Tosi paha mieli! (Naapurin äijästä)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Liina
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
L

Liina

Vieras
Naapurissamme asuu viiskymppinen bodattu äijä, jolla viisitoista vuotta nuorempi vaimo, jolla puolestaan entisestä liitosta kaksi teini-ikäistä tytärtä.

Tyttäret ovat säännöllisesti keskenään viikonloppuja, jolloin kuvioon kuuluu musan luukuttaminen pitkälti puolen yön jälkeen. Kerran mulla paloi pahasti käpy, ku olin lyhyen ajan sisällä neljä kertaa (eri iltoina) pyytäny tyttöjä lopettamaan metelöimisen.

Lisäksi tähän porukkaan kuuluu sellainen ihanuus, että polttavat tauotta röökiä parvekkeellaan. Ei siinä mitään, mutta jos meillä on ikkuna auki, savu leijailee suoraan meidän olkkariin - aivan kuin polttaisimme itse sisällä. Koskaan emme voi unelmoidakaan esim. tuulettamisesta.

Viime perjantaina sit väsyneenä hermostuin ja naputin sille äijälle, että voisko se yrittää olla sauhuttelemasta meille päin. Heti perään tajusin, että olin ollut turhan kärkäs ja yritin mennä juttelemaan. Se veti oven vaaman edestä kiinni ja sanoi, että ei oo kiinnostunut keskustelemaan mun kans enää koskaan. Nyt, lähes viikko tapahtuneesta pyysin avoimesti anteeksi, että olin pahoittanut hänen mielensä. Mies oli murjotti edelleen ja sanoi, että "mä oon sellanen, että mulle riittää ku kerran natisee, että mulla menee hermot, anna siis olla!".

Ensinnäkin: kiitos, jos joku jaksoi lukea. Toisekseen, mulla on tosi paha mieli! En kestä asua jonkun sellaisen naapurissa, joka ei halua antaa mulle anteeksi vaan vihaa mua. Mitä keinoja mulle jää jäljelle jos keskustelu ei auta. Oonko ihan pimee ku murehdin niin paljon tätä?
 
No itse soittaisin poliisti seuraavaksi kun teinit on keskenään ja soittaa musiikkia puolenyön aikaan :) siitä kun menee lastensuojelu ilmo niin loppuu mökä. Ja lisäksi mulle ainaki on aivan yks hailee mitä naapurit minusta on mieltä tai et onko joku naapuin älykääpiö mulle jostaki vihanen tai ei :laugh:
 
Koita unohtaa koko juttu. Sä valitit ihan aiheesta ja olit vielä niin reilu että pyysit anteeksi mahdollista loukkausta. On erittäin lapsellista käytöstä siltä äijältä. Turha tuota on murehtia.
 
Itse en kyllä olis edes pyydelly anteeksi, siis ethän sinä tehny mitään vaan ne naapurit jotka meluaa ja kessuttelee :o et miks pyydellä anteeksi joltaki noin itsekkäältä kuin sun naapuri?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nalletar:
Koita unohtaa koko juttu. Sä valitit ihan aiheesta ja olit vielä niin reilu että pyysit anteeksi mahdollista loukkausta. On erittäin lapsellista käytöstä siltä äijältä. Turha tuota on murehtia.

Mä oon tottunu, että ihmisten kans voi keskustella asioista. Mä en kestä tilannetta, että se ei moikkaa, vaikka ollaan seinänaapureita ja että se vihaa mua noin mun mielestä vähäpätöisen asian tähden. Sen mielestä mä ylireagoin niihin teineihin ja siitä se alunperin alkoi kantaa kaunaa ja nyt toi röökistä naputtaminen oli viimeinen tippa.

En oo ilkee ihminen ja musta on hirveetä nähdä, kuinka paljon joku mua vihaa! Ehkä mä sit oon liian herkkä mut mä oikeesti mietin jopa muuttamista, tuntuu niin pahalta.
 
Ei tollaisista sivistymättömistä moukista ukoista kannata välittää. Soita tosiaan ne poliisit seuraavalla kerralla. Ihan oikeesti, haloo mikä äijän kuvatus!
 
En mä sitä ymmärrä, että parveketupakoinnista natistaan, jos ja kun se on sallittua.

Metelöinnistä saa ja pitääkin sanoa, ja vaikka soittaa ne poliisit jos ei kaunis sana tehoa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja åboriginaali:
En mä sitä ymmärrä, että parveketupakoinnista natistaan, jos ja kun se on sallittua.

Metelöinnistä saa ja pitääkin sanoa, ja vaikka soittaa ne poliisit jos ei kaunis sana tehoa.

Siks pyysinki anteeks, ku ajattelin että oli törkeää naputtaa tupakoinnista heidän omalla parvekkeellaan, kun heillä on siihen oikeus. Mut vähänkö harmittaa, että ei edes anteeksipyyntö riitä vaan nyt on ilmeisesti ylitetty joku viimeinen raja ja keskusteluyhteys on poikki pysyvästi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja åboriginaali:
En mä sitä ymmärrä, että parveketupakoinnista natistaan, jos ja kun se on sallittua.

Metelöinnistä saa ja pitääkin sanoa, ja vaikka soittaa ne poliisit jos ei kaunis sana tehoa.

Samaa mieltä.

Muoks. Mutta voisi se naapurikin vähän tulla vastaan ja sopia kanssasi asian.
 

Yhteistyössä