Todennäköistä syöpä ja sairaalasta vaan lähetetään kotiin ihmetteleen ja odotteleen uusia tutkimusaikoja

["vieras"]

Miten on mahdollista, että sieltä ei huolehdita että miten ihminen pärjää.

Isäniä (pian 57) sai reilu viikko sitten kuulla, että hänellä on kasvain keuhkoissa. Varmuutta kasvaimen laadusta ei toki ole ennen kuin kaikki on tutkittu, mutta tupakointihistorian perusteella lääkäri olettaa sen pahalaatuiseksi. Olen itse puhunut puhelimessa lääkärin kanssa siis.

Isäni lähetettiin kotiin odottelemaan uusia tutkimusaikoja ja uusi aika tulikin tämän viikon tiistaille. Sitten se peruttiin kun kaikki aiempien kokeiden tulokset ei vielä olekaan tulleet ja sanottiin, että uusi aika tulee sitten jossain kohdin.

Nyt isäni sitten oli ratkennut juomaan, kun ei saa kuulemma öisin unta ja pelottaa. Samalla selvisi, että hän ei ole tästä asiasta edes oikeastaan puhunut pahemmin. Luuli ettei siitä oikein muut tiedä kuin minä. Olemme veljeni kanssa asiasta jutelleet oikeastaan joka päivä ja seuranneet sitä, kun isä käyttäytyy täysin normaalisti. Paitsi että on ehkä hiukan liiankin normaali. Sellainen ylireipas ja hyväntuulinen.

On kieltänyt asian. TIedän sen ja tiedän, että se kuuluu asiaan kun saa kuulla vakavasta sairaudesta.

Mutta sitä en käsitä, että ne sairaalasta vaan jättää ihan oman onnensa nojaan ihmisen tuollaisen tiedon kanssa.

 

["saf"]

Mitä tukea olisit kaivannut? Kummalla tässä nyt on enemmän hätä ja huoli, sinulla vai isälläsi? Sairaalassa isäsi on todennäköisesti jutellut lääkärin kanssa. Tarvittaessa graaveissa tilanteissa voidaan pyytää psykiatri paikalle. Suurin osa ihmisistä selviää ihan hyvin eteenpäin oman sosiaalisen verkoston turvin. Alkushokkiiin kuuluu tunteita laidasta laitaan.

 

["vieras"]

Todennäköisesti sairaalasta on tarjottu keskusteluapua, mutta ehkä isäsi ei ole halunnut. Pakottaa ei voi. Itse voit olla paikalliseen syöpäyhdistykseen yhteydessä, sieltä saa apua omaisetkin.

 

["Polla"]

No joo, me olemme vastaavassa tilanteessa "lojuneet" jo kohta kaksi kuukautta. Ja potilas sentään vasta kolmekymppinen. Odotteluun tottuu.
En haluaisi olla ilkeä, mutta ikänsä tupakoineen voisi kuvitella pitäneen itsestäänselvänä tuollaista diagnoosia.

 

["viima"]

mitä niiden olis pitäny tehdä? laittaa kotiin mukaan joku hoitsu pitämään kädestä kiinni. Sori, mut keskusteluapua tarjotaan ja se siitä. kun tulokset tulee niin aloitetaan hoidot. mut nyt se tuki ja turva, henkinen, pitää itse löytää.

 

["vieras"]

Sairaala hoitaa sairauksia. Syöpäjärjestöillä on sitten esim. tukihenkilöitä ym.

 

[Eipäs Juupas]

[QUOTE="Polla";27886576]No joo, me olemme vastaavassa tilanteessa "lojuneet" jo kohta kaksi kuukautta. Ja potilas sentään vasta kolmekymppinen. Odotteluun tottuu.
En haluaisi olla ilkeä, mutta ikänsä tupakoineen voisi kuvitella pitäneen itsestäänselvänä tuollaista diagnoosia.[/QUOTE]

SÄ todella olet ilkeä!!


AP:lle voimia tarvitaan sekä sulta että Isältäsi! Tuo koko asia on vasta alussa eikä Isääsi varasti ole jätetty tai unohdettu, tiettyjen tulosten saaminen vaan vie aikaa, eikä mitään voida tehdä ennenkuin kaikki tulokset ovat tulleet! Kun tulokset tulee hoidot alkavat yleensä melko nopeasti, ja niiden alettua se vast odottelua onkin, hoitojen odottelua, tulosten odottelua, seuraavan hoitojakson odottelua..
Keuhkosyöpää on sitä paitsi montaa erityyppiä ja ne vaikuttaa ennusteeseen sekä hoitoihin. Nyt vaan malttia ja tuet Isääsi sen mukaan mitä hän antaa sinun olla mukana/läsnä, koko asian ymmärtäminen ja käsittely vie häneltä aikaa, varsinkin kun monelle syöpä tarkoittaa samaa kuin kuolemantuomio, vaikka näin ei aina olekaan!!

Ja sairaaloissa ja tk:ssa on kriisityöntekijöitä, psykologeja jne. joiden palveluita voi käyttää, eriasia on haluaako Isäsi, kannattaa kertoa hänelle vaihtoehdoista mutta ei vahingossakaan tyrkyttää mitään!

 

["Tuikku"]

[QUOTE="Polla";27886576]No joo, me olemme vastaavassa tilanteessa "lojuneet" jo kohta kaksi kuukautta. Ja potilas sentään vasta kolmekymppinen. Odotteluun tottuu.
En haluaisi olla ilkeä, mutta ikänsä tupakoineen voisi kuvitella pitäneen itsestäänselvänä tuollaista diagnoosia.[/QUOTE]

No voisin kyllä kuvitella, että tieto järkyttää joka tapauksessa, oli sitä sitten osannut odottaa tai ei.

 

["Sanna"]

Isäsi voisi haluteessan (itsensä tuhoamisen sijasta) auttaa itseään. Syöpiä on parannettu ruokavaliohoidon avulla. Kannattaisi odotellessa vaikkapa perehtyä siihen aiheeseen.

 

[Eipäs Juupas]

[QUOTE="Sanna";27886853]Isäsi voisi haluteessan (itsensä tuhoamisen sijasta) auttaa itseään. Syöpiä on parannettu ruokavaliohoidon avulla. Kannattaisi odotellessa vaikkapa perehtyä siihen aiheeseen.[/QUOTE]

Onko sulla, sun sukulaisella tai edes tutulla ollut syöpä?

 

["Tille"]

Olen EipäsJuupaksen kanssa samoilla linjoilla, että tilanteen julmuudesta huolimatta tutkimukset ovat hirveän hitaita ja kiduttavia. Pahinta pelkää, tietenkin! Odotellessani itse suusyövän pelossa suukirurgille pari kuukautta meni minulta elämänhalu tykkänään. En juonut, mutta pelko lukitsi kaikki toimintani ja lopulta kun se leikkauspäivä koitti luulin, etten saa jalkoja enää alleni mennäkseni operaatioon. Onneksi mitään ei löydetty, mutta silloin päätin jatkossa olla vaativampi pelkäävänä ihmisenä ja vaikka syödä kilotolkulla rauhoittavia vällttääkseni enää saman.

Kun mulla taas tuli vastaava tilanne eteen mä melkein huusin hammaslääkärille, että jos aiot laittaa mut toisen kerran jonottamaan mä mieluummin jään hoidoitta kuin käyn saman helvetin läpi uudestaan. Hän otti mut heti toisella tapaa ja asioihin laitettiin vauhtia. Pelko on asia, joka otetaan huomioon ja siihen on itse pyydettävä apua.

Toivon teille voimia. On kamalaa odotella ja ajatukseni ovat kanssanne.

 

["alkup"]

Oma mieheni sairastui syöpään 2006 ja odotettiin 1,5kk tuloksia. 2,5v sitten meille sanotitin syövän uusineen ja lopulta meni 2vuottta odotellessa, että onko vai eikö. Tottuu joo siihenkin.

 

[Elämä opettaa]

Sain ensimmäisen syöpätuomioni kakskymppisenä. Olin tuolloin kontrollitähystyksessä, ja lääkäri totesi yks kantaan et juup, syöpää on, meikkuun menee. Aivan shokissa läksin yksin kotiin ja koepala-tuloksia odotettiin 3kk, mitään syöpää ei ollut, ja ei kaiketi tuollaista diagnoosia silmällä voi antaakaan. Toisen "tuomion" sain neljä vuotta sitten, sama homma, paitsi nyt asialla ammattilaiset ja kasvaimen (ison) todettiin tod. näk olevan pahanlaatuinen, ei ollut sekään.
Mutta joo, odottavan aika on pitkä, mutta minkäs teet, ei ne voi alkaa hoitaakaan ennenkuin diagnoosi on valmis. Joskus siihen vitutukseen on muutes vedettävä ne kännit, helpottaa kummasti.