Toukokuiset2022

Meillä oli tänään nt-ultra ja kaikki oli oikein hyvin siellä hän heti heilutti ja mylläsi menemään. Nyt tuli se konkretisoituminen tähän, et oon oikeesti raskaana ja on kyllä hymyilyttänyt koko ajan. Voisin liittyä nyt faceryhmäänkin, laitoin @tk-k lle jo viestiä. Eikös se hänelle pitänyt laittaa?
Joo @tk-k lle viestiä faceryhmästä. Meitä on siellä vasta 15, joten hyvin mahtuu mukaan :)
 
  • Tykkää
Reactions: tuutta
Mä oon olut nyt hirveen epä aktiivisena. Pahan olon, että väsymyksen takia. Ihanaa että on tullut nt-ultrista hyviä kuulumisia. Meillä on se vasta 4.11. joten saa vielä odotella. Neuvolassa käytiin niin oli paino tippunut 3kg saa nähä, moittiiko ne tälläkin kertaa tota painon laskua. Ei yhtään jaksais...

Nyt onneksi paha olo vähentynyt ja saa jotain syötyäkin. Väsymys on silti ihan jäätävä ja esikoisen valvottamat yöt ei auta asiaa.
 
Vaikka nt-ultraan on vielä 2,5 viikkoa aikaa, niin muuten tuli huojennus kun alkoi 12. viikko, eli suurin keskenmenon riski alkanee olla takanapäin.

Nyt vaan rokoteasiat pohdituttaa, tällä kertaa lähipiirin osalta. Yhdessä kaveriporukassamme on yksi henkilö, joka ei ole ottanut koronarokotetta, eikä toistaiseksi aiokaan. Kaikki muut (itse mukaan lukien) ovat kahdesti rokotettuja. Kyseinen henkilö tekee sellaista työtä, jossa tapaa joka päivä monia ihmisiä. Paikkakunta ei toki ole pahimmasta päästä tartuntojen osalta, mutta lähellä pk-seutua silti. Sinänsä jokaisen oma valinta ottaako rokotteen vai ei, mutta nyt on alkanut mietityttää, että miten itse toimin kun tämä koronatilanne ei ole helpottumassakaan.

Vaikka rokotuskaan ei täysin voi tartuntaa estää ja rokotettu voi vielä levittää tautia, niin kun tietää, että raskauden takia oma vastustuskyky saattaa alentua paljonkin niin suoraan sanottuna en haluaisi viettää samassa tilassa aikaa henkilön kanssa, jonka tiedän olevan täysin rokottamaton. Tiedän, että samassa porukassa yksi pari on päättänyt, ettei tämä rokottamaton ainakaan tapaa heidän vuoden ikäistä lastaan.

Vähän on neuvoton olo, mutta tällä menoa edessä lienee kohta se, että jos jotain kokoontumista tuolla porukalla järjestetään ja kyseinen henkilö on tulossa, niin me jätetään miehen kanssa sellaiset kokoontumiset vähin äänin väliin. En todellakaan halua tästä mitään draamaa tai välejä poikki, mutta toisaalta nyt jos koska on syytä laittaa oma (ja vauvan) terveys edelle.
 
Mulla on yhden todella läheisen ystävän mies tällänen rokote vastainen ja jopa tän miehen takia ystävä ei ole ottanut toista rokotetta, koska pelkää et mies jättää hänet :/ en itse voi käsittää tälläsiä ihmisiä, jotka jopa menee niin pitkälle et "kiristää" kumppaniaan erolla jos toinen ottaa rokotteen ja haluaa määrätä toisen kehon suhteen.

Mä suoraan sanoin ystävälle et ei voida nähdä, meillä on kuitenkin alle 2v lapsi, itse olen raskaana ja miehelläni on astma. Mä kävin ottaa toisen piikin perjantaina ja oireita ei tullut. Se oli helpotus, että nyt se on otettu. Anoppini on töissä teholla ja olen kuullut häneltä parikin kauhutarinaa siitä miten raskaana oleva päätynyt hätäsektioon koronan takia ja ei ole nähnyt vauvaa moneen viikkoon sen jälkeen. En vain halua et joutuisin siihen asemaan. Miten hirveetä olisi menettää ne ensimmäiset kaksi viikkoa lapsen elämästä. Toivon kovasti et nää rokotteet lieventää sit tautia jos sen koronan saa. Tää on kyllä vaikeeta aikaa, kun tuntuu että molemmat vaihtoehdot on huonoja. Pakko vaan yrittää pitää pää kasassa ja ajatella positiivisesti.
 
Vaikka nt-ultraan on vielä 2,5 viikkoa aikaa, niin muuten tuli huojennus kun alkoi 12. viikko, eli suurin keskenmenon riski alkanee olla takanapäin.

Nyt vaan rokoteasiat pohdituttaa, tällä kertaa lähipiirin osalta. Yhdessä kaveriporukassamme on yksi henkilö, joka ei ole ottanut koronarokotetta, eikä toistaiseksi aiokaan. Kaikki muut (itse mukaan lukien) ovat kahdesti rokotettuja. Kyseinen henkilö tekee sellaista työtä, jossa tapaa joka päivä monia ihmisiä. Paikkakunta ei toki ole pahimmasta päästä tartuntojen osalta, mutta lähellä pk-seutua silti. Sinänsä jokaisen oma valinta ottaako rokotteen vai ei, mutta nyt on alkanut mietityttää, että miten itse toimin kun tämä koronatilanne ei ole helpottumassakaan.

Vaikka rokotuskaan ei täysin voi tartuntaa estää ja rokotettu voi vielä levittää tautia, niin kun tietää, että raskauden takia oma vastustuskyky saattaa alentua paljonkin niin suoraan sanottuna en haluaisi viettää samassa tilassa aikaa henkilön kanssa, jonka tiedän olevan täysin rokottamaton. Tiedän, että samassa porukassa yksi pari on päättänyt, ettei tämä rokottamaton ainakaan tapaa heidän vuoden ikäistä lastaan.

Vähän on neuvoton olo, mutta tällä menoa edessä lienee kohta se, että jos jotain kokoontumista tuolla porukalla järjestetään ja kyseinen henkilö on tulossa, niin me jätetään miehen kanssa sellaiset kokoontumiset vähin äänin väliin. En todellakaan halua tästä mitään draamaa tai välejä poikki, mutta toisaalta nyt jos koska on syytä laittaa oma (ja vauvan) terveys edelle.
Ihan samalla tavalla me rokotetutkin sitä voidaan levittää.
 
Kyllä, kuten myös omassa viestissäni totesin. Mutta ikävä kyllä tämän henkilön tapauksessa se rokottamattomuus tuntuu yhdistyvän sen kanssa, että mm. se maskin käyttö ei vaikuta kiinnostavan yms.
Pakko sanoa, että tässä tilanteessa varmaan itsekin vähin äänin jättäisin tapaamiset väliin ko. kaverin kanssa. Olen itse vielä rokottamaton ja pyrin välttämään tilanteita joissa altistumisvaara on suuri, enkä ole luopunut maskista kaupassa yms (tosin nyt täällä maskipakon huhutaan palaavan muutenkin). Samalla tavalla rokotettukin voi välttää riskitilanteita, jotka itsestä tuntuvat epämukavilta. Jos siis tapaamisen toimintamalleista ei päästä sopuun (toinen ei tahdo käyttää maskia ja toinen tuntee olonsa epämukavaksi ilman) on ihan ok jättää tapailut väliin.

Minusta tämä koko rokotuskeskustelu on mennyt ihan yli ja ihmisten jakautuminen sen tiimoilta on todella surullista. Miun kanta on se, että jokainen valitsee itselleen parhaan vaihtoehdon, mutta toisten päätöksiä pitäisi kunnioittaa (syitä kyselemättä), ja vastuullinen toiminta olisi paljon rokotuksia tärkeämpää. :unsure:

Itsellä on rokotuksen suhteen todella ristiriitaiset ajatukset, sillä pitkäaikaisvaikutuksista ei ole mitään näyttää ja siksi en sitä haluaisi ottaa, mutta toisaalta nyt raskaana rokotteen ottaminen ja mahdollisten sivuvaikutusten kanssa eläminen tuntuu pienemmältä pahalta, kuin se riski joka vakavasta koronasta itselle ja vauvalle aiheutuu.. Vaikka olen päättänyt lopulta rokotteen ottaa, ei miun olo sen päätöksen kanssa ole yhtään helpottunut vaan lähinnä ahdistaa koko juttu valtavasti, koska tuntuu ettei hyviä vaihtoehtoja ole ollenkaan. 😔

Anteeksi avautuminen, mutta tämä koko rokotehomma ahdistaa aika paljon juuri nyt.. :rolleyes:
 
  • Tykkää
Reactions: innerchild
Pakko sanoa, että tässä tilanteessa varmaan itsekin vähin äänin jättäisin tapaamiset väliin ko. kaverin kanssa. Olen itse vielä rokottamaton ja pyrin välttämään tilanteita joissa altistumisvaara on suuri, enkä ole luopunut maskista kaupassa yms (tosin nyt täällä maskipakon huhutaan palaavan muutenkin). Samalla tavalla rokotettukin voi välttää riskitilanteita, jotka itsestä tuntuvat epämukavilta. Jos siis tapaamisen toimintamalleista ei päästä sopuun (toinen ei tahdo käyttää maskia ja toinen tuntee olonsa epämukavaksi ilman) on ihan ok jättää tapailut väliin.

Minusta tämä koko rokotuskeskustelu on mennyt ihan yli ja ihmisten jakautuminen sen tiimoilta on todella surullista. Miun kanta on se, että jokainen valitsee itselleen parhaan vaihtoehdon, mutta toisten päätöksiä pitäisi kunnioittaa (syitä kyselemättä), ja vastuullinen toiminta olisi paljon rokotuksia tärkeämpää.

Itsellä on rokotuksen suhteen todella ristiriitaiset ajatukset, sillä pitkäaikaisvaikutuksista ei ole mitään näyttää ja siksi en sitä haluaisi ottaa, mutta toisaalta nyt raskaana rokotteen ottaminen ja mahdollisten sivuvaikutusten kanssa eläminen tuntuu pienemmältä pahalta, kuin se riski joka vakavasta koronasta itselle ja vauvalle aiheutuu.. Vaikka olen päättänyt lopulta rokotteen ottaa, ei miun olo sen päätöksen kanssa ole yhtään helpottunut vaan lähinnä ahdistaa koko juttu valtavasti, koska tuntuu ettei hyviä vaihtoehtoja ole ollenkaan.

Anteeksi avautuminen, mutta tämä koko rokotehomma ahdistaa aika paljon juuri nyt..
Ymmärrän hyvin ahdistuksen. "Onneksi" itse ehdin ottaa toisen annoksen ennen kuin tiesin olevani raskaana, niin eipä tarvitse tätäkään pohtia, vaikka toki täällä suositellaan, että raskaanakin haetaan rokotus. No mutta, tämä aihe on melkoinen miinakenttä ja itse pyrin olemaan nyt vaan sillä linjalla, että mieluummin vältän tätä kyseistä henkilöä edes kertomatta syytä, kuin että alan puhumaan rokotuksista. Täytyy sitten miettiä, jatkuuko sama linja vauvan syntymän jälkeen vai miltä koronatilanne ylipäätään näyttää siinä kohtaa.
 
Itse en pahemmin pelkää rokottamattomia ihmisiä sen enempää kuin rokotettujakaan, itse olen ambulanssissa töissä ja saatan joutua törmäämään vaarallisempiinkin tauteihin kuin korona, ja siksi meillä on oikeat varusteet ja omat rokotteet suojaamassa meitä, eikä se rokottamattoman korona vahingoita rokotettua sen enempää kuin toisen rokotetunkaan. Koitan vaan huolehtia etäisyydet/ käsipesut yms. maalaisjärjen asioidessa kaupoissa yms. joista se korona saattaisi mahdollisesti tarttua, mutta en kyllä ala sen enempää asiasta stressaamaan. Stressata saa kaikesta muustakin koko ajan .
 
  • Tykkää
Reactions: Coguine ja AMR
Mulla on taas hirveä stressi tästä, kun pahoinvointi on niin paljon helpottunut ja tissit ei ole enää niin kipeät mitä ennen. Pitäis nauttia tästä, mutta kun kaikkialla lukee että viikon 9 aikoihin on yleensä se pahoinvoinnin huippu, niin alan heti miettimään pahinta.

Hirveä stressi muutenkin, niin tää ei helpota. Tästä ihmisten kahtiajakautumisesta ja muusta tähän maailmantilanteeseen liittyvästä, tuntuu että tota aihetta ei pääse missään pakoon ja syyllistystä ja haukkumista saa kuunnella ihan kummaltakin puolelta. Välillä tulee semmoinen olo, että olikohan sittenkään järkevää alkaa hankkia lapsia tähän aikaan. En oikein tiedä mihin asettuisin tässä sopassa :'D

Täytyy nyt vaan nauttia tästä siedettävän hyvästä olosta ja odotella kolmen viikon päästä olevaa NT-ultraa. Toivon todella, että siellä on kaikki hyvin. Siihen asti on pakko pitää edes jonkintasoista somepaussia, etten stressaa itseäni maailmantuskalla tai muilla kauhutarinoilla. :D
 
AMR
Mulla on taas hirveä stressi tästä, kun pahoinvointi on niin paljon helpottunut ja tissit ei ole enää niin kipeät mitä ennen. Pitäis nauttia tästä, mutta kun kaikkialla lukee että viikon 9 aikoihin on yleensä se pahoinvoinnin huippu, niin alan heti miettimään pahinta.

Hirveä stressi muutenkin, niin tää ei helpota. Tästä ihmisten kahtiajakautumisesta ja muusta tähän maailmantilanteeseen liittyvästä, tuntuu että tota aihetta ei pääse missään pakoon ja syyllistystä ja haukkumista saa kuunnella ihan kummaltakin puolelta. Välillä tulee semmoinen olo, että olikohan sittenkään järkevää alkaa hankkia lapsia tähän aikaan. En oikein tiedä mihin asettuisin tässä sopassa :'D

Täytyy nyt vaan nauttia tästä siedettävän hyvästä olosta ja odotella kolmen viikon päästä olevaa NT-ultraa. Toivon todella, että siellä on kaikki hyvin. Siihen asti on pakko pitää edes jonkintasoista somepaussia, etten stressaa itseäni maailmantuskalla tai muilla kauhutarinoilla.
Mulla helppas pahoinvointi just rv 8-9. Sitten kun vaihtui rv 10 niin tuli rytinällä takaisin ja sillä tiellä ollaan vielä edelleenkin. :sick:
 
Isompi ongelma taitaa olla ihmisten vastakkainasettelu ja se että aletaan pitämään muita ihmisiä vaarallisena itselle. Tartunnan voi saada ihan mistä vaan. Rokottamattomia maskittomia liikkuu ja lämii tavaroita tuolla kaupassa ja muuallakin.
 
  • Tykkää
Reactions: innerchild
AMR
Kävin tänään neuvolalääkärin vastaanotolla ja sain pahimmille päiville sieltä pahoinvointilääkettä varten reseptin. Toivottavasti käyttö jäis vähäiseksi. Mutta varmaan pakko välillä käyttää, että sais syötyä. Paino tippunut jo 6kg ja ruokahalu on ihan mennyttä. Välillä riittävä juominenkin aiheuttaa haasteita. Oksentelu pysyy toistaiseksi hallinnassa (ehkä kun en syö), mutta pahoinvointi on kyllä välillä niin kamalaa… Vetää mielen ja jaksamisen matalaksi. Onneksi neuvolassa oli ihana lääkäri ja sain mieltäni vähän kevennettyä. :)

Lääkäri halusi myös ultrata pienen, josta vähän yllätyin. :) Siellä hän pötkötteli sydän lepattaen. Taisi vain nukkua kun ei kauheesti näkynyt liikettä. Nyt rv 10+5.
 
Täällä hävinnyt melkein kaikki oireet, kun rv 12 pyörähti käyntiin. Välillä saattaa olla todella lievää pahaa oloa jos ruokailu väli venyy. Pelottaa, että onko pienellä kaikki hyvin. :( Onneksi ensi tiistaina on nt-ultra ♡
 
Täällä hävinnyt melkein kaikki oireet, kun rv 12 pyörähti käyntiin. Välillä saattaa olla todella lievää pahaa oloa jos ruokailu väli venyy. Pelottaa, että onko pienellä kaikki hyvin. Onneksi ensi tiistaina on nt-ultra ♡
Minulla hävisi myös kaikki oireet kun viikko 12 lähti käyntiin. Olo on melkein täysin normaali. Nt-ultrassa kaikki oli kuitenkin hyvin, joten kaitpa tämä on vain sitä keskiraskauden 'helppoutta'.
 
  • Rakkaus
Reactions: Piipaa93
AMR
Huomenna sitten alkais jo raskausviikko 12. :) Yhtäkkiä nämä viikot sitten vierähti, vaikka tässä pahoinvoidessa aika on tuntunut kuluneen niin hemmetin hitaasti. Voi kun vielä vierähtäisi muutama viikko niin pääsis aloittamaan toisen kolmanneksen. :)
 
Tervehdys toukokuiset! Oon viettänyt hiljaiseloa ja syynä mikäs muukaan kuin pahoinvointi. Tällä kertaa se on nimittäin ollut ihan hurjaa. En ole aiemmissa raskauksissa oksentanut vaikka etomista on ollutkin mutta tässä sitten niidenkin edestä. Enkä tiedä onko pahoinvointi vai väsymys pahempaa, molemmat rajoittaa normielämää aika pahasti. Iltaisin käyn viimeistään klo 19 nukkumaan, joten eihän tässä nyt hirveästi elämää ehdi töiden lisäksi ollakaan.

Monilla ilmeisesti on jo pahoinvointi helpottanut? Mitä muuten kuuluu? :)
 
AMR
Mulla on tänään ollut vähän stressiä huomisesta ultrasta ja koirakin sai vähän harmillisia uutisia eläinlääkäristä. Ajattelin vähän rauhoittaa mieltä kuuntelemalla sydänääniä tolla mun dopplerilla. Just tänään en sitten saanut sydänääniä millään kuuluviin vaikka kuin yritin. :( Aina aijemmin on onnistunut.

Noh onneksi huomenna on se ultra. Oon kyllä jo valmiiksi vähän paniikissa jos sieltä selviääkin huonoja uutisia ihan minkä tahansa asian suhteen.

Tänään ja eilen pahoinvointi on ollut tosi voimakasta aamuisin, mutta päivän mittaan olo on jopa normalisoitinut. :)
 
Kiva kuulla kuulumisia! Ja kiva ois kuulla myös ultrauutisia. Ite joudun oottelemaan vielä pitkälle ensi viikkoon.
Tänään tulee toivottavasti doppler postissa niin saa nähdä jos siitä ois jotain iloa. Mutta tuo @AMR onkin just sitten se toinen puoli kun eihän ne aina tässä vaiheessa vielä ihan kunnolla pelitä.
 
Yhteistyössä