Toisia ns. sikiöseulonnoissa kiinni jääneitä..vol 2

Hienot uutiset , Sannuliinu!
Noilla samoilla päätöksillä mekin taaperramme eteenpäin. Ja eihän kukaan voi tervettä lasta muutenkaan kenellekään taata, mutta kyllä nyt voi todella alkaa elää normaalia raskautta ja nauttia tulevista iloista ja vaivoista ;)
 
Viimeksi muokattu:
Heips!

Oon jo muutaman päivän lukenut ketjua ees taas taustalla ja aattelin nyt kirjottaa tänne myös. Nt-ultrassa turvotusta oli 2,67 (rv 11+2) ja viime viikolla tuli Tyksistä soitto että on kohonnut riski 1:175. Huomenna tarttis mennä juttelemaan perinnöllisyyspolille ja päättää että haluaako istukkanäytteen otettavaksi. Tällä hetkellä päällimmäisenä ajatuksena on se, että en halua mitään näytteitä otettavan, koska pelkään keskenmenoa (viime viikolla sain asian suhteen kunnon säikytyksen vuotojen ym. perusteelle->kaikki kuitenkin ok). Lopullisen päätösen teen huomenna sen jälkeen kun ovat ultranneet ja näkee mikä on tämän hetkinen tilanne. Mutta silti jännittää niin pirusti, vaikka tuntuu myös siltä että kaikki olisi hyvin. Niin ja ikää mulla on 31v ja ensimmäinen lapsi on kyseessä.
 
meidän vauvalta ei tänään enää löytynyt sykettä neuvolan tarkistuskäynnillä :'( oltiin heti sitten päivystyksessä synnärillä ja ei sitä sykettä sielläkään löytynyt. Lääkäri otti mitat vauvasta ja oli samat mitat kuin 2vkoa sitten nt ultras eli ei oo montaa päivää sen jälkeen eläny enää. Luonto hoiti nyt tämän homman ja parempi niin. Sain jo jonkun esilääkityksen ja torstaina tyhjennykseen. Nyt jo alkaa olemaan pientä kipua. Jos sikiö on 12 viikkoinen niin siitä voi tutkia ne kromosomit ja muut niin tietää sitten mikä tämän ehkä aiheutti. Tsemppiä kaikille täällä jännittäville :hug:
 
Voi Ludmilla todella surullista. Paljon jaksamisia sinne.

Metuva,harmi,että sinäkin jouduit tähän ketjuun. Sun riski ei kyllä ole paljon suurempi kuin mulla. Itsehän en lähtenyt lapsivesipunktioon juuri sen keskenmenoriskin takia. Minulla kolme keskenmenoa vuosien varrelta,niin en uskaltanut ottaa riskiä. Lääkärikin oli samalla kannalla. Me olemme myös puhuneet downlapsi mahdollisuudesta,ja olemme asian kanssa sinut,jos downlapsi meillä syntyisi heinäkuussa. Jokaisen pitää toki tehdä oma päätöksensä miten haluaa toimia.

Mulla on vielä vajaan kolmen viikon päästä virallinen rakenneultra,ja vaikka maanantaina oli kaikki ok,niin silti sitä pöljä miettii,että mitä jos silloin löytyykin jotain poikkeavaa tai kasvua ei ole tapahtunut,vaikka mahani on kyllä kasvanut hyvin ja potkut tuntuu päivä päivältä selkeämmin.

Sannuliinu ja pikkunen rv 18+6
 
Minäkin joudun suureksi surukseni tänne kirjoittamaan. Mietin tässä, että onkohan sitä jo aavistanut jotain, kun olen tätä ketjua tässä raskauden alkumetreillä lueskellut "ihan muuten vaan".

Kävin tänään nt-ultrassa rv 11+5 ja niskaturvotusta oli 3.4-4.1mm. Laittoi noihin papereihin keskiarvon 3.7mm. Lisäksi turvotusta oli kauttaaltaan selän ja vatsan puolella. Niiden mm-määriä ei sanonut, enkä edes hoksannut siinä shokkitilassa kysyä. Maanantaille sain heti ajan NKL:lle istukkabiopsiaan. Vaeriseulan vastauksia ei ole vielä tullut.

Meillä kolme aiempaa lasta, esikoisella hydrokefalus, keskimmäinen terve ja nuorin 2v sairastui hetki sitten 1-tyypin diabetekseen. Nyt tuntuu kohtuuttomalta tämä kaikki... :'(

Onkohan täällä jollakin ollut tuota turvotusta vartalolla myös ja silti olisi mennyt kaikki hyvin. Luin hieman noita aiempia juttuja, mutta pitänee palata niihin vielä paremmalla ajalla.

Maanantaita odotellessa...

Hopsuliina (11+5)
 
Ludmilla :hug: todella surullinen ja kohtuuton juttu :( Voimia paljon!!!

Sannuliinu, millaisia sun potkut tuntuu? Ihan muksuina vai hipluina? mä suren ja stressaan ku liikkeet ei ala vahvistua, tuntuu edelleen sellaisina "hipluina".. :(

Hopsuliina, pahoittelut. Surullista että sinäkin päädyit tänne, kohtuutonta. Voimia tulosten odotteluun!
 
Voi Hopsuliina, tietysti ikävää, että poikkeamaa on löytynyt, mutta silti tervetuloa ketjuun, josta saa kyllä mieltä lämmittävää vertaistukea :hug:

Aina on toivoa, kunnes toisin todistetaan, toivotaan, että teilläkään ei mitään hätää olisi. Ihmeellisiä tarinoita täältäkin on kyllä saanut lukea. Voimia jatkotutkimuksiin ja varsinkin siihen piinaavaan tulosten odotteluun!

AnnaPauliina 27+2
 
Samankaltainen tarina kuin Hopsuliinalla, tosin surullisemmilla lukemilla, turvotusta 4,4.
(Taisit olla aamupäivän ajalla ultrassa, sain itse jatkotutkimuksen vasta loppuviikolle...)
Olen täysin varma että peli on pelattu, mutta katsotaan nyt tämä prosessi loppuun, näin nyt joskus käy elämässä ja minkäs sille teet.
 
Harmi Hopsuliina ja tonCils,että tekin jouduitte tänne. Tiedän,ettei ole helppoa näiden asioiden pähkäily ja miettiminen.

Tammityttö, mulla liikkeet tuntuu välillä pienempinä poksuiluina,ja varsinki kun potkii tuonne virtsarakkoon päin,niin melkein on tuntematta niitä,mutta tuntee ne silleen hassusti ja tulee sellanen olo,että tulee kohta pissit housuun. Välillä tietyssä asennossa saattaa tuntua kovempana ja jos pikkunen kääntyilee kovin niin tuntuu muljahduksia varsinki,jos samalla huitoo ja potkii. Vähän hankala selittää. Liikkeitä ei kuitenkaan vielä tunnu kovin usein ja oikiastaan aika usein tiettyihin kellon aikoihin ja varsinki just kun olen menossa nukkumaan.

Sannuliinu ja pikkunen rv 19+1
 
Viimeksi muokattu:
Jatkanpa yksinpuhelua tässä punktiopäivää odotellessa...
jostain syystä olen vakuuttunut että tuloksena on 18-trisomia, turvotusta oli paitsi niskassa järkyttävä määrä, myös pään ympärillä muualla.
Toinen vaihtoehto on sitten tuo down/turner.
Olo on kuin olisi liukuhihnalla että tämä prosessi pitää vain käydä läpi, matka päättyy keskeytykseen joka vain tuossa odottaa vuoroaan kulman takana.
Lisäksi tuntuu että jos jostain syystä olisi niin hullu että vielä lapsia tämän jälkeen haluaisi, niin yksityiselle joka tapauksessa punktioon...kaikki tämä, vatsan kasvaminen ja odotus ovat aivan perseestä.
 
Mulla alkoi tänään aamulla verinen vuoto. :( Varmaan ns."luonto hoitaa" tämän parhain päin. En ole vielä soitellut ´minnekään, kun rauhallisesti vuotelee, mutta pitää seurailla tilannetta. Eilen vielä löytyi vahva syke, mutta ilmeisesti pieni elämä voi päättyä hyvinkin äkkiä...:( Eipä tässä vielä ole mikään varmaa, mutta aika näyttää.
 
Mulla alkoi tänään aamulla verinen vuoto. :( Varmaan ns."luonto hoitaa" tämän parhain päin. En ole vielä soitellut ´minnekään, kun rauhallisesti vuotelee, mutta pitää seurailla tilannetta. Eilen vielä löytyi vahva syke, mutta ilmeisesti pieni elämä voi päättyä hyvinkin äkkiä...:( Eipä tässä vielä ole mikään varmaa, mutta aika näyttää.

Voi ei.
Toisaalta olen miettinyt olisiko oikein toivoa jotain tuollaista, että luonto hoitaisi ettei tarvitsisi käydä prosessia enempää läpi...
Miljoonat jutut luettuina ja googlattuina. Samoilla lukemilla onnellisia ja ei-onnellisia loppuja. Jotenkin sitä ei hae sitä toivon kipinää, huomaan että moni on hakenut kirjoituksista juuri sitä, että olisi lupa edes vähän toivoa tai että asiat on hyvin kunnes toisin todistetaan.
Mä olen ollut alusta saakka maani myynyt, uskon että jos lukema olis ollut alhaisempi, vaikka 2, jotain tai edes 3+ niin suhtautuisin toisin tai jos turvotusta olisi ollut "vain" niskassa eikä muuallakin.
P***a tilanne Hopsuliinalla, silti jotenkin uskon olevan helpottava kaiken tämän keskellä. Itse ajattelen että noniin, näytettä ei varmaan saada otettua (kuten usealla tuntuu käyneen) ja sitten saa odotella taas 2-3 viikkoa lapsivesitutkimusta ja siitä vielä tuloksia.

Jos olisin sinä Hopsuliina niin kävisin kyllä päivystyksessä illan tultua. Jotenkin sitä alkaa ajatella että mielenrauha on kohtuullisen iso asia ja siitä alkaa olla valmis maksamaan vaikka sun mitä...hyvä bisnesrako kun ei tässä tilassa hirveästi kiinnosta hintoja alkaa vertailla jos yksityiselle haluaa lähteä mielen helpottamiseksi, sikäli kun tilanne on sellainen että sellainen tutkimus jotain helpottaa.

Oletko Hopsuliina miettinyt vielä uutta yritystä/siihen lähtemistä? Joku kirjoitti että heti vaan, ei halunnut jäädä tuleen makaamaan. Jos nyt siis niin käy että sulla raskaus kesken menee.
 
Onko kukaan käyttänyt tuota Aydin Tekayn laskuria? Antoi ihmeellisen lukeman, siis hälytti myös, mutta ajattelin että riski olisi jotain 1:4 tuolla turvotuksella (ja kun sitä oli tosiaan muuallakin) mutta sitten tuo laskuri antoi jotain 1:469 tjtn...
en usko että näillä lukemilla tervettä tulee, olisi pian ohi tämä kaikki...

Mitenkähän Hopsuliinan kävi?

:confused:
 
Taidanpa minäkin tänne liittyä, kohta kaksi viikkoa olen juttuja lueskellut ja tukea hakenut. Omasta taustastani sen verran, että meillä on jo kaksi tervettä poikaa (07 ja 09 syntyneet) ja poikien välissä kaksi alkuraskauden keskenmenoa. Nyt odotan kovasti toivomaamme pikkukolmosta rv 21+5 ja kaikki oli hyvin rakenneultraan saakka. Kärsin neljä kuukautta kovasta pahoinvoinnista, mutta muuten kaikki näytti olevan hyvin ja nt-ultrassa eikä veriseulassa ollut mitään ihmeellistä. Kaksi viikkoa sitten menimme rakenneultraan, jossa yhtäkkiä tuntuikin kaikki olevan pielessä. Vauva oli noin kaksi viikkoa liian pieni, lapsivettä todella vähän, napanuorassa mahdollisesti jotain häikkää. Kaksi päivää myöhemmin menimme uudestaan ultraan, jossa tällä kertaa kaksi lääkäriä ultrasivat (eka oli kätilön tekemä perus seulontaultra). Vauva todellakin 15 päivää liian pieni, lapsivettä hyvin vähän ja napanuora kaksisuoninen. Rakenteellisesti vauvalla näytti kaikki kuitenkin olevan kunnossa, tosin tuo lapsiveden vähyys vaikeuttaa ultraamista.

Tämän viikon maanantaina oltiin sitten Naistenklinikan sikiötutkimusyksikössä tutkimuksissa. Ensin ultrattiin ja tällä kertaa näytti siltä, että napanuorassa onkin mahdollisesti kaikki kolme suonta, mutta jotain outoa suolistossa/napanuorassa ehkä on, lapsiveden vähyys taas vaikeutti ultraa. Lisäksi sydän näytti hieman laajentuneelta ja mahdollisesti nestettä ympärillä ja jonkin pieni reikä. Lapsivesipunktiota ei pystytty tekemään tuon lapsiveden vähyyden vuoksi, mutta istukka on etuseinämässä, joten lääkäri otti sen sijaan istukkanäytteen. Se oli musta ihan ok toimenpide, ei sattunut eikä sen jälkeenkään ollut mitään kipuja. Seuraavaksi tavattiin perinnöllisyyslääkäri, joka ei antanut meidän pikkuiselle kovasti toivoa.

Perjantaina sitten aamusta mut ja mies soitettiin verikokeisiin, että labra haluaa tutkia myös meidän kromosomit. Istukkanäyte on alkanut kasvamaan hyvin, mikä on tietysti hyvä juttu, saadaan lopulliset tulokset kromosomeista jo ehkä ensi viikolla, mutta nyt kai siis tutkivat jotain perinnöllistä juttua. Ja perjantaina iltapäivällä soitettiin sitten kromosomipikatestin tulokset. Oltiin miehen kanssa varauduttu vain huonoihin uutisiin, joko trisomia 13 tai 18, ja keskeytykseen ensi viikolla. No, pikatestin tulokset olivatkin terve tyttö! Eli ei yleisimpiä trisomioita. Ja tyttö... Toivo heräsi jälleen.

Saatiin sitten heti aika huomisaamuksi Lastenklinikan sydänyksikköön, jossa lasten kardiologi ultraa vauvan sydäntä ja verenkiertoa. En yhtään tiedä mitä odottaa huomiselta, onko sydämen tilanne mennyt huonommaksi vai paljastuuko TAAS jotain uutta ja miltä lapsiveden määrä näyttää... Tämä on ollut ihan kamalaa odottamista viimeiset kaksi viikkoa ja tuntuu että joka kerta paljastuu jotain uutta, joka joko vie taas toivonrippeet tai yhtäkkiä antaakin uutta toivoa. Nyt en tiedä miten suhtautua koko raskauteen, kun en tiedä onko edessä keskeytys, mahdollisesti kohtuun itsekseen kuoleva vauva, saammeko pikkukeskosen (jos lapsivesi loppuu) vai jaksaako pieni tyttömme kesään saakka.

Vauva liikkuu vilkkaasti mahassa ja tuntuu jo niin kovin osalta meidän perhettä.
 
Aika karulta kuulostaa Mariannunkin tilanne, että annetaan toivoa ja annetaan taas uhkakuvia...huhhuh.

Irvokasta on myös että laskin että keskiviikkona ensi viikolla on kaikki mahdollisesti ohi.
Jos TEO kokoontuu ti ja to saisi ensi tiistain kokoukseen paperit ja toimenpiteeseen keskiviikkona.

Kaikki on hävinneet jonnekin mutta pakko purkaa tätä oloa johonkin...vaikka sitten yksin...
 
TonCils, älä heitä toivoa vielä! Mä olin aivan varma, että meidän pikkuiselta löytyy joko trisomia 13 tai 18, kun perinnöllisyyslääkäri tuntui olevan viime maanantaina kovin varma että näin on. Eipä ollut. Tänään oltiin Lastenklinikan sydäntutkimusyksikössä ultrassa ja meidän pikkuneiden sydämessä ei ole mitään vikaa! Eli sydämen osalta ei jatkotutkimuksia, kaikki näytti ihan normaalilta. Vauva on yhä sen kaksi viikkoa liian pieni ja lapsivettä todella vähän, mutta ainakin tänään saatiin siis hyviä uutisia. Saa nähdä mitä kromosomeista lopulta paljastuu (vai paljastuuko mitään).

Mutta siis todella, me valmistauduttiin koko viime viikko siihen, että huomenna meidän keskeytyspäätös käsitellään ja heti huomenna tai viimeistään keskiviikkona voidaan aloittaa keskeytys. Ja nyt yritän taas asennoitua positiivisesti odottamaan lopullisia kromosomituloksia.
 
Ehkä se positiivisuus Mariannu sulla on merkki siitä että teillä vielä kaikki onkin hyvin.
Mulla aivot on tässä asennossa, that's it. Näillä lukemilla, 4,4 ja 1:50 ei tervettä tule, ei myöskään netin laadukkaiden keskustelujen lukemisen perusteella. Joojoo, onhan joukossa aina näitä "turvotusta oli 27,8mm mutta lapsivesitutkimus joka epäonnistui ensin sata kertaa olikin maailman sadas miljoonas ihme: terve lapsi! Pian tämän jälkeen voitimme 150000 miljoonaa lotossa." Ja sitä rataa.
Onnestani puolet on sinun. Sydänvikainen down, noista muista arvoista mä en edes ymmärrä mitään, eikä ne tilannetta mihinkään muuta.

Tsemppiä kaikille muille. Täällä sataa lunta.
 
On jäänyt viikonlopun jälkeen kirjoittelematta. Mulla oli silloin la sitä aika runsasta veristä vuotoa, mutta sitten se sunnuntain aikana pikkuhiljaa loppui. En päässyt minnekään näytille, soitin kylläkin sairaalaan, mutta kehoitettiin arkena ottamaan yhteyttä omaan neuvolaan, jos kivut ja vuoto eivät ylly tosi koviksi.

No tänään mentiin miehen kanssa NKL:lle sikiötutkimusyksikköön sovitulle ajalle. Vauvalla turvotusta edelleen suunnilleen saman verran kuin perjantain nt-ultrassa ja etenkin vartalon ympärillä olevasta turvotuksesta sanottiin useampaan kertaan, että se on huono merkki.

Istukkabiopsia otettiin ja lääkäri joutui pistämään monta kertaa. Kaksi ekaa kertaa meni vain vatsanpeitteiden läpi, mutta ei päässyt istukkaan asti ja kaksi kertaa meni istukkaan asti, mutta sai silti vain niukan näytteen. Jostain syystä mulla ei istukasta irronnut niitä villoja normaalisti. Nyt kädet ristissä toivon, että se näyte riittää. Oli aika inhottava kokemus tuo kokonaisuudessaa., vaikka ei sattunutkaan kovin paljoa.

Riskiluku meillä oli "vain" 1/70. Perjantain nt-ultrassa ultraava hoitaja pelotteli riskiluvulla 1/10 ja jopa 1/5 näillä turvotuksilla ja iällä, vaikka ei veriseulaa tuolloin tiennytkään. No sinänsä ihan sama koko riskiluku, lopputuloshan tässä vain jotain merkitsee. Ikää mulla on kohta 36v.

Maanantaina saan soittaa vastauksista, koska jos istukkanäytteestä saadaa ne laajat kromosomitestit tehtyä niissä näytteissä sitten kestää 2-3 viikkoa. Niin saa nuo ekat jo aiemmin tietoon.

Mulla on vähänväliä sellainen olo, että huonot tulokset osuu meidän kohdalle. Niin monta kertaa on prosentit olleet meitä vastaan... Mutta sitten välillä sellainen pieni toivonkipinä, että jos olisikin vaan väärä hälytys. Mutta ei auta kuin odotella. Ja osottavan aika on tunnetusti hyvinpitkä!
 
TonCils oletko mihin sairaalaan menossa noihin jatkotutkimuksiin?

Tuolla Nkl:lla oli kaikenkaikkiaan tosi helpottavaa käydä. Meillä oli ihana lääkäri ja hoitaja. Ja juttelemiseen oli aikaa ja mahdollisuus.

Oliko teillä myös tuota turvotusta vartalolla ja jos oli niin paljonkin?

Siihen ne tuolla monta kertaa palasivat meilläkin.
Tsemppiä näytteenottoon! Toivottavasti saisivat sen hyvästi otettua ja oodottaminen siltä osin päättyisi ja jatkuisi tällä raastavalla tulosten odottelulla.

Hopsuliina 12+1
 
Kiva kuulla kuulumisia Hopsuliina!

Naistenklinikalle ollaan menossa. Onpa hassua että sanoivat teille että tuloksista voi soitella maanantaina, mulle sanottiin silloin loppuviikosta viime viikolla että tulokset tulevat parissa päivässä! Ei h******i jos tässä pitää ruveta viikkokaupalla odottamaan...ainakin tuosta FISH-testistä pitäisi saada tulokset parissa päivässä! Toki se mittaa vain 13/18/21 trisomiat mutta kuitenkin. Ja sisälukutaito, tajusin että teistä otetaan nuo laajemmat kromosomitutkimukset siis että ehkä se siksi kestää, tuleehan siinä enemmän tietoa.

Aika sitkeä olet jos jaksoit useammat yritykset kestää pistojen osalta...huhhuh. Tuota pelkään itsekin ja sehän on varmasti edessä.

Sain sattumalta niitä labratuloksia eilen ja tosiaan down-risku 1:50 ja sitten olen aamun lukenut noita hcg-ja pappa-arvoja joista laskenut pappa ja noussut hcg kertovat lisääntyneestä down-riskistä. Löysin jopa väitöskirjan jossa asiaa selitettiin selkokielellä ja hahhaa, näinhän se on että mulla tuo hcg on noussut ja menee rajan yli heittämällä, pappa vielä siinä rajoilla mutta hcg kuulemma asiassa parempi indikaattori.

Ja turvotusta oli tosiaan se mojova 4,4 ja pään ympärillä myös. Nenäluun näkyminen ei helpota yhtään, koska kuulutaan kuitenkin siihen 1/3 porukkaan joilla se sitten sattumalta kuitenkin näkyy.

Jos sua ahdistaa nuo riskiluvut niin käännä ne toisinpäin. Että teillä on kuitenkin 80% tai jopa 90% mahdollisuus ettei tule huonoja uutisia. Mua ne ei helpota yhtään, mutta jostain syystä mulla sitä toivoa ei tässä ole alun alkaen ollutkaan näköpiirissä. Kaikissa hyvin päättyneissä tarinoissa netissä on ollut leimallista se että toivoa on aina jostain ollut.

Sitä en kyllä ymmärrä että mistä ne tempoo kesken tutkimuksia teille uusia riskilukuja 1:5 ja 1:10? Eikö ne nimenomaan lasketa tietokoneohjelmalla johon kuului ne veriarvot, siis kun kyse ei ole siitä suoraan iän kautta saatavasta riskilukemasta? On kyllä melkoisia ennustajia jos tuosta vaan turvotuksen perusteella noita heittävät - ja toivottavasti niissä on jotain vastuuta myös.

Maanantaina sitten ollaan molemmat viisaampia, ainakin vielä olen siinä luulossa että silloin tulee varmuus. Mutta sitä ennen tulee varmasti vielä täällä käytyä, nukkuminen on käynyt suht hankalaksi ja ajatukset kiertää vain koko tämän jutun ympärillä...
 
Toncil toivottavasti saatte yhtä mukavan henkilökunnan Nkl:lla vastaan kuin mitä meillä oli. Mä olen viime yön valvonut ja pyöritellyt tätä juttua. On niin epätoivoinen olo myös.

Se lääkäri näytti siellä sellaista taulukkoa, jota varmasti teillekin näytetään. Siinä oli muistaakseni niin, että turvotus 3.4-4.4 välillä lapsella on 90% mahdollisuus olla terve. Ja heti ajattelin sua, että ollaan samassa skaalassa sun kanssa. Meillä tuota ennustetta heikentää tuo vartalolla oleva turvotua, sitä oli kattaaltaan selän puolella sekä vatsan puolella. Ja meillä tuo riski 1/70 on vaan niskan turvotukseen liittyvä. Eli vartalon turvotus nostaa sitä, mutta kukaan ei tiedä kuiinka paljon.

Noista tuloksista sanoivat, että niissä, menisi 7 työpäivää. Ja siksi soitan niistä, koska ne lopulliset tulokset siitä laajasta kromosomitutkimuksesta tulee vasta viikkojen päästä. Mutta jos se vastaus noista kolmesta trisomiasta tulee jo aimmin niin uskaltaisikohan sitä jo loppuviikosta soitella...

Toivottavasti saavat otettua kerralla sen biopsian sulla, tiedätkö missä sulla on istukka. Mulla se oli täydellisellä paikalla, ylhäällä edessa, mutta silti oli hankaluuksia sitä näytettä saada. Mutta sanoivat sen olevan harvinaista, että joutuvat useammin pistämään.

Minä päivänä menette tuonne Nkl:lle?
 
Niin siinä sitten kävi, että minäkin liityn tähän pinoon vertaistuen toivossa... Olenkin aloittanut lukemaa ketjua ihan ensimmäisestä postauksesta asti ja kovin on sekä onnellisia että ei niin onnellisia tuloksia moni saanut.

Viime viikon keskiviikkona (12+0) kävin nt-ultassa, jossa paljastui turhan paljon turvotusta. Mittasi enimmillään 3,3mm ja minimissään 2,6mm. Papereihin kirjasi 3,0mm. Riskiluku veriseulan kanssa 1:35. Mitään muita lukemia en ole saanut, vaikka niitä yritin kalastella ultranneelta kätilöltä tänään puhelimitse. Vähän ympäripyöreästi vastasi kysymykseeni noista lukemista, mutta ilmeisesti niissäkin oli jotain poikkeamaa. Nenäluustakaan en saanut mitään tietoa. Ainut vahvistus oli se, että turvotusta ei ollut muualla kehossa.

Istukkanäytettä ei minulta oteta, joten odottelen nyt ikuisuuden lapsivesipunktioon. Sen haluan tehdä keskenmenoriskistä huolimatta, koska en halua ja pysty elämään epätietoisuuden varassa koko loppuraskautta. Kolmen viikon päästä olisi aika, vasta!!!

Tsemppiä muille vastaavassa tilanteessa eläville!

Kirskis ja Namu 12+6
 
Meillä istukkanäyte otettiin viime viikon maanantaina ja pikatestin tulokset (trisomiat 13,18 ja 21) olivat valmiit perjantaina iltapäivästä, jolloin heti soittivat. Lopullisia tuloksia odotetaan yhä, tänään soitin sikiötutkimusyksikköön ja sanoivat että vielä ei ole valmiit ja perjantaina saavat seuraavan kerran tuloksia labrasta. Perjantaina näytteenotosta siis noin viikko ja 5 päivää, tosin mun ja miehen verinäytteet lähti labraan vasta viime perjantaina.

Ja meilläkin oli Naistenklinikalla ihan huippuihanat kaksi lääkäriä ja kaksi kätilöä.

Maanantaina mennään joka tapauksessa taas sikiötutkimusyksikköön, kun vauvan kokoa, napanuoraa ja lapsiveden määrää ultrataan taas. Mä toivon kovasti, että lopulliset kromosomitulokset ovat tulleet siihen mennessä, niin päästään sitten samalla reissulla taas perinnöllisyyslääkärin juttusille. Tuntuu että aika loppuu kohta kesken, jos jokin vakava poikkeavuus selviää, mulla ei ole enää kuin reilu viikko aikaa tehdä keskeytys. Nyt rv 22+1. Yritän pitää mielen jotenkin positiivisena ja ajatella, että niin kauan kun tunnen vauvan liikkeet, on masussa ainakin vielä elämää. Ja miehen kanssa yritetään henkisesti varautua elämään myös vammaisen lapsen tai pikkukeskosen kanssa, jolloin tulevaisuus sitten näyttää, millaista meidän perheen elämä tulee olemaan.
 
Tänään tuli kirje Tyksistä kotiin: "Tutkimuksen mukaan sikiön kromosomisto on NORMAALI!" :) Voi tätä helpotuksen ja onnen tunnetta!

Kovasti tsemppiä muille samassa tilanteessa oleville ja hurjasti voimia tutkimuksen ja tulosten odotteluun!

*muoks. Niin ja tyttöä ootellaan :)
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä