Hei
Ensiksi, paljon onnea kaikille vauvautuneille ! Nyt kun ollaan oltu peräti viikko kotona vauvan kanssa tuntuu, että kyllä tämä on sitä parasta aikaa elämässä. Eikä mikään voita sairaalan jälkeen omaa sänkyä kun siihen pääsee pikku mytyn kanssa vierekkäin tuhisemaan.
Ohessa synnytyskertomus, en tosin osaa kertoa sitä lyhyesti vaikka synnytys nopeasti etenikin..
17.4.2007
Päivä alkoi kuten muutkin äitiyslomalle jäämisen jälkeiset päivät, kävin tekemässä noin tunnin reippaan kävelylenkin (olen lenkkeillyt sekä aamulla, että illalla äitiyslomalle jäämisestä alkaen). Aamulenkin jälkeen nukuin kunnon päiväunet. Yhtään ei tuntunut siltä, että synnytys voisi olla lähellä. Supistuksia tuli silloin tällöin ennen äitiyslomalle jäämistä mutta nyt kotona ollessa nekin olivat loppuneet. Parina päivänä ennen synnytystä tuli kuitenkin ruskeaa vuotoa eli mahdollisesti limatulppa irtosi.
Lapsivesi meni 17.4.2007 klo:17:30. Kirkasta lapsivettä tuli noin mukillinen. Jäin ihmettelemään tilannetta ja seurasin tuleeko vettä lisää vai oliko tämä vain jokin tilapäinen tilkka kun olin kuitenkin vasta 37 + 4 raskausviikolla ja (vinkkinä kaikille synnyttämään pikaisesti haluaville) olin juuri tehnyt pitkästä aikaa lantionpohjan lihasten harjoituksia, jonka jälkeen lapsivesi meni.
Supistellut ei yhtään mutta lapsivesi jatkoi tippumistaan, joten soitin miehelle töihin, että mahdollisesti kohta mennään.. Mies ei ollut uskoa korviaan kun ei ollut varautunut siihen, että vauvamme haluaisi maailmaa katsomaan jo näin aikaisin ja sovittiin, että soitan synnytyssairaalaan ja kysyn ohjeita. Soitin siis noin tunnin kuluttua lapsiveden menosta sairaalaan ja kerroin tilanteesta. Ohjeeksi sain odotella kotona kunnes joko supistukset alkavat ja tulevat riittävän usein tai tulla viimeistään klo: 21.30 käymään synnärillä niin voivat tarkastaa tilanteen ennen yötä.
Supistuksia ei näkynyt, joten pakkasin varmuuden vuoksi sairaalakassin valmiiksi (olin varma, että en joudu jäämään synnärille vaan tulemme kotiin odottamaan supistuksia). Synnärillä kätilö otti meidät vastaan ja otettiin käyrät. Kätilö otti myös vastaan lapun, jossa oli synnytystä koskevat toiveemme ja vauvan nimiehdotukset hätäkasteen varalle sekä neuvolakortin. Käyrien jälkeen odoteltiin lääkäriä tarkastamaan kohdunsuun tilanne sekä tekemään synnytystapa-arviota. Minulla oli viimeinen (täälläpäin niitä on peräti kaksi kertaa raskauden aikana) neuvolalääkäri keskiviikkona 11.4., josta sain lähetteen synnytystapa-arvioon, jonka piti olla 20.4. Halusin ennen synnytystä varmuuden, että vauva mahtuu hyvin tulemaan ulos eikä mitään fyysisiä esteitä ole. Ajattelin, että sen jälkeen voin yrittää kaikkeni kun tiedän että edellytykset ovat olemassa. Neuvolalääkäri tarkasti silloin myös kohdunsuun tilanteen, joka oli 1 sormelle auki ja pehmeä. Oli sitä mieltä, että vauva tulee ennen laskettua aikaa (la 4.5.) ja vitsaili, että täytyy pikaisesti saada tuo synnytystapa arvio tehtyä jos meinaa vielä ehtiä ja oikeassa oli..
Lääkärille päästiin noin klo: 23, joka totesi että kohdunsuu auki 2 - 3 sormelle ja teki kauan odotetun painoarvion vauvasta. Sitä ei neuvolan täti eikä myöskään neuvolalääkäri suostunut tekemään. Itse olin asiasta hiukan huolissani, sf-mitat kun menivät koko raskauden ajan keskikäyrän alapuolella mutta kuitenkin reippaasti alarajan yläpuolella ja kaikki hokivat, että onpa sulla pieni masu, joten jonkinlaisen paino-arvion olisin kuitenkin halunnut jo paljon aiemmin. Nyt se kuitenkin saatiin ja arvio oli, että vauva painaa 2950 g. Synnytystavasta lääkäri sanoi, että kyllä täältä kolmikiloinen tai vielä hiukan isompikin vauva olisi ulos mahtunut, joten sen puolesta voin ottaa rauhallisesti.. Yllätys kuitenkin oli, että kotiin ei päästykään odottelemaan supistusten alkamista, vaan koska oltiin kuitenkin vasta raskausviikoilla 37 + 4 niin lääkäri oli sitä mieltä, että jään osastolle yöksi odottelemaan supistusten alkamista. Mikäli viikkoja olisi ollut 40 tai yli niin silloin olisin päässyt kotiin. Aamulla sitten katsottaisiin onko tarvetta mahdolliseen synnytyksen käynnistämiseen..
Sairaalakamppeet siis päälle ja miehen saattelemana osastolle. Hetken aikaa ehdimme huoneessa olla ennen kuin kätilö komensi miehen kotiin (olihan jo yö) ja minut nukkumaan, joka oli helpommin sanottu kuin tehty.. Onneksi kännykkä on kuitenkin olemassa, joten siinä valvoessa laitoin yön aikana tekstiviestinä tilanne tiedotusta miehelle ja kavereille, jotka tyytyväisenä vetivät unta palloon.. Lopulta unikin tuli ja nukuin parissa erässä yhteensä noin 4h.
18.4.2007
Aamuun mennessäkään supistuksia ei kuulunut ja lääkärin tarkastettua kohdunsuun tilanteen klo: 09:00 (hyvin kivulias toimenpide) todettiin, että noin kolme cm auki ja hyvin alkaa olla muutenkin valmista, joten heti kunhan synnytyssali vapautuu mennään sinne ja käynnistetään synnytys. Laitoin uutisia miehelle, kun kuulin, että saliin päästään siinä 12:sta jälkeen. Siinä sitten odotellessa laittelin kavereille lisää viestejä, tutustuin huonekaveriini ja kävin sairaalan välittömässä läheisyydessä kiipeilemässä portaita ylös ja alas mutta supistuksia ei näkynyt.
Kello 13:00:sta jälkeen olin synnytyssalissa, jossa minut laitettiin ensin käyrille, että vauvasta saataisiin sykkeet näkyviin. Vauvan sykkeitä seurataan koko synnytyksen ajan siltä varalta, että oksitosiini (jota tiputetaan suoneen, että saadaan synnytys käyntiin) aiheuttaisi vauvalle ongelmia. Seuraavaksi sainkin tippaletkun käteen oksitosiinin antamista varten. Mies saapui tässä vaiheessa paikalle ja jäimme odottelemaan oksitosiinin vaikutuksia.. Hetken kuluttua kätilö huomasi, että vauvan sykettä ei enää kuulunut ja kokeili toisesta kohtaa massua, josta taas sai lukemat esille. Sen verran kuitenkin oli epävarmaa, että kutsui lääkärin laittamaan vauvalle pinnin päähän, että sykkeet saataisiin varmasti pysymään näkyvissä koko synnytyksen ajan.
Kello oli noin 14.00 kun kätilö lähti ja jäimme mieheni kanssa hetkeksi kahden odottelemaan uusia kätilöitä (vuoro vaihtui). Uusi kätilö ja kätilöopiskelija saapuivat ja kävimme läpi synnytykseen liittyviä toiveitamme, sanoin haluavani epiduraalin sitten kun sen aika tulisi. Lisäksi sain neuvoja kivunlievitykseen kunhan supistukset alkaisivat eli näin alkuvaiheessa piti lähteä vuoteelta liikkeelle sen verran kuin tippaletku antaa periksi ja voi kokeilla istua pallon päällä ja pyöritellä lanteita kun supistus tulee. Supistuksia alkoikin tulla ja tein työtä käskettyä eli lähdin vuoteelta liikkeelle, mikä auttoikin alkuvaiheessa.
Kello oli noin 15.15 kun oksitosiinin määrää lisättiin. Koitin sinnitellä mahdollisimman pitkään ennen kuin pyysin ilokaasua, vaikka supistukset olivat jo aika kivuliaita. Muistan, että kysyin kätilöltä ovatko muut jo tässä vaiheessa halunneet ilokaasua (ajattelin että supistuksia tulee vähintään sen 10 tuntia, ennen kuin mitään tapahtuu kun ensimmäinen vauva tulossa ja että tämä on vasta alkua, joten ei heti oteta ilokaasua kun paljon pahempaa vielä luvassa..).
Suoli tyhjennettiin ja supistuksia rupesi tulemaan nopeaan tahtiin ja ihmettelin, että ei varmasti näissä ole 5 min. väliä (synnytysvalmennus oli mielessä), mies katsoi kelloa ja totesi, että siitä kun edellinen loppui siihen kun seuraava alkoi oli väli noin kaksi minuuttia. Mitenkään päin ei ollut hyvä olla, kokeilin konttausasentoa, pallon päällä makaamista jne. mutta päädyin lopulta sängylle makaamaan sivuttain jalat sängyn ulkopuolella. Asento oli kuulemma varsin erikoinen. Selällään en kärsinyt olla yhtään. Ilokaasusta ei suurta iloa mutta naamariin oli hyvä huutaa supistuksen tullessa. Pyysin epiduraalia ja kuulin, että anestesia lääkäri on leikkaussalissa eikä sitä ole saatavilla ainakaan tuntiin. Koitin kestää mutta pian sanoin miehelle, että hommaa sen anestesia lääkärin tänne vaikka mistä. Supistuksia läksi tulemaan lähes tauotta ja makasin puoliksi sängyssä, puoliksi lattialla. Toivoin, että oksitosiini annosta pienennetään. Kyselin anestesia lääkäriä ja kerrottiin, että ainakin pari tuntia vielä menee. Jossain vaiheessa kun kohdunkaulan tilanne tarkastettiin kuulin kun kätilö sanoi, että ei tässä enää epiduraalia kannata laittaa kun on jo 8 cm auki. Vasta siinä vaiheessa lopullisesti tajusin, että epiduraalia en tule saamaan. Oksitosiinin takia avautumisvaihe oli edennyt pikavauhtia ja siksi supistuksissa ei paljon taukoja ollut.
Kipukynnykset oli jo aikaa sitten ylitetty ja tuskin tajusin kun kätilö kutsui lääkäriä paikalle, että saisin edes kohdunkaulan puudutteen (olin toivonut synnytys lapussa epiduraalia ja kohdunkaulan puudutetta ponnistusvaihetta varten). Muistan vain, että lääkäri koitti kysellä tuntuuko nyt vähemmän vasemmalla puolella, koitin sanoa jotain mutta kun en oikein eroa entiseen huomannut. Eniten oikeastaan auttoi, että niiden muutamien sekuntien aikana kun supistuksessa oli tauko lääkäri hoki että rentoudu, rentoudu..
Kätilö kysyi että ponnistuttaako yhtään? Eipä ponnistuttanut mutta annoin itselleni luvan ajatella, että kohta varmaan jo ponnistuttaa ja tämä on ohi.. ja siitä lähtien jokaisen supistuksen jälkeen sanoin itselleni, että sitten tämän jälkeen ponnistuttaa ja sitten helpottaa..(luulin että ponnistusvaihe olisi jotenkin helpompi). Mitään suurta ponnistamisen tarvetta ei kuitenkaan koskaan tullut vaan jossain välissä tunsin pikkuriikkisen painetta ja sanoin heti, että nyt voisi ponnistaa. Siispä sängylle makaamaan selälleen (voi sitä tuskaa) ja kätilöiden ohjeiden mukaan, supistuksen tullessa, jalat koukkuun kätilöiden kylkiin kiinni, leuka vasten rintaa ja ponnistus. Jonkin aikaa meni ennen kuin hoksasin oikean tekniikan, jolla ponnistaa. Supistuksen välillä käännyin heti kyljelleni kun selällään oleminen tuntui todella pahalta. Ponnistus vaiheessa pahinta oli, että kun supistus tuli piti vielä sen jälkeen ponnistaa kaikin voimin mikä aiheutti lisää kipua. Mutta muutakaan tapaa ei ole vauvaa ulos sieltä saada, joten pakko oli ponnistaa niin paljon kuin jaksaa ja ottaa kipu vastaan. Jokaisen ponnistuksen jälkeen odotin, että kätilö sanoo, että nyt vauva tulee ulos mutta pitkään sain sitä vielä odottaa. Lopulta kuulin kun sanottiin, että pää näkyy, sitten seuraavalla ponnistuksella, että hiukset näkyvät, sitten tuli kehotuksia, että ponnista ja seuraavalla supistuksella, että ponnista nyt oikein kovaa jne. Kehotuksia tuntui tulevan loputtomasti aina jokaisen supistuksen aikana mutta vauva ei vain tullut ulos vaikka kuinka ponnistin. Kätilöopiskelija tuki ponnistusvaiheen aikana välilihaa märällä lämpimällä pyyhkeellä mutta se ei auttanut vaan kuulin kun kätilö sanoi, että leikataan niin sitten se sieltä tulee. Leikkauksesta en huomannut mitään kipua aiheutuvan. Muutaman supistuksen jälkeen pää tuli ulos ja minun käskettiin olemaan ponnistamatta, melkein jätin tottelematta kun olin jo tottunut toisenlaisiin kehotuksiin. Kätilö auttoi vauvan hartiat ulos ja sen jälkeen sain luvan ponnistaa. Yhdellä pienellä ponnistuksella vauva tuli ulos kokonaan ja helpotus oli suuri.
Kello 19.21 kuulin kun vauva parkaisi, kätilö sanoi, että vauva on poika ja katsoin sitten alaspäin missä maailman ihanin mytty oli.. Isä leikkasi napanuoran ja sain vauvan mahani päälle, eikä mikään ole koskaan tuntunut ihanammalta.
Vauvan mitat olivat: paino 2850g, pituus 48cm ja pipo 33cm.
Neuvolakortin liitteessä:
I vaiheen kesto 03:00 (avautumisvaihe, aika laskettu siitä alkaen kun oksitosiinin määrää lisättiin)
II vaiheen kesto 00:51 (ponnistusvaihe)
Terveisin Mikaela ja poika 2vk