Toukokuiset 2019

Tein sen glearbluen digi testin.
Tulos oli raskaana 2-3. Ihan ok.

Joo hullua, mutta mun täytyy aina avata nuo että saan tutkailla viivatkin. =) hieman yllätyin viivoista. Raskautta mittaavan liuskan testi viiva ei ollut kovin tumma kuten odotin ja sitten taas viikkoja mittaava oli tosi tumma jonka perusteella olis uskonut olevan 3+. Mutta mitenköhän se raskautta mittaava ei ollut sen vahvempi kun kuitenkin ekan positiivisen testin olen tehnyt jo 2 viikkoa sitten. Kaikkea mietittävää sitä kehitteleekin itselleen.
No paketissa on vielä toinen tuommoinen testi. Täytyy joku päivä tehdä se ja katsoa mitä näyttää.

Näin muuten viime yönä unta kaksos tytöistä. Olivat jo isompia lapsia. Vähän kumma uni enkä muista kunnolla sitä.
 
Tuosta hartia pistosta. Itselläni tämä tuli ennen keskenmenoa. Oli kyllä sen verran selkeä ja kivulias pistos, että erottaa jumiutuneista niskoista. Yhtäkkinen lyhytkestoinen kipu. :confused:
Tänään tuntunut pientä painetta vatsalla. Välillä nipistelyä ja muita pieniä tuntemuksia. Ääh, että pistää välillä huolettomaan. Ultrakin on ihan turha tässä kohtaa. Viimeksi näin sykkeet rv 6, mutta kesken meni silti. Eikä ole verta näkyvissä, joten ei kai sinänsä mitään huolta pitäisi olla. :unsure: Silloin vuosin tuolloin rv 6, 8 ja 10. Sitten tulikin jo ulos.
 
Mulla on tullut tänään jatkunut (kun paristi käynyt jo vessassa) punasempaa vuotoa.. Mutta ei ole runsasta, vielä. Ei oo kipuja, muuta kun välillä semmosta menkkamaista juilintaa. Harrastettiin eilen seksiä, että se ehkä vielä vilkastuttaa (kun kaikki tavara tuntuu jäävän muhun niin pitkäksi aikaa) kun on ollut punaisempaa vuotoa aiemminkin tässä seksin jälkeen ja sitten muuttunut takaisin ruskeaksi ja niukentunut.
Ei kai tässä muuta oikein voi kun toivoa parasta :cautious::oops:

Muok. Nyt jo tässä parin tunnin aikana tuntuu jo niukentuneen ja sävy muuttunut ruskeampaan. Onko tietoa paljon varhaisultra maksaa? Kaiken googlettamisen jälkeen tekisi niin mieli mennä tarkastuttaan mistä tuo vuoto johtuu, eikä odottaa noin kuukautta ekaan ultraan (n)
 
Viimeksi muokattu:
Nonsk: reilu pari vuotta sitten pääkaupunkiseudulla varhaisultran hinnat oli 80-150€.

Varmasti huolestuttaa tuo vuotelu. Jos seksin jälkeen vuotoa on enempi niin ehkä kannattaa pitää taukoa niistä hommista hetken.

Ainahan niille vuodoille ei löydy mitään selitystä. Mulla yhdessä raskaudessa vuoteli enemmän ja vähemmän ja tutkittiin ja raskaus sujui ihan hyvin aina rv 9 saakka kunnes päättyi. Mitään syytä vuodoille ei löytynyt.
Ja yhdessä raskaudessa vuoteli rv 8-14 kunnes loppui ja sain elävän lapsen. Silloinkaan ei oikeastaan mitään selitystä löytynyt.
Mutta kyllähän siinä on pää koetuksella kun koko ajan saa olla huolissaan.
 
Mä kävin varhaisraskauden ultrassa ekan kanssa kun oli jatkuvaa alavatsakipua. Kannattaa katsoa tarkkaan se hinnasto kussakin koska minä luulin että ultra maksaa 130 kunnes siihen pamahti vielä erikoislääkärin kustannukset 110€ päälle vähän kirpas mutta mielenrauhan toi. Toisilla se hinta on nimittäin könttähinta ja toisilla vaan se ultra ilman lääkärin palkkiota
 
@Nonsk Ota yhteys päivystykseen. Eiköhän sitäkin kautta pääse tarkastukseen. Sanot vielä että on kipuja vaikkei ehkä olisikaan. Kerro sitten miten käy! Tsemppiä! Itse pääsin heti kun vuoto alkoi niin päivystykseen ultraan viikonloppuna. Siis keskenmenossa. Toki sun tilanne on nyt hieman eri. Lahdessa ja Helsingissä taitaa olla halvin perhe Artee tms. Jotain 80e luokkaa käynti, mutta ultran tekee kätilö.
 
Tein sen glearbluen digi testin.
Tulos oli raskaana 2-3. Ihan ok.

Joo hullua, mutta mun täytyy aina avata nuo että saan tutkailla viivatkin. =) hieman yllätyin viivoista. Raskautta mittaavan liuskan testi viiva ei ollut kovin tumma kuten odotin ja sitten taas viikkoja mittaava oli tosi tumma jonka perusteella olis uskonut olevan 3+. Mutta mitenköhän se raskautta mittaava ei ollut sen vahvempi kun kuitenkin ekan positiivisen testin olen tehnyt jo 2 viikkoa sitten. Kaikkea mietittävää sitä kehitteleekin itselleen.
No paketissa on vielä toinen tuommoinen testi. Täytyy joku päivä tehdä se ja katsoa mitä näyttää.

Näin muuten viime yönä unta kaksos tytöistä. Olivat jo isompia lapsia. Vähän kumma uni enkä muista kunnolla sitä.

Hei! Mie oon kanssa availlu niitä enkä yhtää tajua miten niitä tulkitaan kun kaksi liuskaa ja toisessa on yksi viiva ja toisessa on kaksi.. Mie teen huomen aamuna ja pitäs melkein jo näyttää sen 3+.. Viime viikon su näytti 2-3 vaik sillon jo ajattelin et näyttäis enemmän. Tässä kuva miun siitä 2-3 avatusta. Osaatko selittää hölmölle tarkemmin tota? :D siis mikä noista on se viikkoja mittaava yms.

https://aijaa.com/N7k90N
 
Heippa kaikki!

Täällä varovaisesti ilmottauduttaisiin keskusteluun mukaan, mahdollisesti masussa kasvaisi meidön perheen toinen toukokuinen :) Toinen lapsi siis mutta ollut vähän ongelmia saada plussaa näkymään niin en vielä uskalla liikaa iloita.. menkat kuitenkin kohta viikon myöhässä..

Onko kellään teistä ollu kokemusta että raskaana mustelmat parastuisi uskomattoman nopeasti? Sain pari viikkoa sitten kaatuessani valtavan ihan mustan mustan mustelman reiteen joka kasvoi ja syveni se väri vielä pari pöivää sattuneen jälkeen. Oman kokemukden mukaan tällaiset syvät mustelmat paranee pitkään mutta nyt mustelma alkoi viikko sitten kadota keskeltä ulospöin ja mustelmaa tuskin enää onkaan! Mietin oisko tehostunut aineenvaihdunta jelpata? :)
 
Nunnuli: kaksi viivaa mittaa raskautta ja yksi viiva viikkoja. Ja sulla on niin hyvät viivat, että veikkaisin, että parin päivän päästä olis jo näyttäny 3+.

Minä olin malttamaton ja tein tänään vikan viikko testin ja siihen tuli 3+. Nyt en enään testaile. Eiköhän tämä ole ihan hyvin alkanut raskaus ja vain aika näyttää jatkuuko loppuun asti.
 
  • Tykkää
Reactions: Nunnuli89

Joo tein tänään vielä yhden itsekin ja sain sen 3+ :)
Tässä viel kuva avattuna myös..
Aattelin itekki nyt jättää testailut ja malttaa to ultraan :D
https://aijaa.com/p7lzVN
 
Piivokka: itse olen saanut keskenmenoja, myöhäisiä ja aikaisia. Kun näkee viivojen vahvistuvan niin tulee hieman parempi ja luottavaisempi olo. Vaikka eihän nämä testailut estä menemästä kesken, mutta hetken mielenrauhaa ainakin saa.
 
  • Tykkää
Reactions: Nunnuli89
Piivokka: itse olen saanut keskenmenoja, myöhäisiä ja aikaisia. Kun näkee viivojen vahvistuvan niin tulee hieman parempi ja luottavaisempi olo. Vaikka eihän nämä testailut estä menemästä kesken, mutta hetken mielenrauhaa ainakin saa.
Tämä! En mäkään muuten olisi noin paljon tehnyt.. Alkuun en uskonut todeksi ja sit halusin seurailla että vahvistuuko
 
@Tsiro joo, hän kyllä antoi meille vaihtoehtoja miten toimitaan nyt, saatiin myös valita että jatkettaisiin käyntiä ihan normaaliin tapaan. Sanoi myös että on ollut sieltä ajanvarauksesta virhe antaa näin aikaseen se aika, plus että mun edeltävät menkat oli merkattu väärin omakantaan... (n) Pääpointti oli kuitenkin että ultraan olisi hyvä nyt päästä. Ja kertoili miksi voi vuotaa, että voi johtua istukastakin. Jäätiin pohtimaan miehen kanssa vielä yksityistä, kun sain terveyskeskuksen puhelinneuvonnasta yllättävän hyvää palvelua siihen verraten mitä oon kuullut. Se terkka konsultoi lääkäriä ja lääkäri määräsi sitten tänään otettavaksi virtsakokeen infektioiden pois sulkuun ja hcg:n otettavaksi verinäytteellä. Keskiviikkona on sit lääkäriaika, en tullut kysyneeksi mitä siellä nyt sit tehdään.. Mutta toivottavasti jotain sisätutkimusta tai ultraa tmv. Vuoto tuntuu kyllä tänään vähentyneen, vaikka oon tänään ollut enempi liikkeessä kuitenkin kun viikonlopulla. Ei ole edelleenkään mitään erityisiä kipuja.
Mutta ei kai tässä muu auta kun että yrittää pysyä positiivisena..

Ja tuosta testailusta, mullakin tuli varmempi olo kun näki että viiva vahvistuu. Nyt ei oo testejä enää..
 
Viimeksi muokattu:
Moikka! Täällä yksi toukokuisen odottaja liittyisi varovaisesti mukaan. Ekan haamun sain torstaina ja perjantaina jo vahvemman, mutta viikonloppuna ei vahvistunut. Tänään kuitenkin ihan selvä plussa testissä ja digissäkin raskaana 1-2. Yrittämistä on takana helmikuusta asti, siihen sisältynyt kaksi kemiallista ja yksi varhainen keskenmeno. Kesken menneessä kierrossa minulla oli koko ajan tunne, että kaikki ei ole hyvin ja googlettelin keskenmenon oireita jo ennen kuin meni kesken. Nyt on ainakin oma fiilis luottavaisempi, joten toivotaan, että se olisi myös oikea. Meille tämä olisi kolmas ja viimeinen lapsi.

Listalle voisin tulla mukaan
La 20.5./ 31v / 3.lapsi/ksks

Ja olisin kiinnostinut fb ryhmästä, vaikka varhaista vielä onkin. Laitan @Nunnuli89 sinulle viestiä.
 
  • Tykkää
Reactions: Nunnuli89
Eksyin tänne ihan mielenkiinnosta ja nyt pakko kirjoittaa, kun kuulostaa niin tutulta.

@Nonsk Plussasin kesäkuun alussa 3 päivää ennen menkkojen alkua selkeän plussan. 4 päivää myöhemmin alkoi verinen vuoto, joka oli välillä ruskeaa, välillä vaaleaa ja välillä ihan kirkkaan punaista. Neuvolasta sanottiin, että kuulostaa normaalilta mutta käytin sidettä, kun vuotoa oli sen verran paljon ja odotin pahinta. Oireita oli aaltoilevasti ja viikolla 6 menin Perhe Arteen, sillä olin varma keskenmenosta. Shokki oli aikamoinen, kun ultrasta löytyi yksi sykkivä sydän ja yksi tyhjä rakkula. Tuo "kaksonen" vuoteli vielä viikolle 10 asti, jolloin vuoto loppui. Nyt menen pian jo raskasviikolla 18 :) Halusin kertoa positiivisen tarinan alkuraskauden vuodoista, sillä itsekin googlettelin päivät pitkät ja stressasin kaikkea mahdollista. Pidän sinulle peukkuja! :)
 
Yhteistyössä