Parisen kuukautta sitten luin itsekin läpi tämän koko ketjun, kun jäimme kiinni veriseulassa. Odotan siis kolmatta lastani ja viikko ensimmäisestä ultrasta tuli soitto, että riskiluvut olivat kohdallamme kohonneet. Luvut vain vilisivät tuolloin korvissa ja kesti hetken ennenkuin tajusin, mistä oli alunalkaenkaan kyse. Toki olimme samoissa tutkimuksissa olleet jo edellisilläkin kerroilla, mutta tuolloin suhdeluvut olivat niin suuria ettei asia jotenkin käynyt edes mielessäkään. Jo ultrassa silti ehdin jo huolestua, kun tuntui että kätilö mittaili niskaturvotusta niin moneen kertaan, että ilmoitti kaksi eri lukemaakin. Ensin kertoi saavansa luvuksi 2,2 ja sitten monen uusinnan jälkeen 1,6. Ei siis mitään hälyttävää siinä ja kaikki kunnossa..
veriseulassa riskiluvuksi sain kuitenkin 1:200, osittain koska olen iältäni jo 34-vuotias ja osittain, koska papp-a oli melkoisen matala eli 0,29, hcg sen sijaan hyvä eli 0,96. Lähellä yhtä siis noiden tosiaan tulisi olla. Sain lähetteen istukkabiopsiaan ja aika onnistuikin äkkiä jo muutaman päivän päähän. Näytettä ei lopulta vaan voitu ottaa, koska juuri tällä kertaa istukka sijaitsikin sitten aivan takaseinämässä.. tuskainen odottelu lapsivesipunktioon siis alkoi. Meille oli joka tapauksessa selvää, että kävi miten kävi, haluamme tietää ja selvittää, koska muutoinhan koko veriseulaankin osallistuminen olisi ainakin omasta mielestämme ollut aivan turha ja aiheuttanut vain huolta. Lopulta pääsin lpv:n niin aikaisin kuin se vain oli turvallista tehdä, mutta vähäisten viikkojen takia pikatestin ottaminen ei onnistunut, koska se olisi vaatinut lisänäyteveden ottoa. Vastauksia saimmekin sitten odotella näin joulun lähestyessä piinalliset kolme viikkoa tasan, ja sekin olisi vielä venahtanut pidemmälle, jollen olisi itse alkanut soitella vastausten perään. Tyksissä käytäntö siis on myös, että huonot vastaukset soitetaan, mutta hyvät tulevat kirjeellä. Nyt sain kuitenkin merkinnän tietoihini, että soittavat joka tapauksessa, ja sainkin tiedon terveestä tytöstä lopulta päiviä aikaisemmin puhelimitse kuin olisin saanut kirjeitse. <3
Kaikinpuolin vastauksen saaminen tuntui siltä, kuin olisi suuri kivireki nostettu harteilta. Joka tapauksessa huoli ei ole vielä kaikonnut kokonaan ja tuskin koko loppuaikana niin tekeekään. Verneri-palstalla kyselin erikoislääkäriltä tiöanteestani, ja hän vastasi matalan papp-a -arvon toisinaan viittaavan istukan toiminnan häiriöihin, suurempaan riskiin sairastua raskausmyrkytykseen ja sikiön pienikokoisuuteen sekä ennenaikaisuuksiin. Suurimmassa osassa kuitenkin kaikki sujuu täysin normaalisti.. Joten rakenneultraa vielä odotellessa ja luulenpa, että mieleni ei rauhoitu vielä silläkään. Vatsa näkyy jo selkeästi ja satunnaisesti liikkeetkin ovat alkaneet tuntua, mutta pahoinvointi on edelleen päivittäistä ja päänsäryt samoin. En tiedä käytäntöjä, ollaanko koko raskaus jotenkin tarkemmassa seurannassa vai ei, mutta ainakin itse sitä nyt kovasti toivoisin. Mitä kokemuksia teillä muilla mahtaa asiasta olla?
Itse en jostain syystä pystynyt myöskään tänne kirjoittamaan ennenkuin asia oli tavalla tai toisella ratkennut ja voin yrittää muistaa päivitellä kuulumisia vielä jatkossa, mutta toivon mukaan joku vastaavassa tilanteessa oleva saa tästä kokemuksesta edes hieman mielenrauhaa. Itse koin kyllä terveydenhuollon ammattilaisten suhtautumisen ja hoidon kaikinpuolin hienoksi alusta alkaen, mutta vaikeaahan keneltäkään tietenkään oli mitään suoria vastauksia saada, kun ei niitä ollut vielä antaa. Nyt perheemme pääsee onneksi sentään viettämään joulua ainakin tältä osin rauhassa, mutta annan syvät osanottoni ja muistamiseni teille kaikille, joille uutiset eivät olleet (ainakaan toistaiseksi) yhtä hyviä tai ollenkaan.. Sen verran suurista asioista tai tunteista kuitenkin kysymys, että välillä eivät vain sanatkaan riitä. <3 Ja onnea tietysti teille kaikille muillekin, jotka olette saaneet hyviä uutisia!
