L
Liina
Vieras
Naapurissamme asuu viiskymppinen bodattu äijä, jolla viisitoista vuotta nuorempi vaimo, jolla puolestaan entisestä liitosta kaksi teini-ikäistä tytärtä.
Tyttäret ovat säännöllisesti keskenään viikonloppuja, jolloin kuvioon kuuluu musan luukuttaminen pitkälti puolen yön jälkeen. Kerran mulla paloi pahasti käpy, ku olin lyhyen ajan sisällä neljä kertaa (eri iltoina) pyytäny tyttöjä lopettamaan metelöimisen.
Lisäksi tähän porukkaan kuuluu sellainen ihanuus, että polttavat tauotta röökiä parvekkeellaan. Ei siinä mitään, mutta jos meillä on ikkuna auki, savu leijailee suoraan meidän olkkariin - aivan kuin polttaisimme itse sisällä. Koskaan emme voi unelmoidakaan esim. tuulettamisesta.
Viime perjantaina sit väsyneenä hermostuin ja naputin sille äijälle, että voisko se yrittää olla sauhuttelemasta meille päin. Heti perään tajusin, että olin ollut turhan kärkäs ja yritin mennä juttelemaan. Se veti oven vaaman edestä kiinni ja sanoi, että ei oo kiinnostunut keskustelemaan mun kans enää koskaan. Nyt, lähes viikko tapahtuneesta pyysin avoimesti anteeksi, että olin pahoittanut hänen mielensä. Mies oli murjotti edelleen ja sanoi, että "mä oon sellanen, että mulle riittää ku kerran natisee, että mulla menee hermot, anna siis olla!".
Ensinnäkin: kiitos, jos joku jaksoi lukea. Toisekseen, mulla on tosi paha mieli! En kestä asua jonkun sellaisen naapurissa, joka ei halua antaa mulle anteeksi vaan vihaa mua. Mitä keinoja mulle jää jäljelle jos keskustelu ei auta. Oonko ihan pimee ku murehdin niin paljon tätä?
Tyttäret ovat säännöllisesti keskenään viikonloppuja, jolloin kuvioon kuuluu musan luukuttaminen pitkälti puolen yön jälkeen. Kerran mulla paloi pahasti käpy, ku olin lyhyen ajan sisällä neljä kertaa (eri iltoina) pyytäny tyttöjä lopettamaan metelöimisen.
Lisäksi tähän porukkaan kuuluu sellainen ihanuus, että polttavat tauotta röökiä parvekkeellaan. Ei siinä mitään, mutta jos meillä on ikkuna auki, savu leijailee suoraan meidän olkkariin - aivan kuin polttaisimme itse sisällä. Koskaan emme voi unelmoidakaan esim. tuulettamisesta.
Viime perjantaina sit väsyneenä hermostuin ja naputin sille äijälle, että voisko se yrittää olla sauhuttelemasta meille päin. Heti perään tajusin, että olin ollut turhan kärkäs ja yritin mennä juttelemaan. Se veti oven vaaman edestä kiinni ja sanoi, että ei oo kiinnostunut keskustelemaan mun kans enää koskaan. Nyt, lähes viikko tapahtuneesta pyysin avoimesti anteeksi, että olin pahoittanut hänen mielensä. Mies oli murjotti edelleen ja sanoi, että "mä oon sellanen, että mulle riittää ku kerran natisee, että mulla menee hermot, anna siis olla!".
Ensinnäkin: kiitos, jos joku jaksoi lukea. Toisekseen, mulla on tosi paha mieli! En kestä asua jonkun sellaisen naapurissa, joka ei halua antaa mulle anteeksi vaan vihaa mua. Mitä keinoja mulle jää jäljelle jos keskustelu ei auta. Oonko ihan pimee ku murehdin niin paljon tätä?