Toiveissa vauva 2021

Pahoittelut uuteen kiertoon joutuneille :( ❤ toivon, että tämä uusi kierto olisi teidän kiertonne. Tsemppiä myös kaikille piinalijoille, toivotaan lisää porukkaa tammikuisiin ❤

Piinapäiviä vietellään.. dpo7 meneillään ja tässä ovista tikutellessani luteaalivaihe ollut 10 vrk, joten kohtahan tässä tietää tämän yrityskierron tuloksen. Ei itketä tai ahdistu, mutta on silti sellainen vähän surullinen mieli koko ajan. Toivoisi niin kovin onnistumista. Joinan päivinä tuntuu, että "kaikki" muut ovat raskaana tai jo äitejä, vaikka ei näin tosiassa ole. Mutta kyllä yritysaikana alkanut vielä enemmän huomaamaan, vaikka aiemminkin olen nähnyt jatkuvasti ympärilläni raskaana olevia tai lastenvaunuja työntäviä ihmisiä. Vasta yksi kaveripariskunta sanoi, että he olivat jättäneet ehkäisyn pois ja ottaneet "tulee jos on tullakseen"-asenteen, heti eka kiertosta tärppäsi. Kokevat, että se rento suhtautuminen auttaa. Vaikea varmasti ymmärtää, mitä pitkään jatkunut yrittäminen tekee ihmiselle. Varmasti stressaamattomuus auttaakin, mutta ei poista lapsettomuuden syitä. Yritänkin suhtautua toiveikkaasti ja yllättävän hyvin onnistuu, vaikka yritysaika on pitkä.
 
@Titi-Love Kyllä siellä viiva näkyy! <3

Voisin siirtyä plussanneisiin oli sen verran vahva tuo testi jo ja jotenkin luottavaisempi olo, ainahan takaisin pääsee, paljon tärppionnea ja toivottavasti kaikilla tärppää nopeaa ja saataisiin kevätvauvat <3 Harmi kun tuo korona sekotti niin monen yritystä, pitkään yrittäneille sen plussan kyllä eniten haluaisi :( Seurailen kyllä keskustelua jatkossakin, olette kyllä mahtava tuki <3

Ei vaan toimi tuo valikko eli en saa väriä enkä hymiöitä vieläkään viesteihin..... :O
 
Tänään sitten sushia, salmiakkia, lakua, viiniä, kaikkee mitä mieli tekee, kaikille meille uuteen kiertoon joutuneille!
Oluet ostettu, kauhea kasa karkkia ja auraa vetelen suoraan paketista :p Vaikka pitäis pitää treenien kannalta ruokavalio kunnossa, ni nyt ei suoraan sanottuna kiinnosta ja yhden päivän voi vetää ihan plörinäks :ROFLMAO:
 
maris39
Mulla on kyllä niin outo olo. Oli menkat ja vuoto suhteellisen niukkaa. Nyt on 2 pvä ollut huono olo. Ruoka ei maistu. Tein jopa 2 raskaustestiä ja se oli negatiivisia. Mutta olo on ihan samanlaista kuin esikoista odottaessa. Voiko raudan puute tehdä tällaista . No seurailen vielä ja teen uuden testin myöhemmin.
 
Pahoittelut uusista kierroissa ☹
Itsellä tänään tosi kovia repäisykipuja molemmin puolin vatsaa. Tissit myös vähän arat sivuilta. Jotenkin kuitenkin usko plussaan kadonnut ja kevyttä tökkimistä kohdunseudulla ollut nyt illasta joka on tavallinen oire ollut nega kierroissa. Jotenkin sitä vertaa joka kiertoa siihen tammikuiseen joka oli ihmeen oireeton plussauksen saakka (dpo9) oltiin toki silloin reissussa yms että ehkä kaikkia vatsan nippailuja en vaan huomannut mutta silti jotenkin menee aina usko jos heti oviksen jälkeen alkaa oireita tuleen... Tässä kohtaa ois ihan super jees kuulla et alkuraskaudet ois tosi erilaisia ollut jengillä ☺
 
Pahoittelut uusista kierroissa
Itsellä tänään tosi kovia repäisykipuja molemmin puolin vatsaa. Tissit myös vähän arat sivuilta. Jotenkin kuitenkin usko plussaan kadonnut ja kevyttä tökkimistä kohdunseudulla ollut nyt illasta joka on tavallinen oire ollut nega kierroissa. Jotenkin sitä vertaa joka kiertoa siihen tammikuiseen joka oli ihmeen oireeton plussauksen saakka (dpo9) oltiin toki silloin reissussa yms että ehkä kaikkia vatsan nippailuja en vaan huomannut mutta silti jotenkin menee aina usko jos heti oviksen jälkeen alkaa oireita tuleen... Tässä kohtaa ois ihan super jees kuulla et alkuraskaudet ois tosi erilaisia ollut jengillä
Mulla ainakin kaikissa 5 raskaudessa ollut oireet jotenkin erilaisia ennen plussaa. Kaikissa kyllä muistaakseni siis jonkinlaista oiretta ollut, mut vaan esim. yhdessä raskaudessa on kipeytynyt tissit kunnolla, joten älä liikaa vertaa edellisiä plussia tähän hetkeen, oireet voi hyvinkin vaihdella
:giggle:Repäisykivut ja tissien arkuushan kuulostaa lupaavalta:love:
 
En enää tiedä kumpi menee hitaampaa ne "piinaviikot" vaiko aika kun alkaa odottamaan menkkoja. Menkat myöhässä (paljon), raskaustestit negatiivisiä. Mulla kierto yleensä ollut aika tarkka (parin pv sisään). Mieli on täysin maassa koska jotenkin olin jo kuvitellut toisen tammikuisen ja sitä ei nyt tuu. Vaikkakin järki sanonut takaraivolla kokoaika että ei niitä lapsia niin vaan tuu kaikille.En edes osaa sanoa että kumpi masentaa enemmän se että ei tuu tästä kierrosta vauvaa vaiko se että ei toista tammikuista.

Ugh! Olen avautunut ja hetken parempi mieli. En todellakaan enää osaa edes kuvitella miltä teistä ketä kauan yrittäneet tuntuu. Ensimmäinen kierto ja ei onnistunut niin mieli maassa.
 
Ärsyttää kun oma kroppa antaa toivoa herättäviä signaaleja. Harmittaa kuitata ne päässänsä vain harhaluuloksi ja vakuutella itselleen, että ei sitä raskaana olla...taaskaan. Miksi raskautuminen on alkanut tuntumaan jo täysin mahdottomalta? Tai jos sattuisikin alkamaan, niin sitten tulee varmaankin keskenmeno. Joka sekunti joku plussaa ja joku synnyttää, mutta mikään niistä sekunteista ei ole meidän. Tällasta epätoivoa taas tänään. Joko saa heittää toivon lopullisesti?
 
Tänään ollut vähän huono olo (onko muilla huonoo oloo oviksen aikaan?), tisseissä tuntunut ihan pieniä tuikkailuja, samoin alavatsalla. Flon mukaan pitäis tänään olla ollut ovis, mutta katon vielä huomisen ja sunnuntain olot et onko ollut jo tänään vai vasta tulossa ja ilmottelen sit veikatut dpo:t ja liityn piinailijoihin
Mulla on usein oviksen aikaan etova olo.

Voi VINDY ihan hurjasti zemppiä, Älä vaivu tyystin synkkyyteen, toivoa on niin kauan kun on yritystä <3. Raskaus voi yllättää koska vaan.
 
  • Tykkää
Reactions: 3milia ja Vindy
@Esba @Vindy ja muut epätoivoa kokevat, samassa veneessä ollaan ajatusten kanssa :( milloin onnistuu, onnistuuko koskaan. Välillä tuntuu, että miksi emme voi itse kuulua siihen valtaosaan ihmisistä, jotka onnistuvat esim. vuoden aikana, ilman hoitoja tai ylipäätänsä onnistuvat.. tsemppiä ❤

Toisaalta vaikka välillä on synkkiä ajatuksia, niin tänäänkin toivoa herännyt "erilaisesta" kierrosta. Mielikuva oli, että yleensä rinnat kipeytyy voimakkaasti jo tässä vaiheessa, mutta katoin just aiempia merkintöjä, niin vaihdellut aiemminkin. Nyt siis paljon kivuttomammat, niin alkaa heti kuvittelemaan kaikenlaista. Lähes kaikissa kierroissa on lopussa nenä tukossa, jotain allergiaako sitten.. päänsärkyä on ollut nyt muutaman päivän, muistelin että ei ole ennen ollut, mutta onhan sitä ollut. Piti selata kauas muuten, kun nyt kolmas kierto jo menossa, kun en kirjaa oireita ylös :D ehkä ens kierrossa pitää taas merkata, että ei ala kuvittelemaan jotain muuta.
 
@Vindy @Esba tsemppiä❤ Pitää vaan ajatella, että kyllä se on vielä teidänkin (ja kaikkien muiden myös) vuoro tulossa, toivottavasti mahdollisimman pian :love: Varmasti välillä mielen valtaa suru ja epätoivo, koska niin iso asia, mutta yrittää vaan toivoo ja luottaa❤

@minttuni voi että, toivottavasti nyt oikeesti olis tällä kertaa "erilaiset" oireet merkki siitä parhaasta mahdollisesta! Ootte jo niin kauan yrittänyt, että kaikki peukut teille pystyssä (y)❤

@Puolu kiva kuulla, et samaa ollut sulla ovisoireena! :)
 
Samoja ajatuksia,se suututtaa kun tuntuu että kaikki muut plussaavat niin helposti. Vaikka itse aina plussannut alle vuoden sisään yrityksen aloittamisesta,raskaaksi tulon odottaminen on saanut kovat surut aikaan. Aina on joku tuttu tai läheinen alkanut odottaa silloin kun itse kokenut kerta toisensa perään epäonnistumista. Itse syytökset on kovat ja itseään kohtaan tuntee surua,vihaa ja ahdistusta kun asialle ei loppujen lopuksi voi juuri mitään..
Se siitä tekeekin vielä pahempaa,kun on valmistautunut raskauden alkuun kaikin keinoin ja kun raskaus ei kuitenka ala ni paha mieli on kova..
Itsellä aika luovuttanut olo kierron suhteen. Ei mitään oloja. Ja siltikin sitä yrittää lohduttautua ettei mulla oikeastaan missään raskaudessa ollut mitään oloja ennen plussaa ja senkin jälkeen vasta viikolla 5/6 alkoi raskausoireet.
 
VAUVA 2021 ❤

Jos haluat listalle, ilmoitathan tietosi punaisella!

★★★★★★★★★★★★★★★★★

16.5.2020


Nimi yritys aloitettu monesko lapsi


Persikka123, ya 5/17, 1.lapsi
Hipposka, ya 8/18, 1. lapsi
Malia, ya 8/18, 1. lapsi
Mohan, ya 9/18, 1. lapsi
Hope91, ya 10/18, 1.lapsi
Keisarinna85, ya 10/18, 4.lapsi
Futurmama, ya 1/19, 1. lapsi
Jjenn, ya 1/19, 1.lapsi
Vindy, ya 1/19, 2. lapsi
Minttuni, ya 2/19, 1.lapsi
Pampula3, ya 4/19, 3.lapsi
Kasikuus, ya 05/19, 4.lapsi (miehen 1.lapsi)
Kirjoh89, ya 6/19, 1.lapsi
Alinna86, ya 6/19, 3.lapsi (miehen 1.lapsi)
lulube, ya 6/19 , 1.lapsi
+ Helmiii, ya 7/19, 1.lapsi
Eliana, ya 7/19, 1.lapsi.
Ilona Eloisa, ya 7/19, 1.lapsi
Eeva650, ya 7/19, 2. lapsi (miehen 1.lapsi)
Millimetrii, ya 8/19, 1. lapsi
Mirella92, ya 8/19, 1.lapsi
Töppönen_, ya 9/19, 4.lapsi
Masu90, ya 9/19, 3.lapsi
Shibali, ya 9/19, 1. lapsi
Mimmi92, ya 10/19, 4.lapsi
Mariija_, ya 10/19, 1.lapsi
Enerisa3, ya 10/19, 1. lapsi
Ananas90, ya 10/19, 4. lapsi
Napsunen, ya 10/19, 2.lapsi
Piipaa93, ya 11/19, 1.lapsi
Zennuli, ya 11/19, 2.lapsi
Matilda!, ya 12/19, 2. lapsi
+ Masunen, ya 12/19, 1. lapsi
Jusperi, 12/19, 1.lapsi
+ Lilmi89, 12/19, 2.lapsi
Kurkumainen ya 1/20, 1.lapsi
Sinisilmät, ya 01/20, 1.lapsi
Bellaella22050909 ya 2/20, 2.lapsi
+ Vesinokkaeläin, ya 2/20, 2.lapsi
+ Loree, ya 2/20, 1.lapsi
+ Riama, ya 2/20, 2.lapsi
Lilje ya 2/20, 2. lapsi
Brunet82, ya 2/20, 4.lapsi
Päärynä5, 3/20, 4.lapsi
Mysteerio, 3/20, 2.lapsi
Wanti, ya 3/20, 7.lapsi
+ Uudarimama, ya 3/20, 2. lapsi
Mans115, ya 3/20, 2.lapsi
+ Elviira86, ya 3/20, 2.lapsi
Rimaleli ya 3/20, 2. lapsi
+ Bebe2021, ya 4/20 , 3.lapsi
Puolu, ya 4/20, 3. lapsi
Lillanna, ya 4/20, 3.lapsi
+ Santso, ya 4/20, 2. lapsi
Esba, ya 4/20, 2.lapsi
3milia, ya 4/20, 1.lapsi
Pioni89, ya 4/20, 1.lapsi
Tiukuliina89, ya 4/20, 6.lapsi
Hopeanuoli, ya 4/20, 1.lapsi
Toiveikas89, ya 5/20, 2.lapsi
Äitimamino, ya 5/20, 4.lapsi
Hannaah, ya 5/20, 3.lapsi
Tiukuna, ya 6-7/20, 1.lapsi
kolava / ya 7/20 / 2. lapsi (miehen 4.lapsi)
innap, ya 7/20, 2.lapsi
Rubikinkuutio, ya 8/20, 3.lapsi
nobelius, ya 8/20, 3.lapsi (miehen 4.lapsi)

★★★★★★★★★★★★★★★★★★


Nimi Kiertopäivä


Matilda!.......................kp 59/?
Lilje........................kp 40/37-40
Mandariinilohko..... kp 38/30-38
Mariija_.......................kp 37/32-43
Rimaleli.......................kp 35/30
Hope91.......................kp 35/28-33
Toiveikas89....................kp 33/29
Masu90.......................kp 33/27-42
Äitimamino................kp 29/28
Vindy...................kp 28/29-33
Titi-Love....................kp 27/28-30
Puolu.......................kp 26/30-32
Persikka123.....................kp 26/32-35
Napsunen.....................kp 26/35-45
Wanti......................kp 25/34-48
Tiukuliina89....................kp 25/32
lulube..............................kp 25/29
Hipposka......................kp 24/29-32
minttuni...........................kp 23/26
Päärynä5.......................kp 23/28
Brunet82....................kp 23/26-28
Futurmama.....................kp 23/29-34
Jjenn...............................kp 23/29-33
Ananas90.....................kp 22/25-26
Ilona Eloisa....................kp 20/28
Shibali................................kp 18/24-30
Kirjoh89.....................kp 18/28
Zennuli.....................kp 18/?
Jusperi......................kp 18/30-33
Mirella92....................kp 17/28
Millimetrii...................kp 17/27-29
Piipaa93....................kp 15/26-28
3milia.....................kp 14/26-28
Hopeanuoli................kp 12/22-24
Keisarinna85..............kp 12/24-27
Minouche...................... kp 11/23
Mimmi92..................kp 11/26-30
Eliana...............................kp 10/31-38
Enerisa3.....................kp 10/28-32
Eeva650.........................kp 9/28-42
Mysteerio...................kp 8/30
Pampula3.......................kp 5/22-26
Haaveilija93....................kp 5/?
Sinisilmät.........................kp 4/28-29
Hannaah................................kp 3/?
Töppönen_.........................kp 2/26
Alinna86.........................kp 2/28
Kasikuus........................kp 1/27-28

★★★★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat:


Mandariinilohko.......dpo 17
Äitimamino......................dpo 15
pioni89.........................dpo 13
Titi-Love......................dpo 11
Vindy.............................. dpo 11
Päärynä5...................dpo 10
minttuni.......................dpo 8
Zennuli........................dpo 7
Brunet82...................dpo 7
Ananas90...................dpo 6
Futurmama...................dpo 5
KirJoh89........................dpo 5
Jusperi.............................dpo 4
Jjenn...............................dpo 3
Mirella92........................dpo 2
Hopeanuoli...................dpo 2
Keisarinna85.................dpo 2-3
mimmi92........................dpo -1

★★★★★★★★★★★★★★★★★★
 
Viimeksi muokattu:
Huomenta!
Täällä eletään jännän äärellä kun lämmöt alkaneet nousta. Flo muutti mun oviksen lämpöjen perusteella kp9 eli tuon sovelluksen mukaan mulla pitäisi olla nyt dpo3 mutta niitten toissapäiväisten kipujen mukaan luulen että olisi dpo2. Voiko merkata dpo2-3?
Mulla on alkanut usko nousta että nuo mun apukeinot alkaa vaikuttaa ja toivottavasti niistä on myös hyötyäkin.
Tosin flo ennustaa mulle nyt vaan 20 päivästä kiertoa mutta en kyllä tuohon jaksa uskoa kun ei ole ennenkään ollut noin lyhyttä ja mulla piti olla ovis vasta ensi tiistaina. Aion kyllä yrittää ahkerasti talletella myös noihin aikoihin ja onneksi nyt tämän uuden arvion perusteella on tallettelut osuneet aivan nappiin.
Jos nuo lämmöt vielä jatkaa nousuaan niin tässähän joutuu ihan kunnolla alkaa piinailemaan!
Plussatuulia kaikille ja älkää luopuko toivosta. Vielä tulee meidän kaikkien aika!
 
Mulla siis 2 testiä mukana. Mä oon ihmeen innoissani ollu nuosta haamuviivoista, vaikka lupasin itselle ettei saa innostua näin aikaisilla dpolla, olihan mulla se kemiallinen viime kuussa ja muutenkin km ollut. Viime en innostunut niin paljoa, koska oli se tunne, mut nyt vihdoin mulla on se tunne, että ehkä tää on se kierto. Toivottavasti täältä ei nyt putoa korkeelta.
En ehkä ees uskalla testata, elän hetken siinä kuvitelmassa että olisin raskaana, ku on aika hyvä fiilis. Äääh ei sais liikaa innostua :D
 

Yhteistyössä