Ahdistava_seurustelusuhde
Haluaisin näihin pohdintoihin mielipiteitä muilta ihmisiltä, koska itse en pysty näitä asioita ainakaan vielä seurustelusuhteessani toiselle purkamaan.
Olen siis nainen, vähän alle 50, olen seurustellut hieman nuoremman miehen kanssa noin puolitoista vuotta niin että nähdään pääsääntöisesti viikonloppuisin.
Molemmat asumme yksin, kummallakaan ei lapsia. Välimatkaa on noin 50 kilometriä suuntaansa.
Alkuhuumaa kesti kohdallani muutaman kuukauden kunnes vahingossa näin hänen tietokoneeltaan että oli hakenut netissä seuraa systemaattisesti koko sen ajan kun olimme jo seurustelleet. Luottamus häneen horjui vahvasti, mutta pääsin yli siitä, ja hän lupasi olla enää menemättä treffisivuille. Pikkuhiljaa luottamus on palannut suhteeseemme.
Suhteen alussa pari kuukautta tapailimme niin hän kävi luonani viikolla ja minä menin sinne viikonloppuisin. Enää hän ei tule luokseni, vaan olemme jotenkin ajautuneet tilanteeseen että menen sinne joka perjantai ja tulen takaisin sunnuntaina. Tämä siksi että hän asuu viljatilalla missä on paljon tekemistä koko ajan. Teen työtä koko ajan, siivoan, pyykkään, teen ruokaa (ostan myös itse ruokaa sinne), teen pihatöitä, nurmikon leikkausta, klappisouvia, haravointia, ikkunoiden pesua (monen päivän homma) ulkorakennusten siivousta, maalausta yms yms.
Meillä ei ole tarkoitusta mennä naimisiin eikä kihloihin, enkä ole muuttamassa hänen luokseen. Olemme sitä mieltä että naimisiin meno pilaa suhteen. Nyt kuitenkin tuntuu siltä että tämä toisen vuoksi tehtävä työmäärä alkaa myös pilata suhteen. Teen toiselle ilmaista työtä, josta hän hyötyy, en minä. Lisäksi maksan bensat autooni kun tulen hänen luokseen joka viikonloppu ja vielä joudun pesettämään autoni koska hän asuu kuratien takana. Sekin maksaa satasen kuukaudessa.
Toisaalta hän kyllä varmaan rakastaa minua, omista tunteistani en ole enää varma, koska tämä tilanne ahdistaa minua niin että mahani on sekaisin, ja aika ajoin en saa henkeä kunnolla, tuntuu että mikään ei riitä. Aina hän kysyy koska minulla on lomaa ja siihen hän on yleensä keksinyt kaikenlaista maatalon työtä tai autonsa tai traktorinsa viemistä huoltoon/korjaukseen tai muuta missä tarvitaan apua.
Tuntuu että elämäni on ohjelmoitu valmiiksi enkä pysty siihen enää vaikuttamaan. Työviikon jälkeen haluaisin joskus perjantaina nauttia kotona radion kuuntelusta tai lukemisesta mutta enää en sitä voi tehdä. Viikolla jo ahdistaa kun miettii että taas pitää lähteä ja pakata laukku valmiiksi. Miehen talossa minulla ei ole mitään paikkaa mihin laittaa vaatteitani, kaikki kaapit täynnä miehen edenmenneiden vanhempien vaatteita. Niitä ei voi heittää pois, joten vaatteeni ovat laukussa.
Tuntuu myös että hän vaikuttaa muihinkin elämässäni oleviin asioihin, hän esimerkiksi on ehdottanut että lukisin agrologiksi (en halua) ostaisin kalliimman auton (merkki josta hän pitää). Missään emme paljoa käy, koska tilalla työtä niin paljon. Paitsi talvella voi käydä elokuvissa tai syömässä ravintolassa, siinäpä se on ollut. En kylläkään kaipaa edes minnekään pidemmälle menoa, kaipaan ainoastaan välillä omaa rauhaa.
Koskaan hän ei ole kysynyt olisiko minulla jotain missä hän voisi auttaa. Olen kyllä omatoiminen ja hoidan itse autoni katsastuksen ja huollot koska niin olen aina tehnyt. Mutta joskus voisi silti tarjota apuaan esimerkiksi kysyä onko jotain missä voisi auttaa. Mutta ei ole vielä tarjoutunut.
Viikolla yleensä hoidan pientä puutarhaani ja siivoan, pesen pyykkiä ja yritän rentoutua viikonloppua varten.
Jos jollakulla on ollut näitä samoja tuntemuksia, olisin kiitollinen tiedosta miten näistä päästään yli.
Olen siis nainen, vähän alle 50, olen seurustellut hieman nuoremman miehen kanssa noin puolitoista vuotta niin että nähdään pääsääntöisesti viikonloppuisin.
Molemmat asumme yksin, kummallakaan ei lapsia. Välimatkaa on noin 50 kilometriä suuntaansa.
Alkuhuumaa kesti kohdallani muutaman kuukauden kunnes vahingossa näin hänen tietokoneeltaan että oli hakenut netissä seuraa systemaattisesti koko sen ajan kun olimme jo seurustelleet. Luottamus häneen horjui vahvasti, mutta pääsin yli siitä, ja hän lupasi olla enää menemättä treffisivuille. Pikkuhiljaa luottamus on palannut suhteeseemme.
Suhteen alussa pari kuukautta tapailimme niin hän kävi luonani viikolla ja minä menin sinne viikonloppuisin. Enää hän ei tule luokseni, vaan olemme jotenkin ajautuneet tilanteeseen että menen sinne joka perjantai ja tulen takaisin sunnuntaina. Tämä siksi että hän asuu viljatilalla missä on paljon tekemistä koko ajan. Teen työtä koko ajan, siivoan, pyykkään, teen ruokaa (ostan myös itse ruokaa sinne), teen pihatöitä, nurmikon leikkausta, klappisouvia, haravointia, ikkunoiden pesua (monen päivän homma) ulkorakennusten siivousta, maalausta yms yms.
Meillä ei ole tarkoitusta mennä naimisiin eikä kihloihin, enkä ole muuttamassa hänen luokseen. Olemme sitä mieltä että naimisiin meno pilaa suhteen. Nyt kuitenkin tuntuu siltä että tämä toisen vuoksi tehtävä työmäärä alkaa myös pilata suhteen. Teen toiselle ilmaista työtä, josta hän hyötyy, en minä. Lisäksi maksan bensat autooni kun tulen hänen luokseen joka viikonloppu ja vielä joudun pesettämään autoni koska hän asuu kuratien takana. Sekin maksaa satasen kuukaudessa.
Toisaalta hän kyllä varmaan rakastaa minua, omista tunteistani en ole enää varma, koska tämä tilanne ahdistaa minua niin että mahani on sekaisin, ja aika ajoin en saa henkeä kunnolla, tuntuu että mikään ei riitä. Aina hän kysyy koska minulla on lomaa ja siihen hän on yleensä keksinyt kaikenlaista maatalon työtä tai autonsa tai traktorinsa viemistä huoltoon/korjaukseen tai muuta missä tarvitaan apua.
Tuntuu että elämäni on ohjelmoitu valmiiksi enkä pysty siihen enää vaikuttamaan. Työviikon jälkeen haluaisin joskus perjantaina nauttia kotona radion kuuntelusta tai lukemisesta mutta enää en sitä voi tehdä. Viikolla jo ahdistaa kun miettii että taas pitää lähteä ja pakata laukku valmiiksi. Miehen talossa minulla ei ole mitään paikkaa mihin laittaa vaatteitani, kaikki kaapit täynnä miehen edenmenneiden vanhempien vaatteita. Niitä ei voi heittää pois, joten vaatteeni ovat laukussa.
Tuntuu myös että hän vaikuttaa muihinkin elämässäni oleviin asioihin, hän esimerkiksi on ehdottanut että lukisin agrologiksi (en halua) ostaisin kalliimman auton (merkki josta hän pitää). Missään emme paljoa käy, koska tilalla työtä niin paljon. Paitsi talvella voi käydä elokuvissa tai syömässä ravintolassa, siinäpä se on ollut. En kylläkään kaipaa edes minnekään pidemmälle menoa, kaipaan ainoastaan välillä omaa rauhaa.
Koskaan hän ei ole kysynyt olisiko minulla jotain missä hän voisi auttaa. Olen kyllä omatoiminen ja hoidan itse autoni katsastuksen ja huollot koska niin olen aina tehnyt. Mutta joskus voisi silti tarjota apuaan esimerkiksi kysyä onko jotain missä voisi auttaa. Mutta ei ole vielä tarjoutunut.
Viikolla yleensä hoidan pientä puutarhaani ja siivoan, pesen pyykkiä ja yritän rentoutua viikonloppua varten.
Jos jollakulla on ollut näitä samoja tuntemuksia, olisin kiitollinen tiedosta miten näistä päästään yli.