Epätoivo iskee
Nyt en enää äitinä tiedä mikä tässä kuviossa mättää! Alan olla todella neuvoton. Meillä on ekaluokkalainen poika, joka on todella levoton. Ikää on jo sen verran, että tuota rauhattomuuden loppumista on vaikea jaksaa odottaa loppuvan. Hän on kokoajan liikkeessä, vähintään näpertää jotain käsillä. Ei pysty katsomaan leffaa rauhassa, katsoo siis kyllä mutta hyppii ja pomppii kokoajan pystyyn tai vääntelehtii sohvalla/teatteripenkissä. Vouhottaa ja kouhottaa aivan kokoajan. Kännykällä pelaaminen, legojen rakentelu ja piirtäminen on ainoita hetkiä kun ei käy kierroksilla. Tätä on jatkunut moooonta vuotta.
Poika oli 4-vuotiaaksi hyvin kiltti, rauhallinen, ja kaikki aina sanoivat kuinka hyvin kasvatettu lapsi meillä on, niin ystävällinen ja kohtelias. No sitä hän on vieläkin, mutta varjona tuo levottomuus joka vie kaikilta järjen.
Kauppajonossa ei pysty seisomaan rauhassa, nuohoaa tavaroita ja hyllyjä kävellessä, räpeltää kaikkea, kotona jos ei ole leikkikaveria, hyppii sohvilla, villitsee pikkusiskoa juoksentelemalla, heiluttaa käsiään naaman edessä, puristelee siskon naamaa käsiensä väliin, heittelee pehmopalloja ja koittaa ottaa kiinni, heittelee sohvatyynyjä, ihmisiä kohtikin. Ja jos kiellän sanoo vain oho sori, ja taas kohta mennään. Rauhoittuu vasta kun todella suutun, karjun ja käsken istumaan. Siis aivan kuin joku pikkutaapero! Ravintolassa kiemurtelee penkissä, räpeltää jotain ja pomppii vähän väliä tuolista. Kun kielletään ja sanotaan, että tuon ikäinen malttaa jo odottaa ruokaa, se tehoaa sen 1 minuutin ja unohtuu.
En enää tiedä onko tämä kurin puutetta vai huomion puutetta vai joku sairaus jolle hän ei voi mitään!? Olemme jutelleet asiasta pojan kanssa paljon ja usein hän sanoo ettei voi asialle mitään. Silti tuntuu että kyse on liian sallivasta kasvatuksesta. En ole mikään natsi äiti, ja paljon sallin, olen paljon lasten kanssa ja touhutaan aina jotain yhdessä jos ei ole kavereita. Pojalla on harrastuksia, paljon kavereita, ulkoilee päivittäin useita tunteja.
5v neuvolassa jo kerroin huoleni, sanoivat että odotellaan lisää ikää. Nyt kouluterkkarille kerroin, hän pyysi puhumaan opelle. No ope tuumas että ihan normi lapsi koulussa, muita fiksumpi monessa ja edellä ikäisiään niin matemaattisissa kuin kielellisissäkin asioissa. Ajoittain levoton kun halu vastata, mutta pitää malttaa odottaa että muutkin hiffaavat asian. Sanoi, että elä ole huolissas, poikasi on fiksu ja hyvin oivaltava, sosiaalisesti hyvin lahjaks ja empatiakykyinen lapsi.
Pitääkö nyt vain olla itse tiukempi? Mitä voin tehdä? Miten saan pojan rauhoittumaan ja käyttäytymään niin ettei levottomuus ja riekkuminen saa valtaa? Kyläillessä ja kavereiden kanssa on yleensä se rauhallisimmasta päästä oleva totuuden torvi, joka on älykäs ja keskusteleva muista lapsista huolehtija, arkakin...
Sen olen huomannut ettei katso useinkaan silmiin, ellei itse selitä suu vaahdossa jotain juttua. Välttelee katsekontaktia puhuteltaessa ja varsinkin kun keskustellaan riidan jälkeen tai kun selitän miksi jokin ei ole sallittua. Siinäkin kiemurtelee ja pyörii, silmät harhailee katonrajassa ja saattaa mumista samalla jotain itsekseen. On niikuin ei kuulisi, mutta silti kuulee kaiken. Sama jos joku kysyy kuulumisia, tai puhelee esim kaupassa niin hyörii levottomasti, katselee muualle kuin puhujaan, saattaa laskea hiljaisella äänellä esim sormiaan samalla, mutta silti vastaa aina kohteliaasti kysymyksiin ja kuulee kaiken mitä henkilö puhuu.
Olen aivan puhki. En jaksa tätä enää. Tuntuu, että koko pojan käytös on tosi ärsyttävää ja rankkaa. Jankutan liian usein ei:tä, muttakun täällä ei tapahdu mitään rauhallista koskaan jos ei kokoajan ole pojalla jotain mielekästä tai järjestettyä puuhaa. Pelkkää riehumista ja pomppimista kaikki yhteinen perheaika!
Poika oli 4-vuotiaaksi hyvin kiltti, rauhallinen, ja kaikki aina sanoivat kuinka hyvin kasvatettu lapsi meillä on, niin ystävällinen ja kohtelias. No sitä hän on vieläkin, mutta varjona tuo levottomuus joka vie kaikilta järjen.
Kauppajonossa ei pysty seisomaan rauhassa, nuohoaa tavaroita ja hyllyjä kävellessä, räpeltää kaikkea, kotona jos ei ole leikkikaveria, hyppii sohvilla, villitsee pikkusiskoa juoksentelemalla, heiluttaa käsiään naaman edessä, puristelee siskon naamaa käsiensä väliin, heittelee pehmopalloja ja koittaa ottaa kiinni, heittelee sohvatyynyjä, ihmisiä kohtikin. Ja jos kiellän sanoo vain oho sori, ja taas kohta mennään. Rauhoittuu vasta kun todella suutun, karjun ja käsken istumaan. Siis aivan kuin joku pikkutaapero! Ravintolassa kiemurtelee penkissä, räpeltää jotain ja pomppii vähän väliä tuolista. Kun kielletään ja sanotaan, että tuon ikäinen malttaa jo odottaa ruokaa, se tehoaa sen 1 minuutin ja unohtuu.
En enää tiedä onko tämä kurin puutetta vai huomion puutetta vai joku sairaus jolle hän ei voi mitään!? Olemme jutelleet asiasta pojan kanssa paljon ja usein hän sanoo ettei voi asialle mitään. Silti tuntuu että kyse on liian sallivasta kasvatuksesta. En ole mikään natsi äiti, ja paljon sallin, olen paljon lasten kanssa ja touhutaan aina jotain yhdessä jos ei ole kavereita. Pojalla on harrastuksia, paljon kavereita, ulkoilee päivittäin useita tunteja.
5v neuvolassa jo kerroin huoleni, sanoivat että odotellaan lisää ikää. Nyt kouluterkkarille kerroin, hän pyysi puhumaan opelle. No ope tuumas että ihan normi lapsi koulussa, muita fiksumpi monessa ja edellä ikäisiään niin matemaattisissa kuin kielellisissäkin asioissa. Ajoittain levoton kun halu vastata, mutta pitää malttaa odottaa että muutkin hiffaavat asian. Sanoi, että elä ole huolissas, poikasi on fiksu ja hyvin oivaltava, sosiaalisesti hyvin lahjaks ja empatiakykyinen lapsi.
Pitääkö nyt vain olla itse tiukempi? Mitä voin tehdä? Miten saan pojan rauhoittumaan ja käyttäytymään niin ettei levottomuus ja riekkuminen saa valtaa? Kyläillessä ja kavereiden kanssa on yleensä se rauhallisimmasta päästä oleva totuuden torvi, joka on älykäs ja keskusteleva muista lapsista huolehtija, arkakin...
Sen olen huomannut ettei katso useinkaan silmiin, ellei itse selitä suu vaahdossa jotain juttua. Välttelee katsekontaktia puhuteltaessa ja varsinkin kun keskustellaan riidan jälkeen tai kun selitän miksi jokin ei ole sallittua. Siinäkin kiemurtelee ja pyörii, silmät harhailee katonrajassa ja saattaa mumista samalla jotain itsekseen. On niikuin ei kuulisi, mutta silti kuulee kaiken. Sama jos joku kysyy kuulumisia, tai puhelee esim kaupassa niin hyörii levottomasti, katselee muualle kuin puhujaan, saattaa laskea hiljaisella äänellä esim sormiaan samalla, mutta silti vastaa aina kohteliaasti kysymyksiin ja kuulee kaiken mitä henkilö puhuu.
Olen aivan puhki. En jaksa tätä enää. Tuntuu, että koko pojan käytös on tosi ärsyttävää ja rankkaa. Jankutan liian usein ei:tä, muttakun täällä ei tapahdu mitään rauhallista koskaan jos ei kokoajan ole pojalla jotain mielekästä tai järjestettyä puuhaa. Pelkkää riehumista ja pomppimista kaikki yhteinen perheaika!