tiedätteko mikä kuulema työllistää poliisia rattijuoppojen jälkeen nykyisin eniten

Juu, en niin aatellutkaan. Mut tosiaan, ihailtavaa. Pyrin samaan :) Juurikaan ei kyl arestia ole tarvinnut enää edes mainita, et sinänsä ois luonnollista luopua siitä kokonaan :P Etenkin kun lapselle tuntuu selitykset menevän hyvin perille.

muoks. Niin se piti viel mainita, et tosiaan, ei meil pelkkä aresti sinänsä ole käytössä, että asioista keskustellaan myös. Lähinnä arestiin on joutunut silloin, kun lapsi ei rauhoitu mitenkään päin ja sitten 1-2min päästä asia keskustellaan läpi kun on rauhoittunut huoneessaan.
Pahimmassa uhmassa tätä joutu käyttään enemmän, mut nyt lähestyessä 4 vuotta riittää jo sanominen, onneks :)

No tavallaanhan mun on helppo huudella kun lapset ovat jo isohkoja, ja luonteiltaan tosi kilttejä. Haluaisin saada nyt uuden pikkuisen kasvatettavaksi, ja nähdä miten hyvin pärjäisin periaatteideni mukaan, jos olisi vielä vähän villi :D.

Mutta pyrkisin ainakin tuohon, mutta en todellakaan pidä tuota rauhoittumaan laittamista huonona juttuna, enkä oikeastaan välttämättä edes rangaistuksena. Pienten lasten kanssa onkin toimittava vähän eri tavalla, kun sinne kaaliin ei saa sanaakaan jos lapsi on hysteerinen.

Ehdottomasti nämä kaikki jutut ovat vain mun mielipiteitä, asiantuntijahan en ole.
 
no en ihmettele. Täällä on vanhempia jotka kyselevät miten toimia kun 2-3v lapsi ei anna pukea, juoksee karkuun, ei halua lähteä päiväkodista jne jne. ??? Jos jo nämä asiat tuottavat vaikeuksia niin miten luulette asian olevan 10-12v päästä. Ei ne ongelmat ainakaan ole helpottunut jos jo pienen kanssa on niin vaikeaa.
 
Meilläkään ei käytetä rangaistuksia, vaan kasvatetaan keskustelemalla. Nyt, kun lapset ovat teini-iässä, niin heidänkin kasvattamisensa on helpompaa, kun ei ole juurikaan aresteja tai jäähyjä käytetty. Teini on hankalampi laittaa arestiin ja jäähy kuulostaa tuon ikäisten kohdalla vähän hassulta.

Enemmänkin se meillä on hyvään käytökseen kannustamista. Vähän samoin, kuin koiria koulutetaan, että saat makkaran, kun osaat antaa tassun. Eli konkreettisesti se menee meillä niin, että huonosta käytöksestä keskustellaan, mietitään sen syitä ja seurauksia ja pohditaan, miten vastaavat tilanteet jatkossa hoidetaan. Kun sitten tulee samanlainen tilanne, ja lapsi osaakin käyttäytyä kuten pitää, niin jonkinlainen palkinto odottaa.

Lasten kanssa tehdään myös sopimuksia eri asioista. Esim. esikoinen myöhästeli luvattoman paljon yläasteella ollessaan. Sen sijaan, että olisimme kehittäneet siihen jonkun rangaistuskäytännön (esim. kun nyt olet myöhästynyt, niin saat viikon arestia), sovimme, että hänen kuukausirahaansa pienennetään, jos tulee kolme myöhästymistä. Ok, tämäkin voidaan lukea rangaistukseksi, mutta nyt tullaan siihen palkitsemisosuuteen. Eli kun poika oli myöhästymättä kaksi viikkoa, niin hän tienasi kuukausirahansa takaisin, ja sai vielä bonustakin. Toki muitakin systeemejä tähän olisi voinut kehittää, kuin tuo rahan kanssa pelaaminen, mutta samalla siinä tulee opetettua rahan käyttöä ja sen arvoa. Ja se toimii teinien kohdalla ihmeen hyvin ;)
 
Yritän vähän selittää miten sen näen. Uskon että rangaistuksesta ei ole mitään hyötyä, ainakaan lapselle. Vanhemmat saavat ehkä tunteen että lapsi on heidän kontrollissa, mutta lapselle rangaistus aiheuttaa vain lisää negatiivisia tunteita ja ajatuksia. Mun mielestä lapsi olisi hyvä totuttaa heti alusta asti että asioista keskustellaan. Mitä mikäkin tarkoittaa, ja minkälaisia vaikutuksia eri asioilla on ihmisiin ja ympäristöön.

Rangaistuksetta jättäminen ei siis tarkoita sitä etteikö lapsen tekemisiin puututtaisi, se pitäisi vaan tehdä eri tavalla, keskustelemalla asioista. Ja jos joku nyt ajattelee että kolme vuotiaan kanssa ei pysty keskustelemaan niin että asiat saa hänelle järkeistettyä, niin sanon siihen, että tuon ikäiselle annetuista rangaistuksista varsinkaan ei ole mitään vastaavaa hyötyä, kuin että lapsi oppii olemaan toimimatta (rangaistuksen) pelon kautta. Mun mielestä se siis ei ole hyvä lähtökohta kenenkään kohdalla.

Ja niin, lapset on erilaisia. Toiset on villimpiä kuin toiset, mutta en usko että rangaistus muuttaa kuitenkaan mitään paremmaksi tuon lapsen kohdalla. Meidän on hyväksyttävä ihmisten erilaiset temperamentitkin, eikä niitä rangaistuksella saa tukahdutetuiksi, tai jos saa, niin sillon on jotain "tapettu" tuon lapsen sisältä.


Säännöt pitää kaikille opettaa, ja ne kyllä mun mielestä pystyy tekemään ilman rangaistuksia. Kaikki meistä tekee virheitä, jatkuvasti, elämämme loppuun asti, eikä me aikuisetkaan yleensä jouduta rangaistuksi kun toimimme lain mukaan (paitsi täällä 2+:lla kun täällä tuomitaan kaikki kaikesta).

Mikäli joku tekee rikoksen, joutuu hän siitä vankeinhoitolaitokseen, tai sillä on muita seuraamuksia, ihan yhtälailla kuin kaikkien muiden asioiden tekemisillä tai tekemättä jättämisillä.

Lapselle pitää siis opettaa syy-seuraus suhteet, ja pelisääntöjen noudattaminen, mutta kodin ei mun näekmyksen mukaan kuulu olla rangaistuslaitos, vaan paikka jossa opetellaan elämistä turvallisessa ja luotettavassa ympäristössä. Uskon että hyvällä saa aina enemmän kuin pahalla.

Erityislapset kaipaavat sitten terapiaa tai lääkitystä.

Ja idunnor, en arvostele yhtään sun kasvatusta. Varmasti olet ihana äiti. Mulla on vaan viime aikoina herännyt tuollaisia ajatuksia, ja nyt tekisin itse jotain asioita toisin kun ennen.


Mut joillekin se, että joutuisi keskustelemaan joka asiasta, on nimenomaan rangaistus!
 
Ovihommissa tuli monesti vastaan sellainen että nuori nainen kun ei humalatilansa vuoksi päässyt baariin niin kävivät surutta portsarin kimppuun. Ja kun tyttö oli raudoissa ja poliisit tuli hakemaan niin sitten itkupotkuraivarin kanssa mesuttiin että kyllä naiset saa miehiä potkia munille ja räkiä kasvoille mutta miehet ei saa tehdä mitään koska naiset on heikompia ja heitä pitää suojella.. En nyt syytä ilmassa olevaa feminististä ajattelumailmaa mutta kyllä siinä on jokin yhteys ;)

Eli annetaan tyttöjen tehdä mitä haluavat vain sen vuoksi että ovat heikompia kuin pojat, ja sitten rangaistukset on olemattomia koska he ovat kilttejä ja viattomia tyttöjä.. Mutta tämä on vain minun ajatukseni ja sitä ei pidä ottaa liian vakavasti.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
ettei vaan ole niitä yh äitien kasvatteja? isäänsä ikävöivään ja väärin lapsena kohdellut lapset tuollain toimivat.niin niitä yh äitien erityisesti tyttö lapsia on myös huostaanottotilastoissa huomattavat määrät. olisi kiva kun nuo tilastot olisi julkisia,niin ehkä loppuisi tässäkin maassa se äitien hyyssääminen oikeuksissa.
 
Ovihommissa tuli monesti vastaan sellainen että nuori nainen kun ei humalatilansa vuoksi päässyt baariin niin kävivät surutta portsarin kimppuun. Ja kun tyttö oli raudoissa ja poliisit tuli hakemaan niin sitten itkupotkuraivarin kanssa mesuttiin että kyllä naiset saa miehiä potkia munille ja räkiä kasvoille mutta miehet ei saa tehdä mitään koska naiset on heikompia ja heitä pitää suojella.. En nyt syytä ilmassa olevaa feminististä ajattelumailmaa mutta kyllä siinä on jokin yhteys ;)

Eli annetaan tyttöjen tehdä mitä haluavat vain sen vuoksi että ovat heikompia kuin pojat, ja sitten rangaistukset on olemattomia koska he ovat kilttejä ja viattomia tyttöjä.. Mutta tämä on vain minun ajatukseni ja sitä ei pidä ottaa liian vakavasti.

Baarimikkona ollessa huomasin saman, nuoret naiset osaa olla todella törkeitä ja humalatila ei selitä huonoa käytöstä.
Ehkä tuossa on se että tyttölapsia halutaan enempi"suojella",ja pidetään särkyvinä.

Ja yleensäki tähän keskusteluun niin murrosikäinen tarvii rajat, ja rajat on rakkautta.
Ja keskustelulla ei paljon tehdä mitään, jos murkku ei konkreettisesti ymmärrä ja koe sääntöjen rikkomisesta koituvia ongelmia. Kuinka monesti nuoren pitää rikkoa koulussa ikkuna, tai päissään tulla kotiin että puheet muuttuu teoksi vanhemmilla?
 
Ovihommissa tuli monesti vastaan sellainen että nuori nainen kun ei humalatilansa vuoksi päässyt baariin niin kävivät surutta portsarin kimppuun. Ja kun tyttö oli raudoissa ja poliisit tuli hakemaan niin sitten itkupotkuraivarin kanssa mesuttiin että kyllä naiset saa miehiä potkia munille ja räkiä kasvoille mutta miehet ei saa tehdä mitään koska naiset on heikompia ja heitä pitää suojella.. En nyt syytä ilmassa olevaa feminististä ajattelumailmaa mutta kyllä siinä on jokin yhteys ;)

Eli annetaan tyttöjen tehdä mitä haluavat vain sen vuoksi että ovat heikompia kuin pojat, ja sitten rangaistukset on olemattomia koska he ovat kilttejä ja viattomia tyttöjä.. Mutta tämä on vain minun ajatukseni ja sitä ei pidä ottaa liian vakavasti.
mutta onhan tää nähty täällä palstallakin. nainen tulee tänne kertomaan että on lyönyt miestään ja sitten siitä on seurannut sitä ja tätä, ja naiset täällä on sitä mieltä, että hyvä kun löit, itsehän mies on sitä kerjännyt. mutta annas olla kun mies on lyönyt naista, oli tämä sitten tehnyt mitä tahansa. niin naiset kirjoittaa, että jätä se sika, kun kerta lyö.
minun mielestä on ihan yhtä väärin löi sitten kumpi tahansa. siihen ei sukupuoli vaikuta niin, että lyönti olis vaikka naiselle sallittua.
 
Mitä mä olen ymmärtänyt, niin ongelmanuorilla on taustallaan joko välinpitämätön tai rangaistuskeskeinen (selkäsauna jopa varalta, jotain on kuitenkin tehnyt/tulee tekemään) kasvatus.

Rangaistusvapaa kasvatushan ei tarkoita kurittomuutta tai rajojen puutetta. Siinä vain kuria pidetään ja rajoja asetetaan eri tavalla kuin jäähy/arestikoulukunnassa.

Siinä joutuu molemmat osapuolet kovemmalle: selittämään, perustelemaan, miettimään, vertaamaan, punnitsemaan. Kokisin itseni epäonnistuneeksi kasvattajana jos minun pitäisi opettaa lapselle, että toista ei saa lyödä lyömällä häntä - ihan vain siksi että tietäisi itsekin miltä se tuntuu. Tuollaisestahan kasvaa vain empatiakyvyttömiä ihmisiä. Empatiaan kun tarvitaan tunneälyä. Sitä ei lapseen voi väkivallalla ja rangaistuksilla kaataa.
 
Mun lasten teini-ikä on vielä edessä, mutta sellanen tuli mieleen että ei kait kaikki huono käytös ole kasvatuksesta kiinni. Mä ite ajattelen että 15-16 vuotiaalla on jo omat aivot käytössä ja varmasti osaa punnita mitä tietyistä teoista voi seurata. Siis vaikka lapselle ois kerrottu ja selitetty syy-seuraus suhdetta pienestä asti voi teini-ikä laukaista halun kapinoida ja kokeilla mitä oikeesti tapahtuu jos tyhmyyksiä tekee.

Mun tuttavaperheellä oli ongelmia yhden lapsensa kanssa. Tämä lapsi ei käynyt koulua niinku piti, oli poissa tunneilta, oli poissa kotoa, notkui kavereidensa kanssa, ei vastannut vanhempiensa soittoihin...No nämä vanhemmat sitten istuttivat teini-ikäisen lapsensa pöydän ääreen ja keskustelivat tilanteesta todeten että jos tilanne ei muutu heillä ei ole muuta vaihtoehtoa kun laittaa lapsensa koulukotiin. Tämä lapsi oli tuolloin 15 vuotias. Keskustelusta huolimatta tilanne ei muuttunut joten tämä äiti teki sen mitä kukaan äiti ei todellakaan haluaisi tehdä; hän soitti poliisit hakemaan lapsensa pois yhdestä nuorten suosimasta paikasta ja viemään koulukotiin.

Hatun nosto näille vanhemmille!!:flower: He perustelivat tekoansa lapselleen siten että välittävät niin paljon lapsestansa että eivät aio tämän antaa pilata elämäänsä tässä vaiheessa. Mahtavinta tässä on se että koulukoti auttoi tilanteeseen ja tämä teinikin ymmärsi että kaikki oli hänen omaksi parhaakseen.

Kaikista lasten toilailuista ei voi syyttää vanhempia, kyllä teini-ikäiset osaa itsekin ajatella mikä on järkevää ja mikä ei.
 
Olen huomannut tässä omien lasten kasvaessa että nykyaikana ei moniltakaan lapsilta enää vaadita mitään. Sen laskisin vapaaksi kasvatukseksi. Joitain asioita, joita meillä automaattisesti edellytetään ja "vaaditaan" lapsilta, ja jotka olen huomannut usealta lasten kavereilta puuttuvan, meillä vaaditaan hyviä käytötapoja (kiitos, anteeksi, kunnioitetaan toisia ihmisiä, ruokaillessa ei riehuta ja pelleillä jne.) . Muita asioita, toisen puheen päälle ei aleta möykkäämään, annetaan ruokarauha muille (jos ei olla itse syömässä, niin ei renkuta pöydän ääressä kun toiset syö). Ei mennä ottamaan pöydiltä ja kaapeista mitä löytyy lupia kyselemättä. Pyydetään nätisti joa on jano tai nälkä. Kuuluu tuohon muiden kunnioittamiseen, mutta noudatetaan sääntöjä jotka ovat vierailupaikan tapa. Ja niin edelleen. Teini-ikäisiltä jo vaaditaan muunkinlaista ympäristön huomioimista ja toisten huomioonottamista. Tulipas jotenkin nuiva teksti :D Toivottavasti joku ymmärtää mitä ajan takaa.. Mutta huomaan monessa perheessä nykyään vanhempien harmittelevan kun perheen lapset käyttäytyvät huonosti, mutta eivät kuitenkaan edellytä ja vaadi lapsia käyttäytymään..ei se ole sisäänrakennettuna lapsissa ja automaationa.
 
Vapaa kasvatus ei minusta ole sama asia kuin kasvattamatta jättäminen.

Ja liian kova kuri & rangaistukset aiheuttaa usein rajua kapinahenkeä, kun teini-ikä on saavutettu.


Allekirjoitan tämän ihan oman kokemuksen perusteella. Itselläni oli tosi vaikea teini-ikä. Ja näin vanhempana olen ajatellut sen johtuvan siittä, että meillä ei kasvatettu, ei puhuttu mistään ainoa kontakti vanhempiin oli että he kielsivät kaiken. Ja pienenä sain aina vitsaa tai tukkapöllyä jos tein väärin mutta sitäkään ei selitetty kunnolla mitä tein väärin. Teini-iässä se raivo sitten äitiäni kohtaan tuli esiin se jatkuva kieltäminen ilman syytä ja kiukkuisuus alkoi riittämään. Nyt on kaikki hyvin. Olen vaan koettanut etten tee oman tyttären kanssa samaa virhettä.
 
tunnen tän murhaajan,hän on mun lapsuuden kaveri,tai siis oli ennen tätä.nyt en pidä mitään yhteyttä ikinä.Candy on suomalainen,isä suomalainen,äiti alaskasta.äiti ei ollut häntä kasvattamassa.Candy yritti itsaria 18v,kännissä meni uimaan ja se olin minä joka sen pelasti sieltä vedestä.olin itekki humalassa.Candy kaatoi salaa mun ja parin muun kaljaan kokaiinia monia vuosia sitten.Mä en oo ikinä tehny mitn rikollista.Mut joo,toivottavasti Candy on loppuelämänsä telkien takana
 
Sukulaistyttö 13v riehuu ja hakkaa äitään säännöllisesti. Äiti joutuu soittamaan vähän väliä poliisit ja tyttö lähtee jonnekkin nuorten keskuskseen rauhoittumaan ja sitten kotiin. Ja sama jatkuu.....
 
Alkuperäinen kirjoittaja minävain..;26035915:
tunnen tän murhaajan,hän on mun lapsuuden kaveri,tai siis oli ennen tätä.nyt en pidä mitään yhteyttä ikinä.Candy on suomalainen,isä suomalainen,äiti alaskasta.äiti ei ollut häntä kasvattamassa.Candy yritti itsaria 18v,kännissä meni uimaan ja se olin minä joka sen pelasti sieltä vedestä.olin itekki humalassa.Candy kaatoi salaa mun ja parin muun kaljaan kokaiinia monia vuosia sitten.Mä en oo ikinä tehny mitn rikollista.Mut joo,toivottavasti Candy on loppuelämänsä telkien takana

Ai Suomessa rikollinen joutuisi viettämään loppuelämänsä vankilassa: BUAHHHAHHAAA!!! :laugh:
 

Yhteistyössä