TOUKOKUISTEN 2007 toukokuu

Onnea kaikile vauvan saaneille! :flower: :hug:
Minäkin päässyt "elävien" kirjoihin takaisin. Viimme viikko ja sitä edellis viikko meni sängyssä maaten. Veti olon heikoksi, kun hb tippu synnytyksessä 88 ja tuli kaiken lisäksi pissa tulehdus. pakolliset nousut nousin, mutten muita. Onneksi mun äiti oli apuna sekä mies.
Synnytys meni hyvin, kun vihdoin ja viimmein päästiin synnyttään. Minähän menin jo 2.5 laitokselle kipeiden ja säännöllisten supistelujen takia. No kuinka ollakkaan ne loppu kesken päivällä. Seuraavana iltana alko taas supistelut ja jatku koko yön. Sain kipu piikkiä kankkuun ja nukahtamis lääkettä, että sais jonkun verran nukuttua. Perjantaina 4.5 käytiin jo salissa kattomassa jos vaikka synnytettäisiin, mutta taas supistelut loppu ku seinään. Sitten lauantai aamulla 5.5 hoitaja sano, että pääset varmaan kotia, kun ei kerta supisteluja tuu kunnolla, kun yöllä. Lääkäri tuli tarkistaan kohdunsuun tilanteen ja sano, että nyt lähdetään saliin ja puhkaistaan kalvot ja tunnin päästä siitä aloitetaan oksitooni tippa. No lääkäri joutu välis tekemään hätä sektion, mehän sitten jouduttiin odottaan sitä kalvojen puhkaisua muutama tunti. Sitten 13.30 puhkaistiin viimmein kalvot ja säännöliset supistukset on merkitty alkaviksi 14.30. ilokaasulla pärjäsin aluksi hyvin, mutta sain epiduraalin lisäksi, kun ei enää ilokaasu auttanut. Ponnistus vaihe kesti 18 min. Ei jäänyt pahaa sanottavaa synnytyksestä. Istumista vaan joudun vieläkin varomaan, kun haava ei oo menny umpeen. :( Vauvan hoito on mukavaa ja esikoinenkin on suhtautunut vauvaan hyvin.

Elli Ja Nypperö 2vko 3 pvä
 
Onnittelut kaikille vauvansa saaneille :flower: :heart: :hug: !

Huomenna neuvola ja la. Viimeksi sanoi täti, ettei välttämättä enää nähdä..joo, joo. Enköhän minä ehdi siellä käydä vielä monen monituista kertaa, enne kun tästä laitokselle päästään lähtemään. Hiljaiselo masun kanssa jatkuu, ei mainiattavia suppareita eikä muitakaan vaivoja tai merkkejä. Kävely sujuu tosi hyvin, eikä yhtään supistele ja hengästytä niin kun ennen. Melkeen paremmassa kunnossa olen kun koko raskauden aikana. Vauvalla kantapäällä murjominen jatkuu edelleen ja masu on niiiin arka :/ . Painetta tuntuu mullakin peräpäässä, ihan kun olis kauhea kakkahätä koko ajan, vaikkei oikeasti olekaan.

Alkaa toukokuiset pikkuhiljaa käydä vähiin, onneksi on vielä muutama hännän huippu jäljellä, ettei yksin tartte odotella B) . Jotenkin oon vajonnu sellaseen pysähtyneisyyden tilaan, tässä enää vaan ootellaan ja ihmetellään rauhassa, josko jotain tapahtuis. Mitään muuta ei oikein osaa enää tehä, eikä oikein jaksa enää hermoillakaan tän mahan kanssa. Vähän tylsääkin välillä. Kokoajan.

StiinaS & toukka 39+6

 
marjuska81 harmaan
kiitos fangis ohjeesta!!
neuvolassaki ne vaan totes et pitää vaan juoda niin paljo ku napa vetää, suhtees liikkua paljon mut sit taas nostaa jalkoja ylös ja koittaa levätä toisaalta. mä aattelinki jo et ei kai tää voi olla totta et mun pitäs muka viel juoda enemmän ku pari litraa mut mä oon ollukki sitä mieltä et en oikeen luota et nää mua hoitavat sijaiset tietäis ihan kaikkea. :/ no en enää juo ku pari litraa ja koitan vetää vaikka ananasta. ei oo kyl mitään mun herkkua se mut eiköhän se mee alas.. :LOL:
kurkua mä vedän kyl ihan kivasti ku se näin lämpimällä maistuu jo ihanan viileälle ku jääkaapista ottaa. :D

mulla kans se ummetus on just tota et ennen ku suoli toiminu kuiiten suht säännöllisesti ja otin levolacia puolen välin paikkeil tässä raskaudes mut ei sitäkään oo tarttenu ny tottaa pitkään aikaan. nyt on sit välillä pakki ihan sekasi et tulee kyl ihan usean päivän edestä mut heti ku jää yksiki pitempi asia hoitamatta päiväs niin mä oon ihan tukos! kauhee tuska ja vääntö koko alamahan ja selän puolella ihan ja aiheuttaa kipeitä suppareita. :/
siihenki neuvolas sanottiin et ota taas levolacia (mut ku seki on musta niin ällöä et mikä muu vaan kelpais) ja et ummetukseen auttaa se juominen myös.. et juo vaan.. :headwall:
nyt mie rauhotan tätä mun juomista ennen ku oon vesipallero ja alan käyttää taas tervettä maalaisjärkeä!! . :LOL:
suur kiitokset neuvoista... :hug:
 
syökää pellavansiemeniä niitä saa marketeista luontaistuote osastolta. pari ruokalusikallista päivässä saa mahan toimimaan. ja täysin vaarattomia elimistölle. Auttaa aivan varmasti. vanha konsti mummon opettama. =) voi laittaa vaikka puuron, jugurtin,ruoan sekaan.
 
jurristi harmaana
Ja koossa vielä täälläkin, tänään pitäis tilata yliaikaisuä Tyksiin ensi viikolle. Toivottavasti se aika jää käyttämättä!

Eilen neuvolassa käväisin. RR 106/80, paino +-0, pissassa proteiinit siinä + ja - rajamailla. Johtuu todennäköisesti siitä, että mulla tuota valkovuotoa tulee nyt ihan solkenaan pesuista huolimatta. Hyvähän se vaan on, paikat kypsyvät. Turvotusta löytyy vaikka muille jakaa (kädet, kasvot, jalat), onneksi se häviää aika nopeasti synnytyksen jälkeen. Vauva melskaa edelleen masussa, nyt potkut tosin tuntuvat enimmäkseen navan tietämillä ja niin alhaalla vauvan pää jo on, että kävellessä se tuntuu olevan jo jalkojen välissä... :headwall: :D

Noista pellavansiemenistä vielä, mulle on aina sanottu, ettei niitä saisi raskausaikana käyttää. En vaan muista, mistä johtui. Eli ottakaapa varmuuden vuoksi selvää asiasta, ennen kuin niiden käyttöön turvaudutte.

Tsemppiä toukokuun hännänhuipuille, vielä mekin näistä mahoista eroon päästään! :D :flower:

jurristi + potkunyrkkeilijä rv 40+3
 
mamma80
Heippa kaikille ja onnittelut kaikille vauvan jo saaneille!! :flower:

Mulla menossa nyt rv 39 + 1 ja kovasti jo odotan että vauva syntyisi jo. Olo on toisaalta ihan hyvä, mutta toisaalta ei jaksaisi tätä enää päivääkään. Tuntuu että max 10 min jaksaa nykyään seistä. Maha tuntuu "tippuvan", en jaksaisi sitä enää kanniskella. Koiran kanssa ei jaksa enää lenkkeillä niinkuin ennen ja joka asiasta on ihan puhki.

Vauva on alhaalla ollut jo monta viikkoa, mutta eipä tuo näytä mitään vaikuttavan. Välillä vihloo alapäässä niin kovasti että on vedet silmissä, mutta supistuksista ei tietoakaan.

Vauva potkii ja mellestää ahkerasti.. Voi kun syntyis jo! Kyllä se kohta, ihan kohta...

Taidan painua päikkäreille!!
 
Neuvolakuulumisia pikasesti

-paino +-0kg
-rr 130/75
-sf 36
-syke 130

-paikat pehmeät
-kanavaa max 2cm
- JA 3CM AUKI!!!

Nyt tullu supistukset 5-10 minuutin välein kolmen tunnin ajan... Kätilö meinas, että syntyy tänään, viimistään huomenna. Joten nyt kahen jälkeen menen uuestaan käymään tarkistuttamassa paikat ja sitte luultavasti kohti Rovaniemeä eli 150 km matka ois vielä eessä... En kerkeä nyt lukemaan tämänpäivän juttuja, mutta VAUVAN SAANEILLE KOVASTI ONNEA!!! :flower:

Hanna ja Nöössi 40+0 (40+3)
 
Onnea sallinen Tytöstä :flower: :flower:

Ja Hannalle ja muillekkin tsemppiä! :hug:

Ei ole enää oikeen aikaa istuskella tässä koneella mutta ain pitää käydä kurkkaan pikasesti.

Poju on kiltti ja ihana :heart: :heart:

Tiitteräinen ja Elmeri 4 pv
 
Vilmis82
PALJON ONNEA TAAS UUSISTA VAUVOISTA :hug: :flower: Olipa niitä tullutkin nyt monta!

HANNAlle ei varmaan enää tsempit ehdi, mutta kuitenkin :hug:

MMAMAA: Mulla taas menkkojen mukaan laskettu on vasta 30.5., joten saa nyt nähdä, millä aikataululla tämä täältä tulee.

Tänään sain sen ajan huomisaamuksi polille, mutta puhelimeen vastannut henkilö ei osannut ollenkaan sanoa, miten asiassa edetään. Eli en tiedä ottavatko sisään vai kuinka.. Kumma kyllä, jos pistävät joka toinen päivä ajelemaan, veden vähyys on nyt kuitenkin jo kaksi kertaa todettu :\|
Viime yönä oli lupaavia suppareita ja selkäkipua, mutta niistä ei seurannut muuta kuin huonoakin huonommat yöunet. Eli odottelu jatkuu, blaah.

Vilmis 39+3

ps. ei ne pellavansiemenet munkaan mielestä ole kovin suositeltavia, jossain jopa kokonaan kiellettyjen listalla raskausaikana..
 
mamma80
\
Alkuperäinen kirjoittaja 22.05.2007 klo 13:51 Hanna-77 kirjoitti:
-paikat pehmeät
-kanavaa max 2cm
- JA 3CM AUKI!!!

Nyt tullu supistukset 5-10 minuutin välein kolmen tunnin ajan... Kätilö meinas, että syntyy tänään, viimistään huomenna. Joten nyt kahen jälkeen menen uuestaan käymään tarkistuttamassa paikat ja sitte luultavasti kohti Rovaniemeä eli 150 km matka ois vielä eessä...
Huiii, jännät paikat!!! Et tätä varmaan ehdi enää lukea mutta onnea matkaan ja toivottavasti kaikki menee hyvin.
 
Heippa!

Ensinnäkin onnittelut kaikille vauvautuneille ja paljon jaksamista masun kanssa vielä taapertaville!

Niin siinä sitten kävi, että Wagner jr olikin Viivi jr :LOL: pääsinpäs sanomaan, että mitäs minä sanoin :D Mutta helpolla hän ei maailmaan tullut, ja tässäpä tuleekin synnytyskertomusta. Heti aluksi haluan kertoa, että kätilön mukaan hän oli lähes ylipäiväinen vauva, istukka oli kovin kalkkeutunut jo ja kaikin puolin kuulemma vaikutti siltä, että hänen laskettu aikansa olisi pitänyt olla jo aika päivää sitten... noh pääasia, että hän tuli ilman käynnistystä ja voi hyvin.

12.5. illalla vielä kaikessa rauhassa saunoin ja vihdoin ja tein kaikennäköistä hommelia siinä. Olin tehokkaasti nukkunut koko päivän ja heräsin ainoastaan katsomaan viisuja ja saunomaan. Ihmettelin kun kovasti väsytti... illalla ristin käteni ja totesin, että nyt jos tuolla ylhäällä mukamas joku on, niin jokohan oisi kohta aika saada vauva... heräsin 13.5. minuuttia vaille seitsemän ääneen, joka kuulosti napsahdukselle. Mietin, että eikös sen pitänyt olla POKS (eräs kaverini kuvaili täten lapsiveden menoa) ja arvelin että pyh, tämä ei johda mihinkään, käännänpä kylkeä... jolloinka valui hillittömästi lämmintä jotain pitkin poikin. Säikähdin ja aloin nauramaan ilosta ja seisoin terävän näköisenä sängyn vieressä ja herätin miehen ja totesin että katos tänne ja onko meillä pyyhettä... ja nauroin samalla vedet silmissä :LOL: Mies suuttui ja oli että 'mitä sä nyt enhän mä ole ehtinyt nukkumaan ees ku viis tuntia, mitä pitääkö ny nousta voi äly' No tokeni se siitä sitten myöhemmin...

Synnärille soitettuani sanoivat, että lähde tulemaan, mutta että ei mitään kiirettä, kerta ei supistele. Puoli ysin maissa oltiin perillä, syötyämme ensin tukevan aamiaisen. Supistukset alkoi heti sairaalaan saavuttaessa, mutta ne tuli vain 10 minuutin välein, joten niitähän ei lasketa synnytyksen kestoon... minä lasken itse synnytyksen alkaneeksi siitä seitsemästä.

Supistukset eivät johtaneet mihinkään. Kohdunkaulaa oli 1,5 cm jäljellä ja sormelle oltiin auki. Kolmen maissa supistukset tihenivät oikein 8 minuutin välein tuleviksi, mutta edelleenkään tilanne ei edennyt. Lääkäri, se sama, joka nihkeästi antoi mulle käynnistysajan, yritti lähettää mua vielä kotiin. Kieltäydyin lähtemästä. Onneksi. En tajua, miten mies olisi saanut mut enää takaisin sinne... nimittäin...

Alkoi se Suomen peli, jota en sitten nähnyt lainkaan, koska supistukset alkoivat olla hyvinkin kipeitä. Mies katsoi peliä ja toi minulle tarkkailuvuodepaikalle kaurapusseja aina kun pyytelin niitä. Kahdeksan jälkeen olin jo niin kipeä, että menin anelemaan apuja. Sain Petidiniä ja menin tunniksi suihkuun. Supistuksia alkoi tulemaan ensin 4 minuutin, sitten jo kahden minuutin välein. En enää pystynyt olemaan suihkussakaan ja kaksinkerroin vaeltelin kivuissani pitkin käytäviä, en muista edes kovin tarkkaan tilannetta. Vasta tuolloin päättivät, että lähdetään saliin.

Saliin saavuttaessa kukaan ei ollut kertonut, että olin jo saanut Petidiniä ja laittoivat sitä lisää.. vetelin ilokaasua ja olin elämäni kännissä ja siksi ehkä koko synnytyksestäkin jäi tosi hyvä mieli, koska vaikka sattui, niin sillä ei tuntunut olevan loppupeleissä paljoa merkitystä. Pyysin Pcp:tä, mutta sitä ei voitu antaa, koska en ollut tarpeeksi pitkällä. Myöhemmin sitä ei voitu antaa, koska olin liian pitkällä. Yritin pärjäillä todella pitkään ilman mitään, paitsi kaasua, mutta tilanne johti siihen, että miehen käsi meni siniseksi, kun sitä puristin tuskissani ja kätilö puhui minut ympäri ottamaan epiduraalin. Siinä vaiheessa annettuna se olikin aivan loistava keksintö, vei kaiken kivun ja nopeutti tilanteita ja kohta oltiinkin jo ponnistamassa. En tosin tuntenut minkäänlaista tarvetta ponnistaa ja se oli hillittömän kutinan ohella ainoa epiduraalin sivuvaikutus. Sen laittamistakaan en edes huomannut...

Vauva kuitenkin väsyi ja kävi ilmi, että oltiin allergisia ilmeisesti sille Petidinille, ja vauvan happisaturaatio oli huono syntyessä. Synnytyksessä jouduttiin tekemään eppari ja kätilö osui isoon suoneen ja sai päällensä 1250 ml verta... minä sain vastapalveluksena n. 30 tikkiä... tänään on ensimmäinen päivä, kun kykenen istumaan... Mutta vauveli tokeni siitä nopsaan ja puoli kymmenen maissa käveltiin jo osastolle, mistä en muista mitään. Olin menettänyt tajuntani heti synnytyksen jälkeen, kätilö sanoi, että olin ollut niin väsynyt, että hän hetken pelkäsi, etten ehkä jaksa edes ponnistaa loppuun.

Mutta loppu hyvin kaikki hyvin: maanantaiaamuna klo 5.13 putkahti tuskaisen 27 minuutin ponnistuksen jälkeen neiti, joka oli 48 cm pitkä ja painoi 3200 g ja pipon ympärystä oli 34,5 cm. Pisteitä saatiin 7-8 eli olosuhteisiin nähden hyvin ja nykyisin näyttää jo hymyilyttävän, en tiedä ketä meistä kolmesta eniten

Sairaalasta ei lähdetty niin vain, ensin vauva ei pissannut, sitten ne huomasivat, että minun hemppa oli 74 ja kun kaikki muu oli jo kunnossa, vauva muuttui keltaiseksi. Valohoidon ja veripussien saannin jälkeen kotiuduttiin perjantaina ja nyt opetellaan uutta elämäämme. Joka sujuu yllättävän hyvin. Maitoa meillä riittää vaikka muille jakaa ja sitä aletaankin huomisesta alkaen luovuttamaan. Äsken jo harjoittelin, ja 120 ml tuli imetyksen jälkeen vielä, vaikka sitä on mennyt hukkaankin jo tänään. Ja sen jälkeen olen jo taas imettänytkin...

Pääsääntöisesti vauva nukkuu yönsäkin, imettelen noin neljän tunnin välein ja vaihdan samalla vaippaa. Joka vaipassa tuntuu olevan kakkaa....
:/ Toivossa on hyvä elää, että kakka-asia tasaantuisi, mutta kuulemma voi tosiaan olla, että kakkaa 10 krt päivässä tai kerran viikossa...

Sellaiset siis meidän perheen kuulumiset, kiitos kaikille onnitteluista, onnea tässä opettelussa todella tarvitaan. Sen sanon vielä, että Taysissa oli aivan ihanat kätilöt meitä hoitamassa ja opettamassa ja että miehen kanssa aiotaan kyllä ottaa uusintakierros, jahka ovat ensin remontoineet MYÖS osaston 4a... en edes viitsi kertoa, miten karsea paikka se oli niin työntekijöille kuin potilaille...

Mutta pidemmittä (?!? :LOL: ) puheitta hyvää ja aurinkoista vauvakesää kaikille! Oli aivan ihana odotella vauvaa teidän kaikkien kanssa! Ja nähdään tuolla vauvapuolella siispä!

Viivi+prinsessa 1vko+1pvä :D
 

ONNEA UUSILLE VAUVAUTUNEILLE :flower: :flower: :hug: !

Mäkin yhä vaan odottelen jotain tapahtuvaksi mutta kun ei niin ei... En kyllä tosissani usko että tää vauveli syntyy täs kuussa mutta yhä kovasti sitä toivon.

Hoksasin viikonloppuna miehen siskon kanssa jutellessa että mun molemmat aikasemmat on oikeasti syntynyt 40+4. Toisen laskettu nimittäin ultran perusteella siirtyi. Se oli aluksi 13.2 mut vaihtoivat sen 8.2. (tyttö syntyi 17.2) eli silloin tää nykyinen syntyisi 1.6! No joo ei varmaan kannata liikaa luottaa tuohon matematiikkaan... Oli se vaan jännä havainto!

Neuvolakin on vasta ylihuomenna. Olo on ollut melko kurja kun liitoskivut alkoi ja selkä ei vieläkään oikein kestä mitään. No mutta onneksi tää vauveli ei loputtomiin voi tuolla masussa olla. Uskon kyllä että mä jään meistä viimeiseksi mahan kanssa kärvistelijäksi...

Mut koetetaan jaksaa loppu suoralla me jo kaikki ollaan!!!!

Hepotyty ja toko 39+1

 
Moonlight harmaana
Näinhän tässä käy, että mä varmaan täällä aivan viimeisenä pyörin yksin sitten vielä kun muut on vauvansa saaneet :'(

Mulla ei edes semmosia supistuksia juuri ole ollut, tänään on ollut menkkakipuja ja polttelua, mutta ei silleen että huomais että AU nyt tuli ja nyt se meni pois.. Eli aika hiljaista..

Hannalle tosi paljon kaukopuhalluksia täältä, kun tuskin ehtii tosiaan näitä onnea matkaan viestejä lukeen, kun on jo menoa..

Viivi, tosi kiva oli lukea sun kokemuksia ja paljon onnea teidän perheelle pienestä viivi jr. tulokkaasta.. :flower: Ja tavataan tosiaan vauvapuolella.. joskus..

Pellavansiemenistä, se on tosiaan totta, että niitähän ei saisi syödä.. Niissä oli jotain kemikaalijuttua muistaakseni joka jo todella pienenä määränä on vauvalle vaarallista.
Mutta todella hyvä ja kokeiltava keino on KIWI hedelmät! Mulla ei ole kertaakaan ollut ummetusta kyllä koko aikana, mutta olen paljon syönytkin kyllä kiwiä, joka päivä sen 2 ainakin niin hyvin toimii.. ja monesti iltapalaksi syön sitten jogurttia ja mysliä.. näillä mulla toimii suoli joka aamu niin ettei meinaa vessaan ehtiä. Mutta jokaisella erilailla.. kokeilla kannattee..

Mutta näin täällä siis ollaan vielä yhdessä kasassa ja aivan järkyttävät liitoskivut on nyt sitten!! Kävin eilenkin vyöhyketerapiassa ja katsotaan josko se nyt mitään auttaa..ainakaan vielä ei mitään muuta kuin tuota menkkamaista juilintaa. Todella myös toivoisin, että tämä kaveri pian syntyis ja vois alkaa saamaan paikkoja kuntoon kropassa. Ja tämä tässä on turhauttavaa kun ei juuri voi liikuskella entiseen tapaan kun heti on niin kipee,joten aika tylsää alkaa olemaan päivisin. No mutta kyllä tätä vaan on vielä kestettävä niin kauan kun on pakko..
Nyt alan katsoon jälleen tv;tä.. ja onneksi on netti!

Moonlight ja rv 41
 
Huomenta!

ONNEA PALJON KAIKILLE TAAS JAKAUTUNEILLE VAUVOISTA!!!! :flower: :flower: :flower:
monta vauvauutista taas oli....kyllä alkaa jo kateeksi käydä ku tuntuu et ite saa odotella vielä varmaan ikuisuuden(pah) :/

nyt taas semmonen olo et HOH sentään eikö jo vois pikkuhiljaa syntyä!!
mut eihän tämä täältä ennemmin mihkään tuu ja kaippa se vaihdettu laskettu aika sitte vaan kumminki pitää paikkansa. ja siitäki kumminki yli mennään....joo joo plaa plaa sentään on tää taas yhtä marinaa mun aamussa :ashamed: yöllä tuntu useampi vähän voimakkaampi supistus,mut ne täytyy johtua vaan siitä et on lonkat,selkä ja joka paikka aivan kipeenä ku kyljellään nukkuu ja sekään asento ei enää tunnu hyvältä. ylös ku sängystä nousee niin eipä taas paikkoja kolota! mitä nyt niitä sillon tällön hassuja suppareita jokka ei mitään AUTS kipeitä oo!! :headwall: maha on kumminki jo alaalla....huomas taas eilen ku autoa ajoi et vaikka kuinka haarat levällään yrittää istua niin maha hinkkaa jalkoihin.... no ehkä tää joskus päättää kuitenkin syntyä =)

Hanna on tainnut lähteä vauvan hakuun...niin lupaavalta kuulosti... eipä ehdi onnittelut enään matkaan,mutta joka tapauksessa onnea ja kaikille muillekkin synnyttämään lähtijöille ONNEA matkaan!!
vilmis sulle myös tsempit sinne äippäpolille matkaan mukaan! kyllä musta tuntuu et sä "ehdit" nyt saamaan vauvan ensin ;) tai ainakin taidat sinne seurantaan jäädä ja hyvähän se on niin ei tarvi murehtia sitä veden vähyyttä ja vauvan vointia. joka tapauksessa kovasti onnea matkaan!!!

ketäs vielä oli....on tää pääkin aivan laho....ei enää ajatuskaan kulje muutaku koko ajan miettii et joko pian tuntuis jotain kipua ja pääsis synnyttämään :headwall: mitähän sitä keksis tälle päivää et unohtais tän oireitten metsästämisen?

mmamaa 39+4
 
Onnea vauvalaisille :flower: :flower: :flower:
Viivi :wave: jos vielä luet tämän...mä olin juuri siellä osasto 4a:lla yön tuossa aiemmin raskauden aikana. Ei oo tosiaan rempattu ja siellä oli puolet synnyttäneitä ja synnyttämättömiä. Eräs opiskelija sanoi et sit kun tuut synnyttään pyydä et pääset osasto 2a:lle tai b:lle. ettei tänne tarvis tulla kun ei oo rempattu jne :D

Mies tosiaan teki ns vyöhyketerapiaa 3 pvä sitten 20min ja mä tein eilen itse 1h ajan eri kohtiin jaloissa. Sitten nännihieronnat ym päälle :D . Alko tuleen tosi tiuhaan kovia kivuttomia suppapuristeluja taas ja sängyssä pari kipeetä mutta siihen ne sit loppu. Aamulla taas hiukan menkkajomoa.

Nyt miehen hieronnasta lähtien ollut kolmena yönä (alkuyöstä) järkyt viiltelyt kohdunkaulalla kun nousee pisulle. :eek: . Joutuu pitään mahasta kii kun ei tiiä miten päin ois. Kun pakko kävellä pissalle mutta tuntuu et kohdunkaula repee tai jotain. Sattuu huolella. Hitaasti teputan sit vessaan ja se menee sit ohi.
Mä luulen et ehkä hieronnat ja hormoonit saanu kohdunkaulan pehmeneen ja se on tapahtunut aina öisin levossa. Sitten kun nousee niin vauvan pää painaa alas ja ns levittää hiukan pehmeetä kaulaa ja siitä kipu. Näin mun järki sanois.

Kokoajan muka lupaavia merkkejä ja naapurit, ystävät, kaikki sanoo et tulee ihan kohta. Joojoo, tullu kokoajan "ihan kohta" :D . Ei tosiaan muuten ois kiiru muttakun haluan saada vauvan tällä kertaa mahtuun hiukan paremmin ulos. :/
Että tämmöstä oma napahöpötystä.

Jaksuja kaikille :hug:

fangis 39+2
 
Heissuli,

Fangis juu miehen serkun muija oli kans sanonu, että ponnistaminen loppuu tähän, jos ei paikkaa löydy kakkososastolta... mutta mä olin autuaan tietämätön koko hommasta ja menin tyytyväisenä sinne neloselle. Ja siellä oli niin ruuhkaa, että tuskin toiveet ois auttaneet, kun mammoja oli käytävätkin pullollaan, ilmeisen suosittu vauvakuu :D

Mutta jätin sinne kyllä vähän palautettakin, taisi mennä tällä viisiin: kiitos hyvästä ja ammattitaitoisesta hoidosta, olette sissejä, kun jaksatte olla töissä tällaisessa metelissä ja näissä tiloissa. Luulin, että olemme hyvinvointi-Suomessa, emme Venäjällä, saati Neuvostoliitossa. Kyllä huomaa, että on taas miesten suunnittelemia tiloja. Herrat johtajat ovat hyvät ja tulevat verkkohousuissa suorittamaan tänne viikoksi alapesuja, niin eiköhän suihkutkin lakkaa vuotamasta. :LOL: Siitäs saivat senkin kaikki.

Takaisin en mee, ennenkuin ovat rempanneet (toivottavasti remppaavat pian :p ) Eli traumoja ei tosiaan jäänyt mistään, paitsi niistä suihkuista.

Tsemppiä kaikille koitokseen sairaaloista riippumatta! Hyvin ne hommat menee, kun ei jännitä liiaksi. Eipä siihen tapahtumaan näemmä kauheasti voinut itse loppujen lopuksi vaikuttaa.

Aurinkoa ja iloa, nyt kuului taas neidin superpyllystä prööt, tarttee mennä :LOL: varsinainen kakka-automaatti...

Viivi+rinsessa 1vko+2pvä
 
Onnea muillekin vauvautuneille! :flower:

Tulin nopeesti vaan ilmoittelemaan että poikamme syntyi 18.5 klo 11:18 painoi 4830g ja pituutta oli 55cm päänympärys oli 38cm. Kotiuduimme eilen vasta kun pojan keltaisuutta tarkkailtiin, tosin valoon asti ei tarvinnut mennä.

(Synnytys muuten käynnistyi 1½vrk vyöhyketerapian jälkeen :D eli suosittelen niitä kokeilemaan jotka vielä kärvistelevät)

suzu1981 ja poika 5pv<br><br>
 
:hug: :flower: :heart: ONNEA KAIKILLE VAUVAUTUNEILLE!!!!!EIPÄ OLE ENÄÄ MONTAA ÄIPPÄÄ KELLÄ EI OLE JO VAUVELI SYNTYNYT.

NIIN JA ARVASIN OIKEIN ETTÄ TIITTERÄISELLE LÄHTÖ TULEE SEN SISÄTUTKIMUKSEN JÄLKEEN.ON SE VAAN JÄNNÄ JUTTU,ITELLÄ KUN KÄVI SAMOIN. =)
 
mmammaa; Minä täällä ainakin olen.. :wave:

Mulla on kans aivan samanlainen fiilis kun sulla, että kait se on vaan alettava sitten uskoon siihen toiseen laskettuun aikaan joka on vasta 28.5 ja siitä jos sitten vielä mennään yli niin voi terve!! Vauva on yliaikanen vasta sitten 14.6 ja iso vauva on nyt jo luvassa.. Eli ei kauheen kivasti mene mullakaan.
Ja tosiaan kans toivon koko ajan jotain vesien menoa tai kunnon limatulpan tuloa tai edes jotain supistusta, mutta mitään ei näy :/

Viime yö tuli sitten nukuttua todella hyvin tuonne aamu seitsemään asti, jolloin nousin sitten miehen kellon herättämänä vasta ensimmäisen kerran vessaankin.. Tietenkin olen yöllä muutaman kerran heränny, kun kylkeä olen kääntäny,mutta ei paha,ei paha.. Nyt sitten olikin pakko nousta syömään silloin aamulla, kun niin nälkä kaivoi mahaa ja vauva möyri varmaan kans nälissään. Että näin karkeesti arvioituna, nukun kyllä yleensä noin 12 tuntia yössä :D
Siitähän sitä pitäis just nauttia, kun vielä on mahdollisuus tehdä tälläistä..mutta kyllä olen sitäki tässä miettiny, että tulee karu todellisuus ja muutos kun yhtäkkiä tämmösistä unista pitääkin alkaa heräileen moneen otteeseen..heh heh.

Juu Vilmikselle paljon onnea matkaan myös, että jotain tapahtuu!!

Suzulle paljon onnea ja kuten muillekkin vauvautuneille!, mutta siis

Hannalle ja koko perheelle aivan tupla onnet, sait sittenkin pojan!! vaikka niin tyttöä odoteltiin.. tosi hurja fiilis varmaan!! Onnea onnea, aivan vedet silmissä täällä luin tuota viestiä..siis poika tuli!!

Voi että nämä sivut muuten taas tökkii aivan älyttömästi, menee hermot kun ei ole muuta tekemistä kun roikkua täällä lukemassa kaikkia juttuja ja sitten ei saa moneen tuntiin näitä sivuja auki..onko muilla samaa?
No kun en kerran pääse tuonne lukeen ja muisteleen mitä muut olivat kirjoittaneet, niin palataanpas myöhemmin sitten..

Moonlight ja menkkojen mukaan rv.40+3 ?
 
Onnea Hannalle ja Suzulle Pojista :flower: :flower:

Meillä kävi tänään neuvolantäti, Poju painoi 4150g että oli paino ihan hyvin taas noussut.

Pakko vähän hehkuttaa kun minä sain olla ihan yksin kahden hengen huoneessa koko ajan ja siinä huoneessa oli vielä oma vessa ja hoitopöytäkin. (kammoan sitä yleistä vessaa) Onneksi sattui meidän aikaan rauhallisempi kausi OYSiin.

Nyt esikoinen ja iskä ulkoilemassa ja vauvankin sain unille joten leipomaan esikoisen synttäreille joita vietetään sunnuntaina.

Jaksuja kaikille!

Tiitteräinen ja Elmeri 5 pv :heart:
 
Onnea Hanna ja Suzu ja kaikki muutkin vauvautuneet!!!

Muuttuiko hannan Tyttö pojaksi,m vai muistanko väärin?

Moonlight ja muut jo odotukseen turhautuneet, paljon tsemppiä loppumetreille! Klisee, mutta tulee se sieltä vielä.

Tervetuloa sitten tuonne vauvapuolelle, jatketaan juttua sit siellä. Kiva tosiaan on ollut kanssanne taivaltaa tällä puolella.

 

Yhteistyössä