helpottaa.

Viivi+Wagner jr. 38+4
Noi sun kintut on kyllä karmean komeat! :eek: :D
Ei vaan, ei kyllä varmastikaan kiva.
Millos meinasit Taysille raahautua?
Ai kauhee :eek: katsoin kans kuvan. Voi reppana :( :hug: ei varmaan kukkainen olo.
 
Tuikulle onnea vauvelista!! :flower:

Aikamonella oli tiedossa käynnistystä ja jokunen sektiokin, lisää vauvoja =) Onnea matkaan teille!!!!

Tänään oli minullakin neuvola. Vauva liikkuu TOSI vähän, tänäänkin vain pari liikettä ja kello on kuitenkin jo 17!!!! Täti tuumasi vain et normaalia loppuajalle...
Jospa tämä kohta syntyisi, sf mittakin oli pienentynyt yli 2cm vajaassa viikossa, ja maha tuntuu jotenkin tyhjältä, vaikka mulla on tosi iso maha! Aikaisemmissa raskauksissa mulla ei vauvat ole ikinä laskeutunut eikä pää ole kiinnittynyt ainakaan mainittavasti ennenkuin synnytystilanteessa. No toivossa on hyvä elää! =)

Muutenkin mä alan olla jo täynnä tätä odotusta ja sen mukana tuomaa kaikkea "kivaa". No niitä vaivoja tuntui olevan muillakin, turvotus on varmaan ärsyttävintä...

Mutta ei nyt isompia. Jaksamista!!!

Peppi ja masuasukki 39+1
 
Vauvoille ja mammoille :flower: !

Viimeyö tuli valvottua kovien "menkkakipujen" takia, jotka tietysti loppu sitten aamulla. Nyt on sitten supistanut jatkuvasti pitkin päivää, lähes koko ajan, mutta eipä ne supparit juurikaan missään tunnu. Maha vaan kovettuu, ei satu yhtään :( . Kaipa niiden suppareiden kuuluisi kipeäksi muuttua, jos jotain kunnollista olis menossa? Näiden kivuttomien välissä ei oo pariakaan minuuttia välillä, mut tällasia tehottoman tuntusia puristuksia vaan. No, jospa siellä jotain tapahtus, toivois vain tapahtuvan kunnolla. Täytyypä tänään saunoa...

Stiina & toukka 37+1
 
Onnea Tuikulle vauvasta! :flower:

Ja :hug: käynnistykseen tai sektioon meneville!

Neuvolakuulumiset:
Vauvan pää ei oo vielä kiinnittynyt vaikka sitä eilen ehdin jo toivoa. Sf-mitta on laskenut 0,5 cm eli ei juuri mitään... :/ Verenpaine oli taas 1. mittauksella koholla, mutta laski sitten ihan normaalitasolle kun toisen kerran mitattiin. Pissa oli puhdas. Ei mitään uutta. Nopea käynti oli muutenkin kun jo huomenna on se kotikäynti. Vähän jännittää jo se huominen.

Tänään oon viettäny hemmottelupäivää parturin ja shoppailun merkeissä. Lähin jo kymmeneltä kotoa ja kotiuduin vasta puol viisi. Nyt oon aika puhki ja jalat on hellinä. Shoppailu lähti vähän käsistä varsinkin kun piti pentikillä poiketa, mutta piristi kyllä kummasti kun sai ostettua kaikkea ihanaa kotiin. Lisäksi ostin itelleni make up storen meikkejä ja vauvalle nalle puh-pipon ja sitten sen limen vihreän ainu-pupun (en voinu sitten kumminkaan vastustaa... :whistle: ) Vauvakirjaa varten tuli vielä ostettua tiimarista ihania tarroja ja muuta sälää. Sitä tulee niin harvoin enää lähdettyä kaupungille niin sitte kun kerranki pääsee niin pitää ostaa kaikki kerralla. No nyt ei sinne ookkaan enää mitään asiaa kun tuli niin paljon tuhlattua.. :)

Alkaa kaikilla selvästi synnytys lähenemään kun kaikenlaista vaivaa ja merkkiä synnytyksestä tuntuu olevan. Sais niitä merkkejä ilmestyä pikkuhiljaa tännekin kun tuntuu ettei mitään tapahdu. Niin jo toivoin että vauvan pää ois kiinnittynyt, mutta ei niin ei.

Nyt oon niin kertakaikkisen puhki että pakko mennä sohvalle pötköttämään. Huomenna tuun kertomaan siitä kotikäynnistä.

HeLiNä 38+0

 
No niin... Onnea vauvautuneille :flower:

Taas yksi räpistys takana :LOL: :headwall: :headwall: . Soitin aamulla Oyssiin ja sanoivat sieltä että juu tule siinä klo 10-11 ja minä että ok :D . No lähdettiin sitten ajelemaan ja oltiin yli puolenvälin matkaa kun ne soitti sieltä ja kysyi että ootteko jo lähteneet???. No tietenkin oltiin kun matkaakin on paljon. No voi voi kun ei taaskaan mahdu saleihin :eek: :eek: . Minä olin ihan äimänä että ei voi olla mahdollista!!!!! No ne sitten sanoi etä voinko soittaa puolen päivän aikaan onko tilaa. Ok, soitin ja sanotteeiin että ei ole. Soittele huomenna. Voihan iso v.......

Sitten päätin että en soittele enää ja ruikuta käynnistystä prkl :headwall: . Toivotaan että käynnistyis synnytys joskus yöllä että ei olisi hirmuisesti ruuhkaa tiellä sekä synnärillä. Ajattelin kyllä soittaa jos synnytys jostain syystä käynnistyy kotona että jokos sopii tulla, onko tilaa :LOL: :LOL: :kieh: . Maanantaina on sitten neuvola.

Virpille stemppiä Oyssiin. Toivottavasti on tilaa synnyttää jos nyt joudut lähtemään :hug:

Sorry tämä vuodatus ja kiitos kannustuksista

Ps. tänään on kyllä tullut koko päivän tosi paksua veristä limaa :p . Varmaan limatulppa on irronnut :D

t. HissunMyy
 
Isot onnittelut kaikille vauvan saaneille! Teitä on kieltämättä jo aika lauma. toivottavasti ite pääsis kohta seuraan. :)

Ei kyllä kuulosta kivalta tuo Oysin tilanne, jos siellä on täyttä. Ilmeisesti turha toivoa, että pääsis käynnistämiseen (kun ei siihen ole muuta syytä ko korkea verenpaine, neuvolassa sen 147/98 mutta kotimittauksessa aina alle 140/90). Kai sitä häätyy ootella, että tulee omilla ajoilla.

Noita kivuttomia supistuksia tulee kyllä lähes koko ajan, mutta niitä on kyllä tullu tässä jo jonku aikaa. Nyt viime aikoina oon huomannu, että ne meinaa salvata hengityksen, että kaipa ne tuosta hiljalleen voimistuu.

Mahan ympäryksestä oli joskus puhetta. Mulla se näytti olevan 121cm.

Hemppu ja sintti 39+6
 
Heippa taas täältä sairaalasta!

Ja onnea Tuikulle vauvelista!!

Tänään olin kolmisen tuntia oksitosiini-tiputuksessa ja sydänkäyräpiuhoissa kiinni nelisen tuntia. Supistuksia tuli hyvin käyrälle, ja vauva kesti supistukset hyvin, eli saatiin lupa alakautte synnytykseen. Ja mikä vielä parasta, huomenna aletaan aamulla 6lta antamaan käynnistystabletteja neljän tunnin välein, max 3 tabl/pvä.
PITÄKÄÄ PEUKKUJA, ETTÄ TEHOIS, JA SAIS NYYTIN JO HUOMENNA/LA-AAMUNA. Joillakin on kuitenkin mennyt käynnisyksessä montakin päivää. Kohdunkaulaa oli jäljellä MAna 3cm, tänään oksitosiini-rasituksen jälkeen 2cm, mutta paikat ei ollu vielä pehmentyny. Toivotttavasti ne tabletit nyt alkais sitte hyvin vaikuttaa. Kätilö suositteli nukahtamistablettia täksi yöksi, että saa varmasti nukuttua hyvin, kun on joka tapauksessa rankaa päivä huomenna edessä. Ihania kätilöitä oli tänään synnytyssalissa, missä se rasitustesti tehtiin. Meni aikakin ihna suht koht nopeesti. Luulis, että kun se laimea oksitosiini-tippakin jo sai supistuksia aikaan, niin alkais ne vahvemmat tabutkin vaikuttaa.. Toivossa on hyvä elää.. =)

Tsemppiä kaikille, joita kanssa supistelee, ja niille, joilla on turvotusta ym. rakausajan "ihanuuksia". Onneksi ollaan jo toukokuun puolella!

terkuin Toukomamma07 ja potkunyrkkeilijä 38+1
 
ONNEA UUSILLE VAUVAN SAANEILLE!!!! :flower: :flower:

Toukomammalle hurjasti tsemppiä käynnistykseen!!! :D toivottavasti edistyy ja vauva pian kainalossa!

Tänne ei kurjuutta kummempaa...paikat loppuun kulunu,hermo kireellä ja mikään ei oo hyvin olo jatkuu :kieh: :headwall:
No jotain positiivistakin on että flunssa ja mahatauti alkaa helpottaa =)
Mut kärsimätön odottelu senku jatkuu vaan....onhan tässä vielä aikaa odotella !!

mmamaa 36+5
 
rasse04 harmaana
pitää ensin hehkuttaa! myy pääsee viikon sisällä kotiin :D :heart:
olen niin onnellinen

viivi: :hug:

toukomamma jospa vauva lähtee syntymään ensyönä niin ei tarttee odotella millon sairaalassa tilaa

rasse ja pikku myy :heart:
 
Heippa.
Onnea Tuikku ja Sammakko :flower:

balou älä turhaan vähättele sektiota, ihan oikea synnytys sekin on, ja kun saat nyytin syliin, voin sanoa, että tapa jolla lapsi syntyi tuntuu tois arvoiselta. Joka lyylin vapaa tyyli!

minäkin sain eilen sitten laitettua vauvansägyn meidän makkariin, pinnasuojat, verhot yms. lakanoita en kyllä vielä pedannut, laitan samalla kun viikonloppuna ajattelin vaihtaa meille kaikille puhtaat.

Ja sairaalakassiin sain ostettua ja pakattua tavarat, vain fööni yms, joita vielä tarvii pitää heittää matkaan.

Hassulta tuntuu ajatella, että olen enää kome päivää raskaana, kaupassa käydessä jotenkin pysähtyi ajattelemaan tota kun maitoa ostaessa parasta ennen päivä riittää sinne asti kun todennäköisesti (jos kaikki hyvin menee) kotiutuu vauvan kanssa.

Vointeja kaikille! Ja olipas kiva kuulla, että Rassekin saa pian vauvan kotiin!

T:Minnihiiri
 
Näin ensiksi oikein paljon onnea kaikille myös vauvansa saaneille :flower: :flower:

Me kotiuduttiin jo tuossa vappupäivänä eli tiistaina. Eli kolme yötä sairaalassa oltiin ja kaks yötä ollaan jo kotonakin oltu. Aika hurja aatella et tyttö on jo 5 vrk vanha :)

Tässäpä olis sitten tää synnytys kertomus. Suht tarkkana kertomuksena kun tallenan tän myös itelle muistoksi tänne kotikoneelle:

Elikkä perjantaina puolen yön aikaan alko supistukset. Se oli aivan erilainen supistus kun mitä mulla on aiemmin ollu. Se poltti selässä niinkuin kuuma hiilihanko konsanaan. Supistukset alko heti tuleen tasasesti 5-7 minutin välein. Siinä käytiin sit vielä saunassa ja sit mentiin nukkumaan. Mie otin kuumavesi pullon sänkyyn mukaan ja makoilin siellä yrittäen kestää ne supistukset. Viiden aikaan ne alko sit pikkuhiljaa voimistumaan entisestään.
Kuudelta sit herätin miehen et ruvettais tekeen lähtöä sinne sairaalaan. seitsemän aikaan oltiin äitipolilla ja siellä laitettiin sairaala kamppeet päälle. Käyrällä käytiin kahdesti. Välillä käveltiin siellä sairaalan alueella. Kymmenen jälkeen sit Kätilö sano et menkää tonne aulaan oleileen et mulle tuodaan ruoka sinne. Tässä ei vielä tapahdu mitään pitkään aikaan. Olin tuossa vaiheessa 3 cm auki. Siellä sit istuin kiikkus tuolissa ja mies nukahti viereiselle sohvalle. 10.30 tuli yhtäkkiä pakon omanen tarve lähtee käveleen siihen käytävälle ja nojasin ikkunalautaan ja ihmettelin et mikä tää olo on ja samassa kuulu jostain sisältä vaan et "naps" ja lapsivedet holahti. Soitin sit kätilön sinne ja se varmisti et joo kyllä tää lapsivettä on et mennäänpäs sitten tonne synnytys salin puolelle. Salissa sit kätilö sano et katotaan myöhemmin sitten niitä kivunlievityksiä. Spinaali kuulemma on voimassa n. kaks tuntia eli se annetaan sitten joskus myöhemmin ja epiduraalia ei vielä siinä vaiheessa anneta ettei se pysäyttäisi sitä synnytystä. Anto mulle kuuma heatin (eli sellasen kuuman laatan) ja sano et soittele kelloa jos tulee jotain. Kokeile olla kiikkustuolissa ja käveleskele.
Mies lähti siinä vaiheessa kotona käymään syömässä. Sano et tulee viimeistään kahteentoista mennessä takaisin. Jäin sitten yksin sinne huoneeseen. 10 minuttia myöhemmin alko mun olo oleen jotain aivan kamalaa. Pelonsekaisessa paniikissa mietin siinä et mitä hel...ä tää sitten on kun tää synnytys on oikeesti käynnissä. Tuntu etten pysty istumaan, en käveleen, en oleen selällään, ei mitään. Kävelin sängyn ja vessan väliä aivan tuskassa. Viimisen kerran vessassa käydessä musta tuntu etten pääse sieltä enää pois. Samalla hetkellä mies tulikin takaisin sinne (klo 11.40). Löysi mut hikoilevana ja tärisevänä ja panikoivana sieltä vessan ovelta. Autto mut takasin sinne huoneeseen ja samalla kätilö tulikin sinne. Vilkas mua kertaalleen ja sano et käyppäs makuulle niin hän tarkastaa tilanteen. Siinä vaiheessa olin jo 6 cm auki. Tilasi sitten labra kokeet kivunlievitystä varten. Labrojen vastaukset ei kerenneet tulla kun olin jo sen 10 cm auki (klo 12.30).
Siinä kätilö huikkas et jaa ei tässä enää mitään kivunlievityksiä keretä antamaan et saat ruveta ponnistelemaan sitten kun alkaa siltä tuntumaan. Ilokaasulla vedin kuitenkin pään sekaisin niin sain sen pahimman kipuhuipun tyynnytettyä. On muuten älyttömän hyvää ainetta :D
Siinä sitten yritin vähän ponnistella, mutta supistukset oli niin lyhyt kestoisia etten oikein meinannu keretä mukaan siihen. Kätilö totesikin että laittavat oksitosiini tipan vähän voimistamaan niitä. Supistukset tuntuivat yhtä voimakkailta kuin aikaisemminkin, mutta oksitosiinin avulla ne kestivät varmaan kolmin kertaisen ajan omiin verrattuna niin siinä kerkes jo kunnolla ponnistelemaan sen supistuksen aikana. Aktiivinen ponnistus vaihe merkattiin alkaneeksi 14.00. Samaan aikaan Kätilö totesi että heillä raportti alkaa ja hän menee siinä käymään että ponnistelkaa vain täällä rauhassa ja soittakaa kelloa jos tulee hätä :eek:
Mies sitten toimi mulle kätilönä siinä. Käyrältä katsoi että noniin nyt alkaa supistus tulemaan ja haukkaat happea ja nyt ponnistetaan... hyvä,hyvä... vielä vähän... tukka näkyy... ja taas tulee... ponnistetaan...
Siinä me sit kahestaan sitä vauvaa synnytettiin. 14.20 Kätilöt tulivat takaisin. toinen vetas hanskan käteen ja alko auttamaan vauvaa maailmaan. Jossain vaiheessa mua käskettiin olemaan ponnistamatta. Mies sanoi että siinä vaiheessa kätilö avitti vauvan pään ja käden siletä (tyttö syntyi käsi poskella). Yhdellä ponnistuksella sitten loput vauvasta syntyi maailmaan klo 14.37. Oli se hurja hetki nähdä tyttö eka kerran ja kuulla kun se parkasi. Aivan hysteerinen onnen itku tuli niin äidillä kuin isälläkin :) Vauva käväisi rinnalla ja sen jälkeen toinen kätilöistä meni tuoreen isän kanssa pesemään ja syöttämään tyttöä. Toinen kätilöistä ompeli ne muutamat haavat mitä mulle tuli. Ei tarvinut leikata, mutta muutama tikki kuitenkin laitettiin. Osastolle kun päästiin niin tyttö meni ensimmäiseksi yöksi vauvalaan jotta minä sain nukuttua. Seuraavasta aamusta alkaen vauva oli vieri hoidossa. Imetys lähti yllättävän hyvin ja nopeasti käyntiin. Maanantaina aamuyöstä tyttö sai viimisen kerran lisämaitoa. Sen jälkeen olen pystynyt imettämään itse.
Kaikin puolin synnytyksestä jäi todella positiivinen kuva vaikka se siinä rajuudessaan pääsi yllättämäänkin. Oman elimistön reaktio tuohon synnytys kipuun oli jännä. Koko sen synnytyksen ajan tunsin olevani jossain aivan omassa maailmassani. Olin niin totaalisen keskittynyt siihen omaan olemiseen ja tekemiseen että kaikki muu ympärillä jotenkin tuntui katoavan. Ja miehestä mulle oli niin suuri apu. Ilman häntä olis ollu tosi vaikeaa selviytyä tuosta. Jotenkin niin ihan kun tuo synnytys nyt oli todellakin meidän yhteinen kokemus. Niin 100 %:sesti mies oli siinä mukana :)

Tyttö on todellakin hurmannut meidät. Ja niin ihanan kiltti on ollut. Ei montaa itkua olla vielä kuultu :) (siis vielä ;) )
Viime yönäkin puolen yön ja kaheksan välillä heräsi vain kerran syömään. Riitti kun laittoi rinnan suuhun ja taas nukuttiin :)

Profiiliin laitoin tytöstä kuvan :)

Oikein paljon jaksamista kaikille :hug:
Se on ihana se palkinto mikä siellä edessäpäin häämöttää :)

Kojo ja tyttö mellestäjä 5 vrk
 
Heissan taas...

kiitos kovasti myötätunnosta. Minä täällä yökyöpelöin, en uskaltanut nukkua päikkäreitä siinä pelossa, etten yöllä saisikaan unta... mutta kyllä tällä väsymyksellä saa varmasti taas nukkua puolet huomisestakin... :ashamed:

Niin, vähän hätäisesti kerroin tilannetta tuossa päivällä, kun minäkin luulin, että kun masu on arka, että se kuuluu asiaan. Mutta terkan mielestä painoarvio oli Taysin papereiden mukaan tällä hetkellä n. 3 kg ja kuitenkin masu on niin turpea ja pullollaan, että menen yläkäyrän yläpuolella ja niin minä sen ymmärsin, että käynnistystä toivoo, että minun kärsimystaival loppuisi. Kun nämä jalat on olleet jo kohta kaksi kuukautta tällaiset. Mikähän siinäkin on, että sekin ainoa vaiva, mikä raskaudesta on tullut, alkoi paisua näin älyttömiin mittasuhteisiin. Ei pitäisi näköjään iloita ja nuolaista ennenkö tipahtaa... :kieh:

Terkka sanoi, että ne soittavat sieltä Taysista sitten kun sinne pitää mennä, eli jos huomenna ei soittoa kuulu, kuten luulen ja otaksun, niin maanantaina varmaankin. Tuskin ne viikonloppuna mua sinne halajaa :LOL: Tietenkin, toivossa on hyvä elää, että jr. haluaisi itse jo tulla :heart: Hän kuitenkin voi kaikin puolin hyvin ja on erittäin laskeutunut ja kiinnittynyt ja ties vaikka mitä...

Mutta nyt siis menen pehkuihin, huomenta vaan siis kaikille :flower:

Viivi+Wagner jr. 38+5
 
:wave: pikaisesti taas!

Yöhän nyt jo on ja kaikki järkevät nukkuu mut mä vaan kukun :whistle:

Kiva kiva, tultiin nyt illalla mummolasta käymästä ja auton laturivalo alkoi palaa :headwall: Jännä nähä lähteekö aamulla käyntiin et mies pääsee töihin. Onneks naapuri lupas auton lainaan jos tuo kaara ei käynnisty.

Mulla nyt taas illalla alko supisteleen, tuntuu et nyt noissa on jo jotain tehojakin, että saas nähä. Se tästä vielä puuttuis et lähtö tulis ja auto ei toimi :D Mut onneks on keksitty taksi :) Ja tuskin mä vielä tästä minnekkään lähden, huomenna pitää siskoa taas mennä auttamaan kakkujen päällystämisessä ja lauantaina juhlitaan sitten siskon ja hänen miehensä kolmikymppisiä ;) (toive ajattelua et pääsis synnyttämään :whistle: )

Meillä tuolla tytöllä on varmaan pelko kun on puhuttu että menen sitten synnyttämään, niin raukka kysyy joka aamu melkein ennenku silmät saa auki että äiti ethän mene mihinkään. Ja yleensä mummolaankin on innolla menossa niin nyt itkua tuhersi koko matkan kun sinne ajeltiin. Pelkää kai sitä että äiti jättää hänet sinne, äitin tyttö kun on. Tuleehan se itelläkin varmasti ikävä neitiä sairaalassa olo aikana, mutta ei auta kun kestää :/ eikä millään mihinkään päästäis mua ja kyselee aina etttä äiti tuuthan sitte heti takaisin, reppana, kun ei vielä oikein ymmärrä kaikkea.

Ihana kuulla Rasse että Myy pääsee jo pian kotiin :heart:

Jospa tää meiänki vauveli jo kohta haluis omaan sänkyyn tuolta yksiöstään =)

Ja Toukolle tsemppiä sinne sairaalaan :hug:

Nyt lukemaan kun on niiiin hyvä kirja kesken =)

Tiitteräinen 39+1
 
Olen joskus alkuraskaudessani tainnut tänne jo kirjoitellakin,nyt olen tyytynyt lukemaan ahkerasti teidän masunkasvatuksia ja löytänyt paljon samoja oireita ym..On selkäsärkyä,pahoinvointia,supistuksia,turvotusta jne.neuvolassa kaikki on mennyt ihan hyvin vaivoista huolmatta,enkä ole joutunut synnärille menemäänkään minkään vaivan takia,että kaikki on siis sujunut hyvin,minullahan on 2 synnytystä jo takana eka lähti ihan omilla supistuksilla käyntiin rv39+6,kesti 22h ja päädyttiin sectioon(pysähtyneen synnytyksen takia) toisen kanssa sujuikin sitten että viihty äitin masussa rv42+ ja jouduttiin käynnistämään kun ei itse tahtonut ulos tulla,se oli nopeeta toimintaa se,päivällä 3 aikaan eka cytotec murunen,ja siitä se lähti rajuina supistuksina,puhkaistiin kalvot ja yöllä 1.09 oli tyttö jo ulkona..positiiviset kokemukset jäi vaikka käynnistettiinkin ja oli rajut supistukset :) Mutta nytpä on minun uskoni tähän kolmanteen raskauteeni mennyt sinänsä että rv 40+0 pamahti tänään,eikä merkkiäkään mistään synnytyksestä,blaah,turhauttavaa tämä loppuodottelu,nooh olen varautunut siihen rv42 viikon käynnistykseen taas mutta toivottavasti mieluummin lähtisi tulemaan itestään,vaikka tänään kiitosh.. :) Odotellaan vaan rauhassa,ei tuonne masuun kukaan ole jäänyt :)
Oli kiva purkautua näin tänne näin viime hetken kuulumiset :wave:

Ilona+pallomasi( . )
 

Yhteistyössä