Toiveissa vauva 2021

Mulla tuli jo vähän paniikki tuosta viestistä että rfsu antaisi valheellisia viivoja, joten tein samasta paketista toisenkin testin. Kai näissä molemmissa jotain haaleaa on. Pitää nyt toivoa että viivat vahvenee ja 31. Päivä menkat pysyy poissa.

Vatsassa on todella kuukautiskipumaisia tuntemuksia, mutta silti eri tavalla sattuu kun menkkojen aikaan. Myös vihlontaa kohdun seudulla on. Pahaa oloa oli ennen ensimmäisen testin tekoa, samoin kuin närästystä. Olo on kuitenkin koko kierron ollut sellainen ettei tästä olisi voinut tärpätä. Saa nyt sitten nähdä
mun mielestä ihan selkeä plussa. Ei nämäkään mitenkään turhaan haamuile (tai ainakaan mulla ole haamuillut koskaan), viivan paikat kyllä erottaa viivanpaikoiksi :)
 
Minäkin tunnen ovulaation yleensä vain vasemmalla! Mikähän juttu se on että suurimmalla osalla tuntuu näin olevan? Voisiko johtua että vatsan tuntohermot on herkistyneet paksu/peräsuolen sijainnin vuoksi enemmän tuolla vasemmalla? Siellä kun tuntoaistilla on enemmän merkitystä.
 
Mulla tuli jo vähän paniikki tuosta viestistä että rfsu antaisi valheellisia viivoja, joten tein samasta paketista toisenkin testin. Kai näissä molemmissa jotain haaleaa on. Pitää nyt toivoa että viivat vahvenee ja 31. Päivä menkat pysyy poissa.

Vatsassa on todella kuukautiskipumaisia tuntemuksia, mutta silti eri tavalla sattuu kun menkkojen aikaan. Myös vihlontaa kohdun seudulla on. Pahaa oloa oli ennen ensimmäisen testin tekoa, samoin kuin närästystä. Olo on kuitenkin koko kierron ollut sellainen ettei tästä olisi voinut tärpätä. Saa nyt sitten nähdä
Aivan selvästi minäkin näen viivat!
 
  • Tykkää
Reactions: Sannaap123

Selkeät viivat :) varovaiset onnittelut (y) :love:
Lisäys vielä, että minulla ei tuo rfsu testi oo ikinä antanut turhia viivoja.
 
Mulla tuli jo vähän paniikki tuosta viestistä että rfsu antaisi valheellisia viivoja, joten tein samasta paketista toisenkin testin. Kai näissä molemmissa jotain haaleaa on. Pitää nyt toivoa että viivat vahvenee ja 31. Päivä menkat pysyy poissa.

Vatsassa on todella kuukautiskipumaisia tuntemuksia, mutta silti eri tavalla sattuu kun menkkojen aikaan. Myös vihlontaa kohdun seudulla on. Pahaa oloa oli ennen ensimmäisen testin tekoa, samoin kuin närästystä. Olo on kuitenkin koko kierron ollut sellainen ettei tästä olisi voinut tärpätä. Saa nyt sitten nähdä
Mulla oli samanlaiset kaksi viikkoa sitten ja tänään on jo tasavahvat. Omalla rfsu-testien kokemuksella sanoisin että plussa on! ❤
 
Onko hei kellään ollut yhdynnän jälkeen veren vuotoa menkkojen jälkeen? Täällä siis eilen loppunut menkat, ja tänään seksin jälkeen tulikin kirkasta verta. Aattelin eka et spermoja valuu mut olikin verta varmaan menkoista johtuvaa siis, hämmentävää vaan että ihan kirkasta uutta verta eikä mikään ruskeaa tai tummaa... vai saako tässä jo pelätä jotain tulehduksia?
 
Minulla on kyllä tullut kirkastakin verta seksin jälkeen heti menkkoja edeltävänä päivänä. Nyt tässä kierrossa oli sen sijaan tuhruttelua usemapana päivä vielä menkkojen jälkeen seksin jälkeen vähän enemmän tuli. Vuotoja ei ole kaikissa kierroissa, mutta ajattelisin olevan normalia jos menee kuitenkin parissa päivässä ohi ja kipuja ei ole. Toivottavasti ei ole sinulla kyse mistään tulehduksesta. Onko muilla vastaavia kokemuksia?
 
No nyt meni pasmat sekasin...
Nyt kp 22/30 ja testit näyttää tämmöstä ja ovulaatio testi oli vahvin vasta maanantaina.. Ite en usko yhtään siihen et kyse olis raskaudesta vaan luulen että nää näyttää nyt vaan viivanpaikkaa:cautious:

Yksi on eilinen apteekkarin testi ja 2 muuta kuvaa tämän illan raskauskeijun onesteppi..
Mitään kummosempia oireita ei oo ku et maanantaina oli vähä tuntemuksia alamahalla ja tiistai aamuna maha ihan sekasin jonka oletin johtuvan oviksesta ja tänään närästäny illan.. Ja siis testit kuvattu testiajan jälkeen.

  • Tykkää
Reactions: Aniaj
Minäkin tunnen ovulaation yleensä vain vasemmalla! Mikähän juttu se on että suurimmalla osalla tuntuu näin olevan? Voisiko johtua että vatsan tuntohermot on herkistyneet paksu/peräsuolen sijainnin vuoksi enemmän tuolla vasemmalla? Siellä kun tuntoaistilla on enemmän merkitystä.
Tässä voisi olla perää. Itsekkin tunnen oviksen vasemmalla puolella, kivut on aika kovat ja krampit tuntuu peräsuolta myöden. o_O
 
No nyt meni pasmat sekasin...
Nyt kp 22/30 ja testit näyttää tämmöstä ja ovulaatio testi oli vahvin vasta maanantaina.. Ite en usko yhtään siihen et kyse olis raskaudesta vaan luulen että nää näyttää nyt vaan viivanpaikkaa:cautious:

Yksi on eilinen apteekkarin testi ja 2 muuta kuvaa tämän illan raskauskeijun onesteppi..
Mitään kummosempia oireita ei oo ku et maanantaina oli vähä tuntemuksia alamahalla ja tiistai aamuna maha ihan sekasin jonka oletin johtuvan oviksesta ja tänään närästäny illan.. Ja siis testit kuvattu testiajan jälkeen.

Mä en kyllä onestepeissä nää mitään. Apteekin testissä näkyy, mutta eikö joku juuri sanonut, että tuo testi oli antanut selvän viivanpaikan.:(
Toivottavasti viivat lähtee vahvistumaan!
 
Mulla tuli jo vähän paniikki tuosta viestistä että rfsu antaisi valheellisia viivoja, joten tein samasta paketista toisenkin testin. Kai näissä molemmissa jotain haaleaa on. Pitää nyt toivoa että viivat vahvenee ja 31. Päivä menkat pysyy poissa.

Vatsassa on todella kuukautiskipumaisia tuntemuksia, mutta silti eri tavalla sattuu kun menkkojen aikaan. Myös vihlontaa kohdun seudulla on. Pahaa oloa oli ennen ensimmäisen testin tekoa, samoin kuin närästystä. Olo on kuitenkin koko kierron ollut sellainen ettei tästä olisi voinut tärpätä. Saa nyt sitten nähdä :)
Varovaiset onnittelut jo!❤ Kyllä siellä viivat näkyy.❤
 
  • Tykkää
Reactions: Sannaap123
Heips,
En osaa oikein sanoa kummalta puolelta ovuloin.... mua sattuu aina jotenkin vuorotellen kummallekin puolelle.... nyt on ollu kyllä poikkeuksellisen voimakkaita viiltelyjä dpo 6jälkeen.....nyt dpo 12 ja olen kyllä siis todella hämmästynyt tästä vessassa juoksusta ja tuosta kirkkaasta vuodosta mitä valahtaa housuihin vähän väliä. Ei ole ollenkaan normia mulle. Ja ihan ku ois hiivatulehdus tulossa....en mä tiiä :oops:
 
  • Tykkää
Reactions: pandanen
@petronella09 tunnistan tuon tunteen, se on niin surullista, kun huomaa menkkoja edeltävät oireet ja tavallaan tietää kierron päättyvän. Tsemppiä sinne. Ainahan toivoa kuitenkin on :)

@Piipuni pahoittelut negasta :/ toivottavasti kierto ei veny kovin pitkäksi. Onko sinulla menkoista kertovia oireita yleensä pitkään ennen vuotoa? Minulla vaihtelee paljon. Kesällä muistan menkkojen alkaneen kerran ihan puskista. Kuvittelin jopa olevani raskaana, kun kierto oli pitkällä ja mitään menkkoihin viittaavaa ei ollut. No sitten ne kuitenkin alkoi ja toisaalta oli mukavaa, kun ei tarvinnut kärsiä pms-oireista.

@Brunet82 jännittävää, voisi viitata alkaneeseen raskauteen! Pidetään peukkuja :)

Voisin päivitellä listaa tälle päivälle.
 
V A U V A 2021

Jos haluat listalle, ilmoitathan tietosi punaisella!

★★★★★★★★★★★★★★★★★

29.10.2020 - Torstai

Nimiyritys aloitettumonesko lapsi

Persikka123, ya 5/17, 1.lapsi
Myytta, ya 12/17, 2.lapsi
Haaveilija-31, ya 5/18, 4.lapsi
Hipposka, ya 8/18, 1. lapsi
Malia, ya 8/18, 1. lapsi
+ Kikkakolmas, ya 8/18, 3.lapsi (miehen 1.lapsi)
+ Mohan, ya 9/18, 1. lapsi
+ Amadecasa, ya 9/18, 2. lapsi
Sabs, ya 9/18, 1.lapsi
+ Hope91, ya 10/18, 1.lapsi
Keisarinna85, ya 10/18, 4.lapsi
Futurmama, ya 1/19, 1. lapsi
+ Jjenn, ya 1/19, 1.lapsi
Minttuni, ya 2/19, 1.lapsi
Hennuliini86, ya 5/19, 6. lapsi (miehen 1. lapsi)
Titi-Love, ya 5/19, 2. lapsi
+ Kasikuus, ya 5/19, 4.lapsi (miehen 1.lapsi)
Kirjoh89, ya 6/19, 1.lapsi
+ Alinna86, ya 6/19, 3.lapsi (miehen 1.lapsi)
lulube, ya 6/19 , 1.lapsi
+ Helmiii, ya 7/19, 1.lapsi
+ Eliana, ya 7/19, 1.lapsi.
Ilona Eloisa, ya 7/19, 1.lapsi
Eeva650, ya 7/19, 2. lapsi (miehen 1.lapsi)
Taikinatonttu, ya 7/19, 1.lapsi
Millimetrii, ya 8/19, 1. lapsi
+ Mirella92, ya 8/19, 1.lapsi
Minouche, ya 8/19, 1.lapsi
Töppönen_, ya 9/19, 4.lapsi
Masu90, ya 9/19, 3.lapsi
+ Shibali, ya 9/19, 1. lapsi
illusia_, ya 9/19, 1.lapsi
Deneb, ya 10/19, 1.lapsi
+ Mimmi92, ya 10/19, 4.lapsi
Enerisa3, ya 10/19, 1. lapsi
+Ananas90, ya 10/19, 4. lapsi
+ Napsunen, ya 10/19, 2.lapsi
Zennuli, ya 11/19, 2.lapsi
Krippis, ya 11/19, 1.lapsi
+ Matilda!, ya 12/19, 2. lapsi
+ Masunen, ya 12/19, 1. lapsi
+ Jusperi, 12/19, 1.lapsi
+ Lilmi89, 12/19, 2.lapsi
Hamsteri20, ya 12/19, 1. lapsi
Kurkumainen ya 1/20, 1.lapsi
Sinisilmät, ya 1/20, 1.lapsi
+ mandariinilohko, ya 1/20, 2.lapsi
Bellaella22050909 ya 2/20, 2.lapsi
+ Vesinokkaeläin, ya 2/20, 2.lapsi
+ Riama, ya 2/20, 2.lapsi
+ Lilje ya 2/20, 2. lapsi
Brunet82, ya 2/20, 4.lapsi
+ Päärynä5, 3/20, 4.lapsi
Mysteerio, 3/20, 2.lapsi
+ Wanti, ya 3/20, 7.lapsi
+ Uudarimama, ya 3/20, 2. lapsi
Mans115, ya 3/20, 2.lapsi
+ Elviira86, ya 3/20, 2.lapsi
Rimaleli ya 3/20, 2. lapsi
Mamtobe ya 3/20, 1. lapsi
+Mäyh, ya 3/20, 1.lapsi
+Chai89, ya 3/20, 2.lapsi
+ Luumumuumi, ya 3/20, 1. lapsi
+ Bebe2021, ya 4/20 , 3.lapsi
+ Puolu, ya 4/20, 3. lapsi
Iinanen, ya 4/20, 2.lapsi
+ Lillanna, ya 4/20, 3.lapsi
+ Santso, ya 4/20, 2. lapsi
Esba, ya 4/20, 2.lapsi
+ 3milia, ya 4/20, 1.lapsi
+ Pioni89, ya 4/20, 1.lapsi
+ Tiukuliina89, ya 4/20, 6.lapsi
+ Nokare, ya 4/20, 1.lapsi
Wbä, ya 4/20, 3.lapsi
Goodway, ya 4/20, 1.lapsi (miehen 3.lapsi)
Paatuska, ya 4/20, 1.lapsi
Äitimamino, ya 5/20, 4.lapsi
+ Hannaah, ya 5/20, 3.lapsi
lovecoco, ya 5/20, 1.lapsi
+ Sofia90, ya 5/20, 2.lapsi
Vohvelitohveli, ya 5/20, 1.lapsi
+ Melissa86, ya 5/20, 2.lapsi
-Lounatuuli-, ya 5/20, 1.lapsi
Iinesankka82 ya 5/20, 2.lapsi
Mansikka3, ya 5/20, 3.lapsi
+ Rougemoux ya 5/20 2.lapsi
+ helmikorvakoru, ya 6/20, 1. lapsi
+ pikkumyyläine, ya 6/20, 1.lapsi
+ Pumpuli1, ya 6/20, 1.lapsi
Syyskuu-08, ya 6/20, 3. lapsi
Aniaj, ya 6/20, 3.lapsi
+Tiukuna, ya 6/20, 1. lapsi
kakkulapio, ya 6/20, 1.lapsi
Haavekuvia, ya 6/20, 2. lapsi
Toive23, ya 6/20
innap, ya 7/20, 2.lapsi
+ Heemilia, ya 7/20, 4.lapsi
AnnMariii, ya 7/20, 2.lapsi
Nipsuneiti83, ya 7/20, 3.lapsi
Pandanen, ya 7/20, 2.lapsi
+ Hermitcrab, ya 7/20, 1.lapsi
+ Kansallisrotta, ya 7/20, 1. lapsi
+ Rubikinkuutio, ya 8/20, 3.lapsi
nobelius, ya 8/20, 3.lapsi (miehen 4.lapsi)
kaaliperhonen, ya 8/20, 4.lapsi (miehen 2.lapsi)
SS, ya 8/20, 4. lapsi (miehen 1. lapsi)
Bb-8, ya 8/20, 3.lapsi
Huumis, ya 8/20, 2. lapsi
+ Hisulius/ ya 8/20 / 2.lapsi
Soffia29 ya 8/20, 1. lapsi
5xäiti, ya 08/20, 6. lapsi
Opiskelijamimmi, ya 9/20, 1. lapsi
SannuB, ya 9/20, 2. lapsi
+Tuttelituu, ya 9/20, 3. lapsi
Meemuli, ya 9/20, 1.lapsi
Lillium, 9/20, 3. lapsi
+ Elviira32 ya 9/20, 3. Lapsi
Nuorena äidiksi, ya 10/20, 1.lapsi
Henkkuliini, ya 10/20, 2.lapsi
Lilaaa, ya 10/20, 2.lapsi
Chili,ya 10/20, 3.lapsi
Loree, ya 10/20, 1.lapsi
Talvilintu, ya 10/20, 2. lapsi

★★★★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi Kiertopäivä

Enerisa3..........................kp 33/29-32
Mysteerio.......................kp 32/30
Persikka123..................kp 28/32
Nuorena äidiksi.........kp 28/27
Eeva650..........................kp 27/28-42
Sinisilmät.........................kp 27/29
Brunet82.......................kp 26/28
Nobelius...........................kp 26/27
5xäiti...................................kp 24/?
Lillium................................kp 24/29-31
Meemuli............................kp 23/30
Vihreähuone.................... kp 22/25
Loree......................................kp 19/31-32
Kirjoh89..................................... Kp 18/28
Pandanen..........................kp 17/29-31
Chili..............................kp 17/28-29
Wbä.............................kp 16/26-28
Titi-Love.........................kp 16/28-30
Mansikka3......................kp 14/28
Aniaj.............................kp 14/28
Minttuni...........................kp 12/25
Huumis........................kp 10/28-30
Deneb............................kp 9/28-32
Hamsteri20..................kp 8/27
Soffia29..........................kp 8/28-30
Nipsuneiti83.................kp 4/29
Paatuska........................kp 2/27
Toive23...........................kp 2/28
Talvilintu........................kp 1/24-29

★★★★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat:

Nobelius....................................dpo 12
Brunet82...................................dpo 12
Eeva650.....................................dpo 9
Lillium.........................................dpo 7
Kirjoh89...................................dpo 4
5xÄiti...........................................dpo 4
Wbä.............................................dpo 3
Meemuli....................................dpo 3
Chili_.........................................dpo 2
 
Viimeksi muokattu:
Ei ollut ovistesti vielä lähelläkään plussaa. Diginkin uhrasin kaiken varalta. Mutta on testiviiva tummentunut kuitenkin selkeästi, eilen ei näkynyt melkein ollenkaan. Huomenna heti aamulla ultra ja jos kaikki ok, niin inseminaatio tehdään aamupäivästä. Jos follikkeli on kasvanut tavanomaista tahtia, niin kyllä huomenna olisi jo 20mm. Ja ovisplussaa olen saanut jo vähän pienemmistäkin. Tietenkään en tiedä, voiko noissa tulla mittavirheitä tai kuinka paljon normaalistikin voi olla vaihtelua. Mutta siis suurinpiirtein vaikuttaisi nyt tämä kierto vastaavaan tavanomaisia omia ultrattuja kiertoja. Onko täällä ketään, kelle se pregnyl olisi laitettu? Ainakin entisissä palstalaisissa on, mut jos joku sattuisi huomaamaan kysymykseni :D Sen verran tiedän, että se huomenna laitetaan, jos ei ovistestiin ole tullut plussaa. Voiko sitä laittaa, jos plussa olisikin tullut, elikkä voiko siitä olla jotain ylimääräistä hyötyä? Yhtäkkiä näin päivä ennen mahdollista inssiä havahtuu, että kaikki mahdollisest keinot käytöön tähän viimeiseen inssiin :D
 
Ei ollut ovistesti vielä lähelläkään plussaa. Diginkin uhrasin kaiken varalta. Mutta on testiviiva tummentunut kuitenkin selkeästi, eilen ei näkynyt melkein ollenkaan. Huomenna heti aamulla ultra ja jos kaikki ok, niin inseminaatio tehdään aamupäivästä. Jos follikkeli on kasvanut tavanomaista tahtia, niin kyllä huomenna olisi jo 20mm. Ja ovisplussaa olen saanut jo vähän pienemmistäkin. Tietenkään en tiedä, voiko noissa tulla mittavirheitä tai kuinka paljon normaalistikin voi olla vaihtelua. Mutta siis suurinpiirtein vaikuttaisi nyt tämä kierto vastaavaan tavanomaisia omia ultrattuja kiertoja. Onko täällä ketään, kelle se pregnyl olisi laitettu? Ainakin entisissä palstalaisissa on, mut jos joku sattuisi huomaamaan kysymykseni Sen verran tiedän, että se huomenna laitetaan, jos ei ovistestiin ole tullut plussaa. Voiko sitä laittaa, jos plussa olisikin tullut, elikkä voiko siitä olla jotain ylimääräistä hyötyä? Yhtäkkiä näin päivä ennen mahdollista inssiä havahtuu, että kaikki mahdollisest keinot käytöön tähän viimeiseen inssiin
Mä oon käyttänyt sitä pregnyliö. Jos tarkotus olis tehdä inssi huomenna nii testaisin vielä tosiaan kyl sitä ovista. Pregnylin kanssahan inssin voi tehdä jos se follikkeli on jo kypsä eli vähintään 18mm. En usko et pregnyliä irroituspistoksena käytettäisiin jos plussa jo tullut. Tai siis ei ainakaan meidän klinikalla ollut näin.
 
  • Tykkää
Reactions: minttuni
Ei ollut ovistesti vielä lähelläkään plussaa. Diginkin uhrasin kaiken varalta. Mutta on testiviiva tummentunut kuitenkin selkeästi, eilen ei näkynyt melkein ollenkaan. Huomenna heti aamulla ultra ja jos kaikki ok, niin inseminaatio tehdään aamupäivästä. Jos follikkeli on kasvanut tavanomaista tahtia, niin kyllä huomenna olisi jo 20mm. Ja ovisplussaa olen saanut jo vähän pienemmistäkin. Tietenkään en tiedä, voiko noissa tulla mittavirheitä tai kuinka paljon normaalistikin voi olla vaihtelua. Mutta siis suurinpiirtein vaikuttaisi nyt tämä kierto vastaavaan tavanomaisia omia ultrattuja kiertoja. Onko täällä ketään, kelle se pregnyl olisi laitettu? Ainakin entisissä palstalaisissa on, mut jos joku sattuisi huomaamaan kysymykseni Sen verran tiedän, että se huomenna laitetaan, jos ei ovistestiin ole tullut plussaa. Voiko sitä laittaa, jos plussa olisikin tullut, elikkä voiko siitä olla jotain ylimääräistä hyötyä? Yhtäkkiä näin päivä ennen mahdollista inssiä havahtuu, että kaikki mahdollisest keinot käytöön tähän viimeiseen inssiin
Jos ultrataan ja todetaan oviksen tapahtuneen, niin Pregnyliä ei pistetä, mutta ei siitä tosiaan haittaa ole vaikka sen pistäisikin. Silloin kun itse seurailin ovista kotona ja follit olivat sen kokoisia, että ovis olisi oppikirjan mukaan lähipäivinä tulossa, niin gyne sanoi, että voin pistää pregnylin varmistukseksi vaikka saisinkin ovisplussan, koska se plussahan ei automaattisesti tarkoita, että ovis varmuudella tapahtuu. Mutta siis jos ovis varmistetaan ultralla, niin ei sitä Pregnyliä sitten turhaan tarvi pistää. :)
 
Mulla on täs kierrossa jännästi ovis taas myöhemminkin. Viime kierrossa oli kp15, nyt menossa jo kp 16 eikä varmaan tänäänkään oo tulossa. Limailu piti parin päivän tauon tuossa ja nyt vasta uudelleen alkoi. Nyt on jo 1,5 viikkoa eloiska limailuista, olin varma et kp 15 tulis taas ku oli nii kovia oireita jo alkuviikosta :D
Noo, tänää vielä talletukset menee, nii sit saa riittää tältä kiertoa. Mulla oli sellanen kaava et su, ke ja pe ois talletukset tällä viikkoa, mut tiistaina olin varma et ovis tulee ihan just(oli kipuja, mut ei tärinäkipua) nii otettiin varas lähtö :D no eilen sit lepäiltiin ja tänää sit pitäs varmaan varmistella. Toki jos ovulaatio tuleeki jo tänää. Saas nähä. Hirveen kosteat olot vaa. Yhtäkkiä ilmestyi. Ovistikut loppui vähä kesken kiertoa taas :D
 
@petronella09 tunnistan tuon tunteen, se on niin surullista, kun huomaa menkkoja edeltävät oireet ja tavallaan tietää kierron päättyvän. Tsemppiä sinne. Ainahan toivoa kuitenkin on

@Piipuni pahoittelut negasta :/ toivottavasti kierto ei veny kovin pitkäksi. Onko sinulla menkoista kertovia oireita yleensä pitkään ennen vuotoa? Minulla vaihtelee paljon. Kesällä muistan menkkojen alkaneen kerran ihan puskista. Kuvittelin jopa olevani raskaana, kun kierto oli pitkällä ja mitään menkkoihin viittaavaa ei ollut. No sitten ne kuitenkin alkoi ja toisaalta oli mukavaa, kun ei tarvinnut kärsiä pms-oireista.

@Brunet82 jännittävää, voisi viitata alkaneeseen raskauteen! Pidetään peukkuja

Voisin päivitellä listaa tälle päivälle.
Kiitos @minttuni ❤

Lämpöjä en ole aiemmin seuraillut näin tarkasti, mutta olen kuullut että niiden lasku on merkki menkoista. Toki toivoa on niin kauan, kun menkat ei ala, mutta nyt vaan odottaa niiden alkua että pääsis uuteen kiertoon. Tämä on muistaakseni yk7, ahdistaa,ärsyttää, surettaa, olen niin vihainen, kun kroppa ei toimi kunnolla. Ja toki 7kk on lyhyy aika, mutta kun aika kuluu ja ikää tulee kokoajan lisää. En edes tiedä jaksanko enää yrittää : (
 
En tiedä muista, mutta minulla aamulämpöjen mittaus toimi ainoastaan ovulaation spottaamiseen. Tulin tästä kierrosta raskaaksi, mutta lämmöt heittelivät ihan miten sattuu ja olin ihan suotta allapäin monta päivää sen takia. Jos joskus vielä kiertoja mittailen, niin ainoastaan ovulaation aikaan.(y)

Kaikki on siis mahdollista. :)

Tässä vielä plussakiertoni lämmöt:
 
Yhteistyössä