Toivotut taaperot '09

Pantsu Onnittelut hienosti nukutusta yöstä! Toivottavasti ei jäänyt poikkeukseksi, vaan Pauli jatkaa samaan tyyliin ;) Kateellinen kyllä olen, meillä nimittäin taas niin rikkonaisia yöt, ettei meinaa millään jaksaa.. Mut kai se tästä. Hyvä, että hautajaiset kunnialla ohi. Pääsee jatkamaan elämää pikkuhiljaa eteenpäin.

Millis Mä olen pikkuisen hörpyttänyt luomumaitoa ruokailujen yhteydessä ja tehnyt ruuat maitoon. En tiedä miten se siirtyminen oikeasti pitäis tehdä.

Noista vauvojen kokoeroista. Tuntuu tosiaan, että kaikki kasvaa niin omaa vauhtiaan, mikä tietenkin normaalia onkin. Perhekahvilassa olen huomannut, että moni isokokoinen onkin pienempi kuin hoikat ja pienet vauvat. Mä odotan mielenkiinnolla mitkä mitat on viikon päästä 1-v. neuvolassa. Jotain 10kg tietämillä tuo on ja pituuttakin on aika paljon. Musta tuntuu, että paino kehittyy melkolailla sykäyksittäin meillä. Välillä oli jotain 2kk ettei juuri kasvettu ja sitten yhtäkkiä monta senttiä ja yli kilo painoa. En sit oo enää jaksanut olla huolissaan, kun poika voi hyvin, vaikka joskus 6kk tietämillä neukka olikin huolissaan.

Meillä kans on pikkuhiljaa alettu kävellä. Ensin nouseskeli seisomaan keskeltä lattiaa ja sitten pikku hiljaa muutamasta askeleesta matkat on kasvanut pidempiin muutaman metrin matkoihin. Konttauso vielä pääasiallinen liikuntamuoto, mutta kävely tuntuu silti innostavan uutena taitona. Myös kiipeilyssä ja portaiden kulkemisessa on kehitytty.

Tänään leivottiin pipareita ja olikin poika hyvä apuri ;) meni melkoiseksi taikinan syömiseksi, mutta kaipa se vähän asiaan kuuluukin, joten en kauheasti välittänyt.

Meidän pojan eka yökyläily meni ihan hyvin. Päiä ja ilta oli mennyt hyvin, mutta yö oli ollut aika rikkonainen. Hyvin olivat pärjänneet, kannelleet ja saaneet rauhoittumaan, mutta eipä ollut juuri vanhempani nukkuneet. No poika pärjäsi kuitenkin hyvin, tuollaisia ne yöt on meillä kotonakin. Mun ja miehen ilta oli myös mukava. Kotona oli tosi outoa olla ilman poikaa ja tuli sunnuntaiaamuna kiire hakea lapsi takaisin kotiin. Nyt valmitelen innolla pojan synttäreitä ja joulua. Haluaisin ommella jotain kivaa pojalle lahjaksi, mutta en ole keksinyt mitä se voisi olla, koska esim pehmoleluja meillä kyllä riittää ja sen lahjan pitäis olla jotain järkevää, eikä sellaista turhaa tavaraa.. Jännitykselä odotan mitä vieraat tuo. Olen kyllä huomannut, että meidän lelut taitaa olla aika vauvamaisia. Ainakin noissa perhekerhoissa poika tykkää leikkiä kovasti parkkitaloilla, hevosilla yms isojen lasten leluilla, joita kotona ei oo.
 
Pantsu onnea hyvin nukutusta yöstä!

Meillä ei valitettavasti jäänyt se yksi kokonaan nukuttu yö tavaksi vaan nyt on taas palattu syömään siinä 4-5 maissa ja pari yötä on muutenkin ollut rikkonaisia... En vaan pysty olemaan antamatta maitoa kun toisella on selvästi nälkä ja ei lopeta kitinää muuten. En oikeasti jaksa herätä joka aamu joskus klo 5. Tosin eipä meillä silti myöhään nukuta vaikka antaakin tuon aamumaidon, jonnekin 7 asti parhaimmillaan. Kai se olisi vaan otettava oikeasti projektiksi ja pysyttävä lujana.

Haltia hienoa että yökyläily sujui =) Mekin varattiin nyt helmikuulle yhden yön reissu ja mun vanhemmat tulee hoitamaan poikaa meille siksi aikaa. Maltan tuskin odottaa että päästään yhdessä rentoutumaan, varasin ihanan romanttisen mökin!

Hienoa kun voitte jo antaa samoja ruokia mitä itse syötte! Meillä ei tule kuuloonkaan, nuo möykkyiset soseetkin menee niin vaihtelevasti sihtikurkusta alas... Viiliä oon nyt antanut pari kertaa ja tuntui olevan ihan superherkkua =)

Huh mikä myrsky ulkona! Ei taideta tänään lähteä ulos!
 
Ei meilläkään nyt ihan heräämättä olla menty. On nyt herännyt aina, kun ollaan miehen kanssa menty nukkumaan, että sikäli ei ole haitannut. Eilen aamulla heräsi kuudelta, mutta nukahti uudelleen ja nukkui kahdeksaan. Tänä aamuna nukkua posotti suoraan tuohon aamukahdeksaan. Lisäksi poika on nukkunut nyt 2½-3 h päikkäreitä, mikä lie kaamosväsymys, kun unta riittää! :) Kunhan vaan itse malttaisi mennä ajoissa nukkumaan, niin ei väsyttäisi. Viime yönä vielä heräilin vähän väliä, en oikein tiedä mihin. : / Korvatulpat on korvissa, joten mihinkään ääniin en ainakaan herännyt.

haltia: Kiva, että yökyläily meni hienosti! :) Olikohan viime Kaksplussassa, että lasta olisi hyvä totuttaa yökyläilyyn tuttujen ihmisten luona jo 1-vuotiaasta saakka. Varmaankin riippuu ihan lapsesta ja myös vanhemmista, kuinka tarpeelliseksi sen kokee ja onko lähellä sellaisia ihmisiä, jotka voivat ottaa lapsen yökylään. Me ollaan suunniteltu pojalle ensimmäistä yökyläilyä vuoden vaihteeseen.

bartsu: Ihana irtiotto teilläkin! :)

millis: Mä olen toistaiseksi vaan keittänyt puuron maitoon. Pitäisi kyllä pikkuhiljaa alkaa tarjota maitoa ruuan kanssa. Meillä ei ole maha reagoinut maitoon mitenkään, tosin sitä menee vuorokaudessa vielä aika vähäisiä määriä. Kaveri sekoitti tavallista maitoa korvikkeen sekaan, ja vähitellen vähensi korvikkeen määrää.

Pitäisi lähteä viemään kirjettä postilaatikolle, muttei yhtään huvittaisi mennä ulos tuonne myräkkään! Pyh.
 
ME oltiin tänään ekaa kertaa HopLopissa ja oli niin kivaa ettei millään olisi malttanut lähteä kotiin. Oltiin tuossa JUmbon vieressä. Siinä on pieni vauva-aluekin. :)

Musta tuntuu,että meillä on jumiuduttu tuohon yhteen ja samaan vaatekokoon. Tuntuu,että sama 74cm on ollut kohta jo kauan käytössä. Haluaisin jo siirtyy isompiin,mutta kun 80cm housut on liian pitkiä...

Oi,kuulostaa ihanalle tuollaiset irtiotot. Pitäiis varmaan itsekin miettiä jos antaisi Aavan vaikka mun äidille ja menisi itte johonkin hemmotteluun miehen kanssa.
 
Millis oliko tuolla Hoplopissa näin pienillekin jo näkemistä ja tekemistä? Mitä sinne maksaa aikuisen liput?

Meillä myös tuntuu että sama vaatekoko ollut jo kesästä asti! Kyllästyttää jo pukea aina noita samoja, tekis mieli ostaa jotain uusi kivempia :D

Kiva oli äsken lähteä pojan kanssa ulos kun huoltomies ei ollut sitten vaivautunut lapioimaan lumia kellarin vaunuluiskalta vaikka rappuset oli lapioitu :kieh: Ite sain huhkia.. Ja sitten vielä mentiin auraamatonta polkua leikkipuistolle tarkoituksena päästä keinumaan mutta keinut olikin jo viety pois! Taidetaan pysyä vaan kotona...
 
Onnea Pantsu tosiaan hyvistä unista!! Mä olen niiiiin kade ;) ...ehkä meilläkin vielä jonain päivänä. Viime yö ei ollut huono, nti heräsi vain 4 kertaa, mutta tosin aina hirmuiset huudot ja kesti aikansa ennen kuin suostui uudelleen unille..

Ollaan nyt melkein kokonaan bataatti-dieetillä. Ajattelin että jos sillä saisi rajattua allergian mahdollisuutta pois. Kaikkea pitää kokeilla, jotta termiitin saisi unille :)

Niin ja meillä otettiin tosiaan pari syöksyaskelta. Saa nähdä koska neitokainen lähtee oikein kunnolla viipottamaan.

Enpäs tiennytkään että hoplopissa on vauvoillekkin juttuja :eek: pitää ehdottomasti mennä käymään :)
 
Veena: Tosiaan, kun vielä itse osaisi/ymmärtäisi mennä nukkumaan ajoissa, niin olisi vähän virkeämpi olo... ;) Toissa yönä Pauli heräili parin tunnin välein ja aamulla hampaita pestessä huomasin, että neljäs alahammas on puhkeamassa läpi. Viime yö meni särkylääkkeen voimilla taas paljon paremmin. Eilen ei nukkunut kuin puoli tuntia (!) päiväunia, mutta heräsi silti aamulla kuudelta! Argh!

Voisiko olla, ettei se teidän korvike sovi tytölle? Lueskelin netistä, että monet on joutuneet vaihtamaan korviketta useamman kerran ennenkuin sopiva on löytynyt. Tosin tehän voitte kohta varmaan siirtyä kokeilemaan riisimaitoa tms. ja antaa kalkkilisää.

Pauli alkoi kävellä eilen ilman tukea! Nousi tv:tä vasten, kääntyi ja lähti kävelemään! :D Viisi askelta pääsi, kunnes tasapaino alkoi horjua. Kävelyä harjoiteltiinkin sitten pitkin päivää, pisin matka taisi olla nelisen metriä. Aika huimaa. Pääasiallisesti menee kyllä kontaten tai tukea pitkin.

emily: Meillä sama juttu. Pari päivää pyrytti ja EILEN aamulla käytiin auraamassa kävelytie tästä meidän asunnon edestä! :kieh:

millis: Meillä on ollut käytössä 80 cm:set vaatteet jo elokuusta lähtien. :) Nyt kyllä tuntuu, että yöpukujen lahkeet alkaa olla lyhyet, joten ehkä pikkuhiljaa on aika siirtyä isompaan kokoon. Mutta selvästi nyt pituutta (ja painoa) tulee aiempaa hitaammin.
 
Pantsulle onnea kävelystä! Siit se alkaa. Yks kaks. Meilläki matkat pitenee ja välillä liikkuu mieluummin kävellen,mut sit ku on kiire nii konttaa.

Veena mäkin ehdottasin tota maitoasiaa.. Kantsii vielä miettiä onko oikee käytössä?! Hemmetin hankalaa salapoliisityötä,mä en ainakaa oo aina onnistunu. Eilenki söi piiitkästä aikaa päärynän, huusi ja pieri alkuyön. Muuta "uutta" ei syöny. En vaan jaksas uskoo et päärynä olis syypää?!!Plääh.

Mekin ajateltii hoploppia,ei vaan oo saatu aikaseks.Siel on sellanen "vauvojen" osasto. :)

Emilymeilläki oli välillä ettei aamuyömaitoa menny,sit taas meni ja se pidensi aamut mukavasti. Nyt taas ei oo aikoihin enää menny,mut aamutkin aikaistui :D.. KAusia.. kausia..

Haltia ihana kuulla et yökyläilyssä meni hyvin!!

ONks kellää muulla mukulasta tullu napostelija/ruoan kerjääjä?! Siis ehke 1-2kk aikana tullu sellaseks, et vaik olis just syöny oikeen ruoan ja joku alkaa syödä jotain ,nii tyyppi on sekunnissa huutamassa lahkeessa. Sit naama naantalinaurinkona jos saa palan ja vetää hirveellä halulla.Välillä hakee pöydältä hedelmän ja alkaa mutustaa kuorineen ennenku ehdin väliin. Kuivakaapin tonkii ja voi sitä riemua jos löytää riisikakkua tms. Oivoi.:D
 
Hei kaikille.

Vastailen taas kaikille sitä ja tätä, mitä muistan teidän kirjoituksista...

Meillä tuntuu taas siltä että mitkään vaatteet ei mahdu koskaan päälle. Nyt pitää taas lähteä osteleen kun kaikki tuntuu niin nafteilta lahkeista ja hihoista. Nyt uutena kokona siis 80 cm :O

Onnittelut ainakin pantsulle hyvistä öistä, samoin emilyllä oli ainakin jokunen tosi hyvä yö takana. Ja tietysti tsemppiä paljon herääville. Neiti heräilee nykyiseltään kerran tai ei ollenkaan yön aikana. Näin menty nyt ainakin kolmisen viikkoa. Vähän tuntuu jo levänneeltä. Toivottavasti näin jatkuiskin. Neiti nukkuu selvästi parhaiten omassa huoneessaan kotona. Kylässä -eli mummoloissa joissa asutaan rollolomien aikana- herätään useasti yössä ja tosi aikaisten. Nytkin viime viikolla kun pitkästä aikaa nukuttiin samassa huoneessa anoppilassa heräsin ainakin kolme-neljä kertaa siihen että neiti huhuili ja kurkki äitiä siitä omasta reissusängystään. Nukahti onneksi heti mutta kai se oli niin outoa että makasin siinä vieressä :laug:

Meilläkin jo kävellään. Maanantaina otettiin ekat omat askeleet. Joka päivä tuntuu että mennään reippaammin, rohkeemmin ja pidemmälle. Nyt ehkä neljä-viisi askelta kerrallaan. Ja vanhempien sydämet pakahtuu :heart: Johonkin tuolla tytöllä on kiire...

Tulin tällä kertaa kysymään apua maito-ongelmassa. Neiti herää 6 aikaan, ottaa ekat unet 10 maissa ja toiset 2-3 aikaan ja yöunille mennään 19-19.30 välillä. Aamulla ollaan nyt ekaksi annettu maito ennen puuroa, toisen satsin saa jo ysin pintaan. Iltapäivällä maito tulee noin tunnin päästä lounaasta ja iltamaito puuron jälkeen. Mietin vaan että jos tässä pitää pikkuhiljaa miettiä tuttipullosta luopumista niin pitäiskö yrittää yhdistää maito ja ruoka? Vai mitäh : / Tuttipullosta meillä neiti varmaan luopuu nätisti sillä nyt jo juodaan maitoa vaihtelevasti pullosta, nokkiksesta tai tuollaisesta niiden sekoituksesta mutta onko ok antaa jatkossa maitoa ruokien välissäkin. Oon aivan sekaisin kun kohtahan sitä pitää myös ruveta totuttelemaan siihen meijän maitoon?!?!

Meillä ei oo siis vasta seuraava neuvola vasta 1v. eikä sieltä tätäkään ennen juuri apua ole saanut. Siksi käännyn teidän puoleenne, arvon naiset :)

Miten teidän pikkuihmisten iho on kestänyt pakkasia. Oulussa nyt noin -10 pakkasta ja armoton tuuli ja neiti aivan koppuraisen kuiva paikkapaikoin. Mitä avuksi? Ensin laitoin oliiiviöljyä kun haluaisin vältellä noita lääkerasvoja mutta laitoin tänään bebanthenia kun oli jo niin pahan näköinen. Voiko neityskookosöljyä käyttää noin pienelle?!?

Ja onnea uusista raskauksista Veenalle -kiva oli kuulla kuulumisia ja Emilylle. :heart: Mahtavaa!
Veenalle myös jaksamista valvomisten ja allergioiden kanssa. Toivottavasti pian helpottaa.

Nyt tuoksuu ruoka niin hyvälle että pakko mennä!
 
PERHONE: Mä olen pitkään jo tehnyt itse niin, että maitoa annetaan vaan ruokailujen yhteydessä ja meille se on sopinut ok. Siis silloin tietty, kun vielä tarvi tuon yömaidon niin annoin sen, mut muuten sitten ruokajuomana. Muuten sit välissä juodaan vettä.

Nyt kiirus, joten kirjoittelen myöhemmin lisää
 
Pikasesti
perhone me jätettii pullo siinä 11kk korvilla. Mut mä annan maitoa joskus myös muullon jos on vailla,en koe et se on jotenki väärin tai haitallista.. vrt. taaperoimetys.. Mut toki neuvolahan on erimieltä..hampaat ja kaikkee.. Mut tuskin enää montaa kk näin mennään. Öisin ei oo aikoihin syöty.
 
Viimeksi muokattu:
HopLOp Mun mielestä tuossa Retailparkin hoplopissa on ainoastaan se ns vauvapuoli. Kyseessä siis pk-seudun hoplopit. Ainakin mitä itte tutkailin. Saatiin olla 17.00 asti ns isojen puolella. Siellä oli kanssa kaikkea kivaa. Vauvapuolella oli pallomeri,mökki ja isoja legoja. 1-vuotiaaksei asti ilmainen ja vanhempi pääsi myös ilmaiseksi.

PAntsuonnittelut kävelystä. Ihanaa. :) Meillä otettu pari kertaa 1-2 askelta.

perhone Meillä tuttipulloista luovuttiin jo aikaa sitten,en edes muista milloin. Ei vaan enää huolinut. Ollaan annettu maito ruoan kanssa. MEilläkin annetaan maitoa joskus ruokailujen välissä jos tuntuu,että on tarvetta. Vesinokkis on kokoajan lattialla niin juo siitäkin pitkin päivää.

Meillä ollaan nyt sitten ekaa kertaa kipeänä. :( Eilen aamulla alkoi nokka vuotaa kunnolla ja yskä astui kuvioihin. Illan suussa nousi kuume. Yöllä taisi olla parhaimmillaan 39 astetta. Nyt on vähän laskenut,on 38 astetta. HUomenna siis kotipäivä. Mulla onkin sitten vielä ti-ke vapaata niin ollaan kunnolla kotona ja muutenkin nyt olisi oltu se 3 päivää poissa.

hampaita tuli lisää,eilen bongattiin nekin. :)
 
Meillä nyt sitten eka korvatulehdus. Oltiin just lääkärissä. On vissiin jo edellisen pidemmän flunssan aikaan tullut. Eipä oo tyttö itkenyt mitään niin ei oo huomattu. Kuume alkaa laskemaan pikku hiljaa. VIelä himpun yli 38. Viime yönä oli yli 39.5. :(
 
Pantsun pienelle miehelle synttärionnittelut :flower: Ja samoin Haltian, teillä taisi olla juhlapv eilen :)

Perhone: Kiitoksia :) Meillä oikastaan on mennyt niin että maitoa annettiin tasaisin väliajoin (neidin mahan takia, jotta se sai välillä rauhoittua). Niin sitten aloin soseita antamaan samoihin aikoihin.

Bataattidieetti taitaa neidille sopia, sillä nyt meillä on nukuttu paremmin kuin ikinä. Nti herännyt vain 3-5 krt yössä. (Edellisen 10 kertaan verrattuna siis). Ehkä siellä tunnelin päässä siis kimmeltää jotain himmeää valoa :) ..tällä viikolla edessä maitoaltistustestit sairaalalla. Siitä ei varmaan tule kivaa. Saa nähdä kuinka kipeäksi pikkuinen tulee.

Huomenna olisi sitten ensimmäinen äitiysneuvolakäynti. Tuntuu ihan oudolta. Tai siis erilaiselta kuin silloin viimeksi. Jotenkin tuntuu väärältä kun ei ole samanlailla onnesta sekaisin ja peloissaan. Silloin kun pohti jokaista tuntemusta kropassaan.. Ei tätä raskautta edes ole kerinnyt tuon vauhtihirmun kanssa paljoa ajatella. Ei kuulemma kuunnella vielä mitään sydänääniä, että sinänsä ei varmaan niin ihmeellistä asiaa siellä ole.
 
Viimeksi muokattu:
No niin, synttärit juhlittu ja elämä palannut taas arkiuomiinsa. :)

Kauniskuu: Meillä ei poika oikein vieläkään napostele. Syö silloin kun on nälkä ja muuten ei tahdo maistua. Noh, pipareista tykkää, mutta en ole antanut syödä kuin pieniä palasia silloin tällöin jälkiruuaksi. Muuten ruuat on pojan ulottumattomissa, eikä kaappien tutkiminen ole kovin kiinnostavaa muutenkaan.

perhone: Ohhoh, sielläpä onkin tytöllä kiire kahdelle jalalle! Onnea kävelystä. :) Meillä on myös poskien iho kuiva ja läikikkään punainen. Tosin nyt olen alkanut vähän epäillä, että saattaisiko johtua lehmänmaidosta. :| Tuntuu, että ulkoiluista huolimatta (ollaan oltu kovimmilla pakkasilla ihan vaan sisällä) posket lehahtelee päivisin ihan kirkkaanpunaisiksi. Rasvaamisesta ei tunnu olevan hyötyä, ihan perusvoiteella olen nyt rasvannut.

millis: Pikaista paranemista Aavalle! On se vaan kurjaa, kun pienet sairastaa. :(

Veena: Kiva, jos bataattidieetti on helpottanut vähän öitä. Toivottavasti maitoaltistus ei ole ihan kamalaa. :( Äläkä nyt murehdi sitä, ettet ehdi niin kiinnittää huomiota raskauteen! Eipä se pieni sitä mitenkään vaistoa! :hug: Toivottavasti äitiysneuvolassa oli kaikki ok.

ON: Meillä tosiaan oli synttärit viikonloppuna. Kivasti meni, Pauli sai paljon kirjoja ja leluja. Nyt onkin menossa leluinventaario. Vauvaleluja ajattelin laittaa syrjään, ja samoin jotain noista muistakin. Kivempi kierrättää niitä välillä, tulee vähän vaihtelua. Lauantai-iltana täällä oli mun isä ja äitipuoli lapsenvahtina ja me päästiin miehen kanssa kavereiden tupareihin. Oli kyllä tosi kivaa, ja poika oli nukkunut hyvin koko yön omassa sängyssään.

Eilen käytiin suuhygienistillä ja tänään oli neuvola. Painoa oli tasan saman verran kuin 8 kk:n neuvolassa eli 10,9 kg:a! :O On sitä mun mielestä ollut välillä vähän enemmän, mutta pituutta on tullut taas lisää. Nyt on tasan 80 cm:ä. Terkka ei kuitenkaan ollut huolissaan, koska tuollainen pituuspyrähdys on väistämättä pois painosta. Poika on kuitenkin sopusuhtainen, iloinen, virkeä ja syö hyvin.

Korvien kanssa on edelleen vähän ongelmaa. Nyt on taas pidempään ollut nuhaa, ja pyysin terkkaa katsomaan korvia. Huonolla laitteella ei kunnolla nähnyt muuta kuin että vasen hieman punottaa. Soitin sitten samantien lääkäriin, ja siellä todettiin, ettei korvat ole ihan kunnolla parantuneet. Mitään akuuttia tarvetta antibiootille ei ole, kuukauden päästä kontrolloidaan taas, ellei välissä nouse kuumetta tms. Sitten katsotaan, onko vieläkin nestettä ja mahdollisesti putkitetaan korvat. : /

Mites teillä muuten sujuu ulkoilut? Meillä poika ei tosiaankaan tykkää olla pakkasella ulkona! Maks. puoli tuntia viihtyy ja siinäkin saa aikamoiset temput tehdä. Ihan kylmimillä ilmoilla ei tykännyt olla sitäkään. Ymmärrän kyllä, toppaukset on aikamoiset, eikä niissä oikein pysty liikkumaan. Paikoillaan taas tulee herkästi kylmä, etenkin kun täällä rannikolla on tuullut aika raa'asti.

Jahas, kotihommiin.
 
Viimeksi muokattu:
Millis pahottelut taudista :(!! Pikaista paranemista!!

Veena Hyvä että dietti tuottaa tulosta. Ja mukavaa neukkulakäyntiä :D!!

Pantsu mä taas luulen et kuiva huoneilma/pakkanen tms tekee poskien länttiä. Tollakin on tosi punaiset välillä ja lehahtelee vaikka ruoat on pysyny samoina eikä maitoa edelleenkää saa :| No, mut toiv. ei oo mitään sellasta! Ja jep, tottakai pituuspyrähdys näkyy painossa. Noin meilläki kävi aikanaan :)
Me kyl ulkoillaan joka säällä, tuolla 18 pakkasellaki. En mä ton viihtyvyydestä osaa sanoa :D Ei ainakaa valita... Enemmin mun tulee kylmä :) Eikä me tosin tuntitolkulla ollakaan.. Hetki keinutaan, pulkkaillaan tai sit kävellään liinassa. Siinä nyt tosin on lämmin..

Konttaus tuntuu nyt jääneen. Tänää menty koko pv kävellen :)
 
Heipsis kaikille!

Pantsu ei meillä yöt edelleenkään aina mene heräilemättä, vaikka yösyötöt onkin jätetty. Poika nukahtaa yleensä kyllä melko hyvin uudestaan, kun vähän silittää. PAITSI nyt on jokin uusi juttu, poika heräs tänä aamuna 4.10!!! Voi kiesus, ja parina muunakin aamuna joskus 5 aikoihin :-/ Ei vain nukahda uudestaan ja haluais vain pois sängystä. Olen antanut vielä aamuisin maitoa hänelle ja sitten ollaan noustu ylös, ja aattelin, että tuo kuvio voi nyt sotkea nukkumista. Aattelin jättää koko aamumaidon pois tai antaa sen vasta myöhemmin...Vois ehkä samalla alkaa miettiä koko imetyksen lopettamista...Ja siis tuohon kukonlaulun aikaan en todellakaan ala tarjoilla hänelle maitoa!

Poskien punoituksen minäkin olen laittanut pakkasen ja kuivan ilman piikkiin. Meillä herran posket ovat koko ajan punaiset ja varsinkin iltaisin. Ulkoillaan kyllä päivittäin ja nukkuu vielä siihen päälle 3 tuntia ulkona (aina tonne -15-16 C asti). Mutta illalla, kun oikein touhuaa on oikein kirkkaanpunaiset pläntit poskissa :)

Meillä pikkuherra alkaa nyt paremmin viihtyä ulkona, kun pääsee jo saapikkaiden kanssa kävellen eteenpäin. Puistossa ollaan tai pulkkamäessä. Pukinkonttiin ollaan aateltu rattikelkkaa, kun se ois herran lemppari-juttu. Sen kyytiin kun pääsee, niin eipä meinaa pois saada ja huuto on aikamoinen...

Onnittelut kaikille kävelemään oppineille ja paranemisia nuhanenille!

Mukavia talvipäiviä! - Kesäsiili
 
Kesäsiili: Meillä oli tuossa viikolla ihme heräilykausi. Poika heräsi huutaen aivan suoraa huutoa, ja saattoi mennä tuntikin ennen kuin rauhoittui uudelleen nukkumaan. En tiedä mikä oli, kokeilin antaa illalla särkylääkettäkin, muttei tuntunut auttavan. :confused: Sitten aivan yhtäkkiä se loppui ja pari viime yötä on taas mennyt entiseen malliin, eli herää 1-2 kertaa, mutta nukahtaa aivan saman tien silittelyyn. Mietin, että olisiko kävelemään oppiminen sitten aiheuttanut tuota yölevottomuutta?

Poskien punoitus on lievittynyt tiheällä rasvaamisella, ja nyt kun kireimmät pakkaset ovat vaihteeksi ohi.

Mä olen nyt onnistunut vähentämään imetystä 3:en kertaan päivässä: aamuisin, päiväuniaikaan ja iltaisin. Eipä poika enää niin kovasti ole rinnan perään, ja maitokin alkaa pikkuhiljaa kelvata mukista. Tosin äiti ei saa yhtään auttaa, ja esim. tänään kun poika oli naapurissa hetken hoidossa, niin oli juonut enemmän mukista kuin koskaan ennen! :rolleyes: Niin se vaan taitaa olla, että niin kauan kuin "parempaa tavaraa" on tarjolla, ei tuo tavallinen maito oikein mun antamana kelpaa.

Paulista on tullut kova poika halailemaan. Kävelee kesken leikkien luokse ja kapsahtaa kaulaan. Ihan mielettömän ihanaa! :heart: Samoin pusuttelu on kivaa, mutta turhan usein se menee puremiseksi. En tiedä miten sen saisi kitkettyä pois! :kieh: Kieltäminen (tai huutaminen :ashamed:) ei auta, ja jos väännän tekoitkua, poikaa vain naurattaa.

Millaisia joulusuunnitelmia teillä on? Oletteko reissaamassa tai sukuloimassa? Me vietetään jouluaatto anoppilassa. He lähtevät matkalle joulupäivänä, joten siitä jatketaan sitten matkaa mun vanhempien luo. Varmaan välipäivät ja uusi vuosi ollaan siellä. Uutena vuotena meillä on kavereiden kesken tiedossa pippalot, mutta onneksi isovanhemmat ottavat mielellään Paulin hoitoon. :) Miehellä valitettavasti on välipäivät töitä, joten joutuu reissaamaan takaisin kotiin välillä.

Lumisia talvipäiviä kaikille!

-Pantsu
 
Hei taas pitkästä aikaa. On ollut sellaista hullun myllyä tämmä meidän elämä, että en kauheesti oo koneelle ehtinyt/jaksanut. Nyt ollaan taas kipeitä. Vähän ehkä jo parempaan päin. Miehen syksyinen keuhkokuume oikkuilee edelleen. Keuhkoja on nyt kuvattu viipalekuvauksella yms ja siellä on limaa, joka on kovettunut ja keuhkon lohkossa ei ole ilmaa.. No sitä nyt hoidellaan. Pessillä tuli taas korvatulehdus, samalla kurkunpäätulehdus ja silmätulehdus. Ja kaiken hyvän lisäksi sain itse sitten kunnon kuumeflunssan. Eli neljän seinän sisällä ollaan taas nyykötetty. Voi olla, että meilläkin on korvien putkitus edessä, täytyy katsoa mitä jälkitarkastuksessa ovat mieltä. Synttärit oli ja meni tosi kivasti. Pessi sai ihania lahjoja ja mä kans oon inventaariota tehnyt leluille ja laittanut vauvamaisimpia kiertoon tai kaappiin piiloon. Meillä on kävelty ilman tukea kohta kuukauden päivät, nyt menee jo tosi tanakasti ympäriinsä ja on niin liikuttavan iso poika kun touhottaa, ymmärtää, juttelee ja auttaa kaikessa. Ripustellaan pyykkejä yhdessä siten, että Pessi ojentelee korista mulle pyykkejä ja mä laitan narulle jna. 1-v neuvolassa oli tullut hyvin sekä pituutta, että painoa 10,450kg ja 77cm oli siirtynyt nolla käyrälle. Mä imetä edelleen ja näiden sairastelujen kanssa on ollut aika tiheääkin imettämistä. Nyt Pessi on kyllä yllätykseksi vedellyt yöunia muutaman yönä yhtä jaksoisesti johonkin 5 asti, jolloin olen sit imettänyt. Tosi luksusta. Vähitellen haluisin päästä imetyksestä eroon ja meillä juodaan kyllä lehmän maitoa jo aika hyvin. Täytyy vähän katsoa miten tuota sais sit vähennettyä.

Kauniskuu Meillä yks napostelija. Osaa kyllä vaatia ja roikkua lahkeessa niin kuin koiranpentu vaatii muruja itselleen. Monesti myös just vaikka omenan saa pöydältä käteensä ja haukkaa siitä ihan kuorineen palan. Hampaille huono, mutta täytyy koittaa päästä siitä tavasta vähitellen eroon.

Niin ja meillä myös posket on punaiset ja iho välillä kuivaa. Oon myös laittanut pakkasten ja kuivan huoneilman piikkiin. Ihan apteekin perusvoidetta oon välillä laittanut.

Ja onnittelut kaikille tasapuolisesti uusista taidoista ja Paulille 1-vuotisnnittelut :) Muistelinkin Paulia 29.11 :)

Me ollaan varmaan joulu mun vanhemmilla ja käydään sitten välipäivinä miehen vanhemmilla.

Nyt niin kauhea yskänkohtaus, että pakko lopettaa, pelottaa, että poikakin herää, joten vessaan yskimään ;)
 
Heippa taas pienen tauon jälkeen =)!

Onnea 1-vuotiaille Pessille ja Paulille :flower:! Me vietetään synttärit loppiaisena (oikea päivä on 3.1.) mun porukoilla, omaan kotiin ei koko porukka mahdu ja täällä on niin paljon kissankarvaakin että en ikinä sais siivottua kämppää juhlakuntoon :LOL:

Vielä ei ihan poika kävele, tuen kanssa kyllä mutta ei itsekseen. Seisoo jo hetken kuitenkin omillaan. Sanojakaan ei ole vielä tullut vaikka kovasti päpättääkin omaa kieltään.

Me ollaan menossa jouluksi vanhempieni kanssa mun mummon entiseen kotitaloon, jonka isäni lunasti perikunnalta. Itse olen viettänyt ensimmäisen jouluni samassa paikassa =)
Millaisia joululahjoja olette muuten toivoneet lapsellenne tai ostaneet itse? Mä ostin itse Sisulle marakassin ja sellaisen vasaralelun ja sitten olen kummeilta toivonut vaatteita, taaperokärryä ja leluja kun on kysytty että mitä halutaan. Mun porukoilta on tulossa mm. uusi unipussi kun edellinen on käymässä pieneksi.

Ostin tänään sellaisen vauvapulkan, ihanan kevyttä oli vetää poikaa tuolla ulkona siinä nyt kun lumetkin oli vihdoin aurattu kävelyteiltä! Erehdyin muutama päivä sitten lähtemään kovien lumisateiden jälkeen Itäkeskukseen metrolla rattaiden kanssa kun ajattelin että on ne kävelytiet varmaan puolilta päivin jo aurattu... Joopa joo, työnsin sitten hangessa kärryjä jonkun puoli kilsaa metrolle :headwall:

Veenan kanssa ihan samanlaisia fiiliksiä tämän raskauden suhteen, tunnen tosi huonoa omaatuntoa siitä kun en ole yhtä fiiliksissäni ja mieti tulevaa vauvaa koko ajan niin kuin ekalla kerralla. Ei vaan yksinkertaisesti ehdi ja jaksa kun päivät on niin hulinaa täynnä. Saatan jopa unohtaa olevani raskaana toisinaan! Välillä olen sitten kyllä tosi huolissani onko vauvalla varmasti kaikki kunnossa kun liikkeet ei kuitenkaan vielä tunnu.

Meillä on nyt sitten luovuttu unitutista lääkärin suosituksesta. Mies käytti poikaa lääkärissä kun yöt oli taas niin rauhattomia ja epäiltiin että voisko nyt sitten olla se korvatulehdus. No ei ollut taaskaan (taisi olla 4. turha lääkärikäynti samasta aiheesta), mutta tällä kertaa lääkäri oli sentään sanonut muutakin kuin että korvat näyttää hyvältä, menkää kotiin.

Hän oli sitä mieltä, että yöhulinat johtuu vain siitä, että poika on tottunut siihen että saa yölläkin huomiota ja että nukahtaa aina vain tutin kanssa. Ehdotti että siirretään pojan sänky vähän kauemmaksi omasta ja jätetään tutti pois eikä mennä yöllä heti hätiin jos ääntelee sängyssään. No niin tehtiin ja ekat kerrat ilman tuttia oli aivan järkyttävää rääkymistä n.15 min kunnes nukahti. Nytkin vielä huutaa aluksi ehkä minuutin pari mutta nukahtaa sitten itse. Ja mun ei ole tarvinnut yöllä nousta kertaakaan, välillä on kuulunut pientä kitinää pojan sängystä mutta on nukahtanut aina tosi nopeasti takaisin. Aamulla toki herätään yhtä aikaisin kuin ennenkin, mutta on kyllä itsellä paljon levänneempi olo kun ei tarvitse pomppia ties kuinka monta kertaa yöllä edes takaisin hyssyttämässä. Kyllähän se itkun kuunteleminen pahalta tuntui varsinkin kun aluksi se tuntui kestävän niin kauan mutta selvästi koko ajan lyhenee se aika kauanko itkee.

Samalla poika on itsekseen nyt siirtynyt yhtäkkiä vain yksiin päiväuniin vaikka vielä hetki sitten nukuttiin kolmet :O! Ihmeen hyvin jaksaa valvoa päivällä varsinkin jos käydään jossain kodin ulkopuolella.

Nyt pitäis tehdä vähän töitä kun poika on saatu unille... Sen jälkeen suklaata ja täydelliset naiset!
 
Joulusuunnitelmat mennään vuokratulle mökille osan suvun kanssa. Ei mahduta kenenkään asuntoon koko poppoolla, ollaan siis viikko keskellä ei mitään.

joululahjat tuskin ostetaan. Ollaan ehke nuivia, mut ite ajattelen, kuten synttäreinäkin, että suku ostaa mitä ostaa kun kumminki haluavat ostaa. Tavaraa ja vaatetta on ostettu pitkin syksyä ja leluja ei silleen tarvii. Enkä usko et tän ikänen ymmärtää ettei pakettia ollukaan äidiltä ja isältä ;) Toivottu ei o viel mitään, leluista varmaan koti-leikki-tavarat ja nukke vois olla sellasia :)
 
Moikka piiiiitkästä aikaa :wave:

Pitkästä aikaa ajattelin tulla kurkistamaan mitä teille kaikille kuuluu..... Oma kirjoitteluni jäi taustalle aika pian synnytyksen jälkeen :headwall: Jos joku muistaa niin sairastuin (?) johonkin ihme tautiin jota ei vieläkään tiedetä mikä on tai oli. Osa oireista on kadonnut ja osa on tallella. Kurjaa on että osa oireista vaikeuttaa ihan arkielämää jollakin tasolla. Tutkimukset lopetettiin kun mitään maatamullistavaa ei löytynyt (ainakaan tähän mennessä) ja nyt ollaan seurantalinjalla. Diagnoosi on mysteeri ja luultavasti liittyy raskauteen/synnytykseen jollakin tapaa. Eli ne laukaisivat jotain mitä ei tiedetä tms... hankalaa sepustusta:p Mutta se minusta....

Tosiaan todella nopeasti tää eka vuosi on mennyt:whistle: Vaikea vuosi on ollut ( vedoten tuohon aiempaan sarakkeeseen) mutta tyttö on ihana. Tostaina täyttää vuoden!! Kovasti koittaa jo kävellä ilman tukea ja tuen kanssa jo melkein juoksee =) Sanoja tulee jonkin verran kuten täällä, pappa, kukka, kato, ättä jne.. Kovasti on mun perään ja roikkuu lahkeessa.

Ihanaa kuulla että täällä on tulossa jo Veenalle toinen lapsukainen ja muutamalla jo vauvakuume iskee pintaan. Itse en tällä hetkellä uskalla edes uneksia kakkosesta..... ehkä sitten joskus tai ei, tulevaisuus näyttää,

Mutta tälläistä tänne kuuluu ja nyt lupaan palata tähän ketjuun aktiivisesti mukaan. Harmittaa kun alkuvuodesta kirjoittelu jäi kokonaan.

Tiinuli ja tyttö torstaina 1 vuotta!!
 
Hei pitkästä aikaa!

Täällä on ollut meno aikamoista hulinaa maitoaltistuksen kanssa. Nyt se tuska on kuitenkin ohi, ja saadaan vihdoin vastikkeista korvaukset. Meno yltyi siihen malliin että nti huusi yöllä 15-30 min välein. Ei siis kovinkaan rentouttavaa. Nyt mennyt paremmin. Meillä on jopa nukuttu yksi kokonainen yö!! Tai siis no.. Kyllä nti jotain jokusen kerran parkaisi mutta nukahti itsestään. Tosin, jotta ei olisi liian hyvää ollakseen totta viime yönä pieni heräsi n. 40 min välein suoraan huutoon ja ei hajuakaan miksi. Kaiken lisäksi itselläni oli kamala migreeni. Toivottavasti ensi yö olisi parempi.

Emily: Ihanaa että sullakin on tuollaisia tuntemuksia! Jotenkin kun siihen ensimmäiseen keskittyi niin täysillä alusta asti, niin on huono omatunto kun tätä ei edes aina muista. Ja kyllä mullekin on käynyt niin etten muista olevani raskaana.

Ja sitten seuraa avautuminen. En tiedä johtuuko hormoneista vai mistä mutta alkanut tuntua aina välillä että seinät kaatuu päälle kun nököttää täällä kotona. Tai no, maksimissaan käyn tuossa lähikaupassa päivän aikana. Jotenkin kun kaikki päivät on samanlaisia ja ei ole mitään mielenkiintoista tapahtumaa tai jotain virikkeitä aivoille, niin alkaa tuntua pienetkin asiat niin suurilta. Ja sitten kun näenkin jotain muita ihmisiä niin en osaa puhua enää mistään muusta kuin meidän tytöstä. Kyllä siis olen tietysti onnellinen tuosta ihmeestä ja haluan nauttia tästä ajasta mutta tuntuu että tulen hulluksi kun olen kokoajan täällä kotona. Argh. Mä tarvitsisin jotain aivotoimintaa! Ja jos nyt nuo kovat pakkaset jatkuu niin ei pääse edes ulos. Onko kellään muulle tullut tällaista oloa?
 
Veena Halaukset. Mulla on monesti just samanlainen olo. Mä vaan odotan ja odotan, että mies tulis töistä kotiin. No nyt on alkanut helpottaa, kun poika on niin iso, että siistä on vähän seuraa ja leikkii itsekseen välillä jne, mutta toisaalta ollaan oltu koko syksy kipeinä, joten viikko tolkulla neljän seinän sisällä ja mä olen ihan ahdistunut siihen, ettei mun elämässä enää tapahdu mitään, tai en keksi tekemistä, jota voisin tehdä. Sitten notkun netissä. Tai jos keksisin tekemistä, niin en voi tehdä (esim ommella, piirtää, maalata, lukea jne) ei onnistu kun olen lapsen kanssa yksin. Mutta nyt on helpottanut kun ollaan käyty kaksi kertaa viikossa perhekahvilassa tai puistossa, joten joka viikko tapahtuu jotain ja olen saanut siltä äitikavereita. Olisko teillä siellä Tampereella mitään vastaavia esim mll:n perhekahviloita, jonne voisitte mennä? Vai onko sulla raskauden takia hankala liikkua? Monesti ihan väsymys ja yksin olo aiheuttaa ahdistusta, kun näkee ihmisiä niin johan helpottaa. Ja se selpottaa myös niihin yksinäisiin päiviin. Nyt kun taas ollaan oltu 2 viikkoa sisällä kipeinä on ahdistavaa. Mutta mun neuvo on, että yritä löytää lähistöltä samassa tilanteessa olevia ihmisiä, ja saada viikkoihin jotain säännöllistä ohejlmaa. Jos ei jo ole. Mutta itsellä tuo on auttanut. Ja toivottavasti yöt helpottaa!

Tiinuli Kiva kuulla sustakin. Ja ihana kuulla, että ainakaan mitään vakavaa ei siis ole löydetty. Vaikka ei varmasti ole mukavaa, ettei mitään löydetäkään ja näin sitä ei voida täysin ehkä hoitaakaan, mutta joskus mietinkin mitä sulle/teille kuuluu ja ihana kuulla, että voitte kuitenkin ilmeisen hyvin nyt :)

Emily Joulu ollaan mun vanhemmilla ja välipäivinä ehkä ajellaan kauemmas miehen vanhempien luokse. Joululahjoja ei varmaan itse kauheesti osteta. Sukulaisilta kuitenkin tulee niin paljon, ja meillä ei ole oikein millekään tarvetta nyt. Mutta jotain pientä ajattelin antaa, ehkä ompelen itse jotain vaatetta ja miehellä on joku juttu, minkä hän haluaa pojalle antaa.
 
Viimeksi muokattu:
Moikka kaikille !
Hei Tiinuli meillä perjantaina 1-vuotis juhlat ! Mulle ko. juhlat on kova pala kun tämä aika on mennyt niin nopeasti ja poika on kasvanut hurjasti. Meillä huomenna 1v. neuvola, tulen sitten kertomaan mitat. Meilläkään ei kävellä ihan vielä, tukia pitkin ja taaperokärry on sitä varten että hän istuu siellä ja äiti työntää...:wave:
Mukavaa joulun odotusta kaikille !! =)
t.maariaa ja poikanen
 

Yhteistyössä