V
"vieras"
Vieras
Kyselin veljeni vaimolta, että mitä heidän 2,5v lapsensa tarvitsee joululahjaksi. Ovat tosi nuukia ostamaan mitään, tykkäävät mennä mieluusti lahjojen ja muilta saatujen lahjoitusten kanssa eteenpäin. Pakon edessä joskus ostavat sitten jotain uutena itse. Rahasta ei ole kiinni vaan ihan nuukuudesta. Silti aina valitetaan niistä muilta ilmaiseksi saaduista miten huonoja ne on tai ei täysin vastaa sitä mitä tahtoisi.
No asiaan.. eli siis kysyin mitä lapsi TARVII. Vastaus oli, että tarvii oikeastaan ihan kaikkea - leluja ja vaatteita. Sitten näytti yhtä lelua ja sanoi "esimerkiksi tuollaisen tarvisi, kun toi on kaverin lapselta lainattu niin tarttis sellasen oman".
Siis täh? Todellista tarvetta siis oikein. En muutenkään käsitä sitä, että heidän lapsensa pitäisi saada kaikki samanlaiset lelut mitä meidän lapsilla on, itse niitä ei kyllä raaskita ostaa enkä käsitä sitäkään että eikö ole kiva, kun serkkulassa käydessä on jotain erilaisia leluja kuin kotona. Tuo kaverin lapselta lainassa oleva lelu on siis sellainen mikä meiltäkin löytyy.
Mutta siis jotenkin hassua, että jos lapsi TARVITSEE ihan kaikkea vaatteista leluihin niin ensimmäinen (ja ainoa) konkreettinen esimerkki on lelu, joka kuitenkin huushollista jo löytyy. Se vain sattuu olemaan lainassa.