Minustakin nyt pitää muistaa, että kouluun kävely tuskin on mitään "kovalla kädellä" rankaisua, jos matkaa kohtuudella. Itse kävelin kouluun ekasta luokasta ylioppilaaksi, matkaa ala-asteelle vajaa 1km ja yläasteelle/lukioon (ylämäkeen) 1,5km. Mulla ei edes ollut pyörää!Miten se nyt on kovalla kädellä rankaisemista jos joutuu kävelemään kauniina kevätpäivänä kouluun? Se olis kovalla kädellä jos ensin pieksis ja sitten laittais pakkaseen nakuna. Tai jotain. Tuossa tapauksessa apn lasta tod näk potutti suuresti kävellessään ja voip olla, että muistaa ens kerralla paremmin.
Ihan hyvä ois pitää vähän suhteellisuudentajua tässä, se että lapsi kävelee jonnekin ei ole "kovalla kädellä"-rankaisemista.
2 km.kuinka pitkän matkan lapsi joutui kävellä?
Sun tehtävä ei olekaan kouluttaa sun työkavereita. Lapsi on sinun vastuulla ja sinun tehtävä on opettaa ja kasvattaa häntä, että hän tulee pärjäämään aikuisena tässä maailmassa itse. Aikuiset kantaa vastuun itsestään ihan itse.Eiköhän NinaTT kirjoita aina omalla nimimerkillään.
"The Queen" on kohdellut lapsiaan aina niinkuin ihmisiä kohdellaan, ja lapseni toimivat muita ja itseään kohtaan samoin.
En esimerkiksi lähtisi kouluttamaan työtovereitani niin, etten avaisi heille ovea, jos he ovat unohtaneet kulkukorttinsa kotiin. Koska hekin ovat ihmisiä.
Yhdessä täällä elellään ja toisiamme autetaan.
Alkuperäinen kirjoittaja huono äiti;23699434:Kauheeta, lapsparka joutui ihan KÄVELEMÄÄN! Tottahan äidin olisi pitänyt kuskata kouluun autolla! Jo pyöräilemään pakottaminen on huonon äidin merkki. Itse pureskelen aina ruuankin valmiiksi ja oksennan sen sitten lasteni suuhun. Ja pyyhin peput 10 ja 12 vuotiaalta. Tunnen suurta syyllisyyttä, kun en pysty kakkaamaan heidän puolestaan. Ehkä evoluutio tuo ratkaisun siihenkin ongelmaan.
Mä olen ihan samaa mieltä. Äidit, jotka itse eivät liiku, kuskaavat lapsiaan jopa minimaalisen lyhyitä matkoja kouluun... Nykyään pitää joka paikkaan mennä aina autolla Vaikka moni asia on nykymaailmassa paremmin, niin ei näköjään todellakaan kaikki! Palstamammat kauhistelevat, kun 12-vuotias joutuu kävelemään 2 kilsaa kouluun. Se ei todellakaan ole matka eikä mikään terveelle, peruskuntoiselle ihmiselle.Minusta tuo on ihan perus matka, ei todellakaan liikaa koulumatkaksi. Mun nuoruudessa ei todellakaan tuollaisesta matkasta 12v muksulla olis revitty ressiä, ei ihme että nuoriso pulskistuu jos koulumatkan kävely on jo tuomittavaa?!?!?!?!?
Mulle on käynyt noi. Ja silti senkin jälkeen olen unohdellut avaimia.Ja miten käy jos itse aikuisena unohtaisit avaimet jolla et pääse kotiin? Tilaat ovenavaajan, maksat sen 50e (vai mitä se nyt onkaan). Kun saat "rangaistuksesti" tuon 50e laskun, niin varmaan muistat ens kerralla sen avaimen ottaa mukaan