Toiveissa vauva 2021

Mä luin eilen keskusteluja tosta rfsu herkästä testistä ja aloin jo miettiä että oon varmaan kuvitellu kaiken mitä se on näyttänyt.

Se on kuitenkin ainut (halpa) herkkä testi tossa lähiprismassa, joten ostin niitä eilen vielä. Tänään katsoin, että selkeä viivanpaikka näkyi jo ennen testin tekoa. Mietin, että varmaan oon kuvitellut ne värit siihen tässä viime päivinä. Olen kuitenkin melko varma, että eilen siinä näkyi testiajalla jo hiukan väriä, selkeämmin testiajan jälkeen.

Tänään testiajalla ei tullut yhtään mitään, ja jälkeenkin hyvin vähän, vasta joskus 15min kohdalla jotain muuta kun kiiltävä viivanpaikka.

Dippasin sitten samaan aamupissaan pregcheckin ei herkän testin, ja siihen tuli haamu testiajan puitteissa. Huono kuva:


Eli HERKKÄ rfsu (10) ei anna haamua ja vähemmän herkkä pc (25) antaa haamun testiajalla. En osta ikinä noita rfsun testejä enää!

Ja kohta lähden hakemaan clearbluen herkän testin tai kaksi, testaan vaikka päiväpissasta ja huomenna aamusta. Meinasin, että voiskohan tuota aamupissaa säilyttää jokusen tunnin vai meneekö pilalle? Vielä en ehdi kauppaan

Nyt siis kp 26/28
Mulla oli tota samaa esikoisesta, ku aloin testailla. Mulla oli herkkiä (10) ja perus (25) testejä ostettu raskauskeijulta, molemmat muistaakseni vielä pregcheck, mut noihin 25 tuli paljon aikasemmin ja vahvemmin viivat näkymään :unsure:
Varovaiset onnittelut haamulaisesta vielä! ❤
 
  • Tykkää
Reactions: KirJoh89
Omaa napaa vain: 9 päivää flo ennustaa menkkoihin. Valkkaria lorahtelee, niin kuin joka loppu kierto...Akne on hetkeksi rauhoittunut kunnes räjähtää menkkojen alkaessa :/ Tyypilliset hiki puuskat vielä puuttuu,mutta eiköhän ne pian ilmaannu :(

Hienoa @Piipuni että sielläkin sujuu hyvin sokerin vähentäminen:) Täälläkin menee hyvin, olen korvannut keksejä hapankorpulla tai siemen näkkärillä ja hedelmillä:)

Tilasin tänään raskautestejä,täytyy varmaan tehdä ennen kuin ovat sieltä terkkarista yhteydessä:)


Kivaa viikonloppua kaikille ❤
 
Mä en oo aikasemmin koskaan tikutellut ovista, ku on ollu niin selkeät oireet aina, mut nyt kun vasta vähän aikaa sitten loppuneen imetyksen takia kierto oln ollu niin sekasin, niin oon tikutellut et pääsisin taas kartalle kierrosta ja oireista. Mut nyt siis oon varmaan 10 päivää tikutellut (kp 21 menossa) ja premomiin lataillut kuvia, mut arvo on ollut max 0,15 eli tosi matalat ja viivat tosi haaleita. Oon testannut kolmea eri merkkiä (sofi, rfsu ja one step).
Nyt mua siis pohdituttaa kun noi ovistikut ei oo värähtäny yhtään positiivisen suuntaan, mut äsken vessassa käydessä tuli kunnon ovislimoja pyyhittäessä, että mikäköhän dpo menossa? -1? 0? 1? :D Ilmestyykö ovislimat yleisesti ennen lh huippua vai sen jälkeen? Ja jos joku tietää paremmin ovistesteistä, voiko olla ettei niistä saa positiivista tulosta ollenkaan vaikka ovuloisi? Vai oonko vaan liian hätänen ja ovis on vasta tulossa :ROFLMAO:
 
Sori tietämättömyyteni @Mansikka3 , mutta mikä on kiinnittymisviini? Siis ymmärrän, että lasi viiniä, mutta en ole koskaan kuullut tästä hehe

Katsoin listasta, että meillä molemmilla kp 20! Jänniä aikoja. Aiotko testata? Mulla kyllä niin sellanen olo, että menkat alkaa, keskiviikkona pitäisi tulla..Sitä varten jo valmiina pettymisviini, otan lasillinen ja nautin jonkun hyvän ruuan kanssa. Mieskin sanoi, että hyvä idea ja lupasi kokata. Onneksi olen ollut suhteellisen rento viime viikot tämän suhteen. Ehkä vertaistuki täällä on helpottanut, kiitoksia kaikille!
Joo eli joku taisikin jo vastata että punaviini vilkastuttaa kohdun verenkiertoa niin se voisi auttaa mahdollista kiinnittymistä. Eli ihan vaan lasillisen eilen otin ja varmaan tänäkin iltana. Musta tuntuu kans et menkat alkaa, mut mulla ne pitäis alkaa vasta flon mukaan ensi viikon lauantaina. Näköjään ennustaakin 27päiväistä kiertoa, mutta olkoon nyt tuo keskiarvo mun kierron pituudesta tuossa kiertolistalla eli 29päivää.

Testaan vasta aikaisintaan tuon 27päivän jälkeen
Koska sä ajattelit testata?
 
Ovistestit alkoikin tänään tummumaan jo vähän yllättäen, ja nyt äsken alkoi semmoinen jomotus et munasolu irtoo vielä tänään/yöllä. Jos näin on, niin hittovie jo kp10/11. Onkohan se liian aikaisin? Tsekkasin flowsta niin kp10 ei ole ollu ikinä. Yhen kerran kp 11. Yleensä on aina kp12-13.
No onneksi eile talleteltiin. Tänään ihan pakko kai kans.
 
  • Tykkää
Reactions: Toive23 ja rosmarin
Ovistestit alkoikin tänään tummumaan jo vähän yllättäen, ja nyt äsken alkoi semmoinen jomotus et munasolu irtoo vielä tänään/yöllä. Jos näin on, niin hittovie jo kp10/11. Onkohan se liian aikaisin? Tsekkasin flowsta niin kp10 ei ole ollu ikinä. Yhen kerran kp 11. Yleensä on aina kp12-13.
No onneksi eile talleteltiin. Tänään ihan pakko kai kans.
ei kai sillä oviksen ajankohdalla niin väliä jos vaan kerkiää kypsyyn kunnolla. Oon ymmärtäny että päivät oviksesta menkkoihin on se tärkeempi :unsure: kerta normaaliks kierto luokitellaan jos se on 23-35 pv :)
 
  • Tykkää
Reactions: rosmarin
Sitä mietin et kerkeeköhän limakalvo paksuuntua tarpeeksi, jos aikainen ovis. Jos liian ohut niin eikai mikään pysty kiinni tarraa...
Niin miunki mielestä luteaalivaiheen pituus ois se tärkeämpi. Ei pitäisi stressaa tällä turhaa etukäteen, mut minkäs täs luonnolleen voi. :D
 
Ovistestit alkoikin tänään tummumaan jo vähän yllättäen, ja nyt äsken alkoi semmoinen jomotus et munasolu irtoo vielä tänään/yöllä. Jos näin on, niin hittovie jo kp10/11. Onkohan se liian aikaisin? Tsekkasin flowsta niin kp10 ei ole ollu ikinä. Yhen kerran kp 11. Yleensä on aina kp12-13.
No onneksi eile talleteltiin. Tänään ihan pakko kai kans.
Mä en oo koskaan lukenut missään et ennen ovista olis merkitystä kierron pituudella. :unsure: Kaikkialla vaan puhutaan luteaalivaiheen pituuden merkityksestä raskautta yrittäessä. Toisaalta toi mitä sanoit limakalvon paksuuntumisesta kuulostaa kyl järkeenkäyvältä.
 
@huumis onnea plussasta, toivotaan että hän pysyy mukana! <3

Mä oon nyt ovista innolla metsästänyt (tän kierron kohokohta kun raskaustestejä ei pääse tekemään, heh). Kp17 nyt ja Clue ennustaa alkuviikolle ovista. En ehkä oo ihan vielä sinut noiden onestepin liuskojen kanssa - yhdestä puuttui kontrolliviiva ja äsken tein testin missä ei tullut haamun haamuakaan kontrolliviivan lisäksi. En tiedä oliko sit muka tosi laimea pissa (useamman tunnin pidätys kuitenkin), koska aamupäivällä sain vahvan viivan, ja ei kai ovistestit yleensäkään ihan tyhjää näytä. No, on ne varmaan hintansa väärtti tyydyttämään tätä mun testailuintoa! :ROFLMAO:

Onko muuten teillä, joilla todettu ettei ovulaatiota (aina) tapahdu, kuitenkin ns. oviksen merkkejä (himot, limat) ovuloimattomissa kierrossa vai miten se menee? Ei siis mulla syytä epäillä etten ovuloi mutta mietinpä vaan miten nää menee :)
 
Joo eli joku taisikin jo vastata että punaviini vilkastuttaa kohdun verenkiertoa niin se voisi auttaa mahdollista kiinnittymistä. Eli ihan vaan lasillisen eilen otin ja varmaan tänäkin iltana. Musta tuntuu kans et menkat alkaa, mut mulla ne pitäis alkaa vasta flon mukaan ensi viikon lauantaina. Näköjään ennustaakin 27päiväistä kiertoa, mutta olkoon nyt tuo keskiarvo mun kierron pituudesta tuossa kiertolistalla eli 29päivää.

Testaan vasta aikaisintaan tuon 27päivän jälkeen
Koska sä ajattelit testata?
Kiitti vastauksesta! Mäkin testaan aikaisintaan vasta ekana kiertopäivänä eli keskiviikkona, jos ei menkkoja kuuluu eikä ole mitään tiputtelua alkuviikosta. En uskalla testata aiemmin, koska pelkään epäselviä haamuja, joista voisin innostua turhaan...

luulen kyllä, että menkat alkaa, enkä pääse testailemaan, mutta toivon kuitenkin positiivista yllätystä meille molemmille:)))
 
@huumis onnea plussasta, toivotaan että hän pysyy mukana! <3

Mä oon nyt ovista innolla metsästänyt (tän kierron kohokohta kun raskaustestejä ei pääse tekemään, heh). Kp17 nyt ja Clue ennustaa alkuviikolle ovista. En ehkä oo ihan vielä sinut noiden onestepin liuskojen kanssa - yhdestä puuttui kontrolliviiva ja äsken tein testin missä ei tullut haamun haamuakaan kontrolliviivan lisäksi. En tiedä oliko sit muka tosi laimea pissa (useamman tunnin pidätys kuitenkin), koska aamupäivällä sain vahvan viivan, ja ei kai ovistestit yleensäkään ihan tyhjää näytä. No, on ne varmaan hintansa väärtti tyydyttämään tätä mun testailuintoa!

Onko muuten teillä, joilla todettu ettei ovulaatiota (aina) tapahdu, kuitenkin ns. oviksen merkkejä (himot, limat) ovuloimattomissa kierrossa vai miten se menee? Ei siis mulla syytä epäillä etten ovuloi mutta mietinpä vaan miten nää menee
Samaa olen miettinyt tänään. Toissapäivänä ovisplussa digillä ja kaikki asiaan kuuluvat oireet on olleet. Eilen olisi oviksen pitänyt olla, mutta en ainakaan tuntenut sitä vaikka kahdessa edellisessä kierrossa ainakin selkeästi sen tunsin. Mietin et ovuloinko ollenkaan plussasta ja limoista jne huolimatta vai sattuiko nyt vaan etten tuntenut sitä..
 
Yyh. Tajusin just, että tämä kierto ois viimeinen mahdollinen paremman äitiysrahan kierto. Saisin vielä käytettyä ennen äitiyslomaa 3kk tuloilla laskettua tuloa, joka ois parempi.. Ei se nyt toki haittaa vaikka pienemmälläkin rahalla menisi, mutta onhan näitä tapana itellä pyörittää ja toivoa sitä parasta ratkaisua. Kukapa ei mielummin vähän enemmän rahaa ottaisi. Mutta eipä näihin oikein nyt vaikuttaa voi, tulis nyt vaan se plussa ennen kun on luovutettava.

Yritin tässä viritellä jo alkavaa seksiviikkoa tokaisemalla etten laittanut alushousuja saunan jälkeen. Mies kysyi vaan että eikö alakerrassa tuule ilman kalsareita :D on mulla kuitenkin collarit että ei kai tässä ihan niin vetoisat paikat alhaalla ole. Romantiikka on huipussaan.
 
Ovistestit alkoikin tänään tummumaan jo vähän yllättäen, ja nyt äsken alkoi semmoinen jomotus et munasolu irtoo vielä tänään/yöllä. Jos näin on, niin hittovie jo kp10/11. Onkohan se liian aikaisin? Tsekkasin flowsta niin kp10 ei ole ollu ikinä. Yhen kerran kp 11. Yleensä on aina kp12-13.
No onneksi eile talleteltiin. Tänään ihan pakko kai kans.
En osaa sanoa muuta kun ,että minullakin aikainen ovis, tullut kp10-12 ovis plussa.
 
@Momtobe4 No mullakin nyt menkkajomotusta ajoittain. Menossa dpo 5, joten en kyllä tiedä koska voisi odottaa kiinnittymisoireita. Menkkajomotukset tuntuneet kuuluvan myös negakiertoon. Esikoista odottaessa muistan tunteneeni kihelmöintiä kohdun kohdalla. Sitä tunnetta odotan, mutta ei ainakaan vielä tunnu mitään.

Ja ihania plussia tänne satelee. Onnea!! ♡♡

Omanapailua vielä loppuun. Epävarma olo tähän kiertoon. Jotenkin tuntuu, että jotain on erilailla kuin normaalisti, mutta silti kovin tavanomainen kierto. Dpo5 vasta menossa, että ei kai tässä vaiheessa kuulukaan tuntua mitään. Tahmeaa valkkaria vuotaa silloin tällöin. Se on kai kuitenkin ihan normaalia loppu kierrosta. :( koskas se kiinnittyminen tapahtuisi?
 
  • Tykkää
Reactions: KirJoh89
Omanapailua.. Täällä nyt yk 4 ja tänään dpo 6. (Ällötys varoitus!)

Huomasin eilen illalla et oli tullu housuihin paksua valkovuotoa, jota ei kyllä oo aiemmin ollu housuissa asti tai en ainakaan oo huomannu et joskus kirkasta on ollu toki.. Ja paperiin pyyhkiessä sama homma, mahassa ja lonkissa ollu ihmeellistä lievää kipuilua tänään.. Olisikohan kiinnittymisestä johtuvaa, onko kokemuksia? :)
Saa nähdä miten käy, toivotaan parasta❤
 

Yhteistyössä