Toukokuiset 2009

  • Viestiketjun aloittaja ...
  • Ensimmäinen viesti
Tikrutar
Heippa täältäkin!

Edelleen yhtenä palana ollaan, huomenna tulee lasketusta ajasta jo viikko. Meillä neuvolan täti kovasti ennusti että synnytys lähtee usein käyntiin kuten oman äidinkin synnytys on mennyt ja sen mukaan meillä olisi pitänyt syntyä hyvin lasketun ajan tienoilla, vaan eipä pikkurouva/herra suostunut tulemaan.

Kyllä pitää meitä jännityksissä tämä pallero; mies otti kaks edellistä viikonloppua vapaaksi (keikkahommissa ympäri Suomea viikonloppuisin) että ehtii synnytykseen, ja silti pallero päätti pysyä tiukasti lämpimässä pesässään. Ja nyt taas tuleva viikonloppu olisi tulevalla isällä työntäyteinen kaukana kotoa. Ja nyt sitten jännätään että tuleeko juuri nyt vai meniskö vielä viikonlopun yli...kauheita varajärjestelyjä täytyy tehä että ehtis edes osaksi mukaan vauvan maailmaanastujaisiin. Karua olisi yksin mennä punnailemaan :S

Eilen oli neuvola ja painoarvio oli jo nyt 4kg...eikä vieläkään selviä merkkejä että pallero lähtisi ulostautumaan. Huh, alkaa jännätä tuo kasvukin! Kivuttomia supistuksia on ollut, ja ihan muutaman kerran pienesti viiltänyt vatsaa, sekä paineen tunnetta alakerrassa on ollut, muita merkkejä ei ilmesty.

Onneksi olo on ollut itsellä hyvä ja oon ommellu verhoja ja kierrellyt kirppareita. Eilen teinkin löydön: Baby Björnin rintareppu 10e. Toivottavasti se on hyvä! Kävin kyllä MLL:n kantoliina-infossakin, mutta hiki meinas tulla kun sitä kangasta oli niin paljon ympärillä :)

Energiaa odottajille ja ihania hetkiä vauvailijoille!

Tikrutar 40+6
 
isabel*
Onnea Inyalle ja koko perhelle!!
Täällä käyty tänään jälkitarkastuksessa ja neuvolassa, kaikki ok, paitsi että pikkuisella napatyrä, joka on kuulemma tosi yleistä. sitä pitää vaan tarkkailla ettei muutu kovaks, sillon pitää sit ensiapuun mennä. Ja pojalle on tullu kans parissa viikossa yli kilo, ja painaa jo 4,5 kiloa : ) eli ei ihme että puklaileekin hiukan... nyt on parina yönä nukuttu taas paremmin, joten eiköhän se tästä.
HIrmuisesti jaksamisia teille odottaville vielä!!
Meillä on 4 v koira, joka sillon esikoisesta oli kovasti innoissaan mutta nyt tästä kakkosesta vaan käy välillä haistelemassa eikä muuten välitä.
Kävin hakemassa esikoisen perhepäivähoitajalle kukan kun en muutakaan keksinyt, kun tänään siellä vikaa päivää, haikeeta.
Mä oon kyllä kulkenut tän vauvan kans kaupoissa ja joka paikassa, tuntuu suht helpolta kun vaan yhden kans oon päässy liikkeelle, oon vaan varmistanu että vauva on syöny hyvin ennen lähtöä ja tutti mukaan vaan, ja hyvin on menny. eilen oltiin yksissä kevätjuhlissakin ja hyvin sujui : )
mukavaa viikonloppua ihan kaikille ja supistustuulia odottaville!!!

Isabel ja baby
 
punatulkku*
Hyvä Foxie, meidän tietokonenero. :) Mä kävin jo sinne kirjautumassa ja tutustumassa vähän..

Mä taas tulisin hulluksi täntilan kanssa, jos vaan lepäisin.. vaikka tulee täällä koneella hengailtua, mutta pakko on saada myös tehdä jotain. Vaikka sitten usein oonkin sen jälkeen niin katkipoikki että kaadun sänkyyn. Aamupäivällä pesin pari ikkunaa ja tein ruuan. Nyt voisin mennä päikkäreille kun esikoinenkin nukkuu. :)

Kiva kuulla Tikruttarestakin, toivottavasti ajoittuu oikein synnytys!

punatulkku
 
Taisha.
Jee, ihanaa Foxie..:)

Tuosta yahoosta, siellä kai tarttis sit olla muutama moderaattori ja liittymispyynnön takana liittyminen, ettei kaikki (niinkuin nyt puoli Suomea muka haluais) pääsis liittymään sinne.. Oon vapaaehtoinen moderaattoriksi. Mut taidetaan joutua odottelemaan, että Foxie palaa listoille muista puuhistaan..:)

-Taisha
 
Tinka77
No VIHDOINKIN ÄKSÖNIIIIIIIIIIIIIIIIII!!! Jesh, hyvä Foxie! Tsemppiä sinne!

Taisha on asian ytimessä ja jos oot vapaaehtoinen moderaattoriks niin hieno juttu... nyt meen "tainnuttamaan" esikoista nukkumaan, on niin innoissaan mummon tulosta että ei sitten millään malttais..

Tinka



 
Tinka77
Ja täällä taas aamulla....

Eilen alkoi messevä nuha ja kurkkukipu. Onneks tänä aamuna on jo parempi olo ja kurkkukipu alkanu jo laantua. Suppareita ei pahemmin, pariin heräsin yöllä. Noh, ruoka pysyi eilen sisällä joten nyt on parempi olokin. Hyvä ruoka, parempi mieli. On heti virtaakin kun sai energiaa kehiin.

Nyt vaan uutisia Mamma85 ja n35&m34 sekä Foxielta!!! :=)

Tinka, 40+1
 
punatulkku*
Heip!

Mä kävin kontrollissa ja nyt takaisin osastolle napsimaan käynnistystabletteja! Elikkäs vauvan kanssa vasta seuraavaksi kotiin. Jännää, mutta toivottavasti ei mene montaa päivää... Kuulumisiin!

punatulkku 41+5
 
Taisha.
Mahtavaa Punatulkku, sulla alkaa loppusuora!:)

Mä kävin taas aamulla neuvolassa ja mä pääsen yliaikakontrolliin vasta vko 42+0 eli 8.6. eli hieman tässä masentaa..Painoa oli tullut puoli kiloa, tosin turvotusta lienee, eilen tuli herkuteltua aika reilulla kädellä, kun ei muuta enää keksinyt..

Eli don´t worry, Tinka, mä oon täällä sun seurana..:) Onko meitä enää ketään muuta?

-Taisha 40+4
 
Taisha
Alkuperäinen kirjoittaja Foxie82:
Toukokuun 2009 odottajat/Syntyneet:

2.5.09 Aurorah, kolmas, vm -76, KYS, tyttö / 5.5, tyttö, 53 cm 4,520 kg
2.5.09 simpsa, esikoinen, vm -78, KOS, poika / 27.4, poika, 50 cm 3,635 kg
4.5.09 Rei, esikoinen, vm. -83,TAYS / 28.4 poika, 50 cm 3,180 kg

5.5.09 miida, esikoinen, vm -83 / 8.5, poika, 52 cm 3,710 kg
7.5.09 Tiuku72, kolmonen, SEKS , poika / 7.4, poika, 47 cm 2,760kg
7.5. Haikara80, esikoinen, vm -80 HUS / 17.5, poika, 50 cm 3,132kg
8.5.09 Isabel, kakkonen, vm -79, poika / 17.4 poika, 46 cm 2,660 kg
9.5.09 Henttulivei, kakkonen.vm -80 PKKS / 27.4 poika, 48,5 cm 3,025 kg
14.5.09 Nitta, toinen / 5.5 poika, 52 cm 3,840 kg

17.5.09 Punatulkku, kakkonen, vm -81, TYKS, tyttö
17.5.09 Mamma85, kakkonen, LKS
21.5.09 Milla¤, kakkonen, vm -82, tyttö / 15.5 tyttö, 49 cm 2,925 kg
22.5.09 Tikrutar -77, esikoinen (km 04/08), SEKS tyttötunne
23.5.09 Inya -81, esikoinen, HUS/Jorvi / 20.5 poika, 53 cm 3,760 kg
24.5.09 Mipsa, neljäs
24.5.09 Foxie82, esikoinen, vm -82, K-HKS, poikaolo
25.5.09 Taisha, kolmas , vm -77, TYKS, tyttöfiilis
25.5.09 n35 & m34, esikoinen
28.5.09 Tinka77, kakkonen, vm.77, JS

Odottajia yhteensä 19 kpl, joista syntyneitä 11 kpl.
poikia 9 kpl ja tyttöjä 2 kpl
 
miida
Hienoa, kohta tulee lisää vauvoja!! :))
Meidän vauva on ollut aika kiltisti. Ollaan käyty vaunulenkillä ja sitten seurusteltu ja syöty+nukuttu täällä kotona. Kyläilemässäkin käytiin viikonloppuna + pari kertaa ollaan käyty kaupungilla (meiltä 20min ajomatka, vaunut mukana autossa). Eilen lähdin yksin käymään kaupungilla katsomassa sormusta + juhlamekkoa ristiäisiin/häihin. Ei suotta mennyt vähän liian viime tippaan, kun juhliin on se 2 viikkoo aikaa! Meillä siis myös vihkiminen ja kaste samassa. Sormus on nyt päätetty mutta mulla ei oo mekkoa vieläkään! Miten voi olla niin vaikeeta löytää valkoista tai muuten vaalean sävyistä mekkoa!! (ei mitään varsinaista häämekkoa)

Tää mamma on tuskastellut imetyksen kanssa :/ Yleensä se sujuu ihan hyvin ja poika tarraa tissiin kiinni ihan oikein, mutta välillä lutkuttaa tissiä kun tuttia ja ei se oo oikein hyvä imutekniikka!! Oon käyttänyt vielä rintakumia toisessa rinnassa, koska poika ei tunnu saavan siitä otetta yleensä (välillä on onnistunut ilmankin). Ja sitä kumia tuo imeskeli eilen ihan omalla tyylillään, ja ei sieltä sillon kunnolla tuu maitoakaan ja sitten poika hermostuu ja alkaa riehumaan ja huitomaan käsillä+jaloilla!! On meinannut pari kertaa itku päästä itellä ja kieltämättä päässytkin..

Nyt pitää mennä. Ehkä helpottaa, kun sain purkaa sydäntä tänne!! :))

miida+poika 3vk!!
 
Tinka77
Huomenta!

Ja täällä sitä ollaan masun kanssa.. Ei supistuksia yöllä ollenkaan, nukuin hyvin, joten masuasukki on nyt todellakin päättänyt ottaa iisisti.

Taishan kanssa loppumetreille.. onneks on joku kaveri :=) Taidetaan olla ne jotka korkkaa kesäkuun, tai voihan olla että mä korkkaan kesäkuun.

Miida, jaksamista imestykseen. Itsekin tuskailin sen kanssa kovasti aikoinaan!! Toisilla se onnistuu noin vain ja itse kikkailin ja yritin kovasti.

Nyt on niin hieno ilma ylppärijuhlille. Ja ehkä nyt noiden ylppärijuhlien takia ei noita mekkovalikoimia yks värisinä tahdo löytyä.

Ja ehdottomasti saa purkaa sydäntää, sitä vartenhan täällä osittain pyöritäänkin että saa purettua asioita ja purkaa niitä sitten vaikka vähemmän miehelleen jne..
Helpotetaan toistemme päivää ja elämää.

Tinka, 40+2
 
Taisha.
Täällä tosiaan ollaan edelleen..:)

Käveltiin tänään tuohon pienen matkan päähän olevaan kauppakeskukseen ja yhteensä reissu vei nelisen tuntia.. Saldona yks supistus, todella pieni vielä!! Mutta jalat on tohjona ja lonkat ja nivuset kipeinä. Että pah vaan, kesäkuulle mennään komeasti..:)

-Taisha 40+5
 
N35 & M34
Kotiuduimme juuri, poika on tällä hetkellä äidin tissillä:) Syntyi 28.5 aamuyöllä, 10,5 h synnytyksen jälkeen. Mitat 3050g ja 50cm. Synnytyksessä oli hieman dramatiikkaa loppumetreillä, mutta kaikki meni lopulta hyvin. Onnittelut muillekin vauvan saaneille! t. N35 & M34 +Pienokainen 2vrk
 
Tinka77
Huomenia!!

Onnea N35&m34:n koko perheelle! Hiukan siis sinistä lisää.

Ihanaa Taisha! Jospa se nyt lähtis sulla etenemään! Pidetään peukkuja. Jospa mä saisin olla se ainoa kesäkuun puhkaisija. Jos ppt linjoilla niin mikä on olo??

Mä nukuin kuin tukki. Ja ruoka on pysynyt 2 päivää sisällä!!!!!! On ihan eri olo, ja nyt ei enää pelottas lähtee synnyttämään, luulen jo et voimat riittäs. Räkätautikin on voiton puolella. Eilen söinkin TOOSIIII paljon koko ajan. Ihan hirvee nälkä.

Mies on jo turhautunu kun ei ole lähtenyt tulemaan, mut minkäs mä tälle asialle voin tehä. Itse olen halunnut jo pitkään "jakautua".

Noh, jään jännityksellä odottelemaan josko Taishaa nyt vietiin ja millaisen käärön Foxie tuo kotiin. Tilanneraporttia Tikruttarelta ja Mipsalta olis kans kiva saada, mutta ehkäpä jossain vaiheessa. Jos Taishakin poksahtaa niin voidaanhan me jo siirtyä tuonne "suljetulle" puolelle (kuulostipa hauskalta :=)) vaikka mä oonkin yhtenä kappaleena. Mulla voi vielä mennä pitkään joten turhaan me täällä kökitään jos oon ainoa. Saa ihmiset alkaa laittamaan valokuvia ja pääsee kaikki höpöttämään vauvoista oikein urakalla.

Tinka, 40+3

 
punatulkku*
Hei taas!

Älkääs nyt intoilko, mä oon vielä myös kasassa ja kilpailen kesäkuun korkkaamisesta. ;) Takana siis kaksi päivää osastolla, yhteensä neljä tabletin puolikasta (suun kautta, joten ei niin tehokasta), monet supparit yms mutta tulokset heikohkot. Viime yön valvoin, supistuksia tuli 5-10min välein ja oli jo aika tuskasia, mutta kaurapusseilla pärjäsin jotenkin. Sitten torkuin aamulla pari tuntia ja supistukset olikin sitten lopahtaneet. PLÄÄH. Eli tänään on lomapäivä tabuista ja saan olla kotona ja nukkua omassa sängyssä. Illalla käyn otattamassa sydänkäyrää ja yöksikin pääsen kotiin jos kaikki on hyvin. Huomenaamulla sitten suoraan synnärille tipalle siinä tapauksessa, ettei mitään aiemmin tapahdu.

Elikkä semmoista. Mutta nyt syömään, sitten nukkumaan ja iltapäivällä ehkä rannalle! :)

punatulkku 42+0
 
simpsa
Onnea mamma85 tyttärestä ja N35 & M34 pojasta!!!

Meillä normaali vauvaelo jatkuu. Nyt on kolmena yönä vaavi nukkunut 5-6 tunnin unet putkeen. Juhlaa! Välissä tunnin viiva puolentoista syöttö ja nukuttaminen ja sitten vielä perään noin 2 tunnin tirsat. Itselläkin on ihan eri olotila tollasten öiden jälkeen. Ja aamupäivät vaavi tirsottelee rauhallisesti haluten välillä rintaa ja jatkaa unia tai seurustelee. Muutaman kerran se on mun mielestä jo vastannut hymyynkin, en tiedä onko sattumaa vai ei. Tosin illat on edelleen ilmavaivojen itkemistä ja nukahtaminen menee yhä myöhäsempään. Vaavi nukahtaa joskus kl 23-01 välillä kitistyään itsensä väsyksiin. Ite oisin valmis petiin jo puol kymmeneltä. :)

Tinkalle ja Taishalle vielä voimia pallomasujen kantamiseen!

simpsa ja poju 4vk 6pv
 

Yhteistyössä