Tietääkö kukaan? Psykoosi(t) pienellä lapsella (alle kouluikäinen)...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "neuvoton"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

"neuvoton"

Vieras
Pian 6 vuotta täyttävä lapsi kyseessä. Adhd + Asperger-piirteet papereissa ja kasa aistiherkkyyksiä, mutta myös sellaista käytöstä mikä ei oikein "osu" mihinkään. Pahin näistä lienee mielialojen heittely ja jo osattujen taitojen unohtaminen. Tätä on jatkunut useamman vuoden, mutta nyt viimeiset puoli vuotta on ollut kamalaa aikaa: lapsella heittää mieliala niin nopeassa tahdissa ettei kukaan pysy perässä ja esim. puolen tunnin aikana hän ehtii suuttua kolmestikin, leppymään, uhmaamaan, sitten on hyväntuulinen kunnes jokin väärä sana tai lause/äänenpaino saa hänet taas räjähtämään...me vanhemmat olemme tähän aivan poikki ja kyllästyneitä. Ilmapiiri kotona on nykyään ikävä ja kireähkö, pinna ei ole kovin pitkä kenelläkään. Lapsi käyttäytyy iästään huolimatta kuin murrosikäinen, ei kestä ollenkaan pettymyksiä ja marssii ovet paukkuen huoneeseensa mököttämään/riehumaan jos asiat eivät mene hänen haluamallaan tavalla. Oveen on askarreltu kieltoja olla tulematta sisään; päiväkodissa lapsi ei osaa hyödyntää verbaalisuuttaan ym. vaan käy muiden kimppuun päivittäin jos tulee ristiriitatilanne. Aikuisen pitäisi jatkuvasti vahtia vieressä eikä sekään aina riitä. Arvaamaton lapsi.

Olen lukenut kaikenlaista kirjallisuutta viime viikkoina ja koska olemme siirtyneet neurologiselta puolelta psykiatrian asiakkaiksi, aloin miettimään mahdollisen mielisairauden mahdollisuutta. Suvussa on mm. skitsofreniaa eräällä sukulaisellani. Voisiko näin pienellä lapsella olla esim. psykooseja? Tilanteissa, joissa asiat eivät mene kuten hän haluaa, hänen voimankäyttönsä, äänenkäyttönsä jne. menee yli ns. normaalin rajojen ja hän suorastaan taistelee vastaan raivoisasti, hokien omaa näkökantaansa kuin se olisi ainoa mahdollinen totuus tilanteessa. Jälkikäteen on verisesti loukkaantunut ja melkein pelottavaa katseltavaa tämän raivoamisen vuoksi, mutta kun on saanut olla omissa oloissaan tietyn aikaa, käyttäytyy kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Aina ei edes muista, mistä suuttui tai miksi. Jos laitan hänet jäähylle, 80% tapauksista hän ei muista jäähyn jälkeen miksi sinne joutui. Rankaiseminen tuntuu turhalta (toki sitä teemme, jos tilanne vaatii ja varoitamme etukäteen, mikäli mahdollista), kun mikään ei mene päähän. Lapsella on oma, outo käsityksensä asioista eikä niihin kukaan pääse vaikuttamaan.
 
Ei kuulosta psykoosilta. Psykoosissa ihmisen todellisuudentaju on hämärtynyt, hän saattaa esimerkiksi kuvitella, että hallitus salakuuntelee häntä television kautta tai että avaruusoliot aikovat siepata hänet.
 
[QUOTE="vieras";28163004]Ei kuulosta psykoosilta. Psykoosissa ihmisen todellisuudentaju on hämärtynyt, hän saattaa esimerkiksi kuvitella, että hallitus salakuuntelee häntä television kautta tai että avaruusoliot aikovat siepata hänet.[/QUOTE]

Pienen lapsen kohdalla on varmaan vaikea sanoa, mikä on psykoosia ja mikä esim. mielikuvitusta. Minusta lapsella on poikkeuksellisen paljon harhaluuloja ja pelkoja; hän ei ensinnäkään meinaa nukkua koska kehittää jatkuvasti itselleen uusia pelkoja. Nuorempana heräsi huutamaan ja tärisemään kauhusta, sitten saimme lääkityksen joka kyllä auttoi näihin mutta unta lapsi ei juurikaan saa, joka aamu mustat silmänaluset ja kertookin "etten minä juurikaan nuku öisin". Pelkoja on ollut todella paljon, viime aikoina aiheina mm. murtovarkaat, tulipalo, kummitukset. Lisäksi on pakko-oireilua tähän liittyen; "en voinut nukahtaa koska pelkäsin että tyyny tippuu". Kyllä me vanhemmat olemme aika ihmeissämme näiden takia, kuten myös hoitotahokin. Mielikuvituksella selittävät toistaiseksi kaiken, mutta me emme enää oikein usko siihen. Menee niin oudoksi jotenkin.
 
no kuule sillä on adhd!! tollasta se on. lääkitystä varmaan kannattais kokeilla! se on impulsiivisuutta rakkahin :)

meillä oli 5v-6v 9kk ikään asti pahin kausi, tuolloin sai medikinet lääkityksen joka rauhotti lasta aika paljon,ekaa kertaa elämässään keskitty leikkimään 30min yhtämittaan,yksin!

nyt ikää on 8v 7kk ja vieläkin on älyttömyyksiä ja suuttuu herkästi yms mutta muutos entiseen on silti valtava!


on siis menossa kouluun. pyydäppä psykiatrilta lausunto RAUHALLISESTA pienryhmäpaikasta, sekä avustaja lausunto! +lääkitys. nämä kolme yhdessä teki meillä sen että koulu sujuu! suurimmaksi osaksi.
 
Onko teidän perheessä menossa jotain muuta? Ristiriitoja aikuisilla (ei välttämättä keskenään), sairautta, jotain uhkaavaa(työttömäksi jääminen tmv.). Pelkotilat iltaisin voi johtuu ihan sellaisista, turvattomuuden tunteesta. Mulla oli n. ton ikäsenä kausi, etten rauhoittunut nukahtamaan isän kanssa kun pelkäsin äidin kuolevan sillä aikaa. Aikuisen mielestä irrationaalista, lapsen ei. Eipä siinä mun kotona kauheen kauaa menny ku vanhemmat erosi. Tuon ikäinen lapsi pystyy kyllä valehtelemaan/esittämään muistamatonta, ettei tiedä miksi oli jäähyllä. Saattaa hävettää kun on rauhoittunut. En tiedä liekö tyypillisempää adhd- tyypeille, mutta ainakin meillä sitä tapahtuu (eli ei muka ole mitään aavistustakaan, mistä on rangaistus tullut).
 
Lapsen psykoottisuus ei yleensä tarkoita sellaisia harhakuvitelmia kuin aikuisten psykooseissa esiintyy; sen sijaan mielikuvitusrikkaat lapset voivat hyvinkin höpötellä, keksiä ja olla näkevinään omiaan, ja säikähtäneinä varsinkin. Yleensä lapsen kohdalla tuolloin on kyseessä kuitenkin dissosiaatiohäiriö eikä psykoosi (googlaa d-häiriö, en jaksa selittää).

Lapsen psykoottisuus ilmenee juuri ns. negatiivisina oireina: mielen normaali terve rakentuminen ja kehittyminen estyy, minän olemassaolo ja rajat ovat vaikeat kokea, jolloin maailma koetaan uhkaavana. Ahdistuneisuuteen ei löydy sopivia puolustusmenetelmiä tai puolustusmenetelmät vääristävät todellisuutta (kieltäminen). Looginen ajattelu ei toimi ikätasoisesti missään tilanteessa ja oppiminen estyy. Turvattomuuden tunne lisääntyy ja kierre on valmis.

Lääkehoitoa tärkeämpi on turvallisuus, turvallisuus ja turvallisuus, jatkuvuus, säännöllisyys, tunteiden säätelyn auttaminen aikuisen taholta.
 
On edelleen erimielisyyttä siitä, onko pienen lapsen autismi psykoosia ja aiheuttaako sen kasvatus, ympäristö, vai perimä.

http://assijorinat.blogspot.fi/2014/05/lacanilaisesti-autismin-ja-psykoosin.html
 
Vastaan vanhaan ketjuun, mutta ajattelin, että jos jotakuta hyödyttää...
Ei kuulosta psykoottiselta käytökseltä ja psykoosi lapsilla on hyvin harvinainen ja kiistanalainenkin asia.

Minulle tulee mieleen tuosta epävakaan persoonallisuushäiriön tai dissosiaatiohäiriön piirteet. Yleensähän epävakaakin kyllä diagnosoidaan vasta murrosiässä tai yleisimmin nuoressa aikuisiässä.

Dissosiaatioon liittyy usein vaikeita traumoja, mutta herkillä lapsilla dissosiatiivista käytöstä voi ehkä tulla "pienemmästäkin". Asperger-lapset ovat usein hyvin herkkiä.
Dissosiatiivista käytöstä on mm. opittujen taitojen unohtaminen (persoona on vähän niinkun "jakautunut" osiin, joista toinen osaa taidon ja toinen ei). Sekä myös äkilliset raivokohtaukset, joita on vaikea muistaa jälkeenpäin tai tunteella tavoittaa (toinen persoonan osa raivoaa, toinen ei). Myös erilaiset pelkotilat juurikin yleisiä.
 
Vanha ketju näköjään. Mutta vaikuttaisi ihan perus 6-vuotis-uhmaiältä. Kun ottaa lapsen erityispiirteet huomioon ja lisää siihen uhmaiän, niin tulos on juurikin ap:n kuvailema.
Lapsilla diagnosointi on vaikeaa, koska kasvukaudet, uusien asioiden oppiminen, ja tarhan ja koulun aloittaminen heittävät välillä keskivertolapsenkin maailman ympäri, saati sitten erityisten!
Jaksamista kaikille vadtasvien kanssa painiville :love:
 
No siis ootko kuyllut että ADHD:n liittyy yleensä impulsiivisuutta, eli ihan normi käytöstä että käy kimppuun ku suuttuu. Mites lääkitys asia? Sanokaa lääkärille että haluatte pidempään vaikuttavan lääkkeen ja että käytätte myös viikonloppuisin. Pelaako lapsi? Meidän nyt jo 13v ADHD "taantuu" käytökseltään jos on pelannut.

Toki voit kattoo täyttyykö käytöshäiriö kriteerit, silloin voisitte kokeilla risperdalia pienellä annoksella.
Toimintaterapiat yms on ollut ihan turhia, niihin ei kannata tuhlaa energiaa.

Meillä lääkäri sano että voi olla että helpottaa kun lapsi on n.11v kunnes pahenee kun alkaa murkkuikä.. näinhän se meni! Mutta toki tuo 13v on helpompi kuin sama lapsi esimerkiksi 9v.
 

Yhteistyössä