miehen tapa käyttäytyä erossa

[samassa veneessä]

Kuulosti niin tutulta tuo kirjoituksesi! Samanlainen keskenkasvuinen mies on minullakin. Ei voida mistään keskustella, kun suuttuu heti ja lähtee ovet paukkuen baariin. Ja jos minä joskus osoitan mieltäni hänen käytöksensä takia, kaikki syy onkin minussa ja minä olen vaikea ja hankala. Tuntuu tosiaan että ainut kuka saa osoittaa mieltään ja olla hankala on hän itse. Riidan jälkeen, vaikka vain pienen kommentin jälkeen jonka hän ottaa vittuiluna, hän tuntee olevansa oikeutettu painumaan muutaman päivän baarireissulle. Viimeksi kun kävi näin oli renkkunut ties missä ja yöpynyt "serkkunsa" luona. Tämän hän "unohti" mainita minulle ja se tuli sitten ilmi muuta kautta. Että silleen. Tiedä sitten mitä siellä "serkun" luona on tapahtunut. Jotenkin tuntuu että kun hän tuntee itsensä väärinkohdelluksi, hän katsoo oikeudekseen ja aivan kuin minun rangaistuksekseni lähteä ryyppäämään. Mikä logiikka siinäkin on?? Ja juuri noin, että järjestää vaikka tikusta riidan kun tuntuu siltä että baana kutsuisi kun muuten ei pääse menemään.

Meilläkin oli viimeksi riitaa siitä, kun sovimme viettävämme rauhallisen päivän kahdestaan mökillä. Illalla mies soitti baarista ja ilmoitti että sinne mökille onkin sitten lähdössä muutama hänen kavereistaan mukaan. Hän oli vain yht'äkkiä kutsunut porukat mukaan kun oli siltä tuntunut pienessä humalassa. Eikä ymmärtänyt yhtään miksi loukkaannuin kun sanoin että olisi voinut ensin kysyä minun mielipidettä asiaan. Siellä mökillä sitten vielä kehtasi vittuilla minulle koko illan. Olipa tosi rauhallinen kahdenkeskinen ilta....

Olen myös odottanut että kyllä tämä tästä paranee ja rauhoittuu. Mutta eipä ole vielä lähes vuoden jälkeen rauhoittunut. Ei se rakkaus ihmeitä tee ja kyllä sitä miettii vakavasti onko järkeä jatkaa jos elämä on sitten tätä ettei mistään voida keskustella kuin aikuiset ihmiset ja sitten kiukutellaan kuin uhmaikäiset pikkulapset "mä en sitten leiki sun kanssa" tyyliin.

Minäkin olen ehtinyt rakastua ja siksi lopettaminen tuntuu vaikealta kaikesta huolimatta. Me emme onneksi ole naimisissa joten siinä suhteessa olisi helpompaa. Ihmismieli vain tuntuu olevan sellainen, ettei haluta antaa periksi sitten millään. Minäkin olen monesti ollut rajoilla että nyt riitti, mutta silti olen taas joustanut ja antanut anteeksi. Alkaa mennä maku tästä jutusta kyllä. Jokainen uusi riita tekee lisää hallaa ja kohta ollaan siinä pisteessä etten vain enää yksinkertaisesti jaksa tätä hullunmyllyä. Alan nähdä asioista uusin silmin.

 

[alkup. taas]

Huh!! Kuulosti suorastaan pelottavan tutulta!! Kaikki vaiheet oli samat, riita -> ryyppäämään lähtö (tai ehkä mies päättää sen jo ennalta ja tekee sitten sen riidan) -> mies pois päiviäkin ehkä, on just jossain "serkulla" yms. Lisätään tähän vielä ne, että vain miehellä on oikeus näyttää negatiiviset tunteet, ja mies voi todellakin repäistä ihan tyhjästä sen riidan. Jotenkin tuntuu että mies dominoi koko suhdetta. HÄN saa päättää milloin hän juo, missä seurassa ja montako päivää, HÄN saa päättää mitä tehdään yhdessä, vai tehdäänkö mitään, mennäänkö mökkeilemään kaksistaan vai porukalla... Missä on kumppaneiden osuus asiaan? Kai meilläkin ois joku oikeus sanoa mielipiteemme, kun kerran suhteessa yritetään elää? Mutta yritäppä sanoa sanakin vastaan, niin joka kerta otat tietoisen riskin, että jos mies on nyt sillä tuulella, niin hänhän saattaa taas "suuttua" ja lähteä baariin. En enää edes muista milloin olisin viimeksi itse uskaltanut huutaa tai itkeä miehen seurassa. En uskaltanut enää näyttää negatiivisia tunteita sillon kun siltä tuntui, koska mies saattoi rankaista siitä ryyppäämällä. Sen lisäksi on vielä asia erikseen, kuinka pahalta tuntui sen jälkeen (kun ensin mies tahallaan loukkasi, aiheutti riidan ja lähti ryyppäämään) kun miehestä ei taas kuulunut VUOROKAUSIIN YHTÄÄN MITÄÄN!! Häntä ei saanut kiinni, ja jos sai, niin tuli luuria korvaan tai vittuilua sekä yleensä JOKA kerta erovaatimus, koska olinhan TAAS ollut niin paska ja kohdellut häntä väärin. Minunkin mieheni katoili siis oikeasti vuorokausiksi, ryyppäsi JOKA päivä aamusta iltaan millon missäkin seurassa, ja majaili jonkun "kaverin" luona. Monesti näin sen jälkeen kun mies oli esim. 5 päivää ollut kateissa, jotain hänen kaveriaan, jolta tietysti huolestuneena kysyin että onko hän nähnyt miestäni, ja tämä kaveri vastasi jotain että "joo, me oltiin sen kans sunnuntai ja maanantai baarissa"... elikkä sen jälkeen kun ensimmäisestä kaverista ei enää ole miehelle ryyppyseuraa, niin mies on vielä jatkanut jonkun toisen kaverin kanssa keskiviikon, torstain jne... Voi helvetti mitä äijiä!!! Mutta edelleen ikävöin ja rakastan tätä miestä... vaikka samaan aikaan vihaan häntä ja syyttelen itseäni siitä että en pääse hänestä eroon!! Haluaisin niin jatkaa jo elämääni vaikka ennemmin yksin... :/

 

[ovea näyttäisin]

kyllä sitä parempi on ottaa kunnon mies kuin kestää teinimäistä vihastelua ja "oikeutettuja baarireissuja"! Tai tehkää tekin niin; painukaa baariin ja olkaa reissun päällä pari päivää. Ootte sitten olleet serkkujenne luona öitä, jos teiltä kysytään

 

[Samassa veneessä]

Koitetaanko ottaa itseämme niskasta kiinni? Ei vain kertakaikkiaan enää siedetä tuollaista käytöstä. Ala tehdä niin että esität ettei kiinnosta enää pätkääkään missä äijä luuraa. Älä soita tai kysele perään. Siitä hän varmasti juuri nauttii että saa muijan soittelemaan peräänsä. Voi jopa alkaa ihmetellä että mikäs nyt on kun ei kukaan soittele. Minäkään en enää soittele perään, antaa olla missä on jos ei kerran kiinnosta olla paikalla. En myöskään enää aio suostua suunnitelmiin jotka muuttuvat hänen tahtonsa mukaan. Jos ei tehdä niinkuin on sovittu, tehköön sitten yksinään mitä lystää.

Tuosta luurin korvaan lyömisestä: minun kumppanini on kerran tehnyt niin että löi luurin korvaan. Soitin hänelle takaisin ja suorastaan karjuin puhelimeen että antoi olla viimeinen kerta kun lyöt luurin korvaan. Ei ole sen jälkeen lyönyt, minä kylläkin olen. On ollut pakko joskus katkaista puhelu kun se ei johda mihinkään ja joskus mies on vain soitellut vittuillakseen.

Otetaan ohjat omiin käsiimme, eikä enää olla niitä säälittäviä uhreja jotka itkevät kotona miehen perään. Ei sellaista miestä sitten tarvitsekaan joka viihtyy jossain muualla, parempi olla yksinkin silloin. Ei tarvitse ainakaan murehtia missä toinen luuraa ja mitä tekee. Ajattele kuinka paljon helpompaa sinullakin olisi ilman tuollaista miestä. Luulen että vapautumisen tunne tulisi aika pian jos tekisit ratkaisun ja jättäisit hänet. Samoin olisi minulla...

Tosiasia on kuitenkin se, että en ole onnellinen. Miksi sitten väkisin roikun miehessä joka tekee minut onnettomaksi? Eikö minullakin olisi oikeus onneen? Erittäin hyviä kysymyksiä, tulen miettimään näitä asioita pitkään ja hartaasti. Vuosi on jo tavallaan mennyt surressa kaikkea mahdollista, olisiko taas aika elää? Vai annanko miehen vielä jatkaa elämäni pilaamista? En tiedä kauanko olette olleet yhdessä, mutta mietipä sinäkin samoja asioita. Toivotaan että osaamme tehdä oikeat päätökset kun asiat eivät vain kertakaikkiaan voi jatkua samoin. Tsemppiä sinullekin!

 

[Ristikuningatar]

Älkää antako asian mennä liian pitkälle. Suosittelen kaikille, jotka tuollaisessa suhteessa ovat mahdollisimman nopeata irtiottoa.

Oma kokemukseni on jo parinkymmenen vuoden takaa. Olin kymmenen vuotta tuollaisen miehen kanssa. Rakastin sitä miestä aivan tulisesti, olihan hänessä niitä rakastettaviakin puolia. Mutta mies ei antanut rakkaudelleni mitään arvoa. Olin niin kiltti ja uskollinen kuin olla saattoi, annaoin määrättömästi anteeksi, suostuin mihin tahansa. Joskus tietysti luonto nousi vastaan, kun aivan järjettömiä asioita alkoi sataa päälleni. Huusin ja raivosin sitten minäkin, mistä tietysti mies sai uutta aihetta suuttumiseen. Juominen oli juuri se keino, millä hän minua "rankaisi."

Vihasin hänen juomistaan. Humalassa hän oli inhottava paskiainen, johon ei voinut luottaa tippaakaan. Hän saattoi tehdä mitä tahansa, nolata minut vaikka missä seurassa.

Lopulta en sitten enää kestänyt vaan jätin hänet. Se oli hänen mielestään tietysti täysin väärin häntä kohtaan. Niinpä hän jätti kaiken elämässään retuperälle, ei mennyt enää töihin, ryyppäsi itsensä lopulta hengiltä. Kaikille ihmisille hän surkutteli kohtaloaan ja haukkui minua sydämettömäksi ja vaikka miksi. Halusin kuulemma vain vierasta munaa, se oli syy lähtööni, muuta hän ei suostunut syyksi näkemään.

Niinpä sain sitten hänen sukunsa ja muutamien muidenkin ihmisten vihat päälleni. Noin vuoden kuluttua hänen kuolemastaan yksi hänen entisistä työkavereistaan tuli ravintolassa aukomaan minulle päätään, haukkui minut paskaksi huoraksi, jolla ei ole mitään tunteita ja kysyi olenko nyt tyytyväinen, kun olen saanut X:n hautaan.

Olisi parempi ollut minullekin, jos olisin lähtenyt heti, kun nämä miehen elkeet huomasin. Kuinka monet kerrat istuin kotona yksin ja itkin, kun en tiennyt, missä hän milloinkin oli ja missä kunnossa tulee takaisin, vai tuleeko ollenkaan. Uskoin jokaisen raittius- ja uskollisuusvalan, vaikka tosiasiat suorastaan sinkoilivat silmilleni. Olin niin kateellinen ystävättärilleni, joilla oli sellaiset tavallisen mukavat, kohtuullisen raittiit ja luotettavat miehet. Minun piti olla aina varpaillani ja valita sanani.

Älkää nyt hyvät tytöt enää jatkako tätä samaa linjaa! Eikös nyt ole jo uusi vuosituhatkin ja naisten pitäisi jo viimein tajuta oma arvonsa. Tuollainen mies tuo vain vaikeuksia elämään, miksi niitä pitää oikein hakemalla hakea? Tosin ymmärrän teitä, koska olen itsekin ollut samassa jamassa. Kyllä minäkin silloin taka-ajatuksissani tiesin, että teen itseäni kohtaan väärin, mutta rakkaus oli niin ihanaa ja tuntui kauhealta ajatuskin heittää se pois. Silti olisi pitänyt!

 

[Kaaliperhonen]

Eihän tuossa nyt ole mitään järkeä, että yhdestä iltamenosta tulee niin infernaalinen taistelu, että se johtaa eroon. Kyllä menoista pitää voida sopia ja keskustella. Toisaalta pitää myös saada loukkaantua ja osoittaa mieltä.

Kyllä minun kohdallani uusi suhde loppuisi aika lyhyeen, jos mies lähtisi yhtäkkiä jonnekin ryyppäämään, eikä ilmoittautuisi pariin päivään. En minä tee mitään sellaisella äijällä, olen mieluummin yksin.

 

[Ziyi]

Kuulostaa niin kovin tutulta monen kirjoitus.

Mulla entinen poikaystävä oli ensin puhunut koko päivän että että yhdessä lähdetään käymään illalla jossain ja varmisteli vielä että lähdenhän mukaan. Sitten hän kuitenkin huom! tahallaan (usein) sitten illalla aiheutti riidan, eli mukamas suuttui jostain, mistä lie milloinkin vaikka ei ollut mitään syytä ja lähti sitten yksin kavereiden kanssa ryyppäämään. Saattoi joskus jopa väittää että olin sanonut niin tai näin vaikka en ollut sanonut mitään sinne päinkään. Sitten huutaa että kai hän nyt paremmin tietää mitä olen sanonut kuin minä itse (aivan varmasti!). Että sellanen sankari. Ja auta armias jos lähdin sitten omien kavereiden kanssa jonnekin enkä odottanut kiltisti kotona niin soittoja tuli illan aikana, aiheena se miten minä olen baarissa katselemassa muita miehiä ja petän kuitenkin. Usein sitten vielä tulivat ne maagiset sanat "minä haluan erota..." ja luuri korvaan.

Loppuvaiheessa, kun asuimme eri paikkakunnilla (muutin koulun takia, jatkettiin siis ns. kaukosuhdetta) niin saattoi jätkä usein soittaa kännissä viikonloppuna, haastaa riitaa ja sitten taas taikasanat "minä haluan erota...". Viimeisellä kerralla, alkutalvesta tapahtui taas samalla tavalla kuin aina ennenkin, ainoana erona että multa meni lopulta hermot, sanoin takaisin että erotaan sitten. Mies oli että hyvä, eikä soitellut enää sinä iltana. Seuraavana aamuna kun soitti, en vastannut. Päivällä, kun sitten vihdoin vastasin, oli jätkä soitellut useampia kertoja ja ihmetteli että miksen ollut vastannut puhelimeen. Olin niin hemmetin rakas ja kulta ja oli ikävä jne. Eipä muistanut enää eroa, kun muistutin niin pyyteli anteeksi että "...ei hän tosissaan ollut viime yönä!" Vastasin siihen että minä olin, halusin erota. Ja erohan se siinä tuli, melkein päivälleen viisi vuotta ehdittiin seurustella, paljon jaksoin kestää kaiken näköistä paskaa. Pääsin silti irti tästä toisesta. Rakastin kyllä, voi luoja että rakastin ja vaikeaa oli ero, mutta ei tuollaista kenenkään pitäisi joutua kestämään.

Ja hyvä päätös tämä ero olikin, nykyisen ihanan avomieheni tapasinkin sitten seuraavana keväänä. Ja vieläkin rakastetaan, eikä kumpikaan kiukkua saati haasta riitaa jos haluaa joskus harvoin baariin päästä. Asiat ovat sovittavissa ja yhdessäkin käydään (useammin kuin erikseen) baarissa. Miehellä se näyttää rakkauden määrä vain kasvavan ja kasvavan minua kohtaan muutaman oluen jälkeen.

 

[alkup. taas]

Nimimerkille "samassa veneessä": KYLLÄ!! Nyt sovitaan niin, että tämä peli ei enää vetele!! Emme oikeasti voi olla niin säälittäviä, että pysymme nöyrinä ja rakastuneina paskassa suhteessa onnettomina, emmehän? Vaikka kuinka olisimme rakastuneita ja välillä onnellisiakin, niin meidän tulisi muista tosiasiatkin. Ennemmin tai myöhemmin meille tulee todennäköisesti ero molemmille. Tuskin meidän miehistämme kumpikaan muuttuu, ja sitä on enää turha odotella. Emme ansaitse tällaista kohtelua... kukaan ei ansaitse.

Itse yritän edelleenkin pysytellä erossa tästä entisestä(?) miehestäni. Välillä ollaan oltu yhteyksissä, mutta kertaakaan ei olla nähty. Välillä on keskustelut mennyt kuitenkin ihan sopuisasti... välillä taas riidellen. En tajua miten hän jaksaa itse olla vieläkin se (jo näin parin riitaviikon jälkeen) joka on edelleen muka suuttunut ja vihainen minulle, vaikka itsehän hän tämän homman taas kusi viinan kans!!! Suututtaa nyt itseänikin ihan järkyttävän paljon ukon käytös!!! Kaiken huipuksi kun jossain välissä alettiin olla jo suht. sovussa, hän järjesti ihan järkyttävän raivokohtauksen siitä, kun satuin olemaan vieraan auton kyydissä!!! Satuttiin nimittäin kaupungilla ajamaan tämän ex-mieheni ohi. Mies ei ilmeisesti huomannut kuskini olevan naispuolinen ystäväni (jolla oli kaverinsa auto lainassa, koska oli hänelle kuskina!), joten mies OLETTI minun olevan jonkun toisen miehen auton kyydissä! Tuli mieheltä taas kivoja haistattelu-, viha- ja en-halua-nähdä-sua-enää-IKINÄ-viestejä!! Mitäs se hänelle kuuluu näin viikkojen jälkeen vaikka olisinkin jonkun miehen kyydissä ollut (vaikka en siis ollut)!?!? SUORASTAAN NAURETTAVAA!!! Itse lähti ryyppäämään silloin pari viikkoa takaperin useammaksi päiväksi ja siitä lähtien hän on itse hokenut, kuinka nyt on tullut ero ja hän ei halua minua nähdä enää... ja sitten kun hän LUULEE minun olleen toisen miehen kyydissä, niin vielä KEHTAA alkaa haukkumaan ja suuttua, niinku mikäkin kakara!! VOI VI**U!!! Ukko muuten itse seisoskeli tupakka huulilla kun ajettiin ohi... ja hän ehti olla jo vuosia polttamatta. Lopetti silloin kun alettiin seurustelemaan. Että semmosta. Fiksun miehen oon näköjään osannut aikoinani valita... täytyy jo ihan hävetä itseäni. :/

 

[eronnut, ei ikävöinti riitä.]

Erotkaa. Ikävöintisi on vain takertumista ja tottumista. Sama miehellä. Erotkaa. Ette te tuosta muutu. Olette liian erilaisia elääksenne yhdessä ja yhteisymmärryksessä. Liikaa avioliittoja solmitaan ja perheitä perustetaan siksi kun on totuttu toiseen parissa vuodessa. Sitten seuraa nalkutusta ja riitoja, joiden selvimistä ei kaverit ja ystävät - sori vaan - ikuisuuksiin jaksa.

 

[Samassa veneessä]

Halusin vain kertoa että jätin tämän miehen. Se on loppu nyt. Olen tiennyt jo kauan että mies ei muutu miksikään, jotenkin vain en onnistunut aiemmin päästämään irti tästä suhteesta. Mutta tunsin että se oli nyt pakko tehdä, vajaan vuoden seurustelun jälkeen pääsee vielä helpommin eroon vaikka ei tämä silti helppoa ole. Kaikki toiveet ja haaveet yhteisestä tulevaisuudesta ovat murentuneet. Näen miehen eri silmin. Ellei tämä ero häntä pysäytä eikä hän ala toden teolla miettimään tekemisiään, se oli siinä sitten. Löydän kyllä miehen joka kunnioittaa ja arvostaa minua, niinkuin normaalissa parisuhteessa kuuluukin. Siitä olen täysin varma. Pitää vain ensin surra tämä asia loppuun ja aloittaa täysin puhtaalta pöydältä elämä. Minä olen sen arvoinen, en todellakaan jää kenenkään tallattavaksi. Sellainen mies ei ansaitse rakkauttani eikä kiintymystäni. Saa mennäkin sitten.

Tee sinäkin ap omat ratkaisusi. Sinäkin olet ansainnut paremman elämän. Älä jää roikkumaan luuseriin.

 

[salliz]

hän koettaa tehdä sinut mustasukkaiseksi ym, että osaisit vastaisuudessa olla ärsyttämättä herraa, olla nöyrä ja taipuvainen nainen...joten hae kamasi hänen luotaan pois. Näitä löytyy, jos samanlaista kaipaat ja mahtuu viisitoista tusinaan.

 

[Toinenko ero tulossa?]

Löysin tämän ketjun hakusanoilla 'alkoholi + riidat'. Kirjoitan surullisena siis tähän. Menin kaksi vuotta seurustelleena kaksi ja puoli vuotta sitten naimisiin miehen kanssa, joka 'suunnilleen palvoi minua' (yli-ilmaisu), mutta jolla alkoholinkäytön seurauksena oli outoa käyttäytymistä (hän soitteli mulle joskus humalassa; puhelun voi lopettaa sulkemalla puhelimen). Olimme seurusteluaikana välillä jo lopettaa juuri hänen alkoholinkäytön 'seurannaisten' takia. Naimisiin mennessämme mieheni itsekin halusi vähentää alkoholinkäyttöään. Avioliittomme on ollut todella vaikea enkä kaikkea jaksa enkä haluakaan tässä kirjoittaa. Aika lailla samanlaisia kuvioita kuin tässä ketjussa on kirjoitettu on hänen käyttäytymisensä osoittautunut olevan. -Viimeisin sekoilu oli sitä, että minun lisäkseni mieheni huusi 'kauheuksiaan' abityttärelleni ja tuli vielä perässämme naapuriin (eivät päästäneet sisälle vaan keskustelivat ulkona), minne siis olin tyttäreni kanssa mennyt 'kodinpakoon'. -Se taisi olla sitten viimeinen pisara, kun ei koe sanoneensa mitään mitä ei sanoisi selvänäkin... Minä olin halunnut uskoa hänestä hyvää enkä ainakaan 'niin huonoa'. Luotin hänen omiin sanoihinsa halustaan muuttua. Sellaisiahan alkoholistit ovat - lupailevat uudelleen ja uudelleen, mutta eivät pysy lupauksissaan.

Se miten tässä ketjussa on pohdittu, miksi nainen jatkaa ja on onneton. Koen olleeni onneton myös yksin ollessani ja olen iloinnut mieheni rakkaudesta. Nyt kysyn, mistä rakkaudesta??? Ei kai rakkaus satuta uudelleen ja uudelleen? Rakkausko uhkailee ja pelottelee (meillä on ollut myös fyysistä väkivaltaa)? Rakkausko ajaisi rakastettunsa koulua käyvän nuoren pois tämän kodistaan??

Nytkö vasta herään ja näen totuuden? Rakkaus on siis todellakin SOKEA! Kaiken se kestää, kaikki se peittää, ei muistele kärsimäänsä pahaa.... Minä valitettavasti muistan ilman muistelemistakin tosi kauan.

En jaksaisi toista avioeroa, en jaksaisi koko sitä kauheaa prosessia, enkä jaksaisi 'taas etsiä miestä'. Nyt kyllä tuntuu, etten koskaan etsisikään. Saisi löytää minut ihan itse, jos olisi löytääkseen. -Pahimmalta tuntuu se, että vielä 3 1/2 vuorokautta sitten oli asiat hyvin. Miten (viinan voimalla!) näin nopeasti voikin tahto muuttua?

Onkohan kellään samantyyppistä tilannetta nyt??

 

[hohhoijakkaa]

Sinulle "Toinenko ero tulossa?": On halveksuttavaa laittaa lapset kärsimään miehen takia. Kestä sinä vaan itseksesi mutta on uskomattoman törkeää ettet ota vastuuta siitä että SINÄ annat miehen ajaa koulua käyvän nuoren pois kotoaan. Pitämällä miehen elämässäsi ja sallimalla lapsesi pois ajamisen SINÄ hyväksyt sen, selitit asian miten tahansa.

Vanhemmuuden pitäisi olla luvanvaraista.

 

[Ei vieläkään myöhäistä]

Olisit avannut uuden ketjun, etkä nostanut tätä ikivanhaa!

 

[... jatkan vielä]

siis se ois ihan ok, että TÄMÄN ketjun avaaja tulisi kertomaan kuulumisiaan, mutta miksi pitää nostaa vanhoja ketjuja joihin ei aikanaan osallistunut?

 

[Miee]

Ja jos taas olisi aloittanut uuden ketjun, niin olisi todennäköisesti tullut sanomista siitäkin että miksi ihmeessä kun samasta aiheesta on jo ketju...

 

[trirtioer]

> Koen sen niin, että toinen sulkee kumppanin pois, eikä kumppani ole edes puheen arvoinen.

kukaan mököttäjä ei jatka mököttämistään ikuisesti, siksi sitä ei kannata kääntää noin eli sinun itsesi syyksi.

>Mutta ilmeisesti se on mököttäjien mielestä mukavampaa kuin kunnon riita, joka on nopeasti ohi?

Tuo on vain tapa käyttäytä, se on joka luontaista sisäänpäin vetäytymistä tai opittua, esim. jos kotona ei ole saanut näyttää negatiivisia tunteita.

> En tiedä, kun en oikein ymmärrä koko mökötyksen tarkoitusta - paitsi että sillä pyritään syyllistämällä saamaan toinen taipumaan omaan tahtoon. Ja sellaisena se ei ole minusta yhtään sen aikuisempaa tai hienompaa kuin rähjääminenkään.

mökötäjä ei satuta toista, ainakaan fyysisesti. usein hän kääntää kaiken tuskan sisäänsä, ei huuda sitä muille.

ei välttämättä aikuisempaa. joillekin saattaa tulla niin paha olo, että ei voi edes puhua, tuntuu kuin olisi pala kurkussa. heistä ehkäpä on parempi olla hiljaa kuin yrittää keskustella ja itkeä tai että selvittely menisi huutamiseksi. mäköttäjällä saattaa olla tarve ajatella asia selväksi ensin itselleen, minkä jälkeen asiasta on huomattavasti helpompi puhua...

parempi miettiä ensin mitä sanoo, ennenkuin loukkaa toista, huutaa, jne.
ei paha suhtautumistapa loppujen lopuksi

>Tällaista tuli mieleen - toivon että eriävä näkemykseni ei aiheuta kenessäkään mitään primitiivireaktiota, sillä tarkoitukseni ei ole loukata ketään.[/quote]

toivon, että miettisit, että kaikki ihmiset eivät toimi samalla tavalla ja kaiken samantapaisen käytöksen taustalla ei ole samat tavoitteet. eli aina ei mököttäjä yritä sinua mitätöidä, hänellä voi olla vaikeuksia hallita itseään.

miten sitä käyttäydyt, kun tulee mahdoton pettymys eteen?
onko se ainoa oikea tapa toimia?

nim. entinen suurmököttäjä, nykyään yritän selvittää asiat / erimielisyydet puhumalla heti, mutta voi olla vaikeaa odottaa, että toinen osapuoli olisi heti valmis samaan samassa tahdissa.
ison asian kohdalla mielelläni otan aikalisän miettien, vaikka joku haluaisikin nimetä sen mököttämiseksi

 

[Olen pahoillani]

En ymmärtänyt, ettei 'vanhoja ketjuja' aiheesta, mikä itsellä on pinnalla saa 'nostaa' myöhemmin. En myöskään kirjoittanut, että mieheni olisi tytärtäni mihinkään ajanut; humalapäissään sanoi sellaisia, kuten kaikkea muutakin ikävää. Tilanteemme on edellen osittain selvittämättä, mikä on todella surullista ja raskasta.

Ikävää kun niin monen piti ihan epäolennaiseen puuttua, eli siihen missä ketjussa tästä kirjoitin. Ette omaa empatiaa ollenkaan ja käyttäydytte lapsellisesti. Sellaista porukkaahan näissä Ellien keskusteluissa on tosi paljon, Valitettavaa.

 

[älä huoli!]

^ Minusta siitä ei ole mitään haittaa jos nostaa vanhaan ketjua jos siinä on aihe josta haluaa jatkaa keskustelua. Älä välitä noista kommenteista, ihmisiä on moneen lähtöön ja monet kommentoivat täällä siksikin että purkavat omaa pahaa oloaan muihin.

Alkoholi on monessa suhteessa kaiken pahan alku ja juuri. Muuten hyvä ja kiltti mies voi muuttua piruksi ja v-mäiseksi heti kun promillet alkavat nousta. Ei kannattaisi katsoa tuota menoa pitkään. Mies huomaa kyllä jos olet valmis jäämään hänen käytöksestään huolimatta eikä edes koita parantaa tapojaan. Mutta ei nämä helppoja asioita ole kuten on monesti todettu. Pitäisi vain kuunnella itseään ja ajatella voisiko yksin olla noin huonosti asiat, epäilen että ei koska itsensä kanssa sitä harvemmin tappelee... tsemppiä sulle!!