Toisia ns. sikiöseulonnoissa kiinni jääneitä..vol 2

Mitä kuuluu Sannuli79:lle, miten teillä meni se seurantaultra ja millaiset seulontatulokset tuli? Millaiset ovat ajatuksesi punktion suhteen ja tarvitseeko teidän enää harkitakaan sitä vai joko kävitte punktiossa?

Oletteko HuldaH saaneet jo lopulliset vastaukset lapsivesipunktiosta, olihan kaikki kunnossa? Miten voit?

Milloin äiti murmelilla on rakenneultra?

 

Mulle tuli tänään se puhelinsoitto, jota en toivonut enkä edes odottanut Olin perjantaina 4.5. nt-ultrassa, jossa todettiin niskaturvotusta 2,7mm ja toisella mittakerralla 2,6mm. Lääkäri ilmoitti tämän olevan "ihan ookoo" samaten kuin totesi sikiön rakenteiden olevan myös niinikään "ihan ookoo". Mitä se sitten ikinä tarkoittikaan. En edes tajunnut olla mistään huolissani. Verikokeessa kävin heti ultran jälkeen ja niistä tuloksista sitten tänä aamuna kahdeksalta soitettiin Riskilukema on 1:7, hcg 0,58 ja papp-a 0,34. Olen juuri täyttänyt 36v. ja tämä on ensimmäinen raskauteni. Nyt olen täysin lohduton ja toivoni menettänyt.

Huomenna pitäisi mennä heti aamulla perinnöllisyyspoliklinikalle juttelemaan asiasta. Mitä muuta siellä tapahtuu, en oikeastaan tiedä, koska puhelimessa jutelleen ihmisen jutut muuttuivat sumuiseksi surinaksi tuosta riskiluvun kertomisesta eteenpäin. Ilmeisesti ultrataan ja tehdään halutessani jokin punktio. Olen niin sekavassa tilassa etten edes tiedä mitä haluan. Olo on niinkuin olisin menossa saamaan kuolemantuomiota. :'(

Anukkio, rv 11+5

 

Heippa pitkästä aikaa!!!!

On pitänyt jo aikoja sitten kirjoittaa että siinä seuranta ultrassa oli virtsarakko OK. Vielä kuitenkin seuranta aika ensi viikolla koska lääkäri katsoi että munuaiset saattavat olla ihan hiukan korostuneet, olivat kuitenkin ihan normaalin kokoiset. Eli toistaiseksi on kaikki ok. Toivottavasti ensi tiistain ultrassa todetaan ettei munuaisissakaan olisi mitään, mutta ainakaan kromosomihäiriöstä ei pitäisi olla kyse koska riskiluku ooli 1:3700 eli hyvin pieni. Vähän jännittää se ensi viikon ultra mutta luotan, toivon ja rukoilen että kaikki on ok. Liikkeitäkin on jo vähän alkanut tuntumaan

Sannuli ja Nykerö ja sen "pikkuveli" 17+4

 

Me saimme eilen sen kauan odotetun kirjeen ( 6 viikon piina siis takana ), jossa todettiin kaikki vauvan kromosomit normaaleiksi.

Perjantaina menemme yksityiselle tarkastelemaan vielä vauvan sydäntä lähemmin.

Anukkio, kovasti voimia sinulle! Muista, että olette vasta jääneet seulasta kiinni, eikä mitään ole todettu. Meillä niskaturvotusta oli 4mm ja lääkäri Hyvinkäällä ei maalaillut kovin ruususiakuvia ja siltikin terve lapsi näyttäisi olevan tulossa. Selaa tätä keskustelua taaksepäin ja käy tutustumassa Verneri - Kehitysvamma-alan verkkopalvelu sivustoon ja varsinkin odottajille puoleen. Minua ainakin tiedon saanti helpotti suuresti. + muista että et ole ainoa, meitä on monta saman kokeneita jotka olemme valmiita auttamaan.


Voimia kaikille!

 

Ilmoittaudunpa jonon jatkoksi. Koko ketjua en ole ehtinyt vielä lukea, mutta valittuja paloja kuitenkin. Taidan olla siinä ikävässä ryhmässä, jolle on annettu korkeimmasta päästä riskiluku: vauvalla on vain 50% mahdollisuus syntyä terveenä. Niskaturvotusta oli noin 5 mm ja tänään istukkabiopsian yhteydessä selvisi, että sitä on myös selän puolella.

Olen 34-vuotias ja raskaus on ensimmäisemme ja kovasti toivottu. Miehen puolelta ehkä vielä enemmän kuin minun, mutta olen itsekin ollut mielissäni raskaudesta. Kunnes sitten nyt, kun ymmärsin että nämä riskit tosiaan konkretisoituvat aina jonkun kohdalla.

Edessä on siis nyt piinallinen odotus, jonka päätteeksi on aika todennäköistä saada huonoja uutisia. Yritän varautua henkisesti pahimpaan. *huoh* Hyvä, että tällainen keskustelu on olemassa - se tieto että emme ole ainoita, helpottaa jonkin verran.

 

Kiitos HuldaH tuesta. Eilinen päivä menikin kokonaan tätä ketjua lukiessa. En ehtinyt edes vaihtaa päivävaatteita päälle. (olen ollut raskauspahoinvoinnin takia sairauslomalla)

En ole varmaan koskaan itkenyt näin paljon. Itkin koko eilispäivän ja illan. Tänään kävin kuuntelemassa neuvontaa perinnöllisyyspoliklinikalla ja itkin sielläkin. Sitten yritettiin istukkabiopsiaa, joka sattui aivan helvetisti. Itkin sielläkin, ensin pelosta ja sitten kivusta. Näytettä ei saatu otettua, koska istukka "karkaili" (?) eivätkä halunneet yrittää toista kertaa. että epätietoisuudessa täällä elettään edelleen. Sain ajan lapsivesipunktioon kolmen viikon päähän. En todellakaan odota sitä innolla. En itse tapahtumaa tai niitä tuloksia. Pelottaa vaan kaikki. Olen tosi hämmentynyt. Yhdessä hetkessä odotan onnellisesti ja yhtäkkiä tuntuu kuin maailmanloppu tulisi. Ihmettelin aamulla miksi aurinko nousee. Mulla on niin vahva tunne, ettei tämä tule päättymään hyvin :'(

Sikiö liikkui vilkkaasti ultrassa ja pieni sydän löi tarmokkaasti. Voi pientä. Kunpa hänellä olisi kaikki hyvin :'(

 

Hei taas,
Mä olen viime yön ja tämän päivän miettinyt yhtä asiaa. Menisinkö yksityiselle ultraamaan pienokaista? Kun nämä kaksi ultraa, joissa nyt olen käynyt, ovat olleet sellaisia parin minuutin sohaisuja, joista on pääasiassa näkynyt kaukaisesti harmaa pötkäle, jolla heiluu kädet. MItään tarkempaa ei ole kerrottu. Niin, paitsi se surullisenkuuluisa niskaturvotus Minä en nimittäin nyt saa tältä asialta ollenkaan mielenrauhaa, koska pitäisi odottaa sinne lapsivesipunktioon n.3vk päähän. Lisäksi olen myös alkanut epäillä koko punktiota. Tuo em. istukkabiopsian yritys oli minulle kaikenkaikkiaan niin traumaattinen kokemus, etten tiedä selviänkö uudesta pistelystä. saati niiden tulosten odottelusta. Siis summa summarum, pohdin tässä koko kromosomiseulontojen järkevyyttä ja sitä että menisin jatkossa vaan ultriin. Ehkä tämä on sitäkin, että hormonimyrskyssäni ja huolesta sekaisena en tiedä mihin vihani kohdistaisin, niinpä syytän nyt seulontoja surusta ja ahdistuksestani.

Ja vielä: tietääkö joku teistä Turusta/lähiseudulta jotain ihanaa ja lämminhenkistä sekä ennenkaikkea rautaista ammattilaista, joka näitä ultria tekee? Hinnalla ei edes ole väliä. Haluan vain tietää, onko rakkaalla pienelläni jotain hätää. Ja ammattilaisen mielipiteen siitä, kannattaako siihen hirveään punkioon mennä.

 

Anukkio, minä ainakin menisin sinuna yksityisellä käymään. Voisivat ainakin ultrata tarkemmin, sillä eiköhän pienokaisen luiden mutatkin jo kerro jotain noilla viikoilla. Oma käsitykseni on, että ainakin suurin osa lääkäreistä suosittelee sinun tilanteessasi tuota lapsivesipunktiota ja jos oikein olen ymmärtänyt, niin sen tulos on vielä tarkempi kun istukkabiopsin. Ja jos jotain hyvää, niin hyvä että eivät yrittäneet uudelleen istukkabiopsia, ettei vain pienokaiselle olisi käynyt kuinkaan kun se oli niin hankalaa. Mutta jokatapauksessa muista, että mistä tahansa mielipiteistä huolimatta sinä teet kaikki päätökset lopputuleman.
Me saimme lapsivesinäytteen pikatulokset 3 päivässä ja siinä oli tutkittu 21, 18 ja 13 kromosomit.

Valitettavasti olen itse Helsingistä, joten en tunne Turun lääkäreitä. Täällä ainakin moni Naistenklinikan lääkäri ottaa yksityisestikkin vastaan, joten voisit ehkä löytää jonkun perinnöllisyys lääkärin ja päästä hänen yksityis vastaanotolle. Ja sitten 4 D ultrassahan päästään myös tarkasti tutkimaan vauvaa.

Itse olemme menossa huomenna 4 D ultraan yksityiselle tutkimaan vauvan sydämmen rakennetta.

Voimia sinulle Anukkio!

 

Anukkio Kaarinassa on todella mukava ja sympaattinen mieslääkäri, Jussi Savonlahti, ilmeisesti myös melkoisen kokenut. Itse olen käynyt hänellä muutaman kerran ultrassa ja saanut aina tarkkoja vastauksia kysymyksiini. Tässä on osoite Tervetuloa

Voimia kaikille.

 

Kiitos Hippuliina. Varasin ajan Savonlahdelle reilun viikon päähän. Jospa siellä selviäisi jotakin. Tällä hetkellä tarraan kaikkiin oljenkorsiin :'(

Ja kaikille muille tähän ketjuun kirjoittaneille: Olen lukenut kaikkien teidän tarinanne jo moneen kertaan. Olen itkenyt surullisten uutisten ja koettelemusten kohdatessa ja olen iloinnut kanssanne hyvistä uutisista. Olen hirvittävän kiitollinen siitä, että olette jakaneet kokemuksianne täällä. Se auttaa jaksamaan, kun tietää, ettei ole yksin tämän asian kanssa.

 

Itsellä kävi "kärähdys" helmikuussa, tosin riskiluku oli 1:120. Siitä tuli kuitenkin ylimääräistä murhetta ja pohdintaa mennäkö tarkempiin tutkimuksiin jne. Miehen kanssa päätettiin, että varataan aika lapsivesipunktioon (laskeskelin, että km-riski on jopa isompi kuin mahdollisuus down-lapseen), mutta sen ottaisimme vasta, jos ultrassa näkyisi jotain todellä hälyyttävää. Ultrassa potkiskeli niin aktiivinen sikiö, ettemme halunneet lapsivesipunktioon lähteä. Lääkäri ultrasi perusteellisesti ja omien sanojensa mukaan, ei mikään viittaa downiin, mut mistä sitä koskaan tietää. Nyt sitten vaan odotellaan... La on elokuun lopulla. Niin ja itse siis kävin ultrassa Medisonarissa Turussa ja sain hyvää palvelua. Tuosta Savonlahdesta olen kuullut tosi paljon kehuja. Luulis tosiaan kun nykyaikana ultralaitteet on jo niin hyviä niin jotain selviää pelkän ultrankin perusteella.

 

hei!
kaikille tässä ketjussa olleille kovasti voimia asioiden kanssa!
itse kahlasin tämän ketjun läpi monta kertaa kun odotin pienokaistamme. koskaan en uskaltautunut kirjoittamaan tänne mutta jotenkin toi helpotusta lukea samoja asioita mitä itsekkin kävi läpi. ja monet kerrat yksinäni itkin näiä asioita

marde79 sinun tarinasi kuulosti täysin samalta kuin itseni, emme menneet punktioihin raskas päätös oli mutta meillä kaikki päättyi hyvin. elokuussa 2011 saimme terveen tyttövauvan. kovasti sinulle toivotan voimia loppuraskauteen ja toivotaan että vauvalla olisi kaikki hyvin! meillä ainakin oli usein ultria jossa tutkailtiin erityisesti tuota sydäntä. ihan sokkona ei tarvinnut raskautta läpi mennä vaan asioita tutkittiin vaikka eihän ultralla kaikkea näe.

 

Annukkio: en itse ole ollut, mutta olen kuullut, että olisi hyvä ultrapaikka. Jussi Savonlahti

 

Juu, kiitti myös minmar79:lle. Mä varasinkin jo ajan Savonlahdelle, mutta on silti huojentavaa kuulla muiltakin, että hän on tosiaan hyvä.

Olen jutellut äitini kanssa paljon tästä 1:7-murheestani viime päivien aikana. Olen sellaisessa onnekkaassa tilanteessa, että äitini on toiminut jotain sata vuotta sairaanhoitajana synnytys- ja naistentautien osastolla kotikaupungissani. Hän on yrittänyt kovasti valaa minuun uskoa, että vauvani on terve, vedoten esim. siihen, kuinka monta vammaista lasta heidän osastollaan vuosittain syntyy. Olen silti väärällä tavalla uppiniskainen ja ajattelen, että jollekin se yksi tapaus sitten kuitenkin tulee. Sain jopa kuulla hänen työkaveriltaan (joka on NKL:n lääkäri) mielipiteitä tuloksistani - hänkin oli sitä mieltä, ettei minun nyt tulisi olla niin hirveän huolissaan. Mutta kun se osuu omalle kohdalle, on tosi vaikeaa sivuuttaa niitä kaikken synkeimpiä ajatuksia.

Osattiinpa sitä muuten ennenkin: Äitini kertoi minulle eilen, että hänen odottaessaan minua vuonna 1976, hänen ikäänsä (26v.) oltiin kauhisteltu ja äiti oli sitten passitettu verikokeeseen, jossa testattiin jollain lailla vammaisen sikiön mahdollisuutta. Tämä testi ei paljastanut mitään poikkeavaa, mutta tämä pelästytti äitini kuitenkin siinä määrin, että synnyttyäni hän oli koko ajan huolesta soikeana tutkimassa, olisko minussa jotain vikaa. Eniten häntä huoletti se, kun olin niin rauhallinen ja nukuin alusta alkaen yöt läpeensä. Niin ja motorinen kehitykseni ei ollut niin nopeaa kuin vanhemmalla sisarellani oli ollut. Mutta kuinka ollakaan, olen kyllä pärjännyt elämässäni ihan hyvin, tosin sohvaperuna olen ollut aina. Enkä mikään keijukainen koskaan. Mulla on mennyt henkilökohtaisesti usko noihin seulontoihin. Tuntuu että useimmiten niiden haitta-hyöty -suhde on ihan vinksallaan.

Olen vähän rauhoittunut tuosta muutaman päivän takaisesta. Enää en itke aamusta iltaan. Olen tosin joutunut turvautumaan rauhoittaviin lääkkeisiin, jotta pysyisin tässä maailmassa. (ja joo, ihan valvonnassa niitä popsitaan) Tällä hetkellä lääkkeet on pienempi paha. Olen taipunut siihen, etten voi muuta kuin odottaa. Huomenna palaan töihin saikkarin jälkeen ja se pelottaa jonkin verran. No, ainakin menen yrittämään. Voihan se olla, että siellä saa ajatukset edes hetkeksi johonkin muuhun.

 

En halua ketään pelotella ja mörköjä seinille maalailla... Ja toki jokainen tilanne on erilainen.

Me saimme keskiraskauden seerumiseulasta riskiluvun 1/9, jonka jälkeen vihdoinkin (toisella yrittämällä) myönnyin lapsivesikokeisiin. Näytteenotto sujui täysin ilman kipuja ja muita ikäviä tuntemuksia. Parin päivän päästä sitten saimme tulokset ja tuomio oli 21-trisomia. Ultrissa kaikki oli ollut normaaleissa rajoissa, joten ne eivät olisi paljastaneet enkelipoikamme trisomiaa. Jouduimme hänestä luopumaan ja suru on vielä suuri. Onneksi aika kuitenkin parantaa.

 

Automaattisestihan sikiöseulonnoissa saatu tulos trisomia 21 ei tarkoita raskauden keskeytystä. Down-lasten vaivathan ovat erilaatuisia, esim. sydänvikoja ei ole kaikilla. Näin olen ymmärtänyt.

Raskauden keskeyttäminenhän on täysin vanhempien oma valinta.

 

Itkun sekaisin tuntein olen näitä teidän elämänkokemuksianne lukenut. Osanotto teille, jotka olette sen raskaimman kokemuksen läpikäyneet.

Meidän tarinamme lyhyesti: Tammikuussa päätimme, että teemme toisen lapsen. Esikoinen nyt 4. Helmikuussa ostamastamme omakotitalosta löytyi rakennusvirhe ja kosteusvaurio. Näitä asioita jo mietimme, kuinka suuri taloudellinen vahinko yms. on kyseessä... Mies jäi työttömäksi heti perään. Tein positiivisen raskaustestin. Sekalaiset tunteet jatkuivat ja vaihtuivat epätoivosta suureen onnen tunteeseen. Raskauspahoinvointi oli jotain ihan uskomatonta, oksensin koko ajan viikolle 14 asti.

Ensimmäinen ultra oli aivan toista, kuin olisin voinut luulla. Nt 2,9-3,2 mm. Itkin, itkin ja itkin. Verikokeiden jälkeen riskilukutulosten odotusta. Enää ei talon remontti ollut päällimmäisenä mielessä.

Saimme tulokseksi 1:6 down. Olin shokissa, en voinut ymmärtää tätä. Järki ei mennyt päähän: vauva olisi lähes 80% todennäköisyydellä terve. Piinaavaa tuskaa lapsivesipunktioon saakka. Neuvolatäti tosin ei antanut meille enää uutta aikaa tämän veriseulan jälkeen, sanoi, että soittele... Tämä asia ei mene mulla edelleenkään jakeluun, sillä jos en olisi seulaan osallistunut, niin kai multa saa kuitenkin hemoglobiinit ja verenpaineet yms tutkia tästä huolimatta.

Lapsivesipunktiossa kätilö ultrasi ja havaitsi kystan. Ei kuulemma mitään hätää, normaali löydös. Pienokainen potki niin ahkerasti ja pikkuinen sydän jo näkyi ihan selvästi. Nenäluu löytyi, reisiluun mitta oli hyvä ja sikiö vastasi viikkoja. LV-punktio oli kokemuksena niin traumaattinen, että päätin olla tekemättä sitä enää koskaan. Minua pistettiin kolmesti, kaksi ensimmäistä piikkiä meni väärään paikkaan ja lopulta lääkäri sai otettua 10 mm lapsivettä.

Viikon päästä tuli soitto, että pikatesti ei onnistunut. Jouduimme siis odottamaan tuloksia vielä yli kaksi viikkoa.

Keskenmeno pelotti ja mietin, miksi olin mennyt lv-punktioon? Järki sanoi, että pää ei kestäisi epätietoisuutta. Kun kohtu alkoi parantua, alkoi pelko tuloksista. Muistan, kun näin unta siitä, että kromosomivastaus oli normaali ja heräsin painajaiseen, en vielä tiennyt.

Viikko sitten mieheni sai uuden työpaikan ja aloin miettiä, että ehkä tästä vielä noustaan. Eilen sain puhelun. Tämän muistan aina. Kätilö kuulosti onnelliselta, sillä sai kertoa minulle hyviä uutisia: kromosomit ovat terveet. Itkin ääneen varmaan tunnin ja sekosin täysin.

Huoli on ollut niin kova koko ajan, että en voi vieläkään uskaltaa nauttia, vaan pelkään, että jos rakenneultrasta jotain löytyy. Niin erilainen on ollut tämä odotus, niin huolta täynnä. Esikoisen kanssa osallistuin myös sikiöseulontaan ja mitään vastaavaa ei vastaan tullut. Mutta ehkä jo uskallamme kesäkuussa kertoa hänelle, että hänestä tulee isosisko ja voimme alkaa valmistautua lapsemme tuloon.

Kohtalotovereita on. Älkää jääkö yksin. Kukaan muu ei voi ymmärtää, mitä tämä on. Kokemus opetti, että olisimme pitäneet lapsen, jos se olisi ollut down eikä muuta rakenteellista vikaa olisi löytynyt. Tämän päätimme jo ennen tuloksia.

Tämän jälkeen en ole enää sama ihminen, vaan paljon nöyremmin menen elämässä eteenpäin. Koskaan ei voi tietää, mitä omalle kohdalle ja vastaan tulee.

 

No niin, kauhulla odotettu puhelu tuli sitten tänään. Pyysin kätilöä lähettämään asian sähköpostilla, koska olin pitkässä ja hankalassa kokouksessa sellaisten ihmisten seurassa, joiden en todellakaan halunnut saavan mitään vihiä raskaudestani, saati sitten näistä yksityiskohdista, enkä tiennyt pystyisinkö koko päivänä järjestämään itseäni tilanteeseen jossa voisin keskustella asiasta puhelimessa. Kätilö sanoi, ettei halua "näitä asioita" purkaa sähköpostiin. Siihen oli siis tyydyttävä. Jäin miettimään, että kätilön halutko tässä kuuluu päällimmäisenä huomioida. Itselleni olisi ollut miellyttävämpää saada ikäväkin vastaus kirjoitetussa muodossa.

Ehdin sitten kuitenkin luikahtaa jossain välissä porraskäytävään soittamaan kätilölle ilman että kukaan huomasi (ilman kenkiä, minut olisi huomattu jos olisin ne hakenut omalta paikaltaan). Tulos on 21-trisomia. Muita yksityiskohtia ei kerrottu (en tiedä olisiko voinutkaan).

Minulla on yrityksessäni kaikkien aikojen kiireisin jakso koskaan. Teen 17-tuntisia työpäiviä, paikallaolostani on kiinni todella paljon, enkä voi poistua täältä perinnöllisyyslääkärin vastaanotolle ennen 28. päivää, joten aika varattiin sitten sille päivälle. Ahdistaa suunnattomasti joutua vielä näin kauan odottamaan tuota tapaamista, mutta mitään muutakaan ei nyt ole tehtävissä. Tieto tuli kyllä pahimpaan mahdolliseen aikaan, ja vielä juuri se pahin mahdollinen tieto, jota en toivonut kuulevani. Päätöksen tekeminen, jos sikiötä ei ole "pakko" abortoida mutta hän ei ole terve, tulee olemaan minulle... Vaikeaa? Mahdotonta? Jotain muuta, mitä? Olen poissa tolaltani, enkä pysty kuvittelemaan tulevaisuudesta yhtään mitään.

Yritän lohduttautua sillä, että esim. tahdonvastainen lapsettomuus on varmasti vielä kauheampi kohtalo ihmiselle. Tai se, että tulee pitkien, hankalien ja kalliiden hoitojen avustuksella vihdoin raskaaksi, ja sitten saa tiedon että sikiö on abortoitava. Kurjalta tämä tuntuu siitä huolimatta.

En ollut alun perin edes varma, haluaisinko osallistua seulontoihin. Nyt kun tulin osallistuneeksi, olen todennut että kävi miten kävi, haluan kuitenkin saada tiedon sikiön tilasta mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Opin itsestäni siis jo jotakin uutta, ja tuon lääkärin tapaamisen jälkeen tulen varmaan oppimaan vielä paljon lisää.

 

Me kävimme tänään äitiyspolilla kuulemassa tulokset.
Meidän kohdalle sattui se "paska mäihä" -kortti. Ei 13-, 18- tai 21-trisomioita. Eikä muutakaan perinnöllistä. Ainoastaan etupuolen (rintakehä ja vatsaontelon) sulkeutumishäiriö.
Poika olisi ollut :'(

 

Voi Scara, olen tosi pahoillani uutisista En tiedä mitä sanoa. Voin vain kuvitella sen ahdistuksen määrän. Toivotan silti oikein paljon voimia ja viisautta sinulle/teille vaikeiden päätösten edessä :hug:

Hautomo76:lle pahoittelut surullisista uutisista ja voimia teillekin :hug:

Itselläni piinallinen odottelu vielä jatkuu. Se lapsivesipunktio on vajaan kahden viikon kuluttua. Olen odotuksesta ja ahdistuksesta aivan sekaisin. Töihin palasin (sairauslomalla olin raskauspahoinvoinnin vuoksi) maanantaina ajatellen, että saa ajatukset hetkeksi muualle. Ja mitä vielä. Olen töissä ihan pihalla enkä osaa keskittyä mihinkään. Olen opettaja. En pääse piiloon siis minnekään, pakko vaan väkisin jotain yrittää. Parempi kai olisi olla vaan kotona, mutta olen niin kujalla, etten osaa senkään eteen tehdä mitään. Pari viikkoa tässä on vielä töitä jäljellä ennen lomaa ja ensimmäisestä lomaviikostani tulee sitten joko elämäni hirvein tai paras.

Onneksi tänään sataa.

 

tervehdys kaikille.

Mun oli tarkoitus jo aiemmin kiittää sinua toivon tuosta kirjoituksesta. Se oli hyvin lohdullista luettavaa. Tunnistin siitä myös hyvin paljon samaa kuin itsessäni. Teillä oli koettelemuksellenne ihana, onnellinen loppu. Nuo pari viimeistä lausetta oli erittäin hyvin sanottu. Noin koen itsellenikin käyvän, tapahtui tässä sitten mitä tahansa.

Scara on ollut mielessäni usein. Mitenhän mahdat jaksella? Toivon ja rukoilen sinulle voimia paljon. En tiedä yhtään millaisessa työssä olet, mutta muista ettei sitä ole työkykyinen kun sisällä myllertää liiaksi. Ei kenenkään tarvitse jaksaa enemmän kuin jaksaa. Tietysti voihan työssäkäyminen olla "terapeuttistakin". Olemme kaikki niin erilaisia.

Myös Hautomo76:lle toivon oikein paljon voimia surun keskellä. Olet myös ollut ajatuksissani.

Omista kuulumisistani sen verran, että epävarmuudessa täällä vielä eletään. Lapsivesipunktio on tasan viikon kuluttua. Pelkään sitä ihan hirveän paljon. Aika ajoin pelko menee suorastaan liiallisuuksiin. Kun se istukkabiopsiayritys tuntui kuin olisi puukotettu mahaan. (olen pahoillani jos joku järkyttyy tästä, voihan olla että mulla oli vaan huonoa tuuria) Puhumattakaan niistä tulosten odottelusta... Kuvottaa ajatellakin. Eilen kävin yksityisellä puolella 3d-ultrassa. Kävin tuolla Jussi Savonlahdella Kaarinassa, häntähän tässäkin ketjussa moni suositteli. Ja voin todella yhtyä ylistyksiin - aivan ihana lääkäri. Hän ultrasi n.45min. erittäin huolella. Pieni ero siihen ensimmäiseen survaisuun (kesto noin 2min.) tuolla tyksin ultraääniyksikössä... Hän ymmärsi puolesta lauseesta, miksi olen tullut (aloin itkemään sen puolikkaan lauseen jälkeen.. noloa, luulin jo itkuvarastoni ehtyneen). Sanoi, että hänen vastaanotollaan on käynyt samasta syystä SATOJA... ja useimmiten huoli on ollut turhaa. Mua jännitti ihan kamalasti, että mitä siellä ultrassa näkyy. Johan sitä on tässä ehtinyt kuvitella vaikka mitä.. vauva on kuollut, se on jotenkin hirveän epämuodostunut jne.. MUTTA.. ultrassa näkyi vilkkaasti liikkuva (mielestäni) erittäin kaunis vauva. Kaikki osat olivat paikoillaan ja kehittymässä.. munuaiset, virtsarakko, sappirakko, vatsalaukku, sydän.. sydämessä näkyi pieni golfpallo ja tämä ei kuulemma tarkoita mitään.. (miksiköhän siitä piti sitten mainita..hmm). Niskaturvotusta oli tällä kertaa 1,3mm. Siis puolet vähemmän kuin pari viikkoa aiemmin. Ja se nenä. Se ei todellakaan ollut mikään nysä, vaan oikein kunnon tuulenhalkoja. Ensimmäistä kertaa viikkoihin nauroin.. kun lääkäri nauroi ensin vauvani nenää Vauvani nokka on varsin hyvä merkki. Savonlahti oli sitä mieltä, että minun kuitenkin tulee mennä oman mielenrauhani vuoksi sinne lapsivesipunktioon.. samaan hengenvetoon kuitenkin sanoi, että on varma, että saan sieltä hyviä uutisia.
Melko uskaliaasti sanottu. Olen toki helpottunut, paljonkin, mutta kyllä se 1:7 siellä mielen taustalla koko ajan on. Eikä tässä ole mikään vielä varmaa ennenkuin on mustaa valkoisella.

Voimia kaikille.

 

Ehdin jo tehdä uuden kirjoituksen, kun luulin ettei ole tuoreita kirjoituksia, mutta sain linkin tänne ketjuun, joten tässä minun tarinani:

Hei!
Olen -93 syntynyt jo yhden lapsen äiti. Nyt olen raskaana viikolla 15 ja pelko ja huoli on suunnaton. Ensimmäisessä ultrassa niskaturvotus 5,5mm > istukkanäyte > tuloksena kerrottiin lapsen olevan turner-tyttö. Nyt maanantaina 21.5. oli kontrolliultra, jossa nt pahentunut ja nyt jo paksuimmillaan 1,6cm ja siis koko vartalon alueella turvotusta, myös keuhkopussissa hieman nestettä. Muuten rakenteet normaalit.
Huoli on suunnaton ja siksipä pitikin kotiin ostaa kotidopleri, jotta saa kuultua sydänäänet itse joka päivä.
Löysin hyvän linkin, jossa naisia ja tyttöjä joilla on turnerin oireyhtymä:

Turner S Syndrome

Tuon päällimmäisen videon oikealla laidalla on lisää videoita, jotka ovat tosi koskettavia. Antavat paremman kuvan mitä turnerin oireyhtymä on oikeasti.

 

Moi impula. Ajattelin toivottaa paljon onnea matkaan! Meillä on 5,5kk ikäinen turner-tyttö ja hänelläkin oli turvotusta enimmillään 15mm, mutta alkoi siitä hiljalleen laskemaan. Ja silloin 12viiiolla oli myöskin keuhkoissa nestettä, joka hävisi.

 

Moikka nipsu ja kiitos tosi paljon vastauksestasi! Ihana kuulla, että raskautesi päätyi loppuun saakka ja turvotus laski pieneltä! Oliko turvotus laskenut siis rakenneultrassa? Itse odottelen rakenneultraa, joka on luultavammin minulla kesäkuun loppupuolella. Toivoisin kuulevani enemmänkin sinusta, miten raskautesi muuten eteni? Miten lapsen syntymän jälkeen on sujunut?

 

Tervehdys kaikille, ikävää että näinkin paljon taas uusia "kiinni jääneitä" on ketjuun ilmestynyt. Tulin kertomaan hieman omia kuulumisia, eli meillä ultrassa todettiin 5,2mm niskapoimu ja yhdessä seerumiseulan kanssa saatiin riskiluvuksi 1:25. Käytiin lapsivesipunktiossa jossa seulottiin vain trisomiat(en tiedä miksei koko kromosomistoa) ja tulokseksi saatiin ettei kyse ole ainakaan trisomiasta. Koko raskausajan pelkäsin ihan hirveästi, että jokin on takuulla kuitenkin vialla kun punktion tehnyt lääkäri sanoi ihan suoraan että noilla turvotuksilla kyse on aika varmasti joko kromosomi tai rakenneviasta.

Kaksi viikkoa sitten eli 11.5 meille syntyi rv 36+3 terve poikavauva! Ainakaan kotiinlähtötarkastuksessa lastenlääkäri ei löytänyt mitään poikkeavaa.
Haluankin siis tällä kertomuksellani tuoda toivoa piinaavaan odottamiseen. Itselläni ainakin meni raskausaika jotenkin ihan "ohi" kun vain jännitin ja panikoin.

Pidän täällä peukkuja ihan teille kaikille, toivottavasti mahdollisimman monella olisi näitä "vääriä hälytyksiä".