Toukokuiset 2023

Kurkkaan ja ilmoittaudun tänne, mutten listaudu minnekään, turhan rankkaa poistaa itsensä jos käy taas huonosti.
5. toiveissa, 2 km vuoden sisään rv 10 ja rv 12, joten piiitkä odotusaika mahdolliseen iloon.
Kävin edellisistä varhaisultrassa ja kumpikin oli viikkoa odotettua pienempi, mutta muuten täysin normaalilta näytti kaikki siinä rv 7-8
. Tällä kertaa ei jostain syystä ole innokkuutta tuohon varhaisultraan.
41v on nyt itsellä ikää, vanhimmat lapset jo täysi-ikäisiä.
Meitä on sitten ainakin kaksi "tän ikäistä". Itse olen tosin jo 42v. Myös 5. lapsi tulossa, toivottavasti. Meillä tää varmasti nyt jää tähän jos menee pieleen.. Edellinen meni kesken rv 10+
Mua pelottaa, tänään tullut ihan pari veriviirua papruun, mut ei pikkareihin asti. Saattaa johtua eilisestä sekstailusta. Mut koitan nyt pitää pään kylmänä.
 
  • Tykkää
Reactions: Mimmimami
Valitettavasti joudun jättäytymään tästä keskustelusta. Eilen vu todettiin viikkoiltaan uskottua pidemmälle edennyt raskaus, ilman sykettä keskeytynyt keskenmeno. Olo on aivan kauhea, onneksi omaan kumppaniin ja parisuhteeseen voi tukeutua.
Toivon onnea teidän muiden tielle
Olen niin pahoillani teidän suru uutisesta! 😭 Kaikkea hyvää teille tulevaan ja voimia tähän hetkeen! 💓
 
  • Tykkää
Reactions: Fiafia
Hei vaan kaikille! Minä liityn kans varovaisesti joukkoon, tein eilen positiivisen raskaustestin ja viikot on nyt about 3+6 (en ole ihan satavarma sillä imetän edelleen esikoista niin kierrot on vieläkin vähän sekaisin). Toivon mukaan testit vahvistuu (himotestaaja täällä hep!) ja pikkuinen pysyy matkassa. Tämä olisi tosiaan meidän toinen lapsi, esikoinen on syntynyt elokuussa 2021 <3 Minä olen kans kiinnostunut facebook-ryhmästä jahka viikkoja tulee vähän enemmän täyteen Olin myös elokuisten 2021 pienessä ryhmässä niin oli ihana jakaa siellä ajatuksia ja kuulla myös muiden kokemuksia!

Btw, olen näköjään toinen Minni tässä porukassa Ollaan me sentään vähän eri ikäisiä!
Joo itekin oon 9/21 faceryhmässä joka täältä koottu, se on tosi kiva. :) Laitoin @Ilonjaonnen viestiä sulle.
 
Viimeksi muokattu:
TOUKOKUISET 2023🌸

Kopioi uusin lista ja lisää itsesi siihen.

1.5. Fiafia, ensimmäinen lapsi, HUS
Liebling, ensimmäinen lapsi, TAYS
Huhtou, ensimmäinen lapsi, HUS
2.5. Milaas, ensimmäinen, KHKS
Malanen, toinen lapsi, Mikkeli.
3.5. Mitka, ensimmäinen lapsi, TAYS
Minni35, kolmas, KSKS Nova
4.5. Minnime, ensimmäinen lapsi, HUS
5.5. Kiemura, toinen lapsi, HUS.
6.5.
7.5.
8.5.
9.5.
10.5. Miumau2, toinen lapsi, HUS
11.5. peanut_butter, toinen lapsi, HUS.
12.5.
13.5.
14.5.
15.5. Earhart, toinen lapsi, HUS
16.5. äitionnellinen, neljäs lapsi
17.5. Selis, neljäs, TYKS
18.5. kakkulapio, toinen lapsi, HUS
Malviinas, toinen lapsi, TAYS tai KHKS
Neeljäs, neljäs lapsi , OYS
19.5. pikkispokkis, toinen lapsi, TAYS
20.5.
21.5.
22.5
23.5.
24.5.
25.5.
26.5.
27.5.
28.5.
29.5.
30.5.
31.5.
 
K


Toukokuiset 2023
Vastaa

FirstEdellinen11 / 11
Siirry uusimpaanÄlä seuraa


BOLLY
Eilen 17:58
Alkuperäinen kirjoittaja Mimmimami: Näytä alkuperäinen viesti
Kurkkaan ja ilmoittaudun tänne, mutten listaudu minnekään, turhan rankkaa poistaa itsensä jos käy taas huonosti.
5. toiveissa, 2 km vuoden sisään rv 10 ja rv 12, joten piiitkä odotusaika mahdolliseen iloon.
Kävin edellisistä varhaisultrassa ja kumpikin oli viikkoa odotettua pienempi, mutta muuten täysin normaalilta näytti kaikki siinä rv 7-8
. Tällä kertaa ei jostain syystä ole innokkuutta tuohon varhaisultraan.
41v on nyt itsellä ikää, vanhimmat lapset jo täysi-ikäisiä.
Click to expand...
Meitä on sitten ainakin kaksi "tän ikäistä". Itse olen tosin jo 42v. Myös 5. lapsi tulossa, toivottavasti. Meillä tää varmasti nyt jää tähän jos menee pieleen.. Edellinen meni kesken rv 10+
Mua pelottaa, tänään tullut ihan pari veriviirua papruun, mut ei pikkareihin asti. Saattaa johtua eilisestä sekstailusta. Mut koitan nyt pitää pään kylmänä.

Reactions:Mimmimami
Tykkää Vastaa
Ilmoita asiaton viesti
MIUMAU2
Eilen 19:14
Alkuperäinen kirjoittaja Fiafia: Näytä alkuperäinen viesti
Valitettavasti joudun jättäytymään tästä keskustelusta. Eilen vu todettiin viikkoiltaan uskottua pidemmälle edennyt raskaus, ilman sykettä keskeytynyt keskenmeno. Olo on aivan kauhea, onneksi omaan kumppaniin ja parisuhteeseen voi tukeutua.
Toivon onnea teidän muiden tielle
Voimia kovasti❤

Reactions:Fiafia
Tykkää Vastaa
Ilmoita asiaton viesti

HUHTOU
Eilen 21:52
Alkuperäinen kirjoittaja Fiafia: Näytä alkuperäinen viesti
Valitettavasti joudun jättäytymään tästä keskustelusta. Eilen vu todettiin viikkoiltaan uskottua pidemmälle edennyt raskaus, ilman sykettä keskeytynyt keskenmeno. Olo on aivan kauhea, onneksi omaan kumppaniin ja parisuhteeseen voi tukeutua.
Toivon onnea teidän muiden tielle
Olen niin pahoillani teidän suru uutisesta! 😭 Kaikkea hyvää teille tulevaan ja voimia tähän hetkeen! 💓

Reactions:Fiafia
Tykkää Vastaa
Ilmoita asiaton viesti
MIUMAU2
Eilen 23:04
Oliks täällä joku luonut jo tän palstan odottajille Facebook ryhmää?
Ja ootteko te jo liittynyt johonkin FB ryhmään? Ite oon siinä Toukokuiset ryhmässä

Reactions:äitionnellinen
Tykkää Vastaa
Ilmoita asiaton viesti
ÄITIONNELLINEN
Tänään 08:59
Alkuperäinen kirjoittaja Miumau2: Näytä alkuperäinen viesti
Oliks täällä joku luonut jo tän palstan odottajille Facebook ryhmää?
Ja ootteko te jo liittynyt johonkin FB ryhmään? Ite oon siinä Toukokuiset ryhmässä
@Ilonjaonnen laittoi facebook-ryhmän pystyyn meille, hänelle voi laittaa yksäriä jos haluaa mukaan :)

Reactions:Miumau2 ja Malviinas
Tykkää Vastaa
Ilmoita asiaton viesti

MALVIINAS
Tänään 10:30
Alkuperäinen kirjoittaja Minni_88: Näytä alkuperäinen viesti
Hei vaan kaikille! Minä liityn kans varovaisesti joukkoon, tein eilen positiivisen raskaustestin ja viikot on nyt about 3+6 (en ole ihan satavarma sillä imetän edelleen esikoista niin kierrot on vieläkin vähän sekaisin). Toivon mukaan testit vahvistuu (himotestaaja täällä hep!) ja pikkuinen pysyy matkassa. Tämä olisi tosiaan meidän toinen lapsi, esikoinen on syntynyt elokuussa 2021 <3 Minä olen kans kiinnostunut facebook-ryhmästä jahka viikkoja tulee vähän enemmän täyteen Olin myös elokuisten 2021 pienessä ryhmässä niin oli ihana jakaa siellä ajatuksia ja kuulla myös muiden kokemuksia!

Btw, olen näköjään toinen Minni tässä porukassa Ollaan me sentään vähän eri ikäisiä!
Click to expand...
Joo itekin oon 9/21 faceryhmässä joka täältä koottu, se on tosi kiva. :) Laitoin @Ilonjaonnen viestiä sulle.

Viimeksi muokattu: Tänään 10:38
Tykkää Vastaa
Ilmoita asiaton viesti
MINNIME
16 min sitten
TOUKOKUISET 2023🌸

Kopioi uusin lista ja lisää itsesi siihen.

1.5. Fiafia, ensimmäinen lapsi, HUS
Liebling, ensimmäinen lapsi, TAYS
Huhtou, ensimmäinen lapsi, HUS
2.5. Milaas, ensimmäinen, KHKS
Malanen, toinen lapsi, Mikkeli.
3.5. Mitka, ensimmäinen lapsi, TAYS
Minni35, kolmas, KSKS Nova
4.5. Minnime, ensimmäinen lapsi, HUS
5.5. Kiemura, toinen lapsi, HUS.
Kapu, kolmas, HUS
6.5.
7.5.
8.5.
9.5.
10.5. Miumau2, toinen lapsi, HUS
11.5. peanut_butter, toinen lapsi, HUS.
12.5.
13.5.
14.5.
15.5. Earhart, toinen lapsi, HUS
16.5. äitionnellinen, neljäs lapsi
17.5. Selis, neljäs, TYKS
18.5. kakkulapio, toinen lapsi, HUS
Malviinas, toinen lapsi, TAYS tai KHKS
Neeljäs, neljäs lapsi , OYS
19.5. pikkispokkis, toinen lapsi, TAYS
20.5.
21.5.
22.5
23.5.
24.5.
25.5.
26.5.
27.5.
28.5.
29.5.
30.5.
31.5.
 
TOUKOKUISET 2023🌸

Kopioi uusin lista ja lisää itsesi siihen.

1.5. Fiafia, ensimmäinen lapsi, HUS
Liebling, ensimmäinen lapsi, TAYS
Huhtou, ensimmäinen lapsi, HUS
2.5. Milaas, ensimmäinen, KHKS
Malanen, toinen lapsi, Mikkeli.
verkkuuuh, kolmas lapsi, HUS
3.5. Mitka, ensimmäinen lapsi, TAYS
Minni35, kolmas, KSKS Nova
4.5. Minnime, ensimmäinen lapsi, HUS
5.5. Kiemura, toinen lapsi, HUS.
6.5.
7.5.
8.5.
9.5.
10.5. Miumau2, toinen lapsi, HUS
11.5. peanut_butter, toinen lapsi, HUS.
12.5.
13.5.
14.5.
15.5. Earhart, toinen lapsi, HUS
16.5. äitionnellinen, neljäs lapsi
17.5. Selis, neljäs, TYKS
18.5. kakkulapio, toinen lapsi, HUS
Malviinas, toinen lapsi, TAYS tai KHKS
Neeljäs, neljäs lapsi , OYS
19.5. pikkispokkis, toinen lapsi, TAYS
20.5.
21.5.
22.5
23.5.
24.5.
25.5.
26.5.
27.5.
28.5.
29.5.
30.5.
31.5.
 
Meitä on sitten ainakin kaksi "tän ikäistä". Itse olen tosin jo 42v. Myös 5. lapsi tulossa, toivottavasti. Meillä tää varmasti nyt jää tähän jos menee pieleen.. Edellinen meni kesken rv 10+
Mua pelottaa, tänään tullut ihan pari veriviirua papruun, mut ei pikkareihin asti. Saattaa johtua eilisestä sekstailusta. Mut koitan nyt pitää pään kylmänä.
kolme, mä täytän nyt syksyllä 41 :) toinen lapsi mulle tulossa.
 
  • Tykkää
Reactions: Mimmimami
Mä oon täytän kuukauden päästä 39-V et iäkkäämpi odottaja myös täällä ✌🏻.

Viime yönä taas kiusas unettomuus 😱. Niin ärsyttävää heräillä pisin aamuyötä… tunti ennen kellonsoittoa heräsin kolmesti 😴. Tänään vielä pitkä työpäiväja nyt jo stressaan jaksamista.
 
Mä oon täytän kuukauden päästä 39-V et iäkkäämpi odottaja myös täällä .

Viime yönä taas kiusas unettomuus . Niin ärsyttävää heräillä pisin aamuyötä… tunti ennen kellonsoittoa heräsin kolmesti . Tänään vielä pitkä työpäiväja nyt jo stressaan jaksamista.
Siis mulla kans nyt ollu muutama yö tota et heräilen pitkin yötä aina aamuun asti tasaisin väliajoin... Niin raastavaa, esikoisen kanssa kun vielä kotona ollaan ni kyllä välillä jaksamista vaatii 😂 onneks nukkuu vielä päiväunia ni pääsee ite lepäämään sillä välin
 
Siis mulla kans nyt ollu muutama yö tota et heräilen pitkin yötä aina aamuun asti tasaisin väliajoin... Niin raastavaa, esikoisen kanssa kun vielä kotona ollaan ni kyllä välillä jaksamista vaatii onneks nukkuu vielä päiväunia ni pääsee ite lepäämään sillä välin
joo, aivan sama. vaik väsyttää, ni uni on jotain ihme aaltoilua valveen ja unen välillä. En muista tämmöstä ekasta raskaudesta.
 
Hyvä, meitä varttuneempiakin siis muutama🙂
Mulle oli joskus ennen 35 olevinaan ehdoton yläikäraja, muut niin ne murtuu.
Vähän mua tää ikä kauhistuttaa, tavallaan. Mutta toisaalta en mä tunne itseäni vanhaksi. Ja koitan olla miettiä mahdollisia riskejä.
Mainitsin lievästä verenvuodosta (tai lähinnä viiruista), sitä oli vain toissapäivänä eikä ole jatkunut.
Vielä viikko pitäisi jaksaa varhaisultraan. Täytyy sanoa että olen kyllä jotenkin tosi ihmeissäni, jos kaikki on hyvin. Sen verran ollut vastoinkäymisiä viimeisen reilun vuoden aikana. Jotenkin sitä ajattelee että se vaan jatkuisi se huono onni
 
vierailija
Täällä varovaisesti seurailen myös minä taustalla. Sunnuntaina tuli vahva positiivinen ja nyt olis sit 5+1, la mahdollisesti jossain 17.5. hujakoilla. Vielä ollaan niin alussa etten listoihin halua. Kuten niin moni muukin, täälläkin kipuillaan pelkojen ja onnen sekamelskassa. Fiilikset juoksee epäuskosta innostukseen jne. Lapsi olisi toinen, mutta yksi keskenmeno ja melkein vuoden yrittäminen taustalla niin odotellaan nyt hetki että pysyyhän kyytiläinen matkassa.. Paljon onnea kaikille odottajille!
 
Moikka!

Varovaisesti minäkin tänne ajattelin kirjoitella. Reilu viikko sitten plussannut, tänään suurinpiirtein 4+6. Maaliskuussa todettiin nt-ultrassa keskeytynyt keskenmeno, kävin 6pv aiemmin ylimääräisessä ultrassa kipujen takia ja siellä oli kaikki hyvin pienellä, joten nt-ultran uutiset oli kyl totaalinen shokki. Kierto ei ole ihan täysin vielä palautunut ja sen takia hieman hakusessa tuo laskettu aikakin, mutta suurinpiirtein 22.5 olettaisin 😊

Tänään soitin neuvolaan ja sieltä tarjottiin heti mahdollisuutta ultraan. Sitä pitäisi nyt vielä pari viikkoa jaksaa odotella. Nämä viikot kuluu niin julmetun hitaasti 😂

Kovasti jännittää ja ahdistaa tämä alku, mutta toistaiseksi oon vielä testaillut ja ainakin viivat on nätisti vahvistunut niin pitänee vain luottaa siihen, että kaikki on toistaiseksi hyvin 😊
 
Täällä kanssa yöt on aika levottomia, jatkuvaa vessassa ramppaamista ja muutenkin sellaista ihme valveunessa olemista. Ensi viikolla neuvola ja odotan kyllä jo kovasti että pääsee varailemaan ekaa ultraa 😊
 
Nyt olisi mullakin varhaisultra varattuna parin viikon päähän 🥰 ensimmäinen neuvola aikakin lokakuun ekalla viikolla! Hitsi että ei malttaisi oottaa siihen asti ja kovasti jännittää onko siellä kaikki hyvin. Mulla ois 7+1 sillon ultrapäivänä, sillon ilmeisesti pitäis jo näkyä syke jos kaikki on hyvin? Niin jännittäviä aikoja ja vaan toivoo että kaikki olis hyvin 😊
 
Hei, täällä yksi IVF-hoidolla alkuun saanut raskaus. Toisen lapsen yritystä takana yli 2v. Onko muita hoitotaustaisia?
Ekan haalean plussan tein jo 3+3 ja hcg-verikoe vahvisti positiivisen tuloksen tän viikon maanantaina. Nyt on laskujeni mukaan 5+1. Varhaisultra on varattu 30.9. ja ennen sitä en oikein osaa uskoa tätä todeksi.
 

Yhteistyössä