Toiveissa vauva 2021

Isot onnittelut plussanneille ja haaleille viivoille vahvistumisia! Ja tsemppiä uuteen kiertoon siirtyville. <3

En nyt muista kuka kyseli siitä apteekin ultra-testistä, mutta ilmeisesti on todella monelle antanut kunnon haaleita plussia, vaikka raskautta ei olisi alkanut. Minulle myös. En aio enää itse kyllä ostaa.

Omanapailua. Menkkojen alkamisketutus hieman laantunut. Olen nyt kierron alusta syönyt gelee royaleja ja macaa. Maca on kyllä aivan järkyttävän makuista, vaikka sitä kuinka koittaa sekoittaa ties mihin. Kyllä se pakottamalla menee alas. Kaikkensa sitä kuitenkin tekee raskauden alkamisen mahdollistamiseksi. :D

Oikein odotan menkkojen loppumista ja etenkin ovulaatiota, että pääsee kunnolla sänkypuuhiin. Siis en tiedä onko noi geleet vai mitä mutta aivan jäätävä p*netus. :D Ja naama kuitenkin kukkii ja hirvee turvotus, että normaalisti en todellakaan olisi in the mood, mutta nyt näin. :D
 
Onko tämä Onestepin? Laitoin joku aika sitten kuvan tänne mun onestepin plussasta tai siis samasta pissasta digi antoi plussan, mutta onestep oli vielä nega periaatteessa. Valitettavasti mulla ei sitä kuvaa enää ole tallessa. No joka tapauksessa, minulla onestep testillä olisi jo melkein plussa oikeasti plussa (haha, oudosti selitetty). Ja siitä plussatestistä seuraava päivä on ovulaatiopäivä eli dpo 0. Näin ei toki välttämättä ole, mutta lääkärikin ohjeisti noin laskemaan. Ovulaatio tulee yleensä 24-36h(vai jopa 48h?) kuluessa, mutta tosiaan ohjeistettu laskemaan tuolla tavalla. Vaikea varmaan tietää, että onko joku jo noista kolmen päivän testeistä ollut jo aiemmin plussa, mutta kuvassa olevan ainakin varmasti on. Jospa viimeistään huomenna olisi sinulla siis ovulaatiopäivä eli dpo 0. Tuntuuko mitään muita oireita

Toivottavasti en höpise omiani

Muuten testasin nyt tässä kierrossa, miten mulla testit näyttää. Ovulaatioplussa tuli testiin su ja ma, eli kahtena päivänä. Eilen ti illalla (48h eka plussasta) testi oli jo selkeästi negatiivinen. Toki tässä vain yhden kierron testailujen tulos. Mutta aiempienkin kokemusten mukaan ovishuippu ei itsellä kovin kauaa näy testeissä, ehkäpä senkin vuoksi en aina saa kiinni. Kaksi kertaa päivässä pakko testata, ettei tuli paniikki Limat, kivut ja kuvotukset alkaa jo hyvissä ajoin ennen plussatestiä. Mitään ovulaatioon viittaavaa kipua en erityisemmin bongannut inssin jälkeen, kun vuorokauden oli koko ajan kipeänä. Olikohan liian rankkaa, kun siittiöt pääsi kohtuun.. xD
Jees, kiitti vastauksesta :) pientä päänsärkyä ollu ja alavatsalla pientä nippailua, aika tasaisesti molemmin puolin. Limaa erittyy enempi ja halut ihan huipussa :D
Selvän viivan sain noihin viiteen testiin mitä kerinnyt kolmen päivän aikana tehä, tuo iltapäivänen vaan tosi paljon tummempi ja näky tikussa heti ku dippas sen. Testaan vielä huomenna miltä tuo näyttää jos sit uskaltaisi liittyä piinailijoihin :)
 
  • Tykkää
Reactions: minttuni
@Disco Volante Sitä mä tässä pelkäänkin, että tämä kestää ja kestää ja uusi yritys vaan venyy ja venyy. Eihän tälle mitään voi ja voi että kun saisin muuta ajateltavaa..mutta kun ajatukset pyörii tämän ympärillä koko ajan.
Entäs jos vuoto ei alakaan kunnolla, vaan tuhruttelee..sit vois olla mahis päästä tarkistuttaa verikokeilla Hcg? Vai onko tämmösissä varhaisissa keskenmenoissa yleistä, että vuoto tulisikin pilluhiljaa rauhaksiin, vai onko se aina hanat auki?
Toivottavasti sulla ois vain alkuraskauden vuotoa, sehän on ihan normaalia. Kun nyt testailet parin päivän välein, varmaan tulee selvyys asiaan testin tummumisen myötä, kun raskaushormoni tuplaantuu kahden päivän välein. Täällä on sormet ristissä!
 
Minä olen ovistestihullu, mutta raskaustestejä olen tehnyt vain muutaman tässä yritysaikana. Mulle negatestin näkeminen on raskaampaa, kuin vuodon alkaminen. Ehkä aina testatessa luullut olevansa raskaana, siksi tuntuu pahalta. Suurin osa kierroista on sellaisia, että "tietää" menkkojen alkavan. Jos testaisi useammin, niin varmasti turtuisi negatesteihin ja sitten vain kiltisti odottelisi vuodon alkua. Nyt aion olla hurja ja testata vasta testipäivänä. Se on jo sitten jo dpo16(tai 15). Ja itseasissa olenkin aina toivonut, että pääsisin dpo 15 asti ja sitten testaisin. Olispa ihanaa saada nyt plussa ❤
 
Mitäa vinkkejä tähän loppukiertoon, kiinnittymiseen jne? Onpa tullut näitä testailtua, mutta nyt jotenkin enemmän tuntuu raskaus mahdolliselta. Viime syksynä lipittelin kiinnittymisviiniä (maistui kyllä hyvin). Joskus olen testannut pitää lämmintä vatsalla. Joskus rankkaa liikuntaa, joskus joogaa. Nyt laitoin pitkähihaisen yöpuvun, yöpuvun housut ja villasukat. Että pysyisin lämpimänä. Makaan sohvalla lugesteronkapseli alapäässä ja yritän rentoutua :LOL: Mies muuten kysyi, että miksi oon ostanut siteitä, kun enhän minä käytä sellaisia. Ei halunnut kovin tarkkaa vastausta, kun kuuli että liittyy lääkkeeseen. Mitähän se kuvittelee :D
 
Mitäa vinkkejä tähän loppukiertoon, kiinnittymiseen jne? Onpa tullut näitä testailtua, mutta nyt jotenkin enemmän tuntuu raskaus mahdolliselta. Viime syksynä lipittelin kiinnittymisviiniä (maistui kyllä hyvin). Joskus olen testannut pitää lämmintä vatsalla. Joskus rankkaa liikuntaa, joskus joogaa. Nyt laitoin pitkähihaisen yöpuvun, yöpuvun housut ja villasukat. Että pysyisin lämpimänä. Makaan sohvalla lugesteronkapseli alapäässä ja yritän rentoutua Mies muuten kysyi, että miksi oon ostanut siteitä, kun enhän minä käytä sellaisia. Ei halunnut kovin tarkkaa vastausta, kun kuuli että liittyy lääkkeeseen. Mitähän se kuvittelee
Mä luin ainakin et liikkuminen, esim. kävelylenkit vois auttaa, että alkaa kiertää veri hyvin kohdussakin :) En tiiä oliko itellä avuks, kun kevään oli lomautettuna ja tietty joo teki kävelylenkkejä sillon tällöin, mutta paljon myös makoili sohvalla. Mutta nyt kun tärppäs, niin alotin työt ravintolassa ja just siinä kiinnittymisviikolla oli 5 päivää töitä ja koko ajan seisoi ja käveli:giggle:

Ja edit. Noista testeistä ollut täällä puhetta, niin ne on kyl varmaan tosi yksilöllisiä! Itellä just toi pinkkikorkkinen apteekkarin oma testi ei oo näyttänyt ikinä mitään haamuja tai viivanpaikkoja, kun en oo ollut raskaana. Sillä oon eniten testaillu. Nyt näytti sit selkeät viivat siinä dpo13-15, kun tärppäs :)
 
  • Tykkää
Reactions: Mäyh ja Nokare
Mä luin ainakin et liikkuminen, esim. kävelylenkit vois auttaa, että alkaa kiertää veri hyvin kohdussakin :) En tiiä oliko itellä avuks, kun kevään oli lomautettuna ja tietty joo teki kävelylenkkejä sillon tällöin, mutta paljon myös makoili sohvalla. Mutta nyt kun tärppäs, niin alotin työt ravintolassa ja just siinä kiinnittymisviikolla oli 5 päivää töitä ja koko ajan seisoi ja käveli:giggle:
Kiitos kokemuksen jakamisesta, näitä on mukava lukea piinailessa :) Olen nyt käynyt joka päivä pyöräilemässä 10km ja tänään lisäksi kaksi tuntia kävelemässä. Töissä yritän olla mahdollisimman paljon jalkojen päällä. Ja illat sitten koitan rauhoittua, piikkimatolla olen makoillut ja katsonut elokuvia. :D
 
Tätä palstaa on niin mukava lukea! Ei oo enää yhtään surkea olo omasta puolesta, kun lukee teidän juttuja! :)(y)
Mulla testi näytti nyt jo illalla haaleampaa ja vuoto lisääntynyt eli tämä oli tässä. Mut..se ei haittaa! Mul on ihan hyvä fiilis. Viikonloppu tulee ja mulla vapaata, saan viettää aikaa lasten kanssa ja ehkä ostan vähän viiniä. Kaikki on hyvin :love:
 
Tätä palstaa on niin mukava lukea! Ei oo enää yhtään surkea olo omasta puolesta, kun lukee teidän juttuja!
Mulla testi näytti nyt jo illalla haaleampaa ja vuoto lisääntynyt eli tämä oli tässä. Mut..se ei haittaa! Mul on ihan hyvä fiilis. Viikonloppu tulee ja mulla vapaata, saan viettää aikaa lasten kanssa ja ehkä ostan vähän viiniä. Kaikki on hyvin
❤
 
Siis vitsi. Onko täällä ketään joka on käyttänyt tuota ovitrelleä silleen minimääriä (mulla on ollut nyt eilen ja tänään 1 naksahdus)? Mulla on ollut tänään ihan jäätävä päänsärky ja mietin voiko jo noin minimäärä tuota lääkettä laukaista melkein migreenivahvuuden säryn. Paheni vielä uudestaan tuon toisen piikin jälkeen. Nyt kun ovis on tulossa nii en uskalla edes migreeni lääkettä ottaa ja eihän Panadol auta :( pienellä kauhulla odotan kun varmaan n. 99% lääkkeestä eli loppupiikki pitää pistää huomenna jos ultrassa kaikki hyvin. Ja siis ku tuo ovitrellehän on vain sitä hcg:tä mun ymmärtääkseni sitä (kondrogopiiniä?)
 
Oon viettänyt vähän hiljaiseloa alkukierron ajan, nyt on taas oviksen metsästys päällä. Tänään tuli HUSilta kirje, meillä alkaa nyt sit lokakuussa tutkimukset ja hoidot.

Välillä sitä miettii, että meillä on ihan hyvä kahdestaankin, koiralasten vanhempina, mutta se ajatus siirtyy nopeesti raastavan tuskan ja ikävän alta, kunpa me kaikki saatais pian omat pienet syliin asti!
 
Siis vitsi. Onko täällä ketään joka on käyttänyt tuota ovitrelleä silleen minimääriä (mulla on ollut nyt eilen ja tänään 1 naksahdus)? Mulla on ollut tänään ihan jäätävä päänsärky ja mietin voiko jo noin minimäärä tuota lääkettä laukaista melkein migreenivahvuuden säryn. Paheni vielä uudestaan tuon toisen piikin jälkeen. Nyt kun ovis on tulossa nii en uskalla edes migreeni lääkettä ottaa ja eihän Panadol auta pienellä kauhulla odotan kun varmaan n. 99% lääkkeestä eli loppupiikki pitää pistää huomenna jos ultrassa kaikki hyvin. Ja siis ku tuo ovitrellehän on vain sitä hcg:tä mun ymmärtääkseni sitä (kondrogopiiniä?)
Mul on pregnyl, ilmeisesti saman tyyliset, tai näin ainakin ymmärsin?
Ja mulla on päänsärkyä joka päivä ollut siitä lähtien kun ekan piikin sain.
 
  • Tykkää
Reactions: minttuni ja Tiukuna
Mul on pregnyl, ilmeisesti saman tyyliset, tai näin ainakin ymmärsin?
Ja mulla on päänsärkyä joka päivä ollut siitä lähtien kun ekan piikin sain.
Oliks sullakin alkuun pienempi määrä? Muistan kyl et piikit useampaan otteeseen mut en muista missä järjestyksessä et oliko eka kypsytys vai irroituspiikki :D ja joo oon ymmärtänyt et ne on sama. Se hormoonin valmistustapa (onks se hormooni) nii on vaa eri :D
 
Oliks sullakin alkuun pienempi määrä? Muistan kyl et piikit useampaan otteeseen mut en muista missä järjestyksessä et oliko eka kypsytys vai irroituspiikki ja joo oon ymmärtänyt et ne on sama. Se hormoonin valmistustapa (onks se hormooni) nii on vaa eri
Mul oli eka iso eli irrotus piikki. Sit pienemmil annoksil luteaalivaiheen tuki, 3 päivän välein. Ens kiertoon sit eri menetelmä jos nyt ei onnistu, sit alotetaa pistää joka päivä kp3 eteenpäin.
Toki toivon et mitää ens kiertoo ei tuu:X3:
 
Tätä palstaa on niin mukava lukea! Ei oo enää yhtään surkea olo omasta puolesta, kun lukee teidän juttuja!
Mulla testi näytti nyt jo illalla haaleampaa ja vuoto lisääntynyt eli tämä oli tässä. Mut..se ei haittaa! Mul on ihan hyvä fiilis. Viikonloppu tulee ja mulla vapaata, saan viettää aikaa lasten kanssa ja ehkä ostan vähän viiniä. Kaikki on hyvin
Ja eiks keskenmenojen&kemiallisten jälkeen ole vähän suuremmat mahkut taas raskautua - niin ainakin jostain palstalta taas luin :D
 
  • Tykkää
Reactions: minttuni
Voisiko joku avata hieman tuota macan ja gelee royalen vaikutusta?
Miksi niitä syötte ja millä annostuksella ja milloin?
Entä aspiriini?
Foolihappo täällä käytössä 400mg eli 1 tabletti /vrk mutta pohdin muita apuja raskautumiseen..

Kiitos valmiiksi jo avusta!
Syöt ehkä 400 mikrog. Tabletteja foolihappoa, ainakin foliver ilman reseptiä on sitä. Mulle gynekologi määräsi foolihappoa 4 mg /vrk, ja se jo on itessään iso annos (perussairaus vaikuttaa määrään).
 
Huomenta ! Osaako joku sanoo voiko dpo 2-3 (ite veikkaan ennemmin tota 3, oireiden perusteella ja se olis 24h ensimmäisestä ovis plussasta..) jo kiinnittymisoireita mitenkään ? Valvoin nimittäin viimeyön pahoinvoinnin ja alavatsatuntemusten takia ja nyt aamusta dpo 3-4 ne vaan jatkuu........
 

Yhteistyössä