L
Lissu
Vieras
Hei!
Olen hivenen päälle 30 yh. Olen ns. seurustellut saman miehen kanssa nelisen vuotta. Pari kolmem kertaa suhteessa ollut noin viikon paussi ja sitten tssa palattu yhteen. Itse haluaisin jo vakavamman suhteen, eikä vaan ns. viikonloppu tapailua. Meillä molemmilla on kaksi lasta kummallakin, hänen lapsensa ovat vain noin joka toinen vkl hänen luonaan, minun lapset taas joka toinen vkl poissa. Tuntuu että tämä suhde vaan on ja pysyy paikallaan, emme ole edes tavanneet toistemme vanhempia. Sisarukset kerran pari.
Yleensä minä olen se joka käy hänen luonaan, hän harvemmin minun. Pidän miehestä kovasti, mutta antakaa hyviä neuvoja kuinka saadaan suhdetta vietyä eteenpäin??? Vai kuvittelenko että tästä voisi tulla jotakin aivan turhaan. Miehellä on pari aiempaa suhdetta jättäneet jälkensä, on hyvin arka vakiintumaan.
Jos joku ollut samanlaisessa suhteessa, kertokaa kokemuksistanne.