Toinen lapsi 2014?

Latasin tuossa puhelimeen sen womanlogin, oon ollut ihan fiiliksissä merkkaillessani kaikkia oireitani sinne. Havahduin tuossa sitten äsken, että aina niin säännöllisesti 2 viikkoa ennen menkkoja saapuva pms on jättänyt tulematta. Menkkojen pitäisi alkaa viimeistään lauantaina, mieluiten jo torstaina. (Vaikka juu, eipä ne ennenkään ole säännöllisesti tullut, mutta ei se kiero nyt yli 33 päivän ole mennyt.) Tänään on siis kiertopäivä 28.

Hätähousuilin jo testin kanssa viime viikolla ja negaahan se näytti, en uskalla todellakaan testata nytten turhaan. Alavatsaa kyllä jomottaa ja selkää välillä, mutta huomattava ero kun se tavanomaisin raivohulluus nyt puuttuu. Ajattelin sitten jos ystävänpäivänä teen seuraavan kerran testin jos menkat eivät siihen mennessä ala, mies onkin naljaillut että kaippa jotain lahjaa saa, heh. :)

Nyt kun meni tämän ääneen sanomaan, niin täti on huomenna salettiin täällä. Kuten aina.
 
Tääl on taas itkut itketti ja nyt kohti uusia pettymyksiä :D onnittelut plussan saaneille! Ihana huomata että plussiakin tullut!

Itse liityn suoraan jännäilijöihin eli voi laittaa DPO 1. Katsotaan kui käy! En saa laitettuun punaisella kun kirjoittelen puhelimesta :/
 
Tiistai 11.02.2014




Nimimerkki......Kiertopäivät.....Yrityskerta.....Ikä......Esikoinen

Sparkle86...........kp 44/30.................yk1............27..........01/11
ttty....................kp 42/28-40............yk1............28..........09/12
MerinaK..............kp 31/?..................yk2............23..........09/10
SADIE*...............kp 29/30-40............yk2..........................06/13
Kiemura.............kp 28/29.................yk4..........................11/12
iikku88...............kp 27/30.................yk5............25..........02/09
JoJoha................kp 29/?...................yk2............23..........05/13
attol-.................kp 24/28-42.............yk2.........................05/13
Boboo................kp 22/27-29.............yk2............28..........03/05
Mannamaaria......kp 18/26-54.............yk8............33......... 05/12
Hepaliini............kp 18/34-38.............yk5............31..........03/12
Lovingmama.......kp 14/31..................yk2............28.........09/12
Hentuntenttu1.....kp 14/28..................yk5............30..........03/10
Meninha.............kp 13/29-38.............yk3............32..........02/10
orm..................kp 12/32..................yk3............24..........03/12
Lintsa................kp 11/26-30.............yk4............29..........04/12
miija87..............kp 4/29...................yk3............26..........05/07
Vienda...............kp 1/21-29...............yk6............30..........07/13
Undine..............kp ?/28-32................yk4............27..........02/12
Äitii88...............kp ?/28....................yk2............25...... ...08/12

Jännäilijät:
attol- dpo 11
Boboo dpo 9
iikku88 dpo 7
SADIE* dpo 5
Hentuntenttu1 dpo 1
Mannamaaria dpo 1

Taustailijat:
yöperhonen
Markke
Huumori
Mimosa2013
pampula8


Plussanneet::heart:

Nimimerkki.....Yk..........Esikoinen

Toukokuu
Merkillinen..........yk1.........08/12
Naspu................yk2.........05/12
vauhtivekara.......yk2.........05/11
Kesäkuu
-Bambi-..............yk1.........04/12
chiaraa...............yk5.........04/11
Dafydd...............yk2.........01/11
aguado...............yk2.........03/12
Jenniii90.............yk3-4.......03/12
Heinäkuu
Tipetsu...............tjot..........06/12
sekopo...............tjot..........07/12
nibander.............yk?.........11/12
LilMy..................yk4.........12/12
Eireann...............yk2.........09/11
Elokuu
Adalie.................yk2.........09/12
Kirppu.................yk1.........11/11
Villaruusu............tjot..........09/12
NiinaAnniina.........yk1.........12/12
moulin rouge........tjot..........09/11
Nadi....................yk3..........6/12
Syyskuu
Jadeline...............tjot..........07/12
vanaheim.............tjot..........06/12
popsis.................yk2..........08/11
Lokakuu
Masia..................yk1..........10/11
eltsu81................yk2..........10/11
tähtisilmä12.........yk9..........04/12
eggie..................yk?..........02/13
lurppanen............yk3..........11/11
natacha...............yk2..........08/12
Ciraf...................yk4..........08/12
Mammala.............yk3.........03/12
Marraskuu
mariet.................yk2.........09/09
Pinsuli.................yk1.........01/13
sani_...................yk1.........01/13
Niinu88................yk1.........08/13
Joulukuu
Daisy D................tjot.........01/12
Mauria.................yk2.........04/10
Revontulityttö.......yk1.........02/12
kuppikakku..........yk4.........10/12
lintetsa................yk5.........09/12
iitu_....................yk8.........04/09
RauRau................yk3.........08/12
Tammikuu
birdcherry............yk2.........06/12
Sinadrius.............yk5.........07/11
PikkuR................yk5..........12/12
Dolly04...............yk2..........01/10
Annuski...............yk5..........08/12
Helmikuu
willarose.............yk5..........02/13
Näkymätön..........yk2..........04/13

Toinen lapsi 2014 odottajien ketju:
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2285764-toinen-lapsi-2014-ketjusta-plussanneet/#post28802852

Päivityspyynnöt punaisella, kiitos! :)
 
Viimeksi muokattu:
Apua, ei mitään hajua miten tänne laitetaan kuva mutta koitetaanpa vaikka näin.

IMG 3799[1] - Aijaa.com

Tuossa siis elämäni ensimmäinen ovulaatiotesti, jonka tänään tein. Onko tuo nyt sitte vielä nega? Itellä ei kyllä vielä minkäälaisia ovulaatiotuntemuksia edes vielä ole, mutta teinpähän jo huvikseen. Pitääkö testiviivan olla siis vähintään yhtä tumma ku kontrolliviiva? Noissa vielä vähän värieroa on. Ja voiko testit näyttää päiväkausia tommosta ja sitte yhtäkkiä vielä tummempaa ja onko oviksen jälkeen sitte ihan valkonen? Ja onko siis niin että plussatestin jälkeen ovulaatio on vasta seuraavana päivänä?

Sori kaikki kysymykset, mutta pitää nyt vielä varmistella ku täällä on kokeneitaki. ;)
 
Hei.

Saanko liittyä joukkoonne? Esikoinen on nyt puolitoista vuotias ja nyt on tullut aika yrittää toista lasta. Etenkin mies on innoissaan jo jonkin aikaa ehdotellut ja itsekin olen alkanut lämpeemään ajatukselle. Hiukan hirvittää, sillä en erityisesti pitänyt raskaana olosta eikä synnytyskään mennyt aivan oppikirjojen mukaan. Poika sen sijaan on miljoonasti ihanampi kuin olisin osannut kuvitella :heart:

Ihana lukea teidän samassa elämäntilanteessa olevien juttuja :)

Maisa90 Ikä 24v Esikoinen poika 07/12 yk 1, kiertopäivät 16/28
 
  • Tykkää
Reactions: Vienda
Lovingmama testiviivan pitäisi olla tummempi tai samanvahvuinen kuin kontrolliviiva, mutta mitä olen täällä näitä testejä seuraillut, niin sanotaan, että ovis+ on silloinkin kun viivan reuna on yhtä tumma.

Ja tosiaan päivä, jolloin ovistesti on positiivinen on dpo -1, ovulaatiopäivä on dpo 0 ja päivä oviksen jälkeen on dpo 1.
 
orm
Lovingmama: näyttää kyllä mustakin tosi hyvältä viivalta jo!!

Täällä siis kp13 ja eilen ja tänään tehty ovistesti. Haaleeta viivaa (tietenkin) vielä näyttää kun kierron pituus 32 :) ovis varmaan joskus kp20 tienoilla... Odottelua, odottelua....
 
Täällä dpo 8 ja kyllä tämä odottavan aika on sitten pitkä! Oon joutunu hillitseen itteäni koko päivän etten mene testaamaan :D Huomenna aamulla ajattelin olla hätähousu ja ensimmäisen herkän testin tehdä, vaikka se on ihan satavarmasti nega. Ainahan sitä saa toivoa jos vaikka testiin vahingossa joku haamuviiva tulis :)
Mitään suurempia oireita ei ole. Välillä alavatsalla tuntuu vihlaisuja, nännit on kipeät ja mahallaan makoilu tuntuu epämukavalta.
 
Tänään tein uuden testin ja näytti selvästi haaleampaa kuin eilen. :O mulla nyt kp 15/31 ja ite ajattelin että ois ehkä lauantaina ovis. Tänään kyllä oli alamahassa kipua eli voiko olla että se menikin jo? Vai vaihteleeko teillä nuo viivojen vahvuudet miten? Pitäskö vaan tummua mitä lähemmäs ovista mennään? Apua, liian monimutkaista hommaa tuo testailu. :D

Orm: pistäppä sääki kuvaa jossain vaiheessa ni voi vertailla. :)

Eilisessä testissä se testiviiva oli muuten samanvanhvunen ku kontrolli, mutta siinä kontrolliviivassa oli jotain tummempia laikkuja lisäksi. Teen huomenna uuden testin ni saa nähä haaleneeko vaan edelleen.
 
Lovingmama, minulla ainaki vahvan oviksen jälkeen tulee muutaman päivän haalea viiva, eli ovis meni jo. Esikoisen jälkeen menkkakivut lähtenyt ja oviskivut tullut. Juuri vihlontaa, pistelyä, paineen tunnetta. :)

Täällä voisi ovis olla jo tänään tai huomenna, ovis tuntemukset jo tai sitten kuvittelen vain :D kierto ihan sekaisin nykyään.. mies lähtee perjantaina viikonlopuksi työporukan kanssa laivalle niin tänään ja huomenna pupuilua. Tuntuu jo nyt että tärppiä ei tässäkään kierossa tule, odotukset eivät ole korkealla.

Huomenna tai tänään voisin yrittää kanssa laittaa kuvaa tänne jos viiva vahvistuu. :)
 
Torstai 13.02.2014




Nimimerkki......Kiertopäivät.....Yrityskerta.....Ikä......Esikoinen

Sparkle86...........kp 46/30.................yk1............27..........01/11
ttty....................kp 44/28-40............yk1............28..........09/12
MerinaK..............kp 33/?..................yk2............23..........09/10
SADIE*...............kp 31/30-40............yk2..........................06/13
JoJoha................kp 31/?..................yk2............23..........05/13
Kiemura.............kp 30/29.................yk4..........................11/12
iikku88...............kp 29/30.................yk5............25..........02/09
attol-.................kp 26/28-42.............yk2.........................05/13
Boboo................kp 24/27-29.............yk2............29..........03/05
Mannamaaria......kp 20/26-54.............yk8............33......... 05/12
Hepaliini.............kp 20/34-38.............yk5............31..........03/12
Maisa90.............kp 17/28..................yk1............24.........07/12
Lovingmama.......kp 16/31..................yk2............28.........09/12
Hentuntenttu1.....kp 16/28..................yk5............30..........03/10
Meninha.............kp 15/29-38.............yk3............32..........02/10
orm...................kp 14/32..................yk3............24..........03/12
Lintsa................kp 13/26-30.............yk4............29..........04/12
miija87..............kp 6/29...................yk3............26..........05/07
Vienda...............kp 3/21-29...............yk6............30..........07/13
Undine..............kp ?/28-32................yk4............27..........02/12
Äitii88...............kp ?/28....................yk2............25...... ...08/12

Jännäilijät:
attol- dpo 13
Boboo dpo 11
iikku88 dpo 9
SADIE* dpo 7
Hentuntenttu1 dpo 3
Mannamaaria dpo 3

Taustailijat:
yöperhonen
Markke
Huumori
Mimosa2013
pampula8


Plussanneet::heart:

Nimimerkki.....Yk..........Esikoinen

Toukokuu
Merkillinen..........yk1.........08/12
Naspu................yk2.........05/12
vauhtivekara.......yk2.........05/11
Kesäkuu
-Bambi-..............yk1.........04/12
chiaraa...............yk5.........04/11
Dafydd...............yk2.........01/11
aguado...............yk2.........03/12
Jenniii90.............yk3-4.......03/12
Heinäkuu
Tipetsu...............tjot..........06/12
sekopo...............tjot..........07/12
nibander.............yk?.........11/12
LilMy..................yk4.........12/12
Eireann...............yk2.........09/11
Elokuu
Adalie.................yk2.........09/12
Kirppu.................yk1.........11/11
Villaruusu............tjot..........09/12
NiinaAnniina.........yk1.........12/12
moulin rouge........tjot..........09/11
Nadi....................yk3..........6/12
Syyskuu
Jadeline...............tjot..........07/12
vanaheim.............tjot..........06/12
popsis.................yk2..........08/11
Lokakuu
Masia..................yk1..........10/11
eltsu81................yk2..........10/11
tähtisilmä12.........yk9..........04/12
eggie..................yk?..........02/13
lurppanen............yk3..........11/11
natacha...............yk2..........08/12
Ciraf...................yk4..........08/12
Mammala.............yk3.........03/12
Marraskuu
mariet.................yk2.........09/09
Pinsuli.................yk1.........01/13
sani_...................yk1.........01/13
Niinu88................yk1.........08/13
Joulukuu
Daisy D................tjot.........01/12
Mauria.................yk2.........04/10
Revontulityttö.......yk1.........02/12
kuppikakku..........yk4.........10/12
lintetsa................yk5.........09/12
iitu_....................yk8.........04/09
RauRau................yk3.........08/12
Tammikuu
birdcherry............yk2.........06/12
Sinadrius.............yk5.........07/11
PikkuR................yk5..........12/12
Dolly04...............yk2..........01/10
Annuski...............yk5..........08/12
Helmikuu
willarose.............yk5..........02/13
Näkymätön..........yk2..........04/13

Toinen lapsi 2014 odottajien ketju:
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2285764-toinen-lapsi-2014-ketjusta-plussanneet/#post28802852

Päivityspyynnöt punaisella, kiitos! :)
 
Viimeksi muokattu:
Huh, sekoilen täällä päivissä... Toivottavasti nuo päivitykset olisi nyt oikein!

Tervetuloa Maisa90! :flower:

Tsemppiä piinailijoille!

Täällä alkoi vaihteeksi uusi kierto, mitäs muutakaan. Alan luopua toivosta ja keskittyä muihin asioihin. En edes testaillut ennen dpo 10 kun en vaan jaksanut. :p Katsotaan, kuinka pitkään jaksan tätä päivittelyä mutta yritetään nyt vielä hetki, josko se hyvä karma purisi täälläkin...
 
Muiluttaa muiluttaa! Epäilen vatsatautia mutta täällä kahvi oksettaa ja huono olo. Menkkamaiset kivut mut eipä oikeestaan muista kierroista poikkeavaa. Jotenki just sellainen olo etten varmasti ole raskaana :kieh: Väsymystä ilmassa ja huonosti nukuttu, on pyörryttäny ja muiluttanu mahaa. Mut eipähän tässä vielä mitään raskausoireita voi olla. Tää oli eka kierto etten tikuttanu ovista, koska 4 kiertoa oon tikuttanu ja ne on niin säännöllisesti ollu 11-13 päivä jolloin limoistakin ollu selkee. Nythän limoja oli tasaisesti perjantaista maanantaihin ja maanantaina eniten joten silloin siksi veikkaan oviksen olleen.

Onkos täällä päästy jo testailee? iikku88 ? Jännäilijöitä alkaa nyt jo muutama olla. Itse testaan ensi tiistaista jolloin siis dpo 8, silloin joo tosi aikainen, mutta tiedän et lankeen kuitenkin. Ostin noita herkkiä liuskoja :)
 
Hentuntenttu1 Mä testasin aamulla ja negaahan tuo vielä näytti niinkuin arvelinkin. Lauantaina testaan uudelleen, mutta epäilenpä suuresti että negaa näyttää silloinkin. Ei vaan ole oikein sellainen olo että ois tärpänny :(
 

Yhteistyössä