astrea, minäki oon seurannut tuota keskustelua ja jo ihan työn puolesta tiedän ihan liikaa kaikista sairauksista ja ongelmista joita voi tulla. Aina tämmöinen muistuttaa siitä (muistan minä melkein päivittäin muutenkin) kuinka onnekkaita me ollaan kun meillä on yksi lapsi. Mun on pitänyt ihan tietoisesti miettiä omia kasvatusmenetelmiä, etten muuttuisi liian huolehtivaksi curling-vanhemmaksi ja suojelisi liikaa lasta. Lisäksi voin tunnustaa, että olin todella hermona raskausaikana, en edes kehtaa sanoa kuinka monesti kävin yksityisellä ultrassa omalla kustannuksella. Pienemmästäkin risahduksesta olin saikulla. Synnärille lähin tyyliin ekasta supparista, vaikka ne kehotti tulemaan vasta muutaman tunnin päästä (toisaalta tässä tapauksessa se oli hyvä, kun synnytys eteni niin nopeasti). Monet kehotti nauttimaan raskausajasta ja nautinhan minä. Mutta stressasin noin 10 x enemmän kuin kaverit, joilla raskaus oli alkanut helpommin... Ja olen miettinyt IHAN samaa, ensin stressataan näitä hoitoja, sitten kun/jos raskaus alkaa, stressataan alkuraskauden ultraa, sitten niskaturvoketta, rakennetta, kohtukuolemaa, keskosuutta, kohtukuolemaa, synnytyksessa vammautumista, kätkytkuolemaa jne jne jne.... Äidin huolet alkaa jo ennenkuin koko lasta edes on! Itse stressaan tätä maailman tilannettakin, kannattaako tälle pallolle synnyttää enää uusia lapsia, kun saa pelätä arvaamatonta Venäjää, työttömyyttä, ihmisten pahoinvointia ja rasismia, koulukiusaamista, ympäristön saastumista jne jne jne
No joo, toisaalta sitä elää omassa ihanassa vaaleanpunaisessa kuplassa jossa voi haaveilla taas kahdesta viivasta, ensimmäisistä potkuista, äitiyspakkauksesta, vauvan tuoksusta. Kyllä se on kaiken pelkäämisen arvoista!
No joo, toisaalta sitä elää omassa ihanassa vaaleanpunaisessa kuplassa jossa voi haaveilla taas kahdesta viivasta, ensimmäisistä potkuista, äitiyspakkauksesta, vauvan tuoksusta. Kyllä se on kaiken pelkäämisen arvoista!