Toiveissa vauva 2021

Mä jopa aloitin tän ketjun, vaikka kolmosen yritys vasta alkamassa elokuussa häiden jälkeen :-D Minulla myös sektio alla, joten senkin takia olen halunnut odottaa. Meillä siis ennestään enkeli esikoinen ja toinen lapsi, taaperoikäinen, kotona <3

Minulla aiemmat raskaudet alkaneet helposti, mutta tiedostan kyllä ettei välttämättä enää onnistuisikaan tuosta vain. Enemmän kuitenkin jännittää mahdollinen uusi raskaus ja se raskausaika menetyksen vuoksi, mutta toivon ja luotan että kaikki menisi hyvin.

Saammekohan juhannusplussia, jännää

Olen pahoillani teidän menetyksestä <3 Se on totta, että pelko jyskyttää takaraivossa, vaikka olisikin sittemmin mennyt raskaus hyvin. Itsellä esikoinen -16, sitten oli km rv10 ja nyt sitten tämä 8kk. Meillä ei ole alkanut mitenkään kovin nopeaa (kuitenkin alle vuosi siis) paitsi tuo keskenmennyt raskaus enkä oleta, että nopeaa raskautuisin nytkään. Meillä on hirveää arpomista että lähteäkö tähän projektiin vielä kerran, kyllä se sen verran uuvuttavaa on varsinkin jos raskautta ei alakaan kuulua:oops: Silti, olemme säästäneet kaikki vauvakamat vielä ja sydämessä homma on varmaan jo päätetty, vaikka järki sanoo totta puhuen toista :ROFLMAO:
 
Meillä toinen toiveissa, mut ei vielä yritys päällä, vauva myös 8kk ja kiireellinen sektio takana. Kuitenkin vauvahaave on jatkuvasti takaraivossa ja lueskelen täällä lähes päivittäin

Edit. Hymiöt putoilee tekstistä
Hei meillähän sit aika sama! Ootko ajatellut, että kävisit tsekkauttaas ultrassa sektiokohdan? Mua vähän jännittää siksikin uusi raskaus vielä, että kroppa ei näemmä itse lähde kunnolla supistelemaan eli hyvin todnäk tarvisi käynnistelyä, mut sektion jlk ei "rajua" käynnistelyä enää tehdä, että olisiko sitten taas leikkaus edessä :( Se on järkevä murehtia tällaisia jo nyt :D
 
  • Tykkää
Reactions: kolava
Olen pahoillani teidän menetyksestä <3 Se on totta, että pelko jyskyttää takaraivossa, vaikka olisikin sittemmin mennyt raskaus hyvin. Itsellä esikoinen -16, sitten oli km rv10 ja nyt sitten tämä 8kk. Meillä ei ole alkanut mitenkään kovin nopeaa (kuitenkin alle vuosi siis) paitsi tuo keskenmennyt raskaus enkä oleta, että nopeaa raskautuisin nytkään. Meillä on hirveää arpomista että lähteäkö tähän projektiin vielä kerran, kyllä se sen verran uuvuttavaa on varsinkin jos raskautta ei alakaan kuulua Silti, olemme säästäneet kaikki vauvakamat vielä ja sydämessä homma on varmaan jo päätetty, vaikka järki sanoo totta puhuen toista
Kiitos <3

Sama juttu että välillä iskee arpominen, mutta kyllä sitä haluaa oikeasti vielä yrittää :) ja ollaan myös säästetty parhaimmat vauvakamat ;-)
 
  • Rakkaus
Reactions: chili_
Hei meillähän sit aika sama! Ootko ajatellut, että kävisit tsekkauttaas ultrassa sektiokohdan? Mua vähän jännittää siksikin uusi raskaus vielä, että kroppa ei näemmä itse lähde kunnolla supistelemaan eli hyvin todnäk tarvisi käynnistelyä, mut sektion jlk ei "rajua" käynnistelyä enää tehdä, että olisiko sitten taas leikkaus edessä Se on järkevä murehtia tällaisia jo nyt
Mä käyn heinäkuussa lääkärissä tsekkaamassa arpea. Mulla tulee olemaan seuranta, mutta haluan varmistua ennen yritystä että se olisi ok raskautua. Ja mahdolliset seuraavat vauvelit tulee syntymään mulla sektiolla, olen tyytyväinen ettei tarvi arpoa synnytystapaa.
 
  • Tykkää
Reactions: chili_ ja kolava
Hei meillähän sit aika sama! Ootko ajatellut, että kävisit tsekkauttaas ultrassa sektiokohdan? Mua vähän jännittää siksikin uusi raskaus vielä, että kroppa ei näemmä itse lähde kunnolla supistelemaan eli hyvin todnäk tarvisi käynnistelyä, mut sektion jlk ei "rajua" käynnistelyä enää tehdä, että olisiko sitten taas leikkaus edessä Se on järkevä murehtia tällaisia jo nyt
Oon just pohtinut, et olis varmaan järkevää käydä tsekkaamassa, ihan varmuuden vuoksi, niin tietää sitten et on palautunut ja parantunut kunnolla :unsure:
Samaistun kyl tosi paljon tohon etukäteen murehtimiseen, oon ehtinyt jo miettiä kaikki mahdolliset raskautumishaasteista arpeen kiinnittymiseen, vaikka yrityskään ei oo vielä alkanut :rolleyes:
 
  • Rakkaus
Reactions: chili_
Täällä oli oikein rentouttava juhannus, toivottavasti muilla oli myös! :love: Onnea plussanneille ja tsemppiä piinailijoille <3

Jotenki ku "arki taas alkaa" nii alkaa samalla perinteiset piinapäivien inhottavat masistelut :D tajusin tänää miks viime kuukausina oon toivonu jotai muutosta omaan elämään, oli se sit uus työpaikka tai opiskelut tms., nii uskon sen johtuneen ilmeisesti siitä että vuos sitten ajattelin että vuoden päästä oon joko synnyttäny, äitiyslomalla tai tiedän jääväni sellaiselle, mutta näin ei ookkaan tapahtunu ja elämä siks "junnaa paikallaan". Mut en ehkä ollu varautunu siihen että ollaan tietämättömässä tilanteessa edelleen :( noh tästä intoutuneena yritän ns. Jatkaa elämää, nauttia edelleen tästä kesästä ja urheilla ja miksenpä alkais kattelee uusia työpaikkoja ja keksin muuta mielekästä projektia itselleni. Ehkä auttais ku tää asia ei oo kaiken keskipisteenä, vaikka välillä vaatii itseltää aikamoista psyykkaamista :ROFLMAO:

Mukavaa tulevaa viikkoa kaikille! Ainakin kelit näyttäis suosivan meitä :love::love:
 
VAUVA 2021

Jos haluat listalle, ilmoitathan tietosi punaisella!

★★★★★★★★★★★★★★★★★

22.6.2020 - MAANANTAI

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★


Persikka123, ya 5/17, 1.lapsi
Myytta, ya 12/17, 2.lapsi
Hipposka, ya 8/18, 1. lapsi
Malia, ya 8/18, 1. lapsi
Mohan, ya 9/18, 1. lapsi
Amadecasa, ya 9/18, 2. lapsi
+Hope91, ya 10/18, 1.lapsi
Keisarinna85, ya 10/18, 4.lapsi
Futurmama, ya 1/19, 1. lapsi
Jjenn, ya 1/19, 1.lapsi
Minttuni, ya 2/19, 1.lapsi
+ Kasikuus, ya 5/19, 4.lapsi (miehen 1.lapsi)
Kirjoh89, ya 6/19, 1.lapsi
Alinna86, ya 6/19, 3.lapsi (miehen 1.lapsi)
lulube, ya 6/19 , 1.lapsi
+ Helmiii, ya 7/19, 1.lapsi
+ Eliana, ya 7/19, 1.lapsi.
Ilona Eloisa, ya 7/19, 1.lapsi
Eeva650, ya 7/19, 2. lapsi (miehen 1.lapsi)
Millimetrii, ya 8/19, 1. lapsi
Mirella92, ya 8/19, 1.lapsi
Töppönen_, ya 9/19, 4.lapsi
Masu90, ya 9/19, 3.lapsi
Shibali, ya 9/19, 1. lapsi
illusia_, ya 9/19, 1.lapsi
Mimmi92, ya 10/19, 4.lapsi
Mariija_, ya 10/19, 1.lapsi
+ Enerisa3, ya 10/19, 1. lapsi
Ananas90, ya 10/19, 4. lapsi
Napsunen, ya 10/19, 2.lapsi
Zennuli, ya 11/19, 2.lapsi
+ Matilda!, ya 12/19, 2. lapsi
+ Masunen, ya 12/19, 1. lapsi
+ Jusperi, 12/19, 1.lapsi
+ Lilmi89, 12/19, 2.lapsi
Kurkumainen ya 1/20, 1.lapsi
Sinisilmät, ya 1/20, 1.lapsi
+ mandariinilohko, ya 1/20, 2.lapsi
Bellaella22050909 ya 2/20, 2.lapsi
+ Vesinokkaeläin, ya 2/20, 2.lapsi
Loree, ya 2/20, 1.lapsi
+ Riama, ya 2/20, 2.lapsi
+ Lilje ya 2/20, 2. lapsi
Brunet82, ya 2/20, 4.lapsi
+Päärynä5, 3/20, 4.lapsi
Mysteerio, 3/20, 2.lapsi
Wanti, ya 3/20, 7.lapsi
+ Uudarimama, ya 3/20, 2. lapsi
Mans115, ya 3/20, 2.lapsi
+ Elviira86, ya 3/20, 2.lapsi
Rimaleli ya 3/20, 2. lapsi
Mamtobe ya 3/20, 1. lapsi
+ Bebe2021, ya 4/20 , 3.lapsi
Puolu, ya 4/20, 3. lapsi
Lillanna, ya 4/20, 3.lapsi
Santso, ya 4/20, 2. lapsi
Esba, ya 4/20, 2.lapsi
3milia, ya 4/20, 1.lapsi
Pioni89, ya 4/20, 1.lapsi
+ Tiukuliina89, ya 4/20, 6.lapsi
+ Hopeanuoli, ya 4/20, 1.lapsi
Äitimamino, ya 5/20, 4.lapsi
Hannaah, ya 5/20, 3.lapsi
lovecoco, ya 5/20, 1.lapsi
+ Sofia90, ya 5/20, 2.lapsi
Vohvelitohveli, ya 5/20, 1.lapsi
Melissa86, ya 5/20, 2.lapsi
Iinesankka82 ya 5/20, 2.lapsi
helmikorvakoru, ya 6/20, 1. lapsi
pikkumyyläine, ya 6/20, 1.lapsi
Tiukuna, ya 6-7/20, 1.lapsi
kolava / ya 7/20 / 2. lapsi (miehen 4.lapsi)
innap, ya 7/20, 2.lapsi
Rubikinkuutio, ya 8/20, 3.lapsi
nobelius, ya 8/20, 3.lapsi (miehen 4.lapsi)
kaaliperhonen, ya 8/20, 4.lapsi (miehen 2.lapsi)

★★★★★★★★★★★★★★★★★★


Nimi ★ Kiertopäivä ★


Rimaleli.......................kp 74/30
Millimetrii...................kp 54/27-29
Eliana...............................kp 48/31-38
Haaveilija93....................kp 40/?
Hannaah................................kp 40/?
Äitimamino................kp 39/27-28
Vindy.............................kp 35/29-33
Mariija_.......................kp 34/32-43
Futurmama..................kp 34/29-34
Brunet82.......................kp 34/26-28
Puolu...............................kp 33/30-32
Napsunen.....................kp 33/30
Hipposka......................kp 32/29-32
bellaella22050909..........kp 32/23
Titi-Love....................kp 31/28-30
Persikka123.....................kp 31/32-35
helmikorvakoru......kp 28/27-28
Wanti......................kp 27/34-48
Kirjoh89.....................kp 27/28
Minouche...................... kp 26/23
3milia............................kp 26/25-28
Jjenn...............................kp 26/29-33
Mirella92....................kp 25/28
Keisarinna85..............kp 25/24-27
Iinesankka82............kp 23/?
Melissa86.....................kp 23/30-36
Amadecasa...............kp 22/31-55
Zennuli..........................kp 21/25-28
Lovecoco.....................kp 21/30
Mimmi92..................kp 18/26-30
Tiukuna......................kp 18/29-31
Mysteerio......................kp 14/30
Töppönen_....................kp 14/26
Alinna86.........................kp 14/28
Sinisilmät.........................kp 14/27
LaTila...................................kp 13/27
Mamtobe............................kp 13/28
Eeva650.........................kp 12/28-42
Shibali..............................kp 9/24-30
Minttuni...........................kp 8/25
lulube..............................kp 4/29
Lillanna.............................kp 3/28-42

★★★★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat:


Persikka123......................dpo 17
Puolu......................................dpo 16
Titi-Love...............................dpo 15
Kirjoh89...............................dpo 13
Hipposka.............................dpo 11
3milia......................................dpo 11
Hannaah............................dpo 10-11
Jjen.........................................dpo 10
Mirella92............................dpo 9-10
Iinesankka82..................dpo 8
Wanti.....................................dpo 7
Lovecoco............................dpo 7
amadecasa.......................dpo 5
Alinna86................................dpo 2
Sinisilmät.............................dpo 1

★★★★★★★★★★★★★★★★★★
 
Viimeksi muokattu:
@minttuni kiitos vastauksesta! Felicitasta en ole pitänyt vaihtoehtona (ei syytä, että miksi) mutta otan senkin nyt huomioon sitten :)

@Titi-Love onnea vielä hurjasti plussasta! <3

@Nokare kko se oli kun kysyi, hitto kun lukee 2 sivua tekstiä niin unohtaa kenelle vastata ja mitä :D ollaan oltu ilman ehkäisyä reilu vuosi, sitä ennen eksän kanssa aikanaan n. 7kk (jos muistan oikein) eikä plussan plussaa. Ja on siis jo 2 lasta jotka tärpänneet aikanaan tyylillä pestiin alkkarit samassa pyykkierässä. Ja kiitos tsempeistä <3
 
Moi! Onko täällä sellaisia, keillä yritys alkamassa vasta hieman myöhemmin? Itsellä vauva 8kk, mutta huomaan käyväni täällä palstalla välillä lueskelemassa Takana siis kiireellinen sektio ja vähintään vuoden haluan jo senkin takia odottaa ennen mitään mahdollisuuksia edes raskautua. Mahdollisesti "jopa" vuoden 2021 alkuun. Onko täällä 3. lapsen äitejä/odottajia? Olisi ihana kuulla fiiliksiä kolmosen ilmaantumisesta
Meillä yritys alkaa parin kierron päästä. Taustalla meillä on esikoisen kuolema alkuvuodesta hyvin ennenaikaisen syntymän seurauksena. Lääkäriltä on suositus uuteen raskauteen vasta tosiaan parin kierron päästä. Toisaalta hyvä, että on pakko odottaa, niin saa ajatukset ehkä paremmin kasaan, vaikka vaikeaa tämä odottelu on ollut. Mutta kohta saa taas jännätä. Esikoinen sai alkunsa neljän kuukauden yrityksen jälkeen, joten toivon ettei tarvitsisi kovin pitkään odottaa nytkään.
 
Täällä oli oikein rentouttava juhannus, toivottavasti muilla oli myös! Onnea plussanneille ja tsemppiä piinailijoille <3

Jotenki ku "arki taas alkaa" nii alkaa samalla perinteiset piinapäivien inhottavat masistelut tajusin tänää miks viime kuukausina oon toivonu jotai muutosta omaan elämään, oli se sit uus työpaikka tai opiskelut tms., nii uskon sen johtuneen ilmeisesti siitä että vuos sitten ajattelin että vuoden päästä oon joko synnyttäny, äitiyslomalla tai tiedän jääväni sellaiselle, mutta näin ei ookkaan tapahtunu ja elämä siks "junnaa paikallaan". Mut en ehkä ollu varautunu siihen että ollaan tietämättömässä tilanteessa edelleen noh tästä intoutuneena yritän ns. Jatkaa elämää, nauttia edelleen tästä kesästä ja urheilla ja miksenpä alkais kattelee uusia työpaikkoja ja keksin muuta mielekästä projektia itselleni. Ehkä auttais ku tää asia ei oo kaiken keskipisteenä, vaikka välillä vaatii itseltää aikamoista psyykkaamista

Mukavaa tulevaa viikkoa kaikille! Ainakin kelit näyttäis suosivan meitä

Tää on ihan totta, koetan itsekin miettiä kaikkia muita projekteja tähän "vauvaprojektin" rinnalle :D jos liikaa uppoutuu pelkästään tähän niin ainakin itselle se on välillä tunnetasolla liikaa...

Täällä kp 22 (eka kierto siis kkm jälkeen) ja veikkailin oviksen olleen viime viikonloppuna. Toivottavasti ehdittiin se hyödyntää tarpeeksi hyvin. Oon kyllä taas asennoitunut siihen että seuraavaan kiertoon mennään, mutta tuleepahan ainakin selvyys oman luteaalivaiheen pituuteen!

Nyt lomaviikon viettoon. Aurinkoa kaikille! <3
 
Eilen oli niin hiljaista vv osalta, että ajattelin menkkojen jo pian alkavan, mutta tänään on taas ihan eri meno pikkareissa :D Eilen illalla tuli yhtäkkiä myös huono-olo ja selkää juili kuin menkkojen aikana. Nyt ei taas mitään paitsi varsin kosteat olot. Outoa! Viikonloppuna testataan, jos on jotakin testaamista (olispa!) :giggle:
 
Täällä ollut eilen illalla ja muistaakseni yöllä (nukuin aika levottomasti) ja nyt aamullakin vähän lieviä menkkamaisia alavatsakipuja ja alaselässäkin jotain kipuilua. Menkat pitäis alkaa Flon mukaan vasta torstaina, omien laskujen mukaan ehkä huomenna tai keskiviikkona. Mä testaan torstaina, jos ei oo alkanut menkat tai menkkoja edeltävä tiputtelu! :)
 
Viimeksi muokattu:
@Hipposka täällä kans aika kosteeta! Ja lämpö oli aamulla 36.9, ettei nyt ainakaan tänään tai huomenna varmaan oo menkat vielä alkamassa

Toivottavasti ei alkais kummallakaan enää eikä tulis piiiiitkään aikaan hyvästä syystä! :X3: Mulla tosin on sellainen muistikuva, että aikaisemmissakin kierroissa olis ollut juilimista pari päivää ennen menkkoja :unsure:
 
  • Tykkää
Reactions: 3milia
Toivottavasti ei alkais kummallakaan enää eikä tulis piiiiitkään aikaan hyvästä syystä! Mulla tosin on sellainen muistikuva, että aikaisemmissakin kierroissa olis ollut juilimista pari päivää ennen menkkoja
Niimpä!!:X3::X3: Niin mäkin muistelen, että on kyl jotain ehkä ollut.. :unsure: Saa nähdä nyt. Menkkatuntemukser ja alavatsakivut nyt voi ilmeisesti liittyä kuitenkin kumpaan vaan, ainakin mitä lukenut noita kaikkia raskausoireketjuja :D
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: kolava ja Hipposka
Meillä yritys alkaa parin kierron päästä. Taustalla meillä on esikoisen kuolema alkuvuodesta hyvin ennenaikaisen syntymän seurauksena. Lääkäriltä on suositus uuteen raskauteen vasta tosiaan parin kierron päästä. Toisaalta hyvä, että on pakko odottaa, niin saa ajatukset ehkä paremmin kasaan, vaikka vaikeaa tämä odottelu on ollut. Mutta kohta saa taas jännätä. Esikoinen sai alkunsa neljän kuukauden yrityksen jälkeen, joten toivon ettei tarvitsisi kovin pitkään odottaa nytkään.
Olen tosi pahoillani teidän menetyksestä <3 Toivon kovasti, että raskaudut sitten nopeasti, kun yritys alkaa! <3
 
  • Tykkää
Reactions: Eepinen
@3milia niin voi, mutta olispa viimein jo jotakin muuta kuin iänikuiset menkat
Jep!!❤ Monet kyl sanonut just, että siitä arvas kun alko lievät menkkakipuilut jo useamman päivän ennen menkkojen alkua. Mut hauska just kun piinaillessa lukee noita oireita, niin ne kyl siis vaihtelee niin paljon jokaisella:D Osalla on yleensä ennen menkkoja rinnat kipeet mutta raskautuessa ei, osalla ei yleensä oo mut raskautuessa tosi kipeet ja osalla on kipeet tai ei kipeet oli sit raskaana tai ei. Ja kaikki muut samalla tavalla, mikään ei oo kyl satavarma oire:ROFLMAO:
 
Oma napailua..
Meni aamulla kyl totaalisesti usko tähän kiertoon. Lämpödipin jälkeen lähti rauhallisesti lämmöt nousee ja tän aamusen merkinnän jälkeen Flo ja FertilityFriend (otin rinnalle tarkemman lämpökäyräanalyysin takia) molemmat siirsi ovulaatiota eteenpäin. Alkuperäisten laskujen mukaan tänää piti olla dpo6, mutta oiskin dpo3. Eli tallettelut meni sitten ihan mönkään, kun ei ollu mahdollisuutta varmistaa oletetun oviksen jälkeisenä päivänä vaan vasta tän "uuden" oviksen jälkeen :rolleyes:
Eilen oli ensin nippailua ja vähän myöhemmin menkkamaista juilintaa alavatsalla ja hieman selän puolella n. kolmen tunnin ajan, päätä yritti särkeä ja aamulla oli finnejä ilmestyny pitkästä aikaa. Lisäks alkuperäisen oviksen ajankohtaan oli kohdunnapukka alhaalla, pehmeä ja auki - se sitten ei vissiin merkkaa mitään hetkellisen limailun kanssa :cautious:

Anteeks vuodatus, mut nyt ärsyttää niin perkuleesti :mad:
 

Yhteistyössä