Toiveissa vauva 2021

Mä käyn lähes päivittäin lukemassa teidän juttuja, vaikka en nyt aktiivisesti oo kirjottanutkaan. Tuntuu että täällä on iän puolesta mennyt jo tsäänssit ohi.
Ihanaa kun tässä on tullut plussia <3

Täällä flo ennustaa menkkoja jo lauantaille. Dpo on nyt 11. Toki en oo nyt pariin kiertoon tehnyt enää ovistestejä. Tänään päätin tehdä raskaustestin. Puhdas nega.
Meillä onkin hyvin samantyyppiset ajatukset ja iät.
 
Valtavasti onnea plussanneille! Ihanan paljon teitä on. Jännää! Tarrasukkia jokaisen matkaan

Minut voisi lisätä listalle. Eli 4.lapsi toiveissa. Nyt kp1 ja yk3 lähti käyntiin.
Saapa nähdä, suodaanko meille enää tätä iltatähteä. Kolme ensimmäistä saivat alkunsa melko helposti ja nopeasti. Nyt edellisestä kuitenkin jo 8 vuotta. Silloin olin vielä alle 30, nyt lähentelen neljääkymppiä (36).
Ja sattuipa tosiaan gynen vuosikontrollikin tässä kierrossa juuri ovulaation alle. Oli 2,2mm follikkeli ja kohdun limakalvo kolmikaikuinen eli ovulaatioon sopiva. Ja oli reilusti rakkautta noihin aikoihin. Eli kaikki piti olla teoreettisesti kohdallaan... mutta ei
Toki koin ärhäkän ulkokorvan tulehduksen ja sain ihottuman sen lääkityksestä juuri ovulaation jälkeen. Joten liekö kroppa ollut kovilla viime viikon. Tuntemattomat ovat munasolujen siittiöiden tiet!
Noh, näillä mennään. Kevääseen asti yritellään ja sen jälkeen mietitään, viitsikö sitä enää vanhemmaksi. Onhan meillä jo kolme rakasta

Iloa loppuviikkoonne!
Niin mikä sun kierron pituus yleensä on jos laitan listalle, kp 1/?
 
Pregcheck näytti vielä negaa tai korkeintaan viivan paikkaa, siinä sama herkkyys kun digissä, joten en uskalla vielä tehdä. Ehkä muutaman päivän päästä sitten. Tosin olin pissaamatta vain reilun tunnin. Harmittaa vain kun mies on tollainen pöljä että sai mutkin ajattelemaan että ehkä se nyt ei sitten olekaan positiivinen
Mä tykkäsin niistä clearbluen plus testeistä kun mulla liuskat näytti vaan haaleeta ni siirryin kokonaan clearbluehun, selkeä plussa minuutissa ja niin että mieskin uskoi. Mullahan se uskominen tällä kertaa kestikin vähän kauemmin että pissailin niihin vielä monesti sen jälkeenkin :D
Kannattaa kyllä pidätellä mahdollisimman kauan että on vahva pissa, itse yritin sen 3 tuntia pidättää ja ekan digin tein dpo13, 5h yö pidätyksellä.
Onnea plussanneille ja tarrasukkia❤

Alinna ja Toivo 8+1
 
Onnea plussanneille ❤

Onko täällä muita jotka ajattelee että jos edellisestä raskaudesta on kauan niin on vaikea uudelleen raskautta jos vielä ikääkin on jo paljon ? Itselle voimistunut kokoajan ajatus että kun edellisestä raskaudesta on yli 7v ,että sekin voisi olla yksi syy miksi ei onnistu : ( Monesti iäkkäämmätkin äidit saavat vielä lisää lapsia jos pienellä ikäerolla, kuulostaa kyllä ihan hassulta.

Taas on jotenkin niin epätoivoinen olo,töissäkin on ollut jotain vihjailua että jos joku työntekijä tulisikin vielä raskaaksi,itse en osallistunut keskusteluun,tuntuu pahalta kun itse oikeasti haluaisi vielä yhden ja muut vitsailee .. En ole halunnut kellekään kertoa haaveistani ..
 
  • Tykkää
Reactions: Laura* ja KirJoh89
Onnea plussanneille!

Tämä nyt ei liity raskauden yritykseen mutta ajattelin kysyä onko kenelläkään kokemusta.
Siis minulla oli Mirena-kierukka vuoden. Otettiin pois ja parin päivän jälkeen tuli vuoto. No nyt on kp32 eikä tietoa kuukautisista. Nännit on kyllä kipeät muttei muuta.
Imetän vielä nuorimmaista ja ajattelin että ehkä ei siksi välttämättä kuukautisia mutta miksi nännit kipeät ja voiko tuo vuoto silti tulla vaikka ei hormonitoiminta olisi alkanut?
 
Pregcheck näytti vielä negaa tai korkeintaan viivan paikkaa, siinä sama herkkyys kun digissä, joten en uskalla vielä tehdä. Ehkä muutaman päivän päästä sitten. Tosin olin pissaamatta vain reilun tunnin. Harmittaa vain kun mies on tollainen pöljä että sai mutkin ajattelemaan että ehkä se nyt ei sitten olekaan positiivinen
Mikäs dpo sulla nyt olikaan? Älä turhaan murehdi, hyvät viivat sun aiemmissa testeissä on jo ollut. Ajattelin itse tehdä varoiksi huomenna pregcheckin kun on illanviettoja tiedossa. Negatiivinen on 99%n varmuudella, mutta teen kuitenkin oman mielenrauhan vuoksi
 
Dpo10 tännää. Eile testattu aamupisusta one stepin herkällä nega ja tännää iltapäivästä one stepin 25 nega. Eiköhä peli oo siis menetetty :(

Minä oon nyt litkiny tämän kierron tropicanan greippimehua joka aluksi oli pahaa mutta nyt on alkanu jo maistumaan oikeastaan hyvältä :) eli tottumiskysymys itellä.

Terkuin kp25/28-31 dpo10.
 
Itse sain tuollaisen tiistaina ja sen jälkeen lähti haalenemaan. Tiistaina oli vasta kp7, joten vaikea uskoa että olisi ollut ovulaatio jo ennen sitä kerrohan kuinka sinulle käy
Tältä näytti äsken

Oli vaaleampi eilen joten en tiedä miksi näytti kp 7 niin vahvana? Tää on vika kierto kun testaan ovista. Sitten lopetan vauva haaveet. Jos ei tärppää niin aloitan pillerit tai hankin kierukkan. Ei mun psyyke kestä tätä joka kierron oman kehon kuuntelua tai kuviteltuja oireita. Nytkin olin 2 vko sairaslomalla kun joka asia itketti. Oli työstressiä ja siihen päälle ettei taaskaan tärpännyt
 
On niin kurjaa kun välillä tuntuu että mikään ei onnistu. Oliko sinulla tänään mikä kp? Jaan kyllä vähän nämä tuntemukset, kauhea stressi ihan muutenkin elämässä ja sitten vielä pitää moittia itseään siitä ettei raskaus onnistu ihan kuin se mitään tai ketään hyödyttäisi. Nyt vain ajatukset johonkin mukavaan. Päätin itse että en enää testaile ovulaatiota... Tuossa omat testit vasemmalta ylhäältä alkaen...eli kp7 on vahvin
 
Voi perse. Olin haaveillut huomiselle taukojumppaa etätöissä miehen kanssa kun iltasin oon niin väsyny ettei oikein touhut innosta. No eiköhän lapselle pukkaa kuumetta ja huomenna siis kotipäivä hällä. Lisäksi mies haaveili anoppilaan menosta jos lapsen kuume hellittää (monesti sellasia yhen illan kuumepiikkejä ollut jos nukkunut huonosti tms). Että yritä tässä nyt sit kehittää aikaa vauvaprojektille väkisin. Plääh.
 
  • Surullinen
Reactions: Toive23
On niin kurjaa kun välillä tuntuu että mikään ei onnistu. Oliko sinulla tänään mikä kp? Jaan kyllä vähän nämä tuntemukset, kauhea stressi ihan muutenkin elämässä ja sitten vielä pitää moittia itseään siitä ettei raskaus onnistu ihan kuin se mitään tai ketään hyödyttäisi. Nyt vain ajatukset johonkin mukavaan. Päätin itse että en enää testaile ovulaatiota... Tuossa omat testit vasemmalta ylhäältä alkaen...eli kp7 on vahvin
Mulla on nyt kp 11. Mun pitää vaan iloita että on edes yksi lapsi. Niin moni on lapseton. Mulla on maailman ihanin lapsi. Ainakin omasta mielestäni
 
Mikä tilanne on teillä

@Mansikka3 kp 35/28?
@huumis kp 31/28-30?
@Mysteerio kp 30/30?
@Deneb kp 30/28-32 dpo 16?
Mulle voi päivittää kp 3.

Onko kellään ollut kokemusta normaalia niukemmasta kuukautisvuodosta ja/tai tietoa siitä, mistä se voisi johtua? Nyt itselläni tullut vuoto huomattavasti normaalia niukempana, ja meinaisi ilmeisesti loppua jo tänään. Normaalisti kuukautiseni kestävät siis neljästä viiteen päivään.
 
Mikäs dpo sulla nyt olikaan? Älä turhaan murehdi, hyvät viivat sun aiemmissa testeissä on jo ollut. Ajattelin itse tehdä varoiksi huomenna pregcheckin kun on illanviettoja tiedossa. Negatiivinen on 99%n varmuudella, mutta teen kuitenkin oman mielenrauhan vuoksi
Mulla on tänään dpo 9 ja tosiaan aamulla pc nega/viivanpaikka ja nyt illasta tein pregchekin uudelleen, joka oli plussa. Huomenna teen vielä clearbluen digin, jossa ei ole viikkonäyttöä, kun ne viikkonäytölliset oli loppunut apteekista. Toivotaan että sitten mieskin jo uskoo. Mitkä on sun dpot? Tsemppiä ja plussatuulia huomiseen❤
 
Mulle voi päivittää kp 3.

Onko kellään ollut kokemusta normaalia niukemmasta kuukautisvuodosta ja/tai tietoa siitä, mistä se voisi johtua? Nyt itselläni tullut vuoto huomattavasti normaalia niukempana, ja meinaisi ilmeisesti loppua jo tänään. Normaalisti kuukautiseni kestävät siis neljästä viiteen päivään.
No mulla on lyhyet menkat, nyt ollu 3-4pvä kierukan poiston jälkeen. 2 päivää vuoto on kyllä aika runsasta ja 2 tosi niukkaa :rolleyes:
 
  • Tykkää
Reactions: Deneb

Yhteistyössä