Toisen hyväksyminen

[rajaton rakkaus?]

Meillä on miehen kanssa hyväksymisongelma.
Olemme seurustellet noin viisi vuotta, kolmekymppisiä ollaan.

Luulin että meidän suhteessamme ollaan avoimia ja mukavia toiselle.

Minua ärsyttää miehessäni muutama asia, niitä on 2-3 asiaa yhteensä. Liittyvät lähinnä siivoukseen ja tapoihin, eli eivät ole mitään mille ei mies voisi mitään, ja ovat mielestäni normaaleja yhdessäasumisen ongelmia.

Huomautan näistä asioista silloin, kun ne minua ärsyttävät. Huomautan yleensä kiltisti, mutta yritän kuitenkin ilmaista että minua vituttaa jos minua vituttaa. Jos pärjään sillä kertaa huomauttamatta, koitan katsoa läpi sormien ja olla sanomatta mitään. Yritän myös valita huomauttamishetken siten, että mieheni ei ole valmiiksi jo stressaantunut jostain. Ongelma on vain siinä että hän on lähestulkoon aina stressaantunut ja väsynyt, joten olen joskus valinnut sanomishetkeni hieman hänen taakkaansa lisäävästi, joka sitten on lisännyt hänen stressiään ja kuormaansa.

En komentele enkä käytä rumaa kieltä. Aloitan lauseet että "Voisitko" ja "Viitsisitkö" enkä käytä huomauttaessani useinkaan sanoja "koskaan "aina" tai "taas"

NO: mies on sitä mieltä, että huomauttamalla satunnaisesti minua häiritsevistä asioista ilmaisen hänelle , että en hyväksy häntä sellaisena kuin hän on sattunut tähän maailmaan syntymään. Eli tässä puhutaan nyt ihan ihmisen perusoikeudesta tulla hyväksytyksi puolisonsa toimesta sellaiena kuin hän on. Olen siis hänen mielestään rikkonut jatkuvast yhdessäolomme aikan hänen olemustaan ja henkilöään vastaan.

NO: kysyin sitten, että onko hänellä mahdollisesti jotain hampaankolossaan minun takiani, eli eikö minusssa tai lähinnä tekemisissäni sitten ole mitään, mikä häntä ärsyttää, ja jos on niin aiheuttavatko ne asiat hänen mielestään sen, että niistä ei voi huomauttaa tai muuten ei hyväksy toista sellaisena kuin on.

NO, mies raivostui sitten, ja luetteli heti noin 10 asiaa jotka hänellä minussa vituttavat niin, että harkitsee suurinpiirtein eroavansa minusta. Häneltä lipsahti myös käytännön järjestelyjä, joilla hän oli ajatellut eromme hoitaa, eli mistä uusi asunto ja kuinka jaamme yhteisiä tavaroitamme, "kun kerran näyttää siltä että haluat erota, nin hyvä on".

Kysyin, että kuinka kauan tätä hänen salavitutustaan itseasiassa on jatkunut, ja miksi ei sitten sanonut mitään? En haluaisi ola ihmisen kanssa, joka inhoaa tapojani niin paljon, että harkitsee eroa, mutta ei kuitenkaan puhu mitään eikä siten anna minulle mahdollisuutta harkita, pystynkö parantamaan tapojani vai pitääkö meidän keksiä jotain muuta, esim erota.

Mielipiteitä? Riidan jälkeen ei ole puhuttu asiasta, ja mieheni on ollut kylmä kuin jää minua kohtaan.

Meinasin tässä jo retkahtaa pyytelemään häneltä anteeksi ja yrittää sopia riitaa, kun olemme ennenkin selvittäneet erimielisyyksiä pahojenkin riitojen jälkeen, joita tosin on harvoin, mutta mitä enemmän mietin asiaa niin sitä enemmän minusta alkaa näyttää siltä, että mieheni itse asiassa todella haluaa erota. Kun jos minulla on se 2-3 aisaa jtka hänellä ärsyttävät, ja hänellä on sellainen salavitutus noin 10 pykälää sisältävän listan kanssa, Eli jos hän sulaa ja alamme taas romanttiseksi, niin kuitenkin olisi vain ajan kysymys tämä ero.

Mielipiteitä?

Kun minulla on sisälläni ollut kuitenkin jo pitemmän aikaa tunne, että kaikki ei ole hyvin. Ja että mieheni reagoi jotenkin todella kärkkäästi minun huomautteluuni, siten että ihan kuin etsisi tekosyytä suuttua minulle jostain, jotta se ero olisi sitten tavallaan "minun vikani" eikä hänen..

Sanokaa, mistä tietää että miehen mitta tosiaankin on täynnä, kun hän aina kuitenkin antaa anteeksi ja haluaa omien sanojensa mukaan olla minun kanssani..ennen riittakin hän vakuutteli rakkauttaan, mutta kun kysyin haluaako hän kanssani olla, niin tuli tämä huomaujttelukysymys vastaan, että muuten kyllä mutta kun mä huomauttelen liikaa.

eli olenko nyt vain itse pilannut tämän jutun, kun kysyin mieheltäni mikä mättää.

 

[rajaton rakkaus]

vielä lisään sen verran, että tosiaan kun mieheni suutuspäissään minulle nämä ärsytyksen aiheensa laukaisi, niin osa niistä oli sellaisia, joille hän vielä muutama päivä sitten oli hyväksyvästi naureskellut ja pitänyt söpöinä...
ja jotka ovat tavallaan olleet sellaisia mitä aina tapahtuu

loukkaannuin toki sitten, että kun hän kerran on uskotellut minulle että nää asiat ovat ok, niin onko se kaikki ollut pelkkää teatteria koko ajan.

Hän piti minulle saarnan, että "onko tullut mieleen, että hän ehkä mieluummin hyväksyy minut sellaisena kuin olen, eikä huomauttele".

Ihmettelen vain, että onko se nyt mitään hyväksymistä, että salaa inhoaa muttei vaan sitten sano mitään..eli onko se hyväksymistä että vituttaa koko ajan toisen systeemit.

Siis minähän voin suoraan sanoa etten hyväksy muutamaa hänen tapaansa, enkä voi sille mtiään etein hyväksy vaikka lakkaisinkin huomauttamsta, ne vain jäisivät sisälleni...kuten hänelle ilmeisesti on jäänyt ja nyt tulivat kuin tulivuoresta.

 

[Nökkönen]

Pitkä juttu, yritän jotenkin kommentoida. Miehelläsi on kumma luonne, pystytkö yleensä keskustelemaan hänen kanssaan syvällisesti vaikkapa maailman asioista tai teidän suhteen tilasta? Kykeneekö hän analysoimaan asioita tai asettumaan toisen henkilön asemaan? Pystyykö halutessaan tekemään asioita sinun mieliksi niinkuin suhteessa yleensä välillä tehdään tai on pakkokin tehdä?

Tulee mieleen, että hän on sellainen tietynlainen persoona joka ei välttämättä osaa tai halua tehdä kompromisseja. Vai onko vaan rakkaus loppunut eikä ole enää kiinnostusta...karu juttu sinänsä mutta siinä tapauksessa et voi asialle mitään.

 

[rajaton rakkaus]

Pitkä juttu, yritän jotenkin kommentoida. Miehelläsi on kumma luonne, pystytkö yleensä keskustelemaan hänen kanssaan syvällisesti vaikkapa maailman asioista tai teidän suhteen tilasta? Kykeneekö hän analysoimaan asioita tai asettumaan toisen henkilön asemaan? Pystyykö halutessaan tekemään asioita sinun mieliksi niinkuin suhteessa yleensä välillä tehdään tai on pakkokin tehdä?

Tulee mieleen, että hän on sellainen tietynlainen persoona joka ei välttämättä osaa tai halua tehdä kompromisseja. Vai onko vaan rakkaus loppunut eikä ole enää kiinnostusta...karu juttu sinänsä mutta siinä tapauksessa et voi asialle mitään.

Siis kyllä me ollaan aina juteltu kaikesta, enimmäkseen minä olen avautunut ja hän sitä myötä sitten myös, ja riidankin jälkeen ollaan pystytty luovimaan tässä huoneistossa jollain tavalla, eli ruoat laitetiin ja hän pesi pyykkiä...eli hän kyllä osaa olla ihmisen kanssa.

en tiedä kuinka paljon hän kykenee asettumaan toisen asemaan, tuntuu pikemminkin että hän pitää VELVOLLISUUTENAAN kestää kaikki muksiematta, ja sitten kun toinen ei kestäkään vaan huomauttaa, nin toinen on sitten täys paska heti, ja hän on se urhoollinen sielu joka vain jaksaa ja jaksaa toisten murtuessa yksitellen.. Ja hän on se marttyyri joka kestää kaiken.

Ja toisaalta kun katselee hänen toimiaan, niin aiheuttaa enemmän vahinkoa sillä, että hän ei sano esim. suoraan että "menisitköä pois tieltä" vaan alkaa vain niin vihaiseksi että siitä on parempi lähteä jos ei jaksa kuunnella.

Minä taas olen mutaman kerran hänelle sanonut, etä voisiko hän ihan poistua koko rakennuksesta jos mahdolista, kun haluan tehdä jotain asiaa rauhassa. Hän on naureskellut ja lähtenyt kavereilleen, ja hymyillyt että ompa kiva että voidaan kaikesta sopia. Nyt sitten hän nakkasi senkin päin naamaani, että minä kuulemma ajan hänet joskus ulos talosta, ja kysyi että "onko hän kertaakaan ajanut mut pois" snaoin että ei ole, ainakaan en sellaista muista, sitten tuli vielä että "vastaa kyllä tai ei, OLENKO AJANUT SUT POIS OLLAKSENI RAUHASSA"

 

[tuttua]

Hehe sorry mutta vähän naurattaa ihmisten törmäilyt näin ulkopuolisena koska niin tutulta kuulostaa. Ymmärrän kuitenkin, että ongelmasi on vakava. Tilanne on kuin minulla oli pienemmässä mittakaavassa, mutta meillä kyse oli vain parin vuoden seurustelusta, joka kuivahti. Mies ei puhunut mitään vaivaavista asioista mutta minun valitukseeni vastasi yllättävillä syytöksillä. Ehkä kyse on siitä, ettei hän kestänyt syyllisyyden tunnetta ja siksi keksi vastasyytöksiä. Myöskin oli kovin sulkeutunut, eikä kai osannut ilmaista tunteitaan. Ei ole kovin aikuismaista käytöstä, toisaalta missä monikaan olisi oppinut ihmissuhdetaitoja, kun suomalaisessa normistossa muutenkin ollaan hiljaa mölyt mahassa. Ei ole helppoa alkaa ilmaista negatiivisia tunteitaan rakentavalla tavalla, jos ei sitä ole jossain oppinut.

Toisen hyväksyminen ei tarkoita että pitää hyväksyä hänen kaikki tekonsa. Käytöstä tai tekojaan voi muuttaa, vaikka muuten ihminen tietysti on mikä on. - Ehkä miehesi etsii tekosyytä eroon kun ei osaa ottaa itse siitä vastuuta. Usein riitojen taustalla on myös jätetyksitulemisen pelko. Hylkäämisen uhatessa aletaankin itse puuhata eroa, jotta oltaisi itse se jättäjä. Mahtaisiko auttaa, jos ongelmista puhuttaessa korostaisi rakastavansa ja ettei halua erota? Ja sanotaan, että pitäisi ilmaista omat tunteensa minä-muodossa ennemmin kuin syytöksinä, kuten teetkin, ehkä ei tuo kehotustyylikään ole hyvä, silloin hänellä ei ikäänkuin ole omaa valinnan mahdollisuutta toimintansa suhteen.

En osaa neuvoa sen enempää...

 

[rajaton rakkaus]

Hehe sorry mutta vähän naurattaa ihmisten törmäilyt näin ulkopuolisena koska niin tutulta kuulostaa. Ymmärrän kuitenkin, että ongelmasi on vakava. Tilanne on kuin minulla oli pienemmässä mittakaavassa, mutta meillä kyse oli vain parin vuoden seurustelusta, joka kuivahti. Mies ei puhunut mitään vaivaavista asioista mutta minun valitukseeni vastasi yllättävillä syytöksillä. Ehkä kyse on siitä, ettei hän kestänyt syyllisyyden tunnetta ja siksi keksi vastasyytöksiä. Myöskin oli kovin sulkeutunut, eikä kai osannut ilmaista tunteitaan. Ei ole kovin aikuismaista käytöstä, toisaalta missä monikaan olisi oppinut ihmissuhdetaitoja, kun suomalaisessa normistossa muutenkin ollaan hiljaa mölyt mahassa. Ei ole helppoa alkaa ilmaista negatiivisia tunteitaan rakentavalla tavalla, jos ei sitä ole jossain oppinut.

Toisen hyväksyminen ei tarkoita että pitää hyväksyä hänen kaikki tekonsa. Käytöstä tai tekojaan voi muuttaa, vaikka muuten ihminen tietysti on mikä on. - Ehkä miehesi etsii tekosyytä eroon kun ei osaa ottaa itse siitä vastuuta. Usein riitojen taustalla on myös jätetyksitulemisen pelko. Hylkäämisen uhatessa aletaankin itse puuhata eroa, jotta oltaisi itse se jättäjä. Mahtaisiko auttaa, jos ongelmista puhuttaessa korostaisi rakastavansa ja ettei halua erota? Ja sanotaan, että pitäisi ilmaista omat tunteensa minä-muodossa ennemmin kuin syytöksinä, kuten teetkin, ehkä ei tuo kehotustyylikään ole hyvä, silloin hänellä ei ikäänkuin ole omaa valinnan mahdollisuutta toimintansa suhteen.

En osaa neuvoa sen enempää...

Kiitos tarinasta, ja saahan tälle nauraakin ei tässä aleta huumoria lopettamaan mokoman takia

Ihan hyvä huomio: sehän tässä vaarana onkin, että jos minä en ota ensiaskelta koska haluan nähdä haluaako mies erota, ja toisaalta jos hän puuhaakin koko eroa pelkästään jäteyksitulemisen pelossa...minusta puhumattakaan, kyllähän se on iso elämänmuutos, ja sisältää ties mitä surua.

siksihän tässä se kommunikointi olisikin tärkeää, kun aika sairasta että molemmat rakastaakin toisiaan ja sitten erotaan vain koska pelätään myöntää se toiselle..

mut nyt se on vähän niinkin, että en oikein halua keskustella miehen kanssa omasta aloittestani, kun on alkanut näyttää sitlä että se tosiaankin valehtelee aika paljon..eli just se yllättävä 10 kohdan vitutuslista mikä sillä oli plakkarissa odottamassa mua..

eli en tiedä voinko luottaa että mies puhuisi rehellisesti tunteistaan, vaikka ei haluisikaan erota niin antaa ymmärtää haluavansa, ja toisaalta jos haluaa erota niin väittää ettei halua ja "kunnopittaa vai minun tahtoani" että erotaa vaan

Ehkä parempi jos annan sen livahtaa omille teilleen, jotenkin on selllainen fiilis, että josmies ei osaa tunteitaan ilmaista tuon kummemmalla tavalla, niin kannattaako sen kanssa jäädä vaikka se muka rakastaisikin...kyllä se nimittäin uuden naisen löytää, ainahan ne miehet löytää. Jos se on mutkin saanut niin, aina löytyy jostain ehkä jopa vielä tyhmempi naaras, joka sitten sen hyväksyy sellaisena kuin se on eikä huomaa kun se valehtelee.

 

[tuttua]

........Ehkä parempi jos annan sen livahtaa omille teilleen, jotenkin on selllainen fiilis, että josmies ei osaa tunteitaan ilmaista tuon kummemmalla tavalla, niin kannattaako sen kanssa jäädä vaikka se muka rakastaisikin...kyllä se nimittäin uuden naisen löytää, ainahan ne miehet löytää. Jos se on mutkin saanut niin, aina löytyy jostain ehkä jopa vielä tyhmempi naaras, joka sitten sen hyväksyy sellaisena kuin se on eikä huomaa kun se valehtelee.

Ehkä olisi joku pariterapian paikka, enpä tiedä. :/

 

[arvuuttelija]

kenties jo ihan täysi-ikäinen? Aivan uskomatonta puuroa, josta jää lopputulemaksi: "Mies ei tykkää kaikesta minussa, joten se on valehteleva paska."

herttileijaa.

 

[rajaton rakkaus]

kenties jo ihan täysi-ikäinen? Aivan uskomatonta puuroa, josta jää lopputulemaksi: "Mies ei tykkää kaikesta minussa, joten se on valehteleva paska."

herttileijaa.

Kiitoksia kommentista, olipas mukavasti sanottu. Hyvää päivänjatkoa sinullekin. Ilmeisesti ymmärsit kuitenkin puuroani hyvinkin, kun osasit tehdä siitä tiivistelmänkin. Hanki elämä.

 

[ljlkj]

Olen hieman vastaavassa tilanteessa. Mieheni on asunut pitkään yksin, joten hänelle on ehtinyt kertyä jos jonkinlaisia "omituisuuksia". Olen huomannut, että parhaimpaan tulokseen pääsen sillä, että yritän vaivihkaa ujuttaa omia mielipiteitäni sen sijaan, että puutun niihin suoraan. Itse mieluiten haluaisin suorasanaisesti keskustella asioista ja löytää ärsytyksen aiheisiin ratkaisun ystävällisellä keskustelulla. Miestäni ei ole kuitenkaan samasta puusta veistetty eikä hänen lapsuudenkodissa sellainen ole ollut tapana.

Olen itse ottanut sen linjan, etttä yritän hyväksyä miehen sellaisena kuin hän on, koska tiedän, että joka ihmisessä on omat ärsyttävyytensä, kuten tietysti myös minussa. Onneksi meillä on sellainen suhde, etttä olemme paljon myös erillään, joten tapaaminen on aina yhtä ihanaa. Luulenkin, että meikäläistä ei oikein ole luotu perinteiseen parisuhteeseen, jossa ollaan tiiviisti yhdessä. Sellaista ihmistä ei olekaan, johon en ärsyyntyisi, jos tarpeeksi kauan on yhdessä.

 

[Maya_]

Muakin ärsyttää jotkut poikaystävän tavat ja niistä sanon, mutta kun se sanoo mulle niin otan paljon helpommin nokkiini, koen kritiikkinä ja syytöksinä. Hän on eteläeurooppalainen ja tosiaan aivan eri lailla tottunut keskustelemaan asioista... Ja nyt huomaan olevani tilanteessa jossa itse välillä käyttäydyn kuin se "suomalainen mies". Hänellä kyllä on myös välillä hyvin suorasukainen tapa sanoa asioita.
Luulen että jotakin on lasten kasvatuksessa vikana, kun ei voida mistään puhua, ja kaikki vähänkin kritisoiva otetaan niin henkilökohtaisesti. Miehelläsikin on varmaan tämä suomalaisen miehen "sankarimyytti" päähän istutettuna, kaikki on siedettävä hammasta purren valittamatta, mutta silloin muidenkin "valitusta" on hankalampi kohdata. Niin se varmaan on, niitä ominaisuuksia, joita ei itsessään halua nähdä, ei siedä toisessakaan. Hän haluaa tehdä asiat "turhia mukisematta" ja siksi kokee halusi keskustella niin loukkaavaksi. Mutta kuten itsekin sanoit, keskustelutaidot ei ole suomalaisilla kehittyneet ihan parhaimmiksi, ja kun ihmistä sellaiseen tilanteeseen haastetaan, voi reaktiot vielä sitten olla sillä kehittymättömällä lapsen tasolla. Itse huomaan nyt ensi kertaa saaneeni mahdollisuuden "koetella" itseäni, kun normaalisti mies on siinä vaiheessa papatusta jo lähtenyt kävelemään. Pelko siitä että toinen lähtee ja hylkää on tehokas tapa tukkia suu, ja sitä kait on vanhemmatkin käyttäneet kasvatuksessaan: "joko käyttäydyt odotetusti ja olet hiljaa, tai olet ulkona".

 

[mistä huomautellaan?]

On eri asia sanoa, että "minusta on raivostuttavaa, että syöt sängyssä ja pistät likaiset astiat sängyn alle, josta minun pitää ne hakea" kuin että "minusta on raivostuttavaa, että laulelet aina tiskatessasi".

Mistä huomauttelusta täällä on kysymys?

 

[tuttua]

Latinalaisessa kulttuurissa ihmiset, tutut ja tuntemattomat, huomauttavat helposti toisilleen ei-toivotusta käytöksestä. Niinpä sanomisia ei oteta heti henkilökohtaisesti, erimielisyyteen on kouliinnuttu. Suomessa ystävätkään eivät uskalla sanoa asioista, edes kysyä "miksi teet näin?", vaan purnaavat selän takana. Pienestäkin asiasta voi hiljaisuudessa kypsyä suuri ärsytyksen aihe. Yleisöpalstoilla näkee kirjoituksia, miten esim. ratikassa joku ei saanut istumapaikkaa vaikka loi yhden ja toisenkin "merkitsevän katseen". Paikkaa ei voi pyytää, sillä puhuttelun kynnys on niin korkea.

Joskus mietin, että moni suomalainen ehkä kokee näitä läheisen suhteen ristiriitatilanteita vasta ensimmäistä kertaa seurustellessaan. Jos harjoittelu alkaa aikuisiällä, eihän kukaan voi olla heti mestari. Suuren sisarussarjan omaavalla voi olla parempi lähtökohta.

 

[heh]

Tähän sopisi lausahdus: "Älkää kilpailko toistenne heikkouksien korjaamisessa/mollaamisessa vaan kilpailkaa toistenne palvelemisessa ja heikkouksien tukemisessa".

 

[Inhorealisti1]

Minut, miehen, tämä keskustelu vetää hiljaiseksi.

Vaikka rakastan vaimoani, voisin myöskin tehdä 10 kohdan listan hänen ärsyttävistä tavoistaan tai piirteistään. En ole koskaan niistä hänelle puhunut vaan hyväksyn hänet sellaisena kuin hän on ja olemme mielestäni siltikin onnellisia.

Vaimoni sitä vastoin, ilmeisesti naisille tyypilliseen tyyliin, huomautteli minulle häntä ärsyttävistä asioista. Joissain asioissa yritän olla mieliksi, jostain asioista ärähdin, että jos hän on vailla koulutusprojektia, niin etsiköön muualta. Minä pidän itsestäni ja elämäntavastani, enkä aio kenenkään mieliksi muuksi muuttua.

Mutta en minäkään yritä vaimoani muuttaa. Vaikka minua jokin välillä ärsyttäisi, niin minä pidän mölyt mahassani. Minä olen hyvä sietämään erilaisuutta ja luulen, että vaikka ihminen kovin yrittäisi muuttuakin, ei siitä juuri kiitosta heru. Uhrautuja katkeroituu aina, koska siitä saatu kiitos ja arvostus ei koskaan vastaa uhrauksen vaivaa.

Anteeksi nyt vain, mutta minusta tuntuu, ettet sinä hyväksy miestäsi sellaisena kuin hän on ja sinusta on oikein tuoda mielipiteesi julki. Miehesi ei näin halunnut tehdä, kunnes suutuspäissään erehtyi. Ei olisi kannattanut, kuten tämä keskustelu on osoittanut. Pienestä tuntuu suhteenne olevan kiinni.

 

[rajaton rakkaus]

Minut, miehen, tämä keskustelu vetää hiljaiseksi.

Vaikka rakastan vaimoani, voisin myöskin tehdä 10 kohdan listan hänen ärsyttävistä tavoistaan tai piirteistään. En ole koskaan niistä hänelle puhunut vaan hyväksyn hänet sellaisena kuin hän on ja olemme mielestäni siltikin onnellisia.

Vaimoni sitä vastoin, ilmeisesti naisille tyypilliseen tyyliin, huomautteli minulle häntä ärsyttävistä asioista. Joissain asioissa yritän olla mieliksi, jostain asioista ärähdin, että jos hän on vailla koulutusprojektia, niin etsiköön muualta. Minä pidän itsestäni ja elämäntavastani, enkä aio kenenkään mieliksi muuksi muuttua.

Mutta en minäkään yritä vaimoani muuttaa. Vaikka minua jokin välillä ärsyttäisi, niin minä pidän mölyt mahassani. Minä olen hyvä sietämään erilaisuutta ja luulen, että vaikka ihminen kovin yrittäisi muuttuakin, ei siitä juuri kiitosta heru. Uhrautuja katkeroituu aina, koska siitä saatu kiitos ja arvostus ei koskaan vastaa uhrauksen vaivaa.

Anteeksi nyt vain, mutta minusta tuntuu, ettet sinä hyväksy miestäsi sellaisena kuin hän on ja sinusta on oikein tuoda mielipiteesi julki. Miehesi ei näin halunnut tehdä, kunnes suutuspäissään erehtyi. Ei olisi kannattanut, kuten tämä keskustelu on osoittanut. Pienestä tuntuu suhteenne olevan kiinni.

Hyvä! Nyt tuli tähän ketjuun mies, joka tuntuu olevan samaa mieltä kuin mieheni.
Koska mieheni on liian raivoissaan vastaamaan, haluan kysyä sinun mielipidettäsi, että MITÄ _hyväksymistä_ se on, että vituttaa toisen käytös niin ettei veri kierrä?

Siis eikö se ole myös omien ajatusten hyväksymättömyyttä, että ei SANO MITÄÄN.

Mutta totuus on se, että en todellakaan paljoa arvosta mieheni "hyväksymistä", koska pystyn tuntemaan hänen halveksuntansa monesti ilman että hän sanoo mitään...ja silloin olisi parempikin jos mies huomauttaisi suoraan, ettei mielikuvitus ole ainoa mihin nojata: se miksi arvaan hänen ärsyyntyvän, on joskus paljon huonompi vaihtoehto, kuin se miksi hän oikeasti ärsyyntyy.

Siis tämä on varmasti taas hirveää puuroa jonkun mielestä mutta olkoon, Sekin puuro juttu sentään sanottiin suoraan...eli on jotain mihin reagoida joko kieltäen tai myöntyen, mutta jollain tavalla.

Eli jos mua vituttaa mieheni, ja sanon sen suoraan, kuitenkin aika nätisti...niin minä silloin hyväksyn miehen, mutta en hänen käytöstään...

En ymmärrä siis tätä, että miten on toisen hyväksymistä se, että oikeasti vituttaa salaa. Silloinhan ei hyväksy koko ihmistä edes sen vertaa, että uskoisi sanomisella olevan väliä...siis aika ennakkoluuloista.

Siis tämä on se väite, mihin haluan vasta-argumentin..

En kuitenkaan nyt ajattele, että jonkun pitäisi minulle kertoa minun olevan oikeassa ja että mieheni ei ole...haluan vain kuulla perustelun että kuinka toisen hyväksymistä on se että ei sano mitään. Kun mielestänbi toinen EI silloinkaan hyväksy oikeasti yhtään sen enempää, ainoa ero on vain se että jättää sanomatta mikä mieltä painaa.

 

[male and female]

Pääset ap helpommalla, kun annat miehesi olla mitä on eli mies ... tai sitten edessäsi on pitkä mutta EI loputon suo, jossa paljon suonsilmiä, joissa useita uhkia upota. Jos suon kuitenkin tarvot voi palkintona olla myös elämänpituinen ELÄMÄSI ihmissuhde, ainakin jossakin muodossa.

 

[male and female]

lähde taistelemaan suomalaisen miehen kanssa sananmiekalla vaan mieti, mikä on sinun miehesi tapa rakastaa sinua. Ehkä ne ovat teot eivät sanat.

Kyse voi myös olla sinun "jostakin kaipuusta/ongelmasta" elämässä eikä tämä laisinkaan koske miestäsi vaan purat sen "sananmiekalla" mieheesi, koska hän on läheisesi. Mieti myös tätä mahdollisuutta ennen suolle lähtemistä: onko ongelma teidän yhteinen parisuhdeongelma vai vaan sinun henkilökohtainen.

 

[panacea]

Kuule ap., vaikuttaa siltä, että sinä et oikein ole niitä ihmisiä, joille kukaan halua antaa mitään vähääkään negatiiviseen vivahtavaa palautetta, koska et osaa ottaa sitä vastaan.

Uskon, että tavoitteesi on aito - haluaisit keskustella siitä mikä ärsyttää - mutta tapasi on niin hyökkäävä, ettei siitä mitään keskustelua synny, jos joku on niin houkka että vastaa sinulle suoraan ja rehellisesti.

Ota vähän etäisyyttä ja lue sitten nämäkin kirjoituksesi uudelleen. Tekstimäärästä voisi varmaan 90% poistaa ilman että sisältö kärsisi.

Jos haluat keskustella, annat toiselle oikeuden omaan mielipiteeseen ja KUUNTELET. Keskustelu ei ole huutokilpailu tai kaksintaistelu, jossa seisomaan jää vain voittaja.

 

[Tramppa]

Ensinnäkin monen ihmisen olisi hyvä tajuta, että yleensä tämän tyyppisissä asioissa ei arvostella ihmistä huonoksi, vaan ainoastaan jotakin tapaa. Esimerkiksi se, että mies syö olohuoneessa ja jättää astiat sinne naisen kerättäväksi, niin eihän se tarkoita, että mies on huono, vaan että hänen tapansa on huono. Miehen ei siis tarvitse muuttua ihmisenä, vaan hänen pitäisi muuttaa huono tapansa parempaan (syödä keittiössä tai jos olohuoneessa syönti on sovittu sallituksi niin sitten tuoda astiat keittiöön).

Minusta AP ja hänen miehensä ovat kumpikin osittain oikeassa. Minusta kaikista asioista ei tarvitse mainita, jos ne ärsyttävät, koska voihan olla, että vaikkapa joku ilme toisen kasvoilla ärsyttää, niin sellaisesta mainitseminen olisi mielestäni aika kauheaa, varsinkin, jos kyseessä on joku perusilme naamalla.

Jos taas kyse on tekemisestä ja sen arvostelusta, niin kannattaa tietysti miettiä, että onko siinäkään kyse varsinaisesta viasta, sillä monia asioita voi tehdä toisinkin. Jos mies pyyhkii vaikka pöydän ja huutelee rätin, mutta ripustaa sen naisen mielestä väärin, niin onko silläkään mitään merkitystä, koska eikö itse pääasia tule tehtyä (= likaisen pöydän pyyhkiminen). Ehkä silloin kannattaisi vain pitää suu supussa ja opetella hyväksymään teko, vaikka se ei tapahdukaan haluamallaan tavalla. Itseäni ainakin ärsyttää suunnattomasti jonkun besserwisser-asenne olla aina oikeassa.

Meillä tapeltiin alussa paljon ruoanlaitosta, koska kummallakin oli oma tapansa laittaa ruokaa. Totesimmekin, ettei samaan keittiöön mahdu kahta kokkia. Niinpä teemme yhä ruokaa yhdessä, mutta toinen toimii kokkina ja toinen apulaisena, jolloin päävastuu tekemisestä on sillä, joka on kokkivuorossa. Systeemi toimii mainiosti.

Itse uskon siihen, että varsinkin pitkissä suhteissa aina tulee ennemmin tai myöhemmin eteen se tilanne, että toisessa jokin asia ottaa päähän. Helpoimmalla selviää, kun antaa asian vain olla.

 

[rajaton rakkaus]

Jos haluat keskustella, annat toiselle oikeuden omaan mielipiteeseen ja KUUNTELET. Keskustelu ei ole huutokilpailu tai kaksintaistelu, jossa seisomaan jää vain voittaja.

Hauskaa. Minä olen se, joka ei yleensä riidan aikana korota ääntään kertaakaan.

 

[male and female]

Ei ole kysymys äänen korottamisesta vaan siitä, "mitä, miten" sanoo. Jos toisella on jo valmiiksi mietittyjä asioita päässä ja toiselle ne esitää, niin on kohtuullista antaa toiselle mahdollisuus, hänen tarvitsemansa ajan, mietiskellä asiaa ja sitten vasta keskustellaan, kun toinen on puinut asiaa omassa päässään:

Esim. "minulla on nyt tällainen näkemys "tästä ja tästä" asiasta suhteessamme. Mitä sinä siitä ajattelet? Voit miettiä ja vastata sitten minulle, koska asia askarruttaa mieltäni ja tuo mielestäni ongelmia parisuhteeseemme".

Tämä nyt oli vaan yksi esimerkki. Jokainen puhuu "omilla sanoillaan, omana persoonanaan".

Usein asia, mikä on toista vaivannut jo pitkään ja hän on sitä mielessään aprikoinut, on toiselle aivan uusi. Usein toisella on aivat muut ongelmat elämässä mielessä esim. oma työongelma tms. ja hänellä ei ole ollut aikaa/tarvetta edes miettiä toisen esittämää ongelmaa. Tähän kaikkeen siis tarvitaan myös aikaa ja molemminpuolista halua käsitellä ja korjata ongelma, mikä on alussa vain toisen päässä oleva.

 

[male and female]

Suhteen pohja on luottamus ja rehellisyys. Kun toinen sanoo vilpittömän mielipiteensä asiasta kuin asiasta, niin toisen pitää pystyä luottamaan tähän.

Ilman toisen ihmisen luottamusta, arvostusta, rehellisyyttä ja mielipiteen kunnioittamista ei ole "vahvaa kalliota, mille majansa rakentaa", jos ap ymmärrät, mitä tarkoitan. Yleensä tällaisesta majasta puuttuu myös aito rakkaus.

 

[rajaton rakkaus]

Siis ei taida olla toivoa että kovin moni ymmärtää poinntiani, joka siis oli juuri tuo mitä male and female sanoi.
En siis ymmärrä miksi mieheni huutaa minulle kun yritän keskustella, ja kun sanon mielipiteeni, hänen pitää "kostaa" sanomalla minusta jotain mahdollisimman negatiivista.

Itsekästä, myös inhorealistin mielipide kuulosti samalla tavalla itsekkäältä.
Eli pitäisi elää ihmisen kanssa, mutta ei saisi sanoa mielipidettään kiltisti, koska se tarkoittaa ettei hyväksy. Jos sen sanoo rumasti, kuten mieheni, niin se on sitten vain reagointia minun harjoittamaan henkiseen väkivaltaan, suurinpiirtein.

Nyt minun pitäisi alkaa panttaamaan niitä kahta-kolmea ärsytyksen aihetta, jotta mieheni voi olla juuri kuten haluaa, vaikka paskantaisi keskelle keittiön pöytää niin ei saa sanoa mitään. Paska on varmaan osa miestä, jos et hyväksy häneltä paskaa niin et sitten hyväksy häntäkään..

 

[tuttua]

AP, kyllä moni varmasti ymmärtää hyvin pointtisi.

Toisen hyväksyminen ei ole yksinkertaista, siihen vaikuttaa myös minkälaisia asioita on hyväksyttävä. Minä en sallisi miehen alun alkaenkaan huutaa itselleni, siinä tilanteessa koen että keskustelu on ohi.