Toimiiko opettaja oikein?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Ope myös:
Mielestäni opettaja toimii ihan oikein. Myös ne teidän pikkuiset kullanmurut ekaluokkalaiset voivat olla todella villejä ja villiinnyttää näin toisiakin. Kerroit, että poikien ei pidä joka tunnin alkua odottaa eri tilassa, vaan ainoastaan kerran-pari päivässä. Kuten muutkin sanoivat, ehkä opettaja välillä testaa miten pojat osaavat käyttäytyä ja antaa sitten tarvittaessa jäähyä. Opettaja ei aina voi ehtiä luokkaan samalla sekunnilla kuin oppilaat. Hän voi olla välituntivalvonnassa, jolloin täytyy odottaa, että kaikki koulun oppilaat ovat tulleet sisälle tai hänelle voi juuri joku vanhempi soittaa, hän voi keskustella erityisopettajan kanssa joistain oppilaista tms. Ja opettaja ei millään pysty joka asiasta lappuja kotiin kirjottelemaan, eihän hän muuten mitään muuta ehtisi tekemäänkään.

Miksi jäähy jatkuu maanantaina vaikka eilen olivat ihan kiltisti? Sori mut tää ei oo musta johdonmukaista.

Ei se kuitenkaan tarkota et jatkossa olisivat jokaisen tunnin alussa nätisti jos nyt yhtenä päivänä näin onkin ollut ja varmasti nämä jäähyt tulevat jatkumaan ellei touhu testeillä rauhotu ja ihan oikein se sillon menee.
 
Ja aina on kyse vaan ylisuojelevasta äidistä, jonka lapsi saa tehdä mitä vaan. Opettajathan toimivat aina oikein ja oikeudenmukaisesti, just joo...
Kyllä mun mielestä tollanen kuulostaa kerrassaan omituiselta jo siinäkin mielessä, että nyt se opettaja itse luo näille pojille sen roolin mistä heitä syyttää. Ja muutkin lapset omaksuu sen siitä pian, niinkuin tosiaan nuo pojat itsekin.
Sinuna kyllä pyytäisin pientä keskustelu piiriä, jossa vois olla mukana opettaja, reksi, ja vanhemmat lapsineen. Kyseessä lienee suhteellisen pieni koulu, kun kerta on yhdistettyjä luokkiakin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja essi:

Isoissakin kouluissa muuten suurin osa ESY-luokista on yhdistettyjä. En mä nyt tarkota et tää ko. oppilas olis esyllä, mut siis toi et jotku luokat on yhdistettyjä ei todellisuudessa läheskään aina tarkota et koulu kuitenkaan olis pieni.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Borkku:
Eskari aikana tuskin lapset odottelivat itsekseen tunnin alkamista ja onhan eskari muiltakin osin erilainen mitä sit se oikea koulunkäynti.

Mutta eskarit ovat samassa luokassa ykkösten ja kakkosten kanssa ja niitä koski viime vuonna ihan samat säännöt kun koululaisiakin.
 
Borkku ei nyt vaan meinaa antaa periksi, että joskus opettajakin on vain ihminen, ja voi toimia väärin...
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Ihan hyvin voin antaa periks. Miks en vois?
Tosin tässä ketjussa olen kertonu vaan oman mielipiteeni asiasta.
Ja nimenomaan se opettaja on vain ihminen, joka toimii varmasti sen mukaan mikä hänen mielestään on siinä tilanteessa parasta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Borkku:
Eskari aikana tuskin lapset odottelivat itsekseen tunnin alkamista ja onhan eskari muiltakin osin erilainen mitä sit se oikea koulunkäynti.

Mutta eskarit ovat samassa luokassa ykkösten ja kakkosten kanssa ja niitä koski viime vuonna ihan samat säännöt kun koululaisiakin.

Borkku ei nyt vaan meinaa antaa periksi, että joskus opettajakin on vain ihminen, ja voi toimia väärin...

no, borkku nyt vaan taas vähän leikkii olevansa vähän isommissa saappaissa kuin onkaan...
 
Alkuperäinen kirjoittaja viekku:

Miksi pitää hyökätä kimppuun, jos ilmottaa eriävän mielipiteensä.
Vaikeapa tuosta on vankkaa mielipidettä sanoa, kun kuitenkaan emme tiedä tarkkaan taustoja. Näin äkkiseltään olisin opettajan kanssa samoilla linjoilla. Kyse ei minun näkemykseni mukaan ole rangaistuksesta vaan kasvattamisesta, jossa yritetään poikia opettaa siihen, että luokassa ei juoksennella ja riehuta opettajan ollessa poissa. Joillakin lapsilla se on vaikeampi sisäistää kuin toisilla ja siksi opetustavatkin ovat erilaisia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tundra:

Mutta pojathan itse luulevat että kyse on rangaistuksesta, kun heille ei ole muuta kerrottu?
Ja tietty jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä, mutta jos siitä vaan vankasti pitää kiinni, edes yrittämättä katsoa / miettiä asiaa toiselta kannalta, niin se on jo jäkkipäisyyttä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
ja kuten joku jo aiemmin kirjoitti jos rangaistukset on toistuvia minunkin mielestä kotiin tulee ilmoittaa.

Vähemmästäkin saisi ilmoittaa, vanhemmille on valitettavan usein yllätys että oma lapsi onkin ylivilkas ja/tai aiheuttaa häiriöitä luokassa.

Kokenut opettaja tunnistaa ongelmatapaukset heti ensimmäisenä päivänä, mutta kynnys kertoa tästä vanhemmille korkealla. Tällä tiedolla vanhemmilla olisi hyvät mahdollisuudet vaikuttaa lasten koulukäyttäytymiseen, mutta tästä huolimatta koululla ei ole tarvittavia resursseja tiedottamiseen.

Resurssien puute johtunee lähinnä siitä että häiriköiden rauhoittaminen ei tuo merkittävää (rahassa mitattavaa) lisäarvoa koululle.
 
Ihmisillä on eri tapoja kasvattaa lapsia. Kuulostaa minusta lähinnä ennaltaekäisevältä. Valitettavaa sinänsä, että ap:n poika on joutunut esimerkiksi muille, mutta ei kuitenkaan suotta. Koulusyksy on vasta alussa, ja opettaja on halunnut osoittaa, ettei häiriköinti kannata.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tripod:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
ja kuten joku jo aiemmin kirjoitti jos rangaistukset on toistuvia minunkin mielestä kotiin tulee ilmoittaa.

Vähemmästäkin saisi ilmoittaa, vanhemmille on valitettavan usein yllätys että oma lapsi onkin ylivilkas ja/tai aiheuttaa häiriöitä luokassa.

Kokenut opettaja tunnistaa ongelmatapaukset heti ensimmäisenä päivänä, mutta kynnys kertoa tästä vanhemmille korkealla. Tällä tiedolla vanhemmilla olisi hyvät mahdollisuudet vaikuttaa lasten koulukäyttäytymiseen, mutta tästä huolimatta koululla ei ole tarvittavia resursseja tiedottamiseen.

Resurssien puute johtunee lähinnä siitä että häiriköiden rauhoittaminen ei tuo merkittävää (rahassa mitattavaa) lisäarvoa koululle.

...ja tästä näkee, että sinulla ei ole mitään käsitystä tämän päivän ala-asteen arjesta...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Koululla töissä:
Alkuperäinen kirjoittaja tripod:
Resurssien puute johtunee lähinnä siitä että häiriköiden rauhoittaminen ei tuo merkittävää (rahassa mitattavaa) lisäarvoa koululle.

...ja tästä näkee, että sinulla ei ole mitään käsitystä tämän päivän ala-asteen arjesta...

Kahdella ala-asteikäisellä lapsella tätä tulee seurattua ihan paikan päällä. Sekä opettajien että muiden vanhempien kanssa tätä on pohdittu, eikä muuta selitystä ole keksitty.

Mistä tämä yleinen tiedottamattomuus sinun mielestäsi johtuu?
 
En lähde liikaa kritisoimaan puoleen enkä toiseen. Itse en opettajana noudattaisi vastaavaa pitkitetyn rangaistuksen käytäntöä vastaavalla tavalla. Oppilaan siirtäminen valvomattomaan tilaan on hieman kyseenalaista. Ja yhdyn aiempaan kirjoittajaan. Pidennetystä rakgaistuksesta on mielestäni ilmoitettava kotiin. Jos minulla olisi luokassani vastaava tilanne ottaisin jutteluun rehtorin, vanhemmat ja oppilaat ja sopisimme yhdessä "rangaistuksesta" ja siitä mistä se todellisuudessa on aiheutunut.
 
ÄRSYTTÄÄ tuollainen lässytys! Ei ne opettajat oo mitään yli-ihmisiä, joiden kaikkea käytöstä täytyy hyväksyä! Inhimillisyyttä peliin! Monesti oon nähnyt kuinka ne "kiltit" tytötkin häärää kaikennäköistä, toisilla vaan on niin paska tuuri, et jäävät kiinni!
 
En jaksanut lukea koko ketjua läpi, mutta aika pitkältä rangaistukselta tuntuu ja siltä, että opettaja haluaa käyttää valtaansa pikkusen liikaa. Ainakin kotiin pitäisi tuollaisesta ilmoittaa, jotta vanhemmat voivat myös jutella asiasta lapsen kanssa.

Sitten tuli mieleen, että onko lapsille annetty jotain tekemistä siksi aikaa kun opettaja tulee luokkaan? Onko heillä lukemista, piirustusvälineitä yms.? Ainakaan useimmat pojat eivät jaksa istua paikoillaan tekemättä mitään ja odottaa vain opettajaa, onhan se otollinen aika riehua ja samalla voi pulpettikin kaatua. Ilmeisesti ketään ei kuitenkaan ole sattunut tohinassa pahemmin, joten rangaistus sen mukaan.
 
Ihan saman olen huomannut oman poikani kohdalla. Hänen opettajansa mielellään laittaa poikien piikkiin asioita. Monta kertaa on lapseni ihmetellyt, miksei tytöt ole saaneet rangaistuksia niistä asioista, joista poikia on automaattisesti rangaistu. Näin se vaan on....saa kommentoida.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vilkkaan tytön äiti:
pojat on poikia.. äidistä se tuntuu pahalta kun opettaja rankaisee... mutta opettaja on vastuussa koulussa kaikista oppilaista ja miten sen sitten selittää jos pulpetti kaatuu jonkun toisen oppilaan päälle tai jaloille...siellä on niin villi meno välillä että on pakko rauhoittaa tilannetta ja tämä on mielestäni kohtuurangaistus.. alkuun kun opetellaan koulun säännöille se on vaikeaa ekaluokkalaiselle.. luota vaan opettajan arviointikykyyn.. on nekin tiukasti vastuussa toimistaan.. oma jo neljännellä ja alkuun villi mutta myöhemmin oli erittäin tarkka säännöistä ja siitä että kaikki noudattivat niitä..

Mitäs tuolla haet? On muuten lause, joka saa meikäläisen näkemään punaista. Sukupuolella EI ole väliä näissä asioissa, kaikilta on vaadittava yhtäläistä käytöstä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sörhis:
Alkuperäinen kirjoittaja vilkkaan tytön äiti:
pojat on poikia..

Mitäs tuolla haet? On muuten lause, joka saa meikäläisen näkemään punaista. Sukupuolella EI ole väliä näissä asioissa, kaikilta on vaadittava yhtäläistä käytöstä.

Tuo lause viittaa llähinnä siihen että ko. perheen kohdalla pelkkä tiedottaminen lasten käyttäytymisestä ei todennäköisesti riitä, vaan tarvitaan niitä lisäresursseja jotta viesti menisi perille ja kyseinen lapsi rauhoittuisi.
 
Yhteistyössä