tyttis78
Heippa ap!
Tiiätkö, minä ymmärrän sua. En hyväksy sun pettämistä, mutta ymmärrän, miltä tuntuu kohdata ihastus/rakkaus vuosien takaa.
Itselläni on yli 10 vuoden ajan kummitellut ensirakkauteni, joka oli "sievää ja viatonta" (ei sekstailtu), mutta siitä huolimatta rakastettiin kyllä toisiamme. Itse en vain ollut valmis vielä seksiin. Meillä meni aikanaan poikki, mutta syy jäi mulle epäselväksi. Itse olen aina silloin tällöin ajatellut, miksi meillä meni poikki, oisko voinut tulla mitään jne. Pidetään säännöllisen epäsäännöllisesti yhteyttä ja tiedän, mitä hän tekee nykyään yms.
Toisinaan näen unta hänestä. Sille en mitään voi. Useasti näen hänestä unta silloin, kun oman miehen kans menee huonommin. Alitajuntako siis tekee tepposia?
Mutta omalla tavallaan seurustelumme ja sen poikki menemisen käsitteleminen on mulla jäänyt väliin tai vielä kesken. Silloin harvoin, kun häntä näen, sydän pamppailee kyllä. Toisinaan haaveilen elämästä hänen kanssaan.
Mutta tulisiko elämästä hänen kanssaan mitään? Tuskin. (Tai mistä sen tietää). Sama arki siihenkin tulisi ongelmineen ja riitoineen - ja ainakin minun kohdalla olisi, että etsisin sitä samaa ensirakkauden tunnetta kuin 10-15 vuotta sitten. Onko sullakin kyse samasta?
Älä tee hätiköityjä päätöksiä, älä anna sydämesi sokaistua hetkellisestä ihastumisesta. Anna ajan kulua, älä pidä yhteyttä häneen. Mieti, millainen elämäsi on nyt, kuinka voit tehdä siitä oman miehesi ja lastesi kanssa vielä parempaa.
Anna aikaa itsellesi. Voimia ja tsemppiä.
Tiiätkö, minä ymmärrän sua. En hyväksy sun pettämistä, mutta ymmärrän, miltä tuntuu kohdata ihastus/rakkaus vuosien takaa.
Itselläni on yli 10 vuoden ajan kummitellut ensirakkauteni, joka oli "sievää ja viatonta" (ei sekstailtu), mutta siitä huolimatta rakastettiin kyllä toisiamme. Itse en vain ollut valmis vielä seksiin. Meillä meni aikanaan poikki, mutta syy jäi mulle epäselväksi. Itse olen aina silloin tällöin ajatellut, miksi meillä meni poikki, oisko voinut tulla mitään jne. Pidetään säännöllisen epäsäännöllisesti yhteyttä ja tiedän, mitä hän tekee nykyään yms.
Toisinaan näen unta hänestä. Sille en mitään voi. Useasti näen hänestä unta silloin, kun oman miehen kans menee huonommin. Alitajuntako siis tekee tepposia?
Mutta omalla tavallaan seurustelumme ja sen poikki menemisen käsitteleminen on mulla jäänyt väliin tai vielä kesken. Silloin harvoin, kun häntä näen, sydän pamppailee kyllä. Toisinaan haaveilen elämästä hänen kanssaan.
Mutta tulisiko elämästä hänen kanssaan mitään? Tuskin. (Tai mistä sen tietää). Sama arki siihenkin tulisi ongelmineen ja riitoineen - ja ainakin minun kohdalla olisi, että etsisin sitä samaa ensirakkauden tunnetta kuin 10-15 vuotta sitten. Onko sullakin kyse samasta?
Älä tee hätiköityjä päätöksiä, älä anna sydämesi sokaistua hetkellisestä ihastumisesta. Anna ajan kulua, älä pidä yhteyttä häneen. Mieti, millainen elämäsi on nyt, kuinka voit tehdä siitä oman miehesi ja lastesi kanssa vielä parempaa.
Anna aikaa itsellesi. Voimia ja tsemppiä.