toisia ns. sikiöseuloista kiinni jääneitä?

  • Viestiketjun aloittaja erilainenko
  • Ensimmäinen viesti
ei meillä ollut sama ultralääkäri. Näköjään tuo karu suhtautuminen on sitten vaan melko yleistä, ikävä kyllä. Mutta samoin meillä TYKS:ssä ultrannut mieslääkäri oli ihan eri maata, todella ymmärtäväinen, rauhoittava ja lohduttava.

Reisiluu ja olkaluu, ts. suuret luut saattavat olla lyhyempiä down-lapsilla, joskaan niidenkään lyhyys ei vielä tarkoita downia tai muutakaan kehityshäiriötä. Onhan meillä aikuisillakin melkoisia eroja luiden mitoissa, itse ainakin olen aika persjalkainen =) Muistan lukeneeni jostain, että olkaluun ja reisiluun mittojen suhde voisi kertoa jotain kehityshäiriöstä.

 
On se näiden testien ja tulosten odottelu pitkää ja rankkaa.. Huomenna olisi vihdoin lapsivesipunktio ja selviää onko kromosomi6 deleetio sikiössä vai vain istukassa, neljästä solusta se oli löytynyt istukkanäytteessä. 2 viikkoa tosin ensin tulosten odottelua, yrittää olla positiivinen mutta eniten ehkä pelkään sitä että joutuu päätöksen eteen keskeyttääkö vai eikö ja miten sen päätöksen kanssa elää. Kyseessä niin harvinainen löydös että genetiikan professorikin on ihmeissään, voi tarkoittaa pahaa kehitysvammaisuutta jos sikiön soluissa se löytyy. Mutta toisaalta suurin osa pahoista kromosomihäiriöistä keskeytyy luonnonkautta. tiedä häntä, ei auta kuin odottaa ja yrittää olla stressaamatta jottei aiheuta lisää häiriöitä sikiölle sillä.
minulla siis niskaturvotus alhainen (siis sikiöllä.. :) ) mutta jäin kiinni seulassa veriarvojen perusteella jotka olivat beta-hcg 0.3 MOM ja pappa 0.26 MOM. onko muilla noin alhaisia arvoja ollut?
tsemppiä ja voimia!
xxy 15+5
 
Tutkimukseen ja onnea, että ei löydy,sitä mitä pelkäätte! :hug: :flower:
Odotusaika on kyllä aika kärsimystä, mutta onneksi ainakin meillä tuntuu, että niin kauan kuin on toivoa, se kantaa! :heart:

Rva Pikkumyy ja Tiuhti-Viuhti rv 12+6 :heart:

Ps ja veriseulaa ei meillä otettu ollenkaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja xxy:
mutta jäin kiinni seulassa veriarvojen perusteella jotka olivat beta-hcg 0.3 MOM ja pappa 0.26 MOM. onko muilla noin alhaisia arvoja ollut?
tsemppiä ja voimia!
xxy 15+5
No meillä oli B-HCG ilmeisen normaali (lukemaa en muista, himpan yli yhden taisi olla), mutta papp-a taisi olla jopa vain 0.23 MOM. Tuo ei sitten ollut tyypillinen kuva downille (kuten ei teilläkään), mutta hälyttihän se veriseula toki. Normaalit kromosomit tuloksena istukkabiopsiasta. Nyt odotellaan, että vauveli vaivautuisi tulemaan ulos, niin nähdään lopputulos :) .


Unni ja masukki rv 38
 
xxy: tulosten odottelu on piinaavaa ja se keskeytyksen pelko mietteissä -luultaavasti tulokset auttavat sen tekemisesssä, jos joudut sen tilanteen eteen. Mutta viellä on toivoa niin kauan kunnes tulokset ovat valmiit lopullisesti. Sitä pelkää jo etukäteen, vaikka ei varmasti tiedä pitäisikö pelätä. Toivon sulle jaksamista odotteluun.

Muille myös jaksamista ja Unnille tsemppiä synnytykseen :heart:

M ja maha-asukas 23+ jotain
 
Lumi-marjan kohtalo vetää hiljaiseksi. Kyyneleet puhukoon puolestaa.
Itse olen elänyt tuon np-ultran huonoja uutisia odotellen.Kuinka kylmältä kätilön sanat tuntuivat:vettä normaali, sikiöitä yksi, mutta....Siihen maailma romahti, en kyennyt ottamaan tietoa vastaan. Ainoa mitä kuulin, oli"pyydän lääkäriä paikalle". Elämäni kaamein päivä, ja tutkimusten lopuksi kätilö totesi että näemme sitten ison mahan kanssa. Sinä päivänä vihasin kaikkia odottavia isomahaisia äitejä. Toivotin heidät niin pitkälle kuin pippuri kasvoi. Pääsiäinen meni itkien, ja selvisin töihin, ilman että kukaan tiesi mitä oli takana. :'( Tuloksien odottelu oli vaikeaa. Kuulimme että kaikki on ok,vaikka sairaala sanoi ettei selviä elämään. Voimia kaikille. :hug:
 
kyllä nämä liitoskivut alkaa voimia verottamaan. karsea särky joka päivä :( ja yöt menee valvoessa levottomien jalkojen kanssa. ja kaiken lisäksi karsea närästys päälle... |O
perjantaina olisi äitipolille kontrolli tuosta kohdun sisäpuolen aukeamisesta. meinaa jo paniikki iskeä jos on lisää auennut pian :(
rauhassa on pakko olla ollutkin noiden liitoskipujen takiakin kun rajoittaa liikkumista jo nekin.
kuusi viikkoa ku esikoinen on syntynyt enää jäljellä. ja se on tavoite tässäkin vähintään. pysyis nyt edes niille viikoille masussa matkassa.
turhalta tuntuu nämä valitukset kun on muilla niin suuria murheita, ja mitäpä ei ole itse valmis "kärsimään" että pojan saa käsivarsille.
mökkihöperyys meinaa vallan ottaa ku maalla asutaan eikä ihmisiä ole sillai ympärillä ku kaupungissa olisi. eikä jaksa autolla pösöttää joka paikkaan. eikä pitkiä automatkoja uskalla paljoa heitellä supistelun vuoksi. kun toi kohtu ei tuosta autorallista kauhiasti tykkää.
olipas taas turhaa narinata...mut saipahan eis tänne valitella.

:ashamed: :ashamed:
 
Taisi olla kuumeen pikapyrähdys, kun nyt näyttää mittari enää 36,2! :heart: Toivotaan, että pysyy poissa!

harmi nemika , että kivut kiusaa, mutta se on vissiin normaalia raskauden tuossa vaihessa muistaakseni ja toivotaan , että poitsu vielä masussa pysyy vielä jonkin aikaa sinulla! :hug: :flower:

Ylihuomenna tähän aikaan voin huokaista, eli ja toivottavasti siis näyte on saatu! Sitten vaan tulosten jännäilyä, mutta toivoa, on niin kauan kuin toiseksi todistetaan! :heart:

Mitenkä kävittekö te normaalisti neuvolassa kun odottelitte vastauksia? Minulla olisi tänään ollut eka neuvolalääkäri, mutta sen peruin, koska TYKS:stä niin suositeltiin, mutta entä näytteen oton jälkeen, kai sydänääniä ainakin pitäisi välillä käydä kuunteluttamassa, vai seuraako ne sairaalassa nyt vointia, ultrin esim? paljon asioita mielessä! :saint:

Nyt pitää hakea poika koulusta , käydä apteekissa, kaupassa ja vakuutusyhtiössä, siinä tämän pvn ohjelma! :D

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille ja onnea kaikkiin tutkimuksiin ja onnea vastausten odottamisiin! :heart: :flower:

Rva Pikkumyy ja Tiuhti-Viuhti rv 13 tasan! :heart:
 
elossa vielä ollaan! ensimmäiseksi pahoittelut Lumi-Marjalle; kävi kuten pelättiin, mutta meistä vahvimmille ainoastaan nämä vastoinkäymiset annetaan! joku on ollut varma, että te olette niin vahvoja, että jaksatte sen käydä läpi! :hug: :hug: parempaa jatkoa teille!

xxy: sinuna en olisi mistään tuon istukkatutkimuksen tuloksesta huolissani vielä; en edes siitä xxy:stä! koko tutkimus joutaa roskakoriin. odota lapsivesipunktiota rauhassa ja vasta sen tuloksista ole huolissasi! kokemusta on ja löytyy tästä pinosta aiemmin.... :hug:
miks ees pitää tehdä tollaista, joka sitten tuurillaan pitää varmistaa lapsivesipunktiolla??????

nemika: mul oli se neuvola 23.1 ja oma terkkari ei sit enää töihin päästäny. yritin et oisin sen viikon loppuun käyny ja vasta seuraavan viikon lekurin vastaanotolta jääny saikulla, mutta ei kuulemma käynyt! eli putosin nettipimentoon ihan kertalinttuusta! :LOL: :LOL:
paineet oli koholla; tosin väsymys niin kovaa että itku tuli jo kysymyksestä, et no kuinka menee.... :ashamed:
otimme samalla näytteet sen supistelun vuoksi ja kuurillehan sitä sitten joutui. joku bakteeritulehdus. meikä neuvolan jälkeen alkoi viettämään saikkua ja asensin kaks tuntia sitä koiraverkkoa, heh... tuloksena lähes kahden tunnin supistelut 2-3 minsan välein! sitten kun terkkari soitti et alustava tulos näytteestä tullut ja tarviis kuuria hakemaan mennä, niin kylläpä säikäytti! olin ihan varma et pukkaan muksun pellolle! :LOL:
no kuurilla asettui vähän, mut viime ti oli sit lääkäri joka kirjoitti sen pitemmän saikun. sen mielestä olisi jo sentin auki ja pehmennyt :LOL: meinas kysiin saman tien laittaa. sain puhuttua sen ympäri koska huomenna mulla on se kontrolli istukan toiminnasta ja kasvusta. sanoi et pitää pyytää siellä ultralla kattomaan oikea tilanne.
ittee vähän hirvittää noi supistelut; on kyllä oikeesti pitäny rauhottua. paineet on nyt ok, kun saa lepoa tarpeeks. mutta töihin ei kuulemma menoja enää. tulin nyt äitin luo et isäntä saa nukkua yövuoron päälle ja oli kyllä kiire tännekin kirjoittaan. meillä kun paikallinen kirjasto on koko kevään kiinni rempan vuoks. jos pidät pojun sisällä maaliskuulle, niin oon kyllä hommanu koneen siihen mennessä :LOL: :LOL: itse asiassa on vaihtoehtona kolme hp:n konetta ja rupeenkin seuraavaks surffaamaan mistä jonkun niistä saisi edullisimmin!
kattelen vielä tän päivän aikana ketjua....

kaikille muille jaksamista; olen tippunut täysin tän kahden viikon aikana kärryiltä...... :hug: :hug:

unnikaan et ole räjähtänyt vielä heh....

jeppistä ja mökö 28+0
 
jeppistä :hug: tervetuloa taas käymään.. :LOL:
arvelinkin et oot pudonna saikulle. ja hyvä niin.. =)
juu saa pysyä poika vielä matkas. en mie uloskaan sitä päästä :LOL:
rupeahan vaan sitä konetta päättämään kiiruusti jo.
oon täs odotellu et jotain kuuluisi etes sieltä. ja tulit ku tilauksesta :LOL:
tääl perjantaita jännätään miten on paikkojen käyny. sairaalaan ku en makaamaan tule jäämään. karsea kammo sitä laitosta kohtaan.. :whistle:
niin huomen meet sinne istukka kontrolliin???
hienosti se menee varmasti :heart:
 
Heips kaikille,

Tänään käytiin yrittämässä lapsivesipunktiota, mutta liian paksut kalvot. Kolme kertaa yritettiin, ja nyt siis siirrettiin torstaille uusintayritykset. Toivon mukaan silloin onnistuu ekalla kerralla. Minusta ainakin tilanne oli melkoisen epämiellyttävä. Järkyttävä se etova olo joka tulee kun piikki vedetään ulos.. no nice! Ja niinkuin joku aikaisemmin mainitsi niin tunne on kuin se piikki olisi jäänyt vatsaan.. tänään ollaan saikulla ja odotellaan taas jännittyneenä torstaita.

Rv 15+4
 
ensikertalainen: toivotaan että onnistuu sitten torstaina.
mulla jäi se inhottava tunne just et het ku olis se piikki jätetty sinne.
ja toi etova olo myös tosin mulla tuli siitä ku jännitin nii paljo et kävelin pitkin seiniä kanttiiniin sen jälkeen.
torstaina paremmalla onnella sitten :hug:
 
nemika: niin, huomenna on kysissä istukan ja kakrun tsekkaus. ja kait ne tsekkaa onko meikälläkin sit paikat auennut? nauroin lekurille, et sehän tietää sit nopeampaa synnytystä, heh... ei passaa vielä kuiteskaan.
mulla on kans alkanu paikat natiseen liitoksissaan ja tekee kyl kipeetä väliin. mites sulla, auttaisko se magnesiamaito tai magnesium niihin koipiin?
vaan onpa kivaa, kun on verkko pihan ympäri ja koirat saap olla ihan vahtimatta eikä tarvii pelätä, et naapurin penskoilta rupee paloja irtoon ..... :LOL: :LOL:
nyt pitää lähteä kotiin et tyttö pääsee päikkäreille. laittelen viestiä heti kun koneen ääreen pääsen!
palaamisiin....
 
RouvaPikkumyylle kirjoittelinkin toisessa ketjussa =)

Nemika ja Jeppistä: Voisin kanssanne vaihtaa näitä kohdunkaulan tilanteita :LOL: . Mullapa on kiinteä ja kiinni ja koko kanava jäljellä. Että milloinkahan sitä nähdään tämä sikiöseulottu yksilö sitten...
 
unni: juu vaihdetaan vaan tilanteita ilomielin.mulla kohdunsuu pehmeä ollut jo monta viikkoa ja kaulaa hävinnyt puolet. ja sitä sisäpuolen aukeamista vielä. saat ilomielin nämä ja otan kiinteää ja kiinni olevaa tilalle :LOL: :LOL: :LOL:
saas nähdä miten nopeasti tulee sit ulos ku lähtee tulemaan ku on jo valmiiksi työstetty paikkoja :LOL: :LOL:
 
PikkuMyy: Mulla on kokemusta vain lapsivesipunktiosta, mutta vauvojen vointia ei seurattu sairaalalla ultran ja lapsivesipunktion jälkeen mitenkään. Jatkossa oli ihan normaali neuvolaseuranta ja rakenneultra. Punktio oli torstaina ja kun kyselin, voinko huoletta antaa neuvolalääkärin tehdä sisätutkimuksen seuraavana tiistaina, NKL:n lääkäri sanoi, ettei sille ole mitään estettä.
 
:flower:
Eli tilaan varmaan neuvolan sitten kun näyte saatu ja kysyn neuvolan terveydenhoitajalta sopivaa ajankohtaa. Minulla siis yhtään lääkärintutkimusta ei ole tän raskauden aikana ollut, siis sisätutkimusta.

Rva Pikkumyy ja Tiuhti-Viuhti rv 13 :heart:
 
Rouva pikkumyy: Mä en onneks joutunu neuvolaan ennen kuin tulokset oli tullu. Ajattelin etten mee ikinä jos on huonot. neuvolatäti sen mulle kertokin et olis syytä huoleen ja enkö mä tiedä asiasta mitään. Olivat unohtaneet ilmoittaa mulle että pitäs miettii jatkotutkimuksiin menoa. oli se varsinainen joululahja -päivä aikaa päättää mennäkkö vai eikö. no nyt olen tyytyväinen kun menin. Mä tunsin sillon jo liikkeet, eli tavallaan ei sydänäänten takia tarvinnu ja kun näyte otettiin heti kun mahdollista torstaina sain tiedon ja viikonpäästä tutkimus oli jo tehty.
Laitoinkin tonne toiseen ketjuun, mitä näytteenoton jälkeen... vaikka eri näyte otettiinkin.

Toivottavasti onnistuvat ottamaan!
 
Hei, miksi te kävitte kardiologilla? Selasin nopeasti ketjun läpi mutten löytänyt syytä - menikö vain silmien ohi? Siis epäiltiinkö teillä jonkun asian perusteella sydänongelmia (esim. sykkeen perusteella) vai näkyikö ultrassa jotain? Siksi kyselen, kun itse jouduin tuossa pari viikkoa sitten makaamaan aika kauan sydänkäyrässä, kun eivät saaneet selville oliko sikiön pulssi jotenkin erityisen hidas... käyrässä ei löytynyt lopulta mitään kontrollia vaativaa (?), mutta olen ajatellut että pitäisikö sittenkin käydä yksityisellä jossakin sydänultrassa...
 
voi ku on ihana olo ku sai suht hienosti nukuttua yön.
eilen kävin apteekin tyhjentämäs. panadolia liitoskipuihin, rennietä närästykseen. magnesiumia levottomiin jalkoihin ja kuivaan ihoon rasvaa säkkitolkulla, obsidania rautalääkkeenä. ja multitabsia.
kyl siinä apteekin setäkin jo naureskeli...
perjantai rupee jo jännättämään päänupissa, mihinpäin lie tilanne menny. huomen tavallinen neuvola viel välis.

merle: ois kai ne laittanut seurantaan jos vaavilla olis sykkees sit ollut jotain. voithan sitä soittaa ja kysyä asiaa jos jää vaivaamaan. ettei tarvi siitä huolta kantaa. =)

nemika ja poitsu 27+2
 
Ahistaa...Kävin tänään ultrassa ja ei sitten selvinny niin mitään. Edelleenkin ollaan pieniä suhteessa viikkoihin ja lapsivettä on niukasti. Sais tulla jo ne lapsivesi tulokset, vaikka mun tuurilla niissä tietenkin menee se 4viikkoa. Ens viikolla taas ultra ja jos lapsivesi tulokset on puhtaat niin sit menen verikokeisiin ja selvitetään onko mulla joku virus mikä olisi voinu päästä vauvallekin. On tää odottavan aika vaan pitkä.
 

Yhteistyössä