Aiheellista kritiikkiä, vai turhaa jäkätystä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Mitä ihmettä"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="höpöhöpö";27885411]Miten sä tän näin käänsit? Onko sinusta tullut "tuollainen" kenties jonkun naisen aikaansaannoksesta vai miten päädyt syyttämään naista kun mies on idiootti? :laugh:

Ap, isäsi ei ole aikuinen. Aikuiset ei käyttäydy noin, varsinkaan omia lapsiaan kohtaan. Asiatonta haukkumista.
Veikkaanpa että isälläsi on ihan yhtä pahoja ongelmia kuin äidilläsi. Luultavasti on ollutkin sairaan mustasukkainen, alistaja (kuten sinuakin kohtaan) ja ties miten ilkeä ollut äitiäsi kohtaan... jotka osaltaan on vaikuttanut äitiisi pahasti.

En ihmettele yhtään reagointiasi, se ei ole ollenkaan suurenneltua eikä aiheetonta. Isäsi käytös on.. sikamaista, alhaista.

En ihmettele itsetuntoasi, koska sitä on kolhittu paljon, sekä äitisi että yhä isäsi puolelta.

Sun pitää laittaa rajat, joiden yli ei kävellä. Ei edes oma vanhempasi! Sulla pitää olla rajat millaista käytöstä ja puhetta siedät. Et ole mikään kynnysmatto tai sikoämpäri johon saa kaataa kaiken sonnan! Sen kun teet isällesi selväksi, hyvä on ja sun on itsesi parempi olla! Isäsi tulee loukkaantumaan, koska hän saa siitä itsetunnolleen kolhun(jota on mm. pönkittänyt sinun/teidän haukkumisella) ja tulee olemaan hyvin loukkaantunut ja vihainen aikansa. Mutta jos hänellä yhtään tervettä välittämistä ja järkeä on, hän siitä tokeentuu ja nöyrtyy ja tajuaa moukkamaisuutensa! Jos ei, niin parempi olisi pysyä pois elämästänne.[/QUOTE]

Voi v.... Et uskokaan miten ihmeelliseltä sun teksti tuntui. Melkein sanat loppuu. On siinä hommaa, että pystyisin tuohon... Tulee vaan mieleen äidin sanat, kun olin teini. Mä olen kuulema niin paska ihminen, että mua ei tule kukaan koskaan kestämään. No, en ole aina ollut helppo ihminen, mutta eipä ollut "helpot" vanhemmatkaan.
 
Mä kyllä edelleen ihmettelen, miksi se tuntuu saavan isoimmat hepulit eläinten takia. Kyllähän suoraa valitusta on tullut vaikka mistä, mutta eläimet näyttäis olevan se, mistä pitää huutaa, raivota, vittuilla ja valittaa. Miksi ihmeessä??? Meille ainakin lemmikit tuovat tosi paljon iloa! Lapset rakastavat eläimiä ja osaavat kohdella niitä hellästi ja oikein.
 
[QUOTE="Mitä ihmettä";27885413]Voi v.... Et uskokaan miten ihmeelliseltä sun teksti tuntui. Melkein sanat loppuu. On siinä hommaa, että pystyisin tuohon... Tulee vaan mieleen äidin sanat, kun olin teini. Mä olen kuulema niin paska ihminen, että mua ei tule kukaan koskaan kestämään. No, en ole aina ollut helppo ihminen, mutta eipä ollut "helpot" vanhemmatkaan.[/QUOTE]

Sulla ei tosiaan ole ollut helpot vanhemmat. Tekee ihan pahaa ajatella mitä kaikkea olet joutunut kestämään! :(

Mulla itselläni on hiukan samaa kokemusta, tosin paljon paljon lievemmässä muodossa mutta kuitenkin että olen joutunut eräille läheisille laittamaan rajat miten mua saa kohdella. Kyllähän siitä suututtiin, kun olivat tottuneet kai pitämään mua vähempiarvoisena jolle saa sanoa miten ja mitä vaan. Olin ehkä joku päälle 30-v kun sen vasta tein! Olisi pitänyt tajuta jo aiemmin mutta en kai ollut uskaltanut tai olin tottunut siihen että mua sai kohdella kuin alempiarvoista lasta.
Se päivä kuitenkin tuli että mun pinna täyttyi, koska herkkänä ihmisenä mä aina jäin vatvomaan kaikkea ja mun elämässä oli muutenkin raskasta ja siihen vielä ne läheisimmät tulee heittämään sontaa niskaan ihan ilman syytä!

Mutta kyllä se auttoi! Ne onneks tajus että mua ei enää kohdella niin. Tosin suhteemmekin kyllä laimeni eikä yhteyksiä juurikaan pidetä. Ja onhan se vaikuttanut muhun mitä kaikkea olen kuullut lapsesta lähtien, haukkuja, arvostelua ym. Ei se kivalta tunnu ja välilä aina palaa mieleen. On se vaikuttanut itsetuntoon ja välillä päässä vaan soi nuo miten huono ihminen oon ym.

Sulle tosiaan tekis hyvää keskustella jonkun järkevän vähintään psykologin kanssa noista sun lapsuuden aikaisista jutuista nykypäivään. Että ne taakat vois sulta kadota ja saisit oikeasti elää vapautuneena ja onnellisena loppuelämän. Saisit tavallaan toisenlaista näkökulmaa ja perspektiiviä asioihin. Ja alkaisit luottamaan enemmän siihen omaan ääneesi, että et ole huono etkä ole ansainnut sellaista kohtelua jota olet saanut.

Kaikki sympatiani sinulle rakas ihminen siellä jossakin <3 Kyynelten läpi joidenkin on kuljettava tie valoonpäin :)
 
[QUOTE="Mitä ihmettä";27885415]Mä kyllä edelleen ihmettelen, miksi se tuntuu saavan isoimmat hepulit eläinten takia. Kyllähän suoraa valitusta on tullut vaikka mistä, mutta eläimet näyttäis olevan se, mistä pitää huutaa, raivota, vittuilla ja valittaa. Miksi ihmeessä??? Meille ainakin lemmikit tuovat tosi paljon iloa! Lapset rakastavat eläimiä ja osaavat kohdella niitä hellästi ja oikein.[/QUOTE]

Tiedätkö miksi koira piti lopettaa kun lapset syntyi? Siis isäsi? Oliko koirassa jotain vikaa vai painostiko äitisi lopettamaan vai oliko isäsi itse halukas luopumaan koirasta lasten takia? Voisiko siinä olla jokin syy siihen miksi raivoaa eläimistä?

Mutta siis hän selvästi yrittää valtaansa käyttää siinä että ei sallisi teille eläimiä. Aika kummallista kyllä.
 
[QUOTE="höpöhöpö";27885417]Tiedätkö miksi koira piti lopettaa kun lapset syntyi? Siis isäsi? Oliko koirassa jotain vikaa vai painostiko äitisi lopettamaan vai oliko isäsi itse halukas luopumaan koirasta lasten takia? Voisiko siinä olla jokin syy siihen miksi raivoaa eläimistä?

Mutta siis hän selvästi yrittää valtaansa käyttää siinä että ei sallisi teille eläimiä. Aika kummallista kyllä.[/QUOTE]

Syy oli kuulema se, että koira (rottweiler) oli aina nukkunut samassa sängyssä heidän kanssa, ja että se tulisi mustasukkaiseksi vauvasta/minusta, ja että sellaista koiraa ei voisi toiseen perheeseen antaa. Isä ei ole itse koskaan muuta siitä sanonut, eikä äitiä siitä syyttänyt. Kuulin myös, että 80-luvulla vastaava toiminta oli ihan yleistä: Jos tulee lapsia, eläimistä hankkiudutaan eroon. En sitten tiedä, onko totta.
 
[QUOTE="höpöhöpö";27885416]Sulla ei tosiaan ole ollut helpot vanhemmat. Tekee ihan pahaa ajatella mitä kaikkea olet joutunut kestämään! :(

Mulla itselläni on hiukan samaa kokemusta, tosin paljon paljon lievemmässä muodossa mutta kuitenkin että olen joutunut eräille läheisille laittamaan rajat miten mua saa kohdella. Kyllähän siitä suututtiin, kun olivat tottuneet kai pitämään mua vähempiarvoisena jolle saa sanoa miten ja mitä vaan. Olin ehkä joku päälle 30-v kun sen vasta tein! Olisi pitänyt tajuta jo aiemmin mutta en kai ollut uskaltanut tai olin tottunut siihen että mua sai kohdella kuin alempiarvoista lasta.
Se päivä kuitenkin tuli että mun pinna täyttyi, koska herkkänä ihmisenä mä aina jäin vatvomaan kaikkea ja mun elämässä oli muutenkin raskasta ja siihen vielä ne läheisimmät tulee heittämään sontaa niskaan ihan ilman syytä!

Mutta kyllä se auttoi! Ne onneks tajus että mua ei enää kohdella niin. Tosin suhteemmekin kyllä laimeni eikä yhteyksiä juurikaan pidetä. Ja onhan se vaikuttanut muhun mitä kaikkea olen kuullut lapsesta lähtien, haukkuja, arvostelua ym. Ei se kivalta tunnu ja välilä aina palaa mieleen. On se vaikuttanut itsetuntoon ja välillä päässä vaan soi nuo miten huono ihminen oon ym.

Sulle tosiaan tekis hyvää keskustella jonkun järkevän vähintään psykologin kanssa noista sun lapsuuden aikaisista jutuista nykypäivään. Että ne taakat vois sulta kadota ja saisit oikeasti elää vapautuneena ja onnellisena loppuelämän. Saisit tavallaan toisenlaista näkökulmaa ja perspektiiviä asioihin. Ja alkaisit luottamaan enemmän siihen omaan ääneesi, että et ole huono etkä ole ansainnut sellaista kohtelua jota olet saanut.

Kaikki sympatiani sinulle rakas ihminen siellä jossakin <3 Kyynelten läpi joidenkin on kuljettava tie valoonpäin :)[/QUOTE]

Kiitän sua suuresti näistä sanoista <3
Mä olen niin kauan miettinyt näitä asioita yksin, miettinyt, että olenko mä tosiaan aina ollut se idiootti joka tekee aina tyhmiä päätöksiä, ja ketä kukaan ei arvosta. Onhan tässä paljon selvitltävää... Mutta mä en ole pahemmin kuullut mitään näin kannustavaa, keneltäkään.
 
mun mie son kanssa tollanen että se otti itteensä vanhempiensa erosta yms. se ottaa itteensä jos toinen ihminen suuttuu hänelle. jos esim. minä suutuin hänelle hän meni ihan lukkoon, vaikeni vain. mä tulkitsen sen välinpitämättömyytenä ja mies taas huutoni ja typerät sanan vihana. ja lopulta koki mun olevan kamala kun hänelle suutuin ja saatoin joskus sanoa idiootiksi.(häntä se ei näyyttänyt haittaavan,mutta oikeesti kantoikin kaunaa siitä kauan). eikä hän ikinä ymmärtänyt että vihaisena ihmiset sattaa sanoa typerästi, jotain mitä ei tarkoita. tosin sit hän ei nähnyt ikinä sitä oikeaa syytä,eikä ymmärtänyt vaikka kuinka selitti takertui vaan siihen kun häntä vihataan.

mä en ymmärrrä ihmisiä jotka ajattelee kaiken itsensä kautta,minä minä minä.miksi?

ei oo sun syy jos isälläs on ongelmia,ei oo sun syy jos äidilläs on ongelmia. ei oo sun syy jos he ovat tehneet virheitä! miksi ihmeessä pitäisi ottaa itteensä asioista jotka on jonkun toisen syytä?minullakin on ollut rankka lapsuus tosta 11v iästä lähtien,joka sisältää mm. sen että isäpuoli ahdisteli 7vuoden ajan seksuaalisesti ja yritti jopa raiskata suoraan, mutta ei onnsitunut koska mä tappelin vastaan. ikinä en ottanut tostakaan itteeni, ajattelin vain että hän on sairas ihminen. tarkkailin kuitenkin pikkusiskoani että käyttäytyykö hän normaalisti isänsä seurassa(jos olisin epäillyt että ahdistelee häntäkin,olisin vienyt asian eteenpäin, mutta ei ahdistellut. tiesin että jos mä avaan suuni myös pienenpien sisarusten elämä muuttuu).

myöhemmin juttelin pikkusiskon kanssa asioista(aikuisina) ja onnekseni olin tuolloin tehnty oikean päätelmän, ja siskoani ei oltu ahdisteltu yhtään.

pienemmät sisarukseni elivät ihan onnellisen lapsuuden, mutta minä joka en ollut biologinen lapsi tuolle miehelle,jouduin kärsimään. no olemme edelelen väleissä tuon isän kanssa ja välit on ihan ok kun ottaa huomioon menneisyyden. mutta mä en mun tytärtäni jätä sen kanssa kaksin ikinä. vaikka ei hän ole minuakaan 12vuoteen ahdistellut.

sit tok ilapsuutta varjosti se että en tuntenut että mua rakastetaan, ja kelpasin vain täydellisenä(harmi että tämä vaikutta vielä siten että tänäkin päivänä mun on pakko pyrkiä täydellisyyteen ja se tietty rassaa läheisiänikin). mutta en mä sinänsä kärsi lapsuudestani, en ikinä ottanu itteeni tositen virheitä, ei ollut mun vika että isä(puoli) oli sairas eikä ollut mun vika että äiti teki niin paljon lapsia ettei ika riittänytkänä vanhimmalle lapselle.

en minä olis minä ilman noita kokemuksia.

mutta en ymmärrä sitä miksi jotkut ihmiset ottaa itteensä selkeesti toisten virheistä?
 
[QUOTE="hilma";27886064]mun mie son kanssa tollanen että se otti itteensä vanhempiensa erosta yms. se ottaa itteensä jos toinen ihminen suuttuu hänelle. jos esim. minä suutuin hänelle hän meni ihan lukkoon, vaikeni vain. mä tulkitsen sen välinpitämättömyytenä ja mies taas huutoni ja typerät sanan vihana. ja lopulta koki mun olevan kamala kun hänelle suutuin ja saatoin joskus sanoa idiootiksi.(häntä se ei näyyttänyt haittaavan,mutta oikeesti kantoikin kaunaa siitä kauan). eikä hän ikinä ymmärtänyt että vihaisena ihmiset sattaa sanoa typerästi, jotain mitä ei tarkoita. tosin sit hän ei nähnyt ikinä sitä oikeaa syytä,eikä ymmärtänyt vaikka kuinka selitti takertui vaan siihen kun häntä vihataan.

mä en ymmärrrä ihmisiä jotka ajattelee kaiken itsensä kautta,minä minä minä.miksi?

ei oo sun syy jos isälläs on ongelmia,ei oo sun syy jos äidilläs on ongelmia. ei oo sun syy jos he ovat tehneet virheitä! miksi ihmeessä pitäisi ottaa itteensä asioista jotka on jonkun toisen syytä?minullakin on ollut rankka lapsuus tosta 11v iästä lähtien,joka sisältää mm. sen että isäpuoli ahdisteli 7vuoden ajan seksuaalisesti ja yritti jopa raiskata suoraan, mutta ei onnsitunut koska mä tappelin vastaan. ikinä en ottanut tostakaan itteeni, ajattelin vain että hän on sairas ihminen. tarkkailin kuitenkin pikkusiskoani että käyttäytyykö hän normaalisti isänsä seurassa(jos olisin epäillyt että ahdistelee häntäkin,olisin vienyt asian eteenpäin, mutta ei ahdistellut. tiesin että jos mä avaan suuni myös pienenpien sisarusten elämä muuttuu).

myöhemmin juttelin pikkusiskon kanssa asioista(aikuisina) ja onnekseni olin tuolloin tehnty oikean päätelmän, ja siskoani ei oltu ahdisteltu yhtään.

pienemmät sisarukseni elivät ihan onnellisen lapsuuden, mutta minä joka en ollut biologinen lapsi tuolle miehelle,jouduin kärsimään. no olemme edelelen väleissä tuon isän kanssa ja välit on ihan ok kun ottaa huomioon menneisyyden. mutta mä en mun tytärtäni jätä sen kanssa kaksin ikinä. vaikka ei hän ole minuakaan 12vuoteen ahdistellut.

sit tok ilapsuutta varjosti se että en tuntenut että mua rakastetaan, ja kelpasin vain täydellisenä(harmi että tämä vaikutta vielä siten että tänäkin päivänä mun on pakko pyrkiä täydellisyyteen ja se tietty rassaa läheisiänikin). mutta en mä sinänsä kärsi lapsuudestani, en ikinä ottanu itteeni tositen virheitä, ei ollut mun vika että isä(puoli) oli sairas eikä ollut mun vika että äiti teki niin paljon lapsia ettei ika riittänytkänä vanhimmalle lapselle.

en minä olis minä ilman noita kokemuksia.

mutta en ymmärrä sitä miksi jotkut ihmiset ottaa itteensä selkeesti toisten virheistä?[/QUOTE]

No ehkä se vähän harmittaa, kun läheinen ihminen välillä tekeekin tuollaista..?
Ja kyllähän se päähän ottaa, että minulle, aikuiselle ihmiselle huudetaan aina milloin mistäkin asiasta, jotka ainakin luulin olevan ihan meidän omia asioita.
 
Ala suostu pelaamaan tuota pelia enaa. Sina olet sina ja otat itsellesi ansaitsemasi tilan.

Tuollainen vallankaytto- ja syyllistamisleikki vaatii kaksi osallistujaa toimiakseen, sinun ei tarvitse olla yksi niista.
 
Olet tyypillinen nainet. Vuodesta toiseen jankataan samaa asiaa
Niin pientä asiaa ei olekaan mitä ei voisi ylianalysoida.

Olen tullut siihen tulokseen vuosien varrella että tuo heterous horjuu sinun kohdallasi. Jutuista päätellen et kovin miehinen mies ole ja sinuna en puhuisi mitään ylianalysoimisesta koska olet mestari siinä! Pitääkö sun änkeä joka helvetin ketjuun machoilemaan luuseri "mies".
 
[QUOTE="Mitä ihmettä";27885419]Syy oli kuulema se, että koira (rottweiler) oli aina nukkunut samassa sängyssä heidän kanssa, ja että se tulisi mustasukkaiseksi vauvasta/minusta, ja että sellaista koiraa ei voisi toiseen perheeseen antaa. Isä ei ole itse koskaan muuta siitä sanonut, eikä äitiä siitä syyttänyt. Kuulin myös, että 80-luvulla vastaava toiminta oli ihan yleistä: Jos tulee lapsia, eläimistä hankkiudutaan eroon. En sitten tiedä, onko totta.[/QUOTE]

Kuulostaa tekosyiltä. Rotikat ovat hyvin helliä pienillekin lapsille, eikä toiseen kotiin antaminen ole kyseiselle rodulle maailmanloppu. Eri asia, jos vanhemmillasi olisi ollut chow chow tms.
 
Googlaapa ap paria asiaa:

* Narsistinen persoonallisuushäiriö - etenkin vanhemmuuteen liittyen
* Läheisriippuvuus

Kuulostaa vahvasti siltä että molemmilla vanhemmillasi on jonkin sortin persoonallisuushäiriö (ei oikeastaan niin väliä mikä, koska sinun "oireesi" sopivat täysin narsistien lasten oireisiin) ja ehkä lisäksi vielä muita mielenterveyden ongelmia. Tästä johtuen sinun oma itsetuntosi ja kykysi asettaa rajoja on täysin epäkehittynyt. Ja sen takia epäilet itseäsi tilanteessa jossa "normaali" ihminen näkisi selkeästi että toinen osapuoli käyttäytyy todella huonosti ja mielipuolisesti.

"Normaali" ihminen suuttuisi ja lopulta katkaisisi välit, kun taas sinä, lapsuutesi väärän kasvatuksen takia, vain koko ajan yrität ja yrität. Tällaisten ihmisten tapauksessa yrittäminen on vaan aivan turhaa. En voi tarpeeksi painottaa: AIVAN TURHAA. Heidän päämääränsä kun ei ole "tehdä sinusta parempi", vaan päämäärä on kritisoida ja murtaa loputkin minuudestasi. Mitä enemmän yrität, sitä paremmin he onnistuvat ja sitä onnettomampi sinä olet koska mitä enemmän yrität, sitä enemmän saat paskaa niskaan.

Sinun reagointisi, siis tuo miettiminen "mitä teen väärin, miten minun pitäisi olla, saako tästä suuttua" on siis täysin kieroutunutta. Se johtuu siitä, että lapsuudessa sinut on "ohjelmoitu" väärin näiden persoonallisuushäiriöisten toimesta. Siksi et edes tunnista kuinka outo suhtautumisesi on. Suosittelen että tutustut noihin mainitsemiini aihepiireihin, ja että hakeudut terapiaan. Siellä vääriä ajatusmalleja voidaan korjata niin, että opit tunnistamaan omat rajasi ja sen kuinka muiden niitä pitää kunnioittaa.

Eli vielä lyhyesti se, miten sinun "pitäisi" reagoida isäsi käytökseen: missään nimessä älä mieti mitä olet tehnyt väärin ja mitä oikein. Sinä olet aikuinen, sinä saat ja sinun PITÄÄ itse päättää omasta elämästäsi. Isäsi on sairas kun hän yrittää puuttua elämäänne tuolla lailla. Sinä olet itsellesi sen velkaa että et ota tuota paskaa vastaan. Muista, että kaikki se hyvä mitä häneltä saat (esim. se että hän maksaa ostokset kaupassa) on todennäköisesti hänelle vain keino manipuloida sinnua. Vaikka hän ostaisi teille kartanon se ei oikeuta hänen muuta huonoa käytöstään! Sinulla on oikeus ja velvollisuus päättää kuinka muut sinua kohtaan saavat käyttäytyä. Niinkuin kaikilla meillä.
 
[QUOTE="Mitä ihmettä";27888953]No ehkä se vähän harmittaa, kun läheinen ihminen välillä tekeekin tuollaista..?
Ja kyllähän se päähän ottaa, että minulle, aikuiselle ihmiselle huudetaan aina milloin mistäkin asiasta, jotka ainakin luulin olevan ihan meidän omia asioita.[/QUOTE]

sinä siis kaipaat hyväksyntää? en usko että isäsi siihen pystyy,eikä asia johdu sinusta.

tottakai asia saa harmittaa,mutta missään nimessä siksi ei kannata yöuniaan menetttää,etsä kuitenkaan voi muuttaa isää mieleiseksesi. älä ota itseesi siitä jos muut mokaa!
 
[QUOTE="hilma";27892381]sinä siis kaipaat hyväksyntää? en usko että isäsi siihen pystyy,eikä asia johdu sinusta.

tottakai asia saa harmittaa,mutta missään nimessä siksi ei kannata yöuniaan menetttää,etsä kuitenkaan voi muuttaa isää mieleiseksesi. älä ota itseesi siitä jos muut mokaa![/QUOTE]

No en periaatteessa hyväksyntää. Vain sen hyväksyntää, että olen aikuinen, meillä on oma perhe ja teemme itse omat päätökset. Niin, muut mokailee, mutta väittävät että mä olen se kuka mokailee. Yritän olla ottamatta sitä itseeni, mutta kyllä se pikkuhiljaa käy hermoille.
 
Googlaapa ap paria asiaa:

* Narsistinen persoonallisuushäiriö - etenkin vanhemmuuteen liittyen
* Läheisriippuvuus

Kuulostaa vahvasti siltä että molemmilla vanhemmillasi on jonkin sortin persoonallisuushäiriö (ei oikeastaan niin väliä mikä, koska sinun "oireesi" sopivat täysin narsistien lasten oireisiin) ja ehkä lisäksi vielä muita mielenterveyden ongelmia. Tästä johtuen sinun oma itsetuntosi ja kykysi asettaa rajoja on täysin epäkehittynyt. Ja sen takia epäilet itseäsi tilanteessa jossa "normaali" ihminen näkisi selkeästi että toinen osapuoli käyttäytyy todella huonosti ja mielipuolisesti.

"Normaali" ihminen suuttuisi ja lopulta katkaisisi välit, kun taas sinä, lapsuutesi väärän kasvatuksen takia, vain koko ajan yrität ja yrität. Tällaisten ihmisten tapauksessa yrittäminen on vaan aivan turhaa. En voi tarpeeksi painottaa: AIVAN TURHAA. Heidän päämääränsä kun ei ole "tehdä sinusta parempi", vaan päämäärä on kritisoida ja murtaa loputkin minuudestasi. Mitä enemmän yrität, sitä paremmin he onnistuvat ja sitä onnettomampi sinä olet koska mitä enemmän yrität, sitä enemmän saat paskaa niskaan.

Sinun reagointisi, siis tuo miettiminen "mitä teen väärin, miten minun pitäisi olla, saako tästä suuttua" on siis täysin kieroutunutta. Se johtuu siitä, että lapsuudessa sinut on "ohjelmoitu" väärin näiden persoonallisuushäiriöisten toimesta. Siksi et edes tunnista kuinka outo suhtautumisesi on. Suosittelen että tutustut noihin mainitsemiini aihepiireihin, ja että hakeudut terapiaan. Siellä vääriä ajatusmalleja voidaan korjata niin, että opit tunnistamaan omat rajasi ja sen kuinka muiden niitä pitää kunnioittaa.

Eli vielä lyhyesti se, miten sinun "pitäisi" reagoida isäsi käytökseen: missään nimessä älä mieti mitä olet tehnyt väärin ja mitä oikein. Sinä olet aikuinen, sinä saat ja sinun PITÄÄ itse päättää omasta elämästäsi. Isäsi on sairas kun hän yrittää puuttua elämäänne tuolla lailla. Sinä olet itsellesi sen velkaa että et ota tuota paskaa vastaan. Muista, että kaikki se hyvä mitä häneltä saat (esim. se että hän maksaa ostokset kaupassa) on todennäköisesti hänelle vain keino manipuloida sinnua. Vaikka hän ostaisi teille kartanon se ei oikeuta hänen muuta huonoa käytöstään! Sinulla on oikeus ja velvollisuus päättää kuinka muut sinua kohtaan saavat käyttäytyä. Niinkuin kaikilla meillä.

Kiitos tästä. Tuntui olevan täynnä asiaa. Tuttuja juttuja, silti tietysti mietin, että olenko mä nyt silti väärässä jne... No, olen sentään saanut toteutettua sen, että en ole äitini kanssa tekemisissä. Kun vielä saisi siitä kritisoimisen ja syyttelevät sähköpostit loppumaan...!
 
"Pari päivää sitten kuuli siskoltani, että meillä on 2 kissaa, ollut jo yli vuoden. Joten jostain kumman syystä soitti vasta tänään (näin hänet eilenkin) ja taas sain kuulla kamalat raivarit "

Mun piti lukea toi sun tekstisi ihan uudelleen. Siis loukkaantuisitko, mitä turhia. Mä olisin lähinnä huvittunut ja ehkä huolestunut isäni terveydestä.

Isäsi ei ilmeisesti käy teillä jos kissatkin ovat olleet jo vuoden ja vasta pari päivää sitten isäsi sai niistä kuulla. Mä tappelin nuorena isäni kanssa ja muutin pois kotoa. Enkä käynyt vanhempieni luona yli vuoteen.

Kun taas pystyttiin ns. normaalin ja aloin käymään tuolla niin faijan aloittaessa jäkätyksen totesin siihen vain " ja kääk,kääk, mä en enää asukaan täällä joten se on moro".

Aikuinen ihminen, 3-kymppinen voi jo jättää taakseen monet jäkätykset ja moitteet antamalla mennä edelleen toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Sulla on oma perhe joten sun ei tarvitse välittää siitä mitä mieltä isäsi on. Kyllä maailmaan motkotusta mahtuu ja monen hulluja mielipiteitä. Kuvaamasi raivoaminen kuulostaa enemmän sairaan ihmisen puheelta kuin edes minkäänsortin normaallilta jäkätykseltä.
 
[QUOTE="Mitä ihmettä";27897482] No, olen sentään saanut toteutettua sen, että en ole äitini kanssa tekemisissä. Kun vielä saisi siitä kritisoimisen ja syyttelevät sähköpostit loppumaan...![/QUOTE]

Sinun pitää sisäistää, että et pysty vaikuttamaan muihin ihmisiin. He ovat sinusta erillisiä yksilöitä. Sinä olet heistä erillinen yksilö. Jos joku kritisoi sinua tai lähettelee sähköposteja, ei sinun suinkaan pidä saada sitä käytöstä loppumaan. Sinun pitää saada OMA käytöksesi muuttumaan, eli et vain kuuntele/vastaanota "kritiikkiä" (tuo ei ole kritiikkiä vaan puhtaasti kiusaamista ja manipulointia) joka mielestäsi on asiatonta. Ja sen mikä on asiatonta saat määritellä IHAN ITSE - jos se tuntuu asiattomalta, niin sinulla on 100% oikeus määritellä se sellaiseksi.

Et voi myöskään vaatia tai odottaa sitä, että joku henkilö x ymmärtäisi sinun olevan aikuinen. Ongelma ei nimittäin ole se, että tuo henkilö ei "ymmärtäisi" sinun olevan aikuinen, ja kun vain osoitat että olet, hän muuttaisi mielensä. Henkilön x (oli sitten isäsi, äitisi tai joku muu joka kohtelee sinua huonosti) agendana on ALISTAA sinut ja MURTAA sinut. Silloin on ihan sama mitä sinä yrität, koska heille kelpaa vain lopputulos joka satuttaa sinua. Vain se palvelee heidän tarkoitustaan. Juuri siksi kaikenlainen yrittäminen on täysin turhaa, sillä se ei muuta heidän agendaansa.

Niin, on todella surullista että oma suku käyttäytyy sinua kohtaan huonosti. Toipumiseen auttaa, että sen sijaan että suret heidän käytöstään suret sitä että sinulla ei ole kunnollisia vanhempia. Nimittäin heidän käytöksensä jatkuu kyllä loppuun asti (= suremisesi ei ikinä lopu koska heidän huono käytöksensä ei ikinä lopu), mutta kun olet saanut surettua sen ettei sinulla ole vanhempia, voit päästä joskus asiasta yli. Ikävä kyllä tämä tarkoittaa myös sitä että sinun pitää luovuttaa ajatuksesta että he muuttuisivat ja saisit hyvää kohtelua. Luovuttaminen voi olla useimmille se vaikein asia, mutta niin kauan kuin pidät kiinni toiveesta jonka toteutuminen on mahdotonta, aiheutat itsellesi pettymyksen toisensa jälkeen.
 

Yhteistyössä