Todella vaikea valinta tehtävänä, jatkaako suhdetta vai erota?

Meidän tarina lyhykäisyydessään.. Seurustelua takanapäin pian yhteensä viisi vuotta. Teini-ikäisinä ruvettu seurustelemaan, koettu kaikki yhdessä ja kasvettu "aikuisiksi". Saman katon alla asuttu reipas 2,5 vuotta. Miehen porukoilla oma firma ja suoraansanottuna hän on työnarkomaani. Kesän taas paiskinut töitä hullunlailla (7pv/viikko) ja kotiutunut usein vasta 21-23.00.

Luonteeltaan sellainen, että yrittää miellyttää kaikkia samanaikaisesti ja sehän ei tunnetusti ole kovin helppoa. Isänsä aiheuttaa omat paineet työntekoon ja hänen mielestä miehen kuuluu vain tehdä töitä ja naisen hoitaa koti. Hän tartuttaa samanlaista ajattelutapaa pikkuhiljaa Juhaankin (nimi muutettu).

J pitää minua itsestään selvyytenä, että olen kotona ja odotan häntä kunnes hän saapuu töistä, pistän ruokaa, levitän jalkojani ja sitten mennäänkin suihkun kautta nukkumaan. Muuhunhan sillä ei juuri ole energiaa yli 12h työpäivien jälkeen. Yrittää rahallisesti korvata menetettyä aikaa..

Kesän aikana huomasin hänen puhelimestaan, että on lähetellyt paljon viestejä. Hänen työtahtinsa takia mun tunteet häntä kohtaan laimeni ja tuntui enemmänkin kuin oltaisiin oltu vain kämppiksiä. Viestittely ei ole normaalisti hänen tapaistaan koska työnkuva sellainen, ettei siinä hirveästi kännykkää näpytellä.. Hän oli kuitenkin "normaali" ja puhui tulevaisuudesta minun kanssani niinkuin mitään ei olisi meneillään.

Samanaikaisesti minä lähennyin erään Tonin kanssa ja tuntui niinkuin oltaisiin tunnettu aina. "Kemiat" kohtasivat ja suoraansanottuna en tuntenut huonoa omatuntoa siitä mitä hänen kanssaan tein. Yhtäkkiä näimmekin toisiamme jo n.3krt/viikossa. Minä muutuin etäiseski J:tä kohtaan ja ajatuksissani pyöri vain tämä Toni.

Pääni oli ihan sekaisin siitä mitä minun tulisi tehdä, J vaiko T? Ensinnäkin mua pelotti/pelottaa hirveästi kuinka tulisin pärjäämään taloudellisesti yksin.. Ei vakityöpaikkaa, ei omaa autoa, asunto tulisi hommata kuten töitäkin ym kaikki kalusteet uuteen kämppään.. Ja rahaa nyt ei ole säästössä hirmuisesti.. :/

Toissailtana sitten juteltiin J:n kanssa ja kerroin hänelle omista tunteistani, etten enää tunne häntä kohtaan samallalailla.. Ensiksi päätettiin yhdessä, että erottaisiin.. En kertonut J:lle Tonista.. Mutta hänen viestittelystään kysyin ja oikeassa olin, hänellä oli OLLUT toinen kunnes oli tullut järkiinsä. Tai siis ilmeisesti se tyttö oli tullut, kun oli käskenyt J:n jättämään hänet rauhaan ja keskittymään minuun.. Seuravaana aamuna kaikki tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta ja sitten vasta todella rupesin tajuamaan, että kuinka tässä käykään. Mietiskelin ja itkin ja pohdin haluanko todella erota.. Päätettiin, että yritetään vielä, ei luovuteta näin helpolla. Mutta nyt oon taas ajatellut onko minusta todella aloittamaan kaikki puhtaalta pöydältä? Ensinäkin minun täytyisi tehdä vihdoinkin lopullinen päätös J:n ja T:n välillä. Jos valitsen J:n on luottamus rakennettava uudestaan ja hänen työasioiden täytyisi muuttua.. mutta hän ei pysty lupaamaan mulle edes sunnuntaita vapaiksi.. Yhdessäolo on siis kortilla ja varmaan tulisi olemaankin.. Hän kun ei osaa vain olla vaan jatkuvasti täytyisi tehdä jotain..

Anteeksi todella todella sekava teksti, mutta teksti on sen mukaista kuin ajatuksenikin.. Kertokaa mielipiteitänne, mitä mun tulisi tehdä ja mitä itse tekisitte? Toki tässä on vain "pintaraapaisu" kaikesta... :/

 

Mitä sinä haluat elämältäsi? Kotiäiti jonka mies käy töissä ja sinä olet lasten kanssa kotona? Elle, niin ota lusikka kauniiseen käteen ja ala elättämään ihan itse itsesi ja sen jälkeen vasta mietit jatkoa yhtään millekään.

 

Millä pistit ruokaa? Neulallako?

 

Ehdottomasti, erotkaa.

 

Erota. Jos ajattelet toista etkä pysty "valitsemaan", asia on jo selvä.Ilmeisesti olet saanut kaiken liian aikaisin. Kehottaisin hankkimaan oman elämän ja elämään sitä. Ilman miehiä vähään aikaanSinä petit. Kerro tai jätä kertomatta mutta yhtälailla suhteenne ei tule olemaan entisenlainen.Ehkä tauko olisi paikallaan???

 

Olette nuoria. Vaihtoehtoiset tulevaisuudet: joko odotat vaikean ajan yli ja kommunikoitte, muutatte tulevaisuutenne yhteiseksi ja molemmille mieluisaksi. Toinen vaihtoehto on, että eroatte ja etsit jonkun uuden.

 

Ei tommonen elämä j:n kanssa ole sitä oikeata elämää, rohkeasti kohti parempaa elämää nyt vaan- kyllä sä pärjäät varmasti..

 

Niin, tässä tilanteessa olisi vielä helppo lähteä kun ei ole niitä lapsia sivullisina kärsimässä erosta. Ja sen kyllä tiedostan, jos meistä perhe tulisi, olisin se minä joka lapset ja kodin hoitaisin, eikä mies osallistuisi muuta kuin rahallisesti. Kiitokset kannustuksista. On tämä vaan niin vaikea tilanne

 

On se vaikeaa kun on tottunut toiseen, ja hyvään elintasoonkin. Lähtiessä kaikki on taas erilaista ja taloudellisesti epävarmempaa. Lisäksi kun toisessa ei ole mitään itsessään suurta syytä (ei lyö, ei huuda, ei hauku, ei petä), niin sitä on vaikeampi lähteä. Jää pieni epävarmuus, että josko se onni sittenkin olisi ollut tuon ihmisen kanssa.

Totuus on kuitenkin se, että olisit ns. edustusvaimo, ja todella usein sellaiset ovat onnettomia, koska heiltä puuttuu se aito perhe ja läheisyys. Rahalla paikataan se ettei pysty eikä halua olla henkilökohtaisesti läsnä. Sama tulisi luultavasti pätemään myös lapsiin.

Lähtiessä joutuu hakemaan sen kodin itselleen uudestaan, eikä sitä varmuutta ole, että onnistuu löytämään sen todellisen perheonnen kuitenkaan.

Jäädessä tyytyy tavallaan siihen helppoon ratkaisuun, mutta lopputulos voi olla sekin, että mies paiskaa pihalle kun löytää paremman ja nuoremman edustajan rinnalleen.

Parempi siis olla oman elämänsä herra, tehdä päätöksiä jotka vahvistavat itseään, ja joiden kanssa voi tuntea olevansa ylpeä.

 

Jos teillä ei ole edes lapsia, niin mitä sinä teet? Täytyyhän teidän yhdessä tehdä jotkut pelisäännöt, että mies on x päivää viikossa kotona. Millainen parisuhde tuollainen on, jos mitään ei koskaan tehdä yhdessä, yöt nukutaan samassa sängyssä.

Missä välissä se sun mies edes tapas ketään toista naista, jos on kerran aina töissä?

 

^^ Juuri niinkuin sanoit niin se on vaikeaa kun on tottunut tietynlaiseen elämään ja yhtäkkiä sun pitäiskin lähteä ihan pohjilta ja yksin.. Mieskin oli ensin sitä mieltä, että onko järkeä enää tuhlata molempien aikaa ja yrittää uudelleen, mutta pian oli taas toista mieltä.. Tottahan häntäkin vähän jännittää kun joutuisi tehdä kaiken sen yksin minkä minä olen ennemmin hoitanut. Ja siinä sitä hommaa onkin suoraansanottuna.

Toiseen naiseen tutustui paikassa, jossa kävi työpäivän aikana kahvilla ja syömässä..

 

Sä taidat olla tosi nuori vielä. Mitä sun oma elämä on? Nyt sä elät vain tuon avopuolisosi ehdoilla. Ajattele, 60 vuotta vielä edessäpäin, jeejee!

 

^ Totta tuokin. Täytän ensivuoden alussa 20 ja mies 22. Hän oli/on ensirakkaus ja kaikki on hänen kanssaan tullut koettua. Sekin tästä tekee niin vaikeaa.

 

mitä jos sama tilanne mutta lapsia? Lukuunottamatta että en ole nyt ihastunut keneenkään mutta olen pettänyt ja mieskin varmaan. Rutiinit hoituu molemmilta normaalisti mutta muuten hellyyttä ei juuri ole enää ja ollaan 34v ja 35v

 

Niiimpä. Mulla jäänyt nuoruus täysin elämättä joten väistämättäkin saattaa tämä sama tilanne tulla myöhemmin ja sitä en tahdo, että lapset olisi siitä kärsimässä. :/

 

Onko muita, joilla ollut vastaava tilanne? Tai sellaisia jotka seurustelee/seurustellut työnarkomaanin kanssa?

 

Mieluummin lähdet nyt kun sitten kun on lapsia. Työnarkomaani ei muuksi muutu.

 

Kai sitä pitää nyt vain pysyä kovana ja lähteä kokeilemaan siipiään, pelottaahan ja jännittäähän se kuinka tuun pärjäämään, mutta eiköhän sitä kaikesta selviä.

 

Millä pistit ruokaa? Neulallako?

Sä oot kyl oikeesti iha kusipää tyyppi. Mahtaakohan sua kukaan ees rakastaa? Miksi sä tuut tänne aina aukoon päätäs kaikesta kaikille, mitä sä siitä saat? Pitäsköhän sun mennä hoitoon ku oot niin onneton ihminen?

 

Sä oot kyl oikeesti iha kusipää tyyppi. Mahtaakohan sua kukaan ees rakastaa? Miksi sä tuut tänne aina aukoon päätäs kaikesta kaikille, mitä sä siitä saat? Pitäsköhän sun mennä hoitoon ku oot niin onneton ihminen?

Tuo on huomattu monta kertaa, että todellakin on ääliö tyyppi tuo Fine van...

 

[QUOTE="vieras";27033560]Tuo on huomattu monta kertaa, että todellakin on ääliö tyyppi tuo Fine van...[/QUOTE]

Varmaan joku entinen koulukiusattu, joka ei oikeessa elämässä pärjää sanallisesti kellekkään niin hakee täältä sitte kohotusta itsetunnolleen.. säälittävää.

 

[QUOTE="vieras";27032330]Onko muita, joilla ollut vastaava tilanne? Tai sellaisia jotka seurustelee/seurustellut työnarkomaanin kanssa?[/QUOTE]

Itse seurustelen työnarkomaanin kanssa. On suhteemme aikana vähentänyt tosin työtahtiaan siitä mitä se ennen oli. Pitää nykyisin ainakin yhden päivän viikossa vapaata ja pyrkii olemaan hereillä oloajastaan edes pari tuntia kotosalla. On siis alkanut tajuta sen, että suhteelle pitää uhrata aikaa tai se ei onnistu.

 

Jatkakaa toki. opcorn:

 

Mikä suhde tuollainen on, jossa ette käytännössä koskaan vietä aikaa yhdessä. Erotkaa ennen niitä lapsia.

 

Me nyt yhteistuumin päätettiin, että erotaan ystävinä. Se on nyt sitte ohi. Ei muutakun kämppää ja töitä etsimään..