Toiveissa vauva 2021

Täällä sunnuntaifiilis ja niin pms tunnelmat, että ei luotto plussaan turhan vahvana tällä hetkellä (kp 27/30-32). No katsotaan mitä tuleva viikko tuo tullessaan. Toivottavasti samanlaisen plussa-aallon kun nyt lähiviikkoina on ollut .
Me odotetaan aika samaan aikaan menkkojen poisjääntiä! Mulla pitäis ens la olla kp1. Tietty toivon ettei ei olis, mutta tärppi on melko epätodennäköinen ja mulla ei oo yhtään mitään tuntemuksia. Silti tilaisin plussa-aallon tulevaan viikonloppuun ja itselle paikan siihen aaltoon :D
 
Heippa kaikille!
Olen jo jonkin aikaa seurannut tätä palstaa ja nyt vihdoin rohkaistuin kirjoittamaan teille.

Onnea kaikille plussanneille - on ollut niin kiva elää mukana teidän jännityksessä ja seurata viivojen vahvistumista! Pahoitteluni keskenmenon kokeneille ja uuteen kiertoon joutuneille.

Minun taustani on sellainen, että raskauduin 2018 alkuvuodesta ja se päättyi melko nopeasti keskenmenoon. Kesäkuussa 2018 tein seuraavan positiivisen testin ja esikoinen syntyi 02/2019. Toiselle lapselle annoimme luvan tulla, kun esikoinen täytti vuoden. Nyt on menossa kolmas kierto yrityksen aloituksesta ja ensimmäistä kertaa tallettelut osui edes vähän oikeaan ovulaation kanssa. En ole tikutellut ovulaatiota ja oireet oli aikaisemmissa kierrossa aika vähäiset, mutta tässä kierrossa join greippimehua ja oireet oli paremmin tunnistettavissa.

Viime päivinä on ollut kaikkea kiinnittymiseen sopivaa oiretta, kuten rintojen arkuutta, alavatsan nippailua, Vilin väreitä jne. Tänään dpo9 ja Flo ennustaa menkkoja keskiviikolle. Tänään aamulla tuli vessassa käydessä verta paperiin ja itkuhan siinä pääsi, kun ajattelin että menkkoja edeltävä tuhru sieltä alkaa. Mutta verta tuli parilla käynnillä ja ei ole sitten enää näkynyt ja tietenkin mulla heräs toive että kyseessä olikin kiinnittymisvuoto. Hyödynsimme miehen kanssa lapsivapaan peittoa heiluttaen ja sekään ei lisännyt veristä vuotoa. Nyt illasta on ollut huono olo ja ei tee mieli oikein mitään ruokaa. Niin jännittäviä päiviä, että saa nähdä saako nukuttua.

Ketkäs täällä oli samassa piinailu-vaiheessa? Onko teillä tullut kiinnittymisvuotoa? Itse en ole kertonut tästä yrityksestä oikein kellekään ja nyt minulle tuli tänään tunne että täytyy päästä tästä avautumaan jonnekin, joten onneksi on tällainen palsta.
 
Huhhuh.. Oon ollu täältä ja kaikista yritykseen liittyvästä nyt tietoisesti pois jonkin aikaa koska aihe alko jo stressaamaan niin paljon ja tuntu menevän liialliseksi yrittämiseksi ja pettymyksiksi.. Mutta sit sain ajan lääkäriin jossa piti alkaa tutkimaan kiertojen epäsäännöllisyyttä, tälläviikolla kävin juuri labrassa tiistain tulevaa lääkäri käyntiä varten, mutta nyt vkl mies useasti maininnut rintojeni olevan paljon normaalia isommat ja väsymys ollut myös melkoista. Ja nyt tein sit raskaustestin siitäkin huolimatta että juuri tässä kuussa oletettuun oviksen aikaan ei ollut kuin vain yksi kerta seksiä, mutta näköjään se yksi kerta ja stressin väheneminen riitti. Ja tein juuri selkeän plussan. :love:
 
Huhhuh.. Oon ollu täältä ja kaikista yritykseen liittyvästä nyt tietoisesti pois jonkin aikaa koska aihe alko jo stressaamaan niin paljon ja tuntu menevän liialliseksi yrittämiseksi ja pettymyksiksi.. Mutta sit sain ajan lääkäriin jossa piti alkaa tutkimaan kiertojen epäsäännöllisyyttä, tälläviikolla kävin juuri labrassa tiistain tulevaa lääkäri käyntiä varten, mutta nyt vkl mies useasti maininnut rintojeni olevan paljon normaalia isommat ja väsymys ollut myös melkoista. Ja nyt tein sit raskaustestin siitäkin huolimatta että juuri tässä kuussa oletettuun oviksen aikaan ei ollut kuin vain yksi kerta seksiä, mutta näköjään se yksi kerta ja stressin väheneminen riitti. Ja tein juuri selkeän plussan.
ihanaa! <3 mulle kävi just noin aikoinaan, eka hirveesti tarkkailin oireita ja tikulletin oviksia, seksiä aina ovisviikolla jne. Eihän siitä saanut mitään muuta, kuin itkua ja pettymystä, ja seksistä tuli suorittamista ja miehelle paineita. Lopetin kaiken tarkkailun ja ylimääräisen häslingin ja alettiin nauttiin elämästä ja saman tien plussa! hirmusti onnea teille! :)
 
@Äiti2019, @wbä ja @Puolu, mä liityn teidän piinailukerhoon - mulla menkkojen pitäis alkaa ens lauantaina.

Eilisiltaisten outojen fiilisten tarkkailu jatku tänään ja aamulla kävin vessassa ja paperiin tuli tuhrua (normaalisti mulla ei oo mitään välivuotoja, menkat alkaa aina tasan sillä kellon lyömällä kuin pitääkin) ja päivällä vatsaa vihloi pariin otteeseen ihan yllättäen. Joko tässä uskaltaa innostua
 
@Äiti2019, @wbä ja @Puolu, mä liityn teidän piinailukerhoon - mulla menkkojen pitäis alkaa ens lauantaina.

Eilisiltaisten outojen fiilisten tarkkailu jatku tänään ja aamulla kävin vessassa ja paperiin tuli tuhrua (normaalisti mulla ei oo mitään välivuotoja, menkat alkaa aina tasan sillä kellon lyömällä kuin pitääkin) ja päivällä vatsaa vihloi pariin otteeseen ihan yllättäen. Joko tässä uskaltaa innostua
Minulla tässä kierrossa tuli dpo 4 (tai 5) vähän veristä vuotoa ja muutamia tunteja kestäviä tuntemuksia vatsan alueella:unsure: Ja tosissaan jännittää, tarkoittiko se jotain :)

Toisaalta tänään ollut sellainen olo, että menkat on tulossa. Toisaalta erikoista on ollut se, että rintojen voimakasta kipeytymistä ei ole tullut. Tämä yleensä selkeä merkki lähestyvistä menkoista. Rinnat turvoksissa, kuten aina loppukierrosta. Ja hikoilu alkoi viime yönä, sekin menkkoja edeltävää. Päänsärkyä ollut keskiviikosta asti, näin pitkään jatkuneena harvinaista. :unsure:
 
Ainiin ja vielä halusin osallistua keskusteluun, milloin aika sopiva lapselle. Meillä mies halusi odottaa, että olisi vakityöpaikat ja jonkinlainen tasapaino elämässä saavutettu. Minä olisin ollut valmis tässä suhteessa jo oikeastaan viitisen vuotta sitten. Toisinaan harmittaa, että odotimme niin pitkään, mutta eihän olisi voinut arvata, että joudumme lapsettomuutta kokemaan. Pienessä asunnossa asutaan, mutta tänne mahdumme kahdestaan. Muutto tulee ajankohtaiseksi, jos joskus kaipaamme enemmän tilaa tai saamme lapsia. Minä vaihdoin vakkarityöpaikasta pois. Eletään elämää ja tehdään suunnitelmia tulevaisuudelle, tosin kova toive on perheenlisäyksestä, mutta koko yritysaika ollaan pyritty elämään "normaalisti". Tilanne voisi varmasti olla parempikin, mutta valmiita olemme silti. Miestä varmaan jännittää sitten, jos joskus raskaaksi tulen, mutta uskon että kaikki järjestyy. ❤
 
Meilläkin mies olisi aikoinaan halunnut odottaa oikeaa aikaa lapsille, mutta mulla oli niin hirveä vauvankaipuu vahinkoraskauden mentyä kesken, että olin valmis eroamaan jo alkumetreillä.
Tavallaan kohtalo puuttui tilanteeseen, jos näin runollisesti haluaa asian ilmaista.
Mun silloin syömäni e-pillerin maahantuonti katkesi ja se pääsi loppumaan apteekeista.
Ikää oli 20v ja yksi kerta ilman ehkäisyä: meidän esikoinen sai alkunsa :D

Nyt kun on yhdessä kuljettu 10 vuotta, olen varma ettei meidän tarina olisi jatkunut ilman tuota puolivahinkoa. Mies on nimittäin yhtä jäärä odottelija ja miettijä KAIKESSA!
Ei hän olisi varmaan vieläkään valmis lastentekoon, jos ei jo oltaisi tässä :p
 
Hei tuli mieleen sellainen kysymys. Te jotka tunnette oman ovulaationne, tunnetteko sen suurinpiirtein joka toinen kerta toiselta puolelta ja joka toinen toiselta.

Mä tässä oon tehnyt huomion, et sen kystaleikkauksen jälkeen oon ovuloinut vaan tuolta oikealta puolelta (siellä missä se kysta oli) ja silloin kun se kysta oli, tunsin sen 9kk aikana ovulaation vain 3 kertaa. Pohdin, et onko mahdollista (tai siis varmaan se on), et toinen munasarja olis toista jotenkin aktiivisempi. Mun pohdinta meni jo niinkin pitkälle, et voiskohan tässä olla syy sille kystan muodostumiselle ja sille et miksi se ei puhjennut/ hävinnyt itsestään.
 
  • Tykkää
Reactions: Mirella92
Hei tuli mieleen sellainen kysymys. Te jotka tunnette oman ovulaationne, tunnetteko sen suurinpiirtein joka toinen kerta toiselta puolelta ja joka toinen toiselta.

Mä tässä oon tehnyt huomion, et sen kystaleikkauksen jälkeen oon ovuloinut vaan tuolta oikealta puolelta (siellä missä se kysta oli) ja silloin kun se kysta oli, tunsin sen 9kk aikana ovulaation vain 3 kertaa. Pohdin, et onko mahdollista (tai siis varmaan se on), et toinen munasarja olis toista jotenkin aktiivisempi. Mun pohdinta meni jo niinkin pitkälle, et voiskohan tässä olla syy sille kystan muodostumiselle ja sille et miksi se ei puhjennut/ hävinnyt itsestään.
Minulla on kivut lähes aina vain oikealla puolella. Olen ymmärtänyt, että kivut saattavat paikantua eri puolelle, mistä ovulaatio tapahtuu. Että voisi aina tuntua enemmän toisella puolella, vaikka ovuloisi toiselta. Oli vähän vaikeasti selitetty, toivottavasti olen ymmärtänyt asian oikein. Joskus tunnen jotain myös vasemmalla puolella, mutta oikealla lähes aina. Samaa olen miettinyt, että voiko tapahtua vain toiselta puolelta. Vai mistä johtuu, että kivut tuntuu vain oikealla. Lääkäriltä olis mielenkiintoista kysyä.
 
Hei tuli mieleen sellainen kysymys. Te jotka tunnette oman ovulaationne, tunnetteko sen suurinpiirtein joka toinen kerta toiselta puolelta ja joka toinen toiselta.

Mä tässä oon tehnyt huomion, et sen kystaleikkauksen jälkeen oon ovuloinut vaan tuolta oikealta puolelta (siellä missä se kysta oli) ja silloin kun se kysta oli, tunsin sen 9kk aikana ovulaation vain 3 kertaa. Pohdin, et onko mahdollista (tai siis varmaan se on), et toinen munasarja olis toista jotenkin aktiivisempi. Mun pohdinta meni jo niinkin pitkälle, et voiskohan tässä olla syy sille kystan muodostumiselle ja sille et miksi se ei puhjennut/ hävinnyt itsestään.
Mä tunnen aika usein vuorotellen. Joka kerta jotain tuntemuksia molemmissa ja koko alavatsalla/munasarjoissa, mutta se selkein kipu tuntuu enemmän toisella. Paitsi nyt tällä kertaa en oikeen tiiä, kun ei tullu sitä hetkellistä toispuoleista vaan aika tasainen pieni aristus useamman päivän. Rupesin miettii, että ovuloinkohan sit ollenkaan, mut toisaalta kyl tässä useampi päivä tosiaan jotain tuntemuksia ollut :) Eikai oviskivutkaan täysin samanlaisia oo aina, niinku ei menkkakivutkaan tai mikään hormoneihin liittyvä :D
 
Lämmöistä kyselen, että nouseeko ne heti paljonkin teillä oviksen jälkeen? Muistan että itsellä n. 0,5 astetta (37.0) normaalia korkeammalla oviksen jälkeen, mutta en nyt muista enää milloin se on sinne noussut.
Nyt siis 36,8, joten on vähän siinä välissä ja tietysti panikoin, että olikohan ovulaatio sittenkään, vaikka kaikki oireet ja testikin sen väittää olleen.
 
Onnea @masu90 ❤ Ilmoita sitten, kun haluat siirtyä plussanneisiin ja poistua listalta :)

Tervetuloa joukkoon @Äiti2019 :) Jospa sinulla olisi täällä vain pikainen pyörähdys ja nyt olisi tärpännyt. Ainakin lupaavalta kuulostaa ;)

@Tiukuna Meillä menossa nyt yk16 ja ekan kerran tunsin kivut vasemmalla puolella yk15. Muulloin kivut ollut oikealla. Olenkin miettinyt, et olenko muka aiemmat 14 kiertoa ovuloinut vain oikealta, mutta jäin epäilee asiaa, kun @minttuni kertoi, että kipu voi säteillä muualle, kuin sinne mistä ovuloi. Joten tiedä nyt sit, et mistä oon ovuloinut :D Mut aika kovina ne kyl säteilee, jos ei just siltä puolelta ovuloi, kuin missä kivut.

@mimmi92 vaihtelevasti nousee reippaasti ylös. Joskus nousee heti seuraavana päivänä ja joskus se hiipii sinne parin kolmen päivän sisään :)
Muok. Nousu pääsääntöisesti oviksen jälkeen 0.3-0.4 astetta ja sit se siitä vielä nousee sen 0.2 astetta päivän kahden sisään.
 
Viimeksi muokattu:
VAUVA 2021 ❤

Jos haluat listalle, ilmoitathan tietosi punaisella!

★★★★★★★★★★★★★★★★★

18.5.2020


Nimi yritys aloitettu monesko lapsi


Persikka123, ya 5/17, 1.lapsi
Hipposka, ya 8/18, 1. lapsi
Malia, ya 8/18, 1. lapsi
Mohan, ya 9/18, 1. lapsi
Hope91, ya 10/18, 1.lapsi
Keisarinna85, ya 10/18, 4.lapsi
Futurmama, ya 1/19, 1. lapsi
Jjenn, ya 1/19, 1.lapsi
Vindy, ya 1/19, 2. lapsi
Minttuni, ya 2/19, 1.lapsi
Pampula3, ya 4/19, 3.lapsi
Kasikuus, ya 05/19, 4.lapsi (miehen 1.lapsi)
Kirjoh89, ya 6/19, 1.lapsi
Alinna86, ya 6/19, 3.lapsi (miehen 1.lapsi)
lulube, ya 6/19 , 1.lapsi
+ Helmiii, ya 7/19, 1.lapsi
Eliana, ya 7/19, 1.lapsi.
Ilona Eloisa, ya 7/19, 1.lapsi
Eeva650, ya 7/19, 2. lapsi (miehen 1.lapsi)
Millimetrii, ya 8/19, 1. lapsi
Mirella92, ya 8/19, 1.lapsi
Töppönen_, ya 9/19, 4.lapsi
Masu90, ya 9/19, 3.lapsi
Shibali, ya 9/19, 1. lapsi
Mimmi92, ya 10/19, 4.lapsi
Mariija_, ya 10/19, 1.lapsi
Enerisa3, ya 10/19, 1. lapsi
Ananas90, ya 10/19, 4. lapsi
Napsunen, ya 10/19, 2.lapsi
Piipaa93, ya 11/19, 1.lapsi
Zennuli, ya 11/19, 2.lapsi
Matilda!, ya 12/19, 2. lapsi
+ Masunen, ya 12/19, 1. lapsi
Jusperi, 12/19, 1.lapsi
+ Lilmi89, 12/19, 2.lapsi
Kurkumainen ya 1/20, 1.lapsi
Sinisilmät, ya 01/20, 1.lapsi
Bellaella22050909 ya 2/20, 2.lapsi
+ Vesinokkaeläin, ya 2/20, 2.lapsi
+ Loree, ya 2/20, 1.lapsi
+ Riama, ya 2/20, 2.lapsi
+ Lilje ya 2/20, 2. lapsi
Brunet82, ya 2/20, 4.lapsi
Päärynä5, 3/20, 4.lapsi
Mysteerio, 3/20, 2.lapsi
Wanti, ya 3/20, 7.lapsi
+ Uudarimama, ya 3/20, 2. lapsi
Mans115, ya 3/20, 2.lapsi
+ Elviira86, ya 3/20, 2.lapsi
Rimaleli ya 3/20, 2. lapsi
+ Bebe2021, ya 4/20 , 3.lapsi
Puolu, ya 4/20, 3. lapsi
Lillanna, ya 4/20, 3.lapsi
+ Santso, ya 4/20, 2. lapsi
Esba, ya 4/20, 2.lapsi
3milia, ya 4/20, 1.lapsi
Pioni89, ya 4/20, 1.lapsi
Tiukuliina89, ya 4/20, 6.lapsi
Hopeanuoli, ya 4/20, 1.lapsi
Toiveikas89, ya 5/20, 2.lapsi
Äitimamino, ya 5/20, 4.lapsi
Hannaah, ya 5/20, 3.lapsi
Tiukuna, ya 6-7/20, 1.lapsi
kolava / ya 7/20 / 2. lapsi (miehen 4.lapsi)
innap, ya 7/20, 2.lapsi
Rubikinkuutio, ya 8/20, 3.lapsi
nobelius, ya 8/20, 3.lapsi (miehen 4.lapsi)

★★★★★★★★★★★★★★★★★★


Nimi Kiertopäivä


Matilda!.......................kp 61/?
Mandariinilohko..... kp 40/30-38
Mariija_.......................kp 39/32-43
Rimaleli.......................kp 37/30
Hope91.......................kp 37/28-33
Toiveikas89....................kp 35/29
Masu90.......................kp 35/27-42
Vindy...................kp 30/29-33
Titi-Love....................kp 29/28-30
Puolu.......................kp 28/30-32
Persikka123.....................kp 28/32-35
Napsunen.....................kp 28/35-45
Wanti......................kp 27/34-48
Tiukuliina89....................kp 27/32
lulube..............................kp 27/29
Hipposka......................kp 26/29-32
minttuni...........................kp 25/26
Brunet82....................kp 25/26-28
Futurmama.....................kp 25/29-34
Jjenn...............................kp 25/29-33
Ananas90.....................kp 24/25-26
Ilona Eloisa....................kp 22/28
Shibali................................kp 20/24-30
Kirjoh89.....................kp 20/28
Zennuli.....................kp 20/?
Jusperi......................kp 20/30-33
Mirella92....................kp 19/28
Millimetrii...................kp 19/27-29
Piipaa93....................kp 17/26-28
3milia.....................kp 16/26-28
Hopeanuoli................kp 15/22-24
Keisarinna85..............kp 14/24-27
Minouche...................... kp 13/23
Mimmi92..................kp 13/26-30
Eliana...............................kp 12/31-38
Enerisa3.....................kp 12/28-32
Eeva650.........................kp 11/28-42
Mysteerio...................kp 10/30
Pampula3.......................kp 7/22-26
Haaveilija93....................kp 7/?
Sinisilmät.........................kp 6/28-29
Hannaah................................kp 5/?
Töppönen_.........................kp 4/26
Alinna86.........................kp 4/28
Äitimamino................kp 4/27-28
Kasikuus........................kp 3/27-28
Lillanna.............................kp 2/28-42

★★★★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat:


Mandariinilohko.......dpo 19
Vindy.............................. dpo 13
minttuni.......................dpo 10
Zennuli........................dpo 9
Brunet82...................dpo 9
Ananas90...................dpo 8
Futurmama...................dpo 7
KirJoh89........................dpo 7
Jusperi.............................dpo 6
Jjenn...............................dpo 5
Keisarinna85.................dpo 4-5
Mirella92........................dpo 4
Hopeanuoli...................dpo 4
3milia...................................dpo 2
mimmi92........................dpo 1
Shibali..................................dpo 0
Minouche..........................dpo -1

★★★★★★★★★★★★★★★★★★
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: minttuni
Tervetuloa uusille ja @masu90 onnea! :love:

Täällä mä viikonloppuna selailin omia kirjauksia ja mietin, että voisko mulla ovis olla kuitenkin ollut hieman myöhemmin kuin mitä testasin, koska pari päivää ovis plussasta oon kirjannu et heräsin tosi kovaan kipuun oikeessa munasarjassa. Mutta oli niin tai näin, niin aloitin maanantain pissimällä tikkuun ja nyt sain haamun jo normitestiin! Menkkojen pitäisi alkaa flon mukaan huomennna ja mitään siihen liittyviä tuntemuksia ei oo ollu. Oikeeta tissiä vihloo aina välillä ihan tositosi kovasti, mutta se kestää ehkä minuutin. Mut voi siis ottaa piinailijoista, liityn listalle takaisin, jos tuo haamu tuosta lakkaa vahvistumasta :)

Ja meillä mies myös jahkailija, voi vitsit.. Ollaan seurusteltu yläasteelta asti ja nyt vikan vuoden sisään ollaan menty naimisiin, ostettu omakotitalo ja jätetty ehkäisy, vaikka näistä on puhuttu jo varmaan 7 vuotta.

En muista kenelle piti vastata, mutta olitte keskustellu myös niistä vauvauteluista, kun oli ostettu taloa yms. Mä kuulin työkaverilta, että kun ostettiin talo ja mentiin naikkariin, niin töissä on alkanu tyyliin vedonlyönti siitä, milloin jään mammikselle:cautious:
 
Yhdyn minäkin keskusteluun valmiudesta. Itse olin valmis vauvaan varmaan vuoden seurustelun jälkeen, mutta mies ei. Hän niin paljon nuorempi kuin minä ja olikin täyttämässä vasta 20v kun aloimme seurustelemaan, joten ei ihmekään, kun hän ei ollut valmis vuoden jälkeen :D Hän myös sen verran vanhoillinen, että juurikin perusasiat oltava kunnossa, talous, työpaikka, koti ja tasapainoinen elämä muutenkin. Noh, minä lopetin vauvahaaveet, kun olin siinä uskossa, että en saa lapsia tehdä enää sektioiden takia ja mieskin sen tiesi, että lapsia ei voida saada. Joten kai hän sit ajatteli, että turha siitä haaveilla. Vuodet kuitenkin vieri eteenpäin ja pikkusen vaja 4v seurustelun jälkeen rupesimme kuitenkin puhumaan, että mitäs jos kuitenkin.. Jospa saisimme luvan raskauteen. Silti miehellä oli se periaate, että ensin kuitenkin vakityöpaikat saatava. Ja molemmat saimmekin siitä piakkoin vakipaikat syksyllä 2018. 2019 alkuvuonna lähdimme lupaa raskauteen kyselemään ja lupa saatiin 05/19 ja tässä ollaan, edelleen yrittämässä.
No mut suurin osa perusasioista kunnossa, työpaikka, koti (oma talo alkaa nousee kuukauden päästä) , talous ja tasapainoinen elämä. Minähän tässä vielä sitä kihlausta odotan, jota ei meinaa kuulua :D

Kuinka nopeasti teillä on muuten kihlaus ja häät tapahtunut? Minä olen ihan alusta asti toivonut nopeaa kihlautumista, mutta ei sitä näin kohta 6v jälkeen ole vieläkään tullut :p Mies aina sanonut, että hän menee tasan kerran kihloihin ja naimisiin, ni ei varmaan siksi hätäile. Mutta hän myös sanoi, että jos hän jonkun kanssa lapsen tekee, niin siinä hän myös pysyy, joten mis ihmeessä mun sormus on? :LOL: Hätäilenkö turhaan? :sneaky:
 
Lämmöistä kyselen, että nouseeko ne heti paljonkin teillä oviksen jälkeen? Muistan että itsellä n. 0,5 astetta (37.0) normaalia korkeammalla oviksen jälkeen, mutta en nyt muista enää milloin se on sinne noussut.
Nyt siis 36,8, joten on vähän siinä välissä ja tietysti panikoin, että olikohan ovulaatio sittenkään, vaikka kaikki oireet ja testikin sen väittää olleen.
Ovulaatiosta seuraavana päivänä noussut n. 0.4 astetta, loppukiertoa kohden nousee vielä n. 0,4 astetta. Laskee yhden kerran ennen menkkoja, saattaa nousta takas korkealle ja menkkojen alussa vähän aikaa vielä korkealla, ennen kuin laskee.
 
Me tosiaan alettiin seurustelemaan 15 kesäsinä, kihloihin 16-vuotiaina ja nyt sit kolmekymppisinä naimisiin - että ei ne nopeat kihlat nopeita häitä takaa. Muita kihloja ei olla välissä vaihdettu, koska teinikihlat oli meille ihan ne oikeat, toki nyt naimisiin mennessä tuli ehkä vähän sormuksia päivitettyä myös tuon kihlan osalta, mutta alkuperäinen sormus killuu mun kaulassa :love:
 
Tervetuloa uusille ja @masu90 onnea!

Täällä mä viikonloppuna selailin omia kirjauksia ja mietin, että voisko mulla ovis olla kuitenkin ollut hieman myöhemmin kuin mitä testasin, koska pari päivää ovis plussasta oon kirjannu et heräsin tosi kovaan kipuun oikeessa munasarjassa. Mutta oli niin tai näin, niin aloitin maanantain pissimällä tikkuun ja nyt sain haamun jo normitestiin! Menkkojen pitäisi alkaa flon mukaan huomennna ja mitään siihen liittyviä tuntemuksia ei oo ollu. Oikeeta tissiä vihloo aina välillä ihan tositosi kovasti, mutta se kestää ehkä minuutin. Mut voi siis ottaa piinailijoista, liityn listalle takaisin, jos tuo haamu tuosta lakkaa vahvistumasta

Ja meillä mies myös jahkailija, voi vitsit.. Ollaan seurusteltu yläasteelta asti ja nyt vikan vuoden sisään ollaan menty naimisiin, ostettu omakotitalo ja jätetty ehkäisy, vaikka näistä on puhuttu jo varmaan 7 vuotta.

En muista kenelle piti vastata, mutta olitte keskustellu myös niistä vauvauteluista, kun oli ostettu taloa yms. Mä kuulin työkaverilta, että kun ostettiin talo ja mentiin naikkariin, niin töissä on alkanu tyyliin vedonlyönti siitä, milloin jään mammikselle
Oi, toivotaan vahvistumista ❤

Töissä ja kaveripiirissäni myös vuosia veikkailtu meitä seuraaviksi. Ja itseasiassa minua on jo lukio/opiskeluajoista alkaen veikattu ensimmäiseksi, joka lapsia tekee. Eipä niitä niin vain tehdä. Joskus veikkailut ja utelut loukkaavat. Aiemminkin tuntui pahalta, mutta nyt yritysaikana pahemmalta. Ja kun kerron ongelmista, niin ohje voi olla välttää stressiä tai juoda greippimehua.. hmm.. Mutta onneksi tämä vihjailu ei ole jatkuvaa ja osaapahan itse ainakin toimia tahdikkaasti näissä asioissa, kun itse kokee haasteita :) Eikä olla tosiaan ainoita, joilla ongelmia on, olen saanut yllättävän paljon kavereilta ja tutuilta myös vertaistukea :)
 
Yhdyn minäkin keskusteluun valmiudesta. Itse olin valmis vauvaan varmaan vuoden seurustelun jälkeen, mutta mies ei. Hän niin paljon nuorempi kuin minä ja olikin täyttämässä vasta 20v kun aloimme seurustelemaan, joten ei ihmekään, kun hän ei ollut valmis vuoden jälkeen Hän myös sen verran vanhoillinen, että juurikin perusasiat oltava kunnossa, talous, työpaikka, koti ja tasapainoinen elämä muutenkin. Noh, minä lopetin vauvahaaveet, kun olin siinä uskossa, että en saa lapsia tehdä enää sektioiden takia ja mieskin sen tiesi, että lapsia ei voida saada. Joten kai hän sit ajatteli, että turha siitä haaveilla. Vuodet kuitenkin vieri eteenpäin ja pikkusen vaja 4v seurustelun jälkeen rupesimme kuitenkin puhumaan, että mitäs jos kuitenkin.. Jospa saisimme luvan raskauteen. Silti miehellä oli se periaate, että ensin kuitenkin vakityöpaikat saatava. Ja molemmat saimmekin siitä piakkoin vakipaikat syksyllä 2018. 2019 alkuvuonna lähdimme lupaa raskauteen kyselemään ja lupa saatiin 05/19 ja tässä ollaan, edelleen yrittämässä.
No mut suurin osa perusasioista kunnossa, työpaikka, koti (oma talo alkaa nousee kuukauden päästä) , talous ja tasapainoinen elämä. Minähän tässä vielä sitä kihlausta odotan, jota ei meinaa kuulua

Kuinka nopeasti teillä on muuten kihlaus ja häät tapahtunut? Minä olen ihan alusta asti toivonut nopeaa kihlautumista, mutta ei sitä näin kohta 6v jälkeen ole vieläkään tullut Mies aina sanonut, että hän menee tasan kerran kihloihin ja naimisiin, ni ei varmaan siksi hätäile. Mutta hän myös sanoi, että jos hän jonkun kanssa lapsen tekee, niin siinä hän myös pysyy, joten mis ihmeessä mun sormus on? Hätäilenkö turhaan?
Me ollaan oltu 7 v yhdessä ja ei ole sormuksia näkynyt. Mies kyllä kertonut, että hän haluaa sitten kosia. Odotellaan.. :D
 

Yhteistyössä