toivoton yhtälökö?

[Lissu]

Hei!

Olen hivenen päälle 30 yh. Olen ns. seurustellut saman miehen kanssa nelisen vuotta. Pari kolmem kertaa suhteessa ollut noin viikon paussi ja sitten tssa palattu yhteen. Itse haluaisin jo vakavamman suhteen, eikä vaan ns. viikonloppu tapailua. Meillä molemmilla on kaksi lasta kummallakin, hänen lapsensa ovat vain noin joka toinen vkl hänen luonaan, minun lapset taas joka toinen vkl poissa. Tuntuu että tämä suhde vaan on ja pysyy paikallaan, emme ole edes tavanneet toistemme vanhempia. Sisarukset kerran pari.
Yleensä minä olen se joka käy hänen luonaan, hän harvemmin minun. Pidän miehestä kovasti, mutta antakaa hyviä neuvoja kuinka saadaan suhdetta vietyä eteenpäin??? Vai kuvittelenko että tästä voisi tulla jotakin aivan turhaan. Miehellä on pari aiempaa suhdetta jättäneet jälkensä, on hyvin arka vakiintumaan.
Jos joku ollut samanlaisessa suhteessa, kertokaa kokemuksistanne.

 

[Omppu]

Ymmärrän sun oloa tosi hyvin. Ollaan miehen kanssa seurusteltu reilu 2 vuotta. Hänellä on lapset joka toinen viikko ja silloin aikansa menee lasten kuljetamiseen harrastuksiin ym. touhuamiseen. Niinä viikkoina tekee lyhyttä päivää jotta saa arjen pyörimään, tämä taas kostautuu sillä viikolla kun voitaisiin tavata. Toisella viikolla taas tekee pitkää työpäivää ja nähdään vasta myöhään illalla, jos silloinkaan.

Hän kuuluu kuitenkin vahvasti minun ja lasteni arkeen. Lapset ovat hyväksyneet hänet ja homma toimii hyvin silloin kun ollaan yhdessä.

Käydään toistemme sukulaisissa ja kaikki pitävät meitä parina. Kuitenkin itse koen että nähdään liian vähän ja haluaisin enemmän yhteistäaikaa. Hänen sukulaisensa luulevat meidän tapaavan paljon enemmän ja että olen osa poikiensa elämää. Välillä hävettää kun en tiedä asioista koska minulle ei kerrota kun luulevat tiedon tulevan minulle miehen kautta. Olenkin vähentänyt lähtemistä hänen sukulaisilleen kun joudun mielestäni välillä noloihin tilanteisiin kun muut olettavat meidän edenneen suhteessa paljon pidemmälle.

Hänen erostaan on vähemmän aikaa kuin omastani ja alussa juttelimme että ei ole kiirettä ja antaa aikaa kulua, silloin tuli esille 2-3 vuotta ja sitten voitaisiin katsoa mitä tapahtuu. Hänellä on tapahtunut enemmän muutoksia arjessa ja olen ajatellut että saa itse ottaa esille jos haluaa muutosta, ei vaan jaksasi odottaa kun tuntuu että junnataan paikallaan ja kaikki olettavat/odottavat jotain tapahtuvaksi.

Mitä siis tehdä kun ei haluaisi aiheuttaa toiselle paineita mutta haluaisi jotain kuitenkin tapahtuvaksi.

 

[Meikämaija]

Eipä tyttöjen ongelmiin ole muuta keinoa, kuin puhuminen. Pitää kertoa omat toiveensa miehelle ja kysyä suoraan, mitä hän toivoo ja haluaa. Rauhallisesti vaikka viinipullon kera ja ilman lapsia, ehdottomasti.

Pettyneen on vaikea luottaa ihmiseen. Sitä pähkäilee ja miettii, toivoo ja pelkää, on niinsanotusti hyvämieli ja hätä yhtä aikaa.

Koska molemmat osapuolet ovat perheellisiä, sekin panee testaamaan suhdetta ja sen kehittymistä tavallista pitempään. Lapset ovat vanhemmilleen ensimmäisellä sijalla (niin pitää olla, sitä ei saa kyseenalaistaa) ja heidänkin totuttelemisensa uuteen ihmiseen vie aikansa. Vasta sitten, kun lapsetkin ovat saaneet luottavaisen suhteen isän/äidin uuteen kumppaniin, vastuullinen vanhempi on valmis antamaan itselleen luvan sitoutua enemmän.

Keskustella kannattaa molempien toiveista, koska ajatuksia ei voi lukea ja luuleminen on pahinta. Kun molemmat tietävät, miksi yhdessä ollaan ja sen päämäärän, voi luottavaisena antaa ajan tehdä omaa työtään ja poistaa pelkoja.

Meillä naisilla on sitoutumisen ja lähelläolon tarve voimakkaampi kuin miehillä. Siksi olemme malttamattomia ja pettyneitä, kun mies ei pysty siihen toiveeseen vastaamaan. Muistetaan kuitenkin, että mies, joka huolehtii lapsistaan ja antaa heille itsestään, on hyvä myös naiselleen. Sellaisia vastuullisia tyyppejähän me miehiksemme haluamme.

 

[ei aina]

Olen seurustellut miesystäväni kanssa reilun vuoden. Meillä just päinvastoin. Mies ahdistelee yhteenmuutolla ja muutenkin kaipaa enemmän lähellä oloa ja yhdessä tekemistä.

En tiedä miksi en halua...suhteemme toimii näin hyvin. Ehkä en halua muuttaa sitä....pelkään kai oman itsenäisyyteni menettämistä.

Liikaa ei kannata mielestäni patistella. Itse tunnun menevän vain kauemmas mitä enemmän vaaditaan.

 

[mies]

""ei aina"" Olipa helpottavaa lukea kirjoituksesi. Minä olen luullut, että se on meidän miesten vika, kun haluamme edetä rauhassa. Mutta jos nainenkin voi ajatella samoin, niin uskallamme pitää mielipiteemme, koska niin tunnemme, painostuksesta huolimatta.