Tiedän, että 'narsismi' on oikea muotisana, mutta ihan aidosti uskon mieheni olevan narsisti.

[ap]

Et nyt kuitenkaan ymmärrä.. Narsismi ei ole mikään masennus, alkoholismi tms. minkä myöntäminen/tajuaminen on ensimmäinen askel parantumiseen. Jos saat miehesi ymmärtämään puutteensa ja miten hän toimii teitä kohtaan väärin; hyvä, sitten teillä on vielä toivoa. Narsisti miehesi ei ole. Narsisti on SAIRAS.

Aha, noniin. Eli et näköjään tiedä aiheesta senkään vertaa kuin minä. Sellainen hyvä pikku tietopaketti löytyy alla olevasta linkistä:
http://narsistienuhrientuki.yhdistysavain.fi/tietoa/

Olen joutunut muissa merkeissä "opiskelemaan" aihetta enemmän, kuin olisin koskaan halunnut. :|

 

[vieras]

Ah ja voih! En tiedä itkisikö vai nauraisiko kun näitä lukee. Aikuinen ihminen elää vapaaehtoisesti , lapsiltahan ei kysytä , ihmisen kanssa joka tyrannisoi. Elämä on helvettiä ja kaikki kärsivät. Sitten tää hoivaava, uhrautuva, narsistin puoliso hakee itselleen kallista terapiaa ja syö vuosia lääkkeitä, kun se narsku on niin sairas ja sitä yritetään parantaa!?????????????????????

 

[LisaMarie]

Minä olen ammattiapua omiin ongelmiini jo hakenut aikaisemmin ja pikkuhiljaa alan hahmottaa, ettei kaikki vika olekaan vain minussa. Mieheni on taitava kääntämään kaiken minun syykseni

Ongelma on se, että jos oikeasti miehesi ei toivu, et voi sinäkään toipua täysin.
Läheisriippuvuus syntyy, kun elää voimakkaan ilmiön läheisyydessä, jota ei kykene käsittelemään ja usein tilalla on kaksi puolta, toisista tulee alistujia (sinä) toisista dominoivia, narsistisesti käyttäytyviä (miehesi) Yleensä nämä ihmiset päätyvät yhteen.
Kumpikaan heistä ei voi toipua, jos toinen ei ala toipua, koska sairauden kaltaista tilaa ylläpitävä tilanne on kokoajan päällä. Ammattioapukaan ei juuri auta. Itse kävin 8 vuotta psykiatrilla ja kun lopulta sain masennuslääkkeen, uskoin olevani toipumaan päin. Se kaikki oli kuitenkinaivan turhaa niin kauan kun elin juovan alkoholistin kanssa, eli sairasta tilaa ylläpitävässä tilanteessa. Psykiatri sai aina koottua minut muutamaksi kuukaudeksi ja kaikki oli hyvin, kunnes taas romahti.
Mulla oli poikkeuksellinen terapeutti, jopa hän oli sitämieltä, että minä en ole sairas, vaan reagoin ympäristön tapahtumiin ja siksi hän ei myöskään määrännyt aiemmin lääkitystä eikä ollut halukas antamaan diagnooseja. Lopulta todellisuudentajuni oli niin kadonnut, että sain SSRI-lääkityksen, voidakseni tehdä ratkaisuja, nähdäkseni elämäni sellaisena kun se oikeasti on. Juova alkoholisti käyttäytyy aina kuin naristi, mutta kaikki narsistit eivät ole juovia alkoholisteja.
Toista ei voi muuttaa, vaan itseään voi. Hyvällä tuurilla toinen lähtee muutokseen mukaan, mutta pitää miettiä missä menee se raja, jolloin oma terveys ja hyvinvointi menee edelle.
Itse pystyn tänään myöntämään, etten mä rakastanut miestäni, mä rakastin ajatusta siitä että olen rakastunut ja tuo oivallus on ollut molempien toipumisen kannalta ehdottoman tärkeä.

 

[ap]

Hän mm itse osasi vasta äskettäin sanoa, miksi ei kestä yhtään lapsen tai vauvan itkua (raivostuu itkusta) - uskoi itsekin sen liittyvän tuohon lapsuuden traumaan.

Tämän perusteella uskon hänen olevan kykenevä toipumaan, koska selkeästi on asiaa jo käsitellyt.
Sinäkin voit asiassa auttaa, jos pystyt itse loukkaantumatta ja hermostumatta olemaan aina avoin, rehellinen ja helposti lähestyttävä. Vaikka ei aina pystyisi olemaan hermostumattakaan, avoin keskustelu ainakin helpottaa oloa, molemmilla. Vaikeaksi tilanne muuttuu, jos on paljon vaikeuksia erottaa asiat persoonasta. Itse esim. tunnen hyvin helposti, että puoliso arvostelee persoonaani, jos hän esittää jonkun toivomuksen tai vaikka vastaa kysymykseen (onks tää paita hyvä" että "se sininen on nätimpi". Mähän kuulen sen niin, että minussa on vika ja mä olen ruma, vaikka kysyin onko paita hyvä. Tuo tekee kommunikaation haasteelliseksi, mutta ei mahdottomaksi, molempien vaan pitää ymmärtää se, niin voi opetella uusia käyttäystymismalleja.

Minulla on sellainen elämänkoulu takana, etten enää voi pienistä loukkaantua. Kuulostaa omahyväiseltä, vaiken sitä kyllä tarkoittanut... Ja kuulemma ärsyttävin ominaisuuteni on liiallinen diplomatia, kanssani on kuulemma mahdoton riidellä, kun puhun kuin poliitikko. Pointtini siis on,että haluan uskoa, että voimme selvitä tästä.

 

[vieras]

Lisa Marien kirjoitus on asiaa. Varsinkin tuo viimeinen lause kannataa narsistin kanssa elävän lukea uudelleen.

 

[LisaMarie]

kuulemma ärsyttävin ominaisuuteni on liiallinen diplomatia, kanssani on kuulemma mahdoton riidellä, kun puhun kuin poliitikko.

Voi kuulostaa pahalta, mutta tuostakin sinun on päästävä eroon, jotta voitte molemmat toipua. Sinun on uskallettava alkaa olla mieltä asioista.
Mulle se on ollu tosi vaikeaa ja syyksi olen tajunnun miellyttämisen halun lisäksi vastuun pakoilun. Kun en koskaan ole mitään mieltä mistään ja vastaus on aina ehdoton ehkä, lopputulos on se, etten myöskään koskaan joudu kantamaan vastuuta mistään, vaan kun joku menee pileen, voin olla kriittinen, vaativa ja syyttää muista (lähinnä miestä) kun mähän olisin tehny toisin, mutta en vaan sanonu ääneen, ettei kenellekään tule paha mieli...
Tällä hetkellä tuota voisi kutsua jopa meidän parisuhteen ongelmaksi; mies kysyy, mä vastaan kun poliitikko ja se hermostuu ja turhautuu, kun minusta ei saa ulos mitään järkevää ja lopulta molemmilla on paha mieli.

 

[ap]

Voi kuulostaa pahalta, mutta tuostakin sinun on päästävä eroon, jotta voitte molemmat toipua. Sinun on uskallettava alkaa olla mieltä asioista.
Mulle se on ollu tosi vaikeaa ja syyksi olen tajunnun miellyttämisen halun lisäksi vastuun pakoilun. Kun en koskaan ole mitään mieltä mistään ja vastaus on aina ehdoton ehkä, lopputulos on se, etten myöskään koskaan joudu kantamaan vastuuta mistään, vaan kun joku menee pileen, voin olla kriittinen, vaativa ja syyttää muista (lähinnä miestä) kun mähän olisin tehny toisin, mutta en vaan sanonu ääneen, ettei kenellekään tule paha mieli...
Tällä hetkellä tuota voisi kutsua jopa meidän parisuhteen ongelmaksi; mies kysyy, mä vastaan kun poliitikko ja se hermostuu ja turhautuu, kun minusta ei saa ulos mitään järkevää ja lopulta molemmilla on paha mieli.

No joo, siis ei ihan noinkaan. Minulla on erittäin vahvat mielipiteet, tuon ne kyllä julki, perustelen ja pohjaan ne yleensä johonkin konkreettiseen näyttöön (kirja tms mustaa valkoisella). En kuitenkaan koskaan huuda, nimittele, keskeytä tai hauku. Sanon aina "minun mielestäni", "minusta tuntuu", "toivoisin" jne. Ja nuo siis käy mieheni hermoon, olen kuulemma "kuin robootti", kun en menetä malttiani. Jälkiviisautta yritän välttää, jos on pakko sanon "voitaiskohan jatkossa...".

Äitini on vakavasti mielenhäiriöinen, joten ongelman juuri on oikeastaan alunperin muualla.

 

[LisaMarie]

pohjaan ne yleensä johonkin konkreettiseen näyttöön (kirja tms mustaa valkoisella).

Tää on just se, mistä mä saan kritiikkiä: eiks joskus vois käyttää omaa arvostelukykyä, eikä aina lukea jonkun muun mielipiteitä ja mennä jonkun muka itseään viisamman taakse piiloon
Mutta joo, mä kyllä myös menetän malttini, ja mun on vaikea uskoa että toinen kuuntelee, jos se on hiljaa, ei ynähtelekkään välillä mitään jne. Mulle tulee sellainen olo, että se ei kuuntele, kun se ei ole mitään mieltä! toisinsanoen mun mielestä ei ole hyvää käytöstä, jos ei keskytä, vaan mulle se kertoo, ettei muo kuunnella vaan päässä pyörii omat asiat! Joten ymmärrän miehesi kannan oikein hyvin.

 

[ap]

Ongelma on se, että jos oikeasti miehesi ei toivu, et voi sinäkään toipua täysin.
Läheisriippuvuus syntyy, kun elää voimakkaan ilmiön läheisyydessä, jota ei kykene käsittelemään ja usein tilalla on kaksi puolta, toisista tulee alistujia (sinä) toisista dominoivia, narsistisesti käyttäytyviä (miehesi) Yleensä nämä ihmiset päätyvät yhteen.
Kumpikaan heistä ei voi toipua, jos toinen ei ala toipua, koska sairauden kaltaista tilaa ylläpitävä tilanne on kokoajan päällä. Ammattioapukaan ei juuri auta. Itse kävin 8 vuotta psykiatrilla ja kun lopulta sain masennuslääkkeen, uskoin olevani toipumaan päin. Se kaikki oli kuitenkinaivan turhaa niin kauan kun elin juovan alkoholistin kanssa, eli sairasta tilaa ylläpitävässä tilanteessa. Psykiatri sai aina koottua minut muutamaksi kuukaudeksi ja kaikki oli hyvin, kunnes taas romahti.
Mulla oli poikkeuksellinen terapeutti, jopa hän oli sitämieltä, että minä en ole sairas, vaan reagoin ympäristön tapahtumiin ja siksi hän ei myöskään määrännyt aiemmin lääkitystä eikä ollut halukas antamaan diagnooseja. Lopulta todellisuudentajuni oli niin kadonnut, että sain SSRI-lääkityksen, voidakseni tehdä ratkaisuja, nähdäkseni elämäni sellaisena kun se oikeasti on. Juova alkoholisti käyttäytyy aina kuin naristi, mutta kaikki narsistit eivät ole juovia alkoholisteja.
Toista ei voi muuttaa, vaan itseään voi. Hyvällä tuurilla toinen lähtee muutokseen mukaan, mutta pitää miettiä missä menee se raja, jolloin oma terveys ja hyvinvointi menee edelle.
Itse pystyn tänään myöntämään, etten mä rakastanut miestäni, mä rakastin ajatusta siitä että olen rakastunut ja tuo oivallus on ollut molempien toipumisen kannalta ehdottoman tärkeä.

Olen samaa mieltä siitä, ettei toista voi muuttaa. Siksi haluaisinkin saada mieheni itse näkemään, että hänellä on ongelma. Vaikeinta on saada asia esitettyä niin, että mies ymmärtäisi, etten tarkoita hänen olevan paha ja että en tarkoita syyn olevan hänen. Hän kun ei ole se, joka tuon ongelman on aiheuttanut, vaan olosuhteet ja tapahtumat mille emme enää voi mitään.

Saisin varmasti mieheni toimimaan käytännön tilanteissa haluamallani tavalla jos ryhtyisin täydeksi tyranniksi, mutta se olisikin sitten parisuhteen totaalinen loppu. Haluaisin auttaa miestäni paranemaan, rakastan häntä.

 

[ap]

pohjaan ne yleensä johonkin konkreettiseen näyttöön (kirja tms mustaa valkoisella).

Tää on just se, mistä mä saan kritiikkiä: eiks joskus vois käyttää omaa arvostelukykyä, eikä aina lukea jonkun muun mielipiteitä ja mennä jonkun muka itseään viisamman taakse piiloon
Mutta joo, mä kyllä myös menetän malttini, ja mun on vaikea uskoa että toinen kuuntelee, jos se on hiljaa, ei ynähtelekkään välillä mitään jne. Mulle tulee sellainen olo, että se ei kuuntele, kun se ei ole mitään mieltä! toisinsanoen mun mielestä ei ole hyvää käytöstä, jos ei keskytä, vaan mulle se kertoo, ettei muo kuunnella vaan päässä pyörii omat asiat! Joten ymmärrän miehesi kannan oikein hyvin.

Kyllä minä vastaan, mutta en puhu päälle tai keskeytä. Mieheni taas joko puhuu (karjuu) päälle tai ei suostu sanomaan mitään. Silloin yleensä otan häntä kädestä, haen katsekontaktin ja kysyn, kuunteliko hän minua ja voisiko hän olla niin kiltti ja vastata. Tai pyydän kauniisti olemaan keskeyttämättä. Raivoaminen ja syyttely kun ei tuossakaan tilanteessa auta.

 

[vieras]

kuulemma ärsyttävin ominaisuuteni on liiallinen diplomatia, kanssani on kuulemma mahdoton riidellä, kun puhun kuin poliitikko.

Voi kuulostaa pahalta, mutta tuostakin sinun on päästävä eroon, jotta voitte molemmat toipua. Sinun on uskallettava alkaa olla mieltä asioista.
Mulle se on ollu tosi vaikeaa ja syyksi olen tajunnun miellyttämisen halun lisäksi vastuun pakoilun. Kun en koskaan ole mitään mieltä mistään ja vastaus on aina ehdoton ehkä, lopputulos on se, etten myöskään koskaan joudu kantamaan vastuuta mistään, vaan kun joku menee pileen, voin olla kriittinen, vaativa ja syyttää muista (lähinnä miestä) kun mähän olisin tehny toisin, mutta en vaan sanonu ääneen, ettei kenellekään tule paha mieli...
Tällä hetkellä tuota voisi kutsua jopa meidän parisuhteen ongelmaksi; mies kysyy, mä vastaan kun poliitikko ja se hermostuu ja turhautuu, kun minusta ei saa ulos mitään järkevää ja lopulta molemmilla on paha mieli.

Sä kirjoitat kyllä osuvasti. Mun ystäväni, jolla on narsku mies, käyttäytyy juuri kuten tuossa edellä kuvailet. Ja mä, olen NIIN lopen kyllästynyt tuohon mielipiteettömyyteen!

Mä olen itse aika tempperamenttinen ja mulla oli aikanaan täysi työ etten pimahtanut totaalisesti ja avannut sanaista arkkuani. Yritin auttaa ja hän heittäytyi täysin veltoksi. Kuinka sellaista voi nostaa!

En siis vaivaudu enää.

Hänellä on todellakin suuri vastuu monesta mielipahasta, varsinkin lapsilleen, vaikka sitä ilmeisesti yrittää välttää.

 

[Suzyanne]

Narsisti on oikeasti "sairas" henkilö samoin kuin esim. sosiopaatti. Sun mies kuvauksen perusteella kuulostaa tavan kusipäältä ja keskenkasvuselta pässiltä, ei narsistilta missään määrin. Mies ei vaan tunnu yksinkertaisesti välittävän sinusta.

Juuri näin. Ei minustakaan tuo kuulosta varsinaisesti narsistilta, vaan ääliöltä. :kieh:

 

[vieras]

pohjaan ne yleensä johonkin konkreettiseen näyttöön (kirja tms mustaa valkoisella).

Tää on just se, mistä mä saan kritiikkiä: eiks joskus vois käyttää omaa arvostelukykyä, eikä aina lukea jonkun muun mielipiteitä ja mennä jonkun muka itseään viisamman taakse piiloon
Mutta joo, mä kyllä myös menetän malttini, ja mun on vaikea uskoa että toinen kuuntelee, jos se on hiljaa, ei ynähtelekkään välillä mitään jne. Mulle tulee sellainen olo, että se ei kuuntele, kun se ei ole mitään mieltä! toisinsanoen mun mielestä ei ole hyvää käytöstä, jos ei keskytä, vaan mulle se kertoo, ettei muo kuunnella vaan päässä pyörii omat asiat! Joten ymmärrän miehesi kannan oikein hyvin.

Kyllä minä vastaan, mutta en puhu päälle tai keskeytä. Mieheni taas joko puhuu (karjuu) päälle tai ei suostu sanomaan mitään. Silloin yleensä otan häntä kädestä, haen katsekontaktin ja kysyn, kuunteliko hän minua ja voisiko hän olla niin kiltti ja vastata. Tai pyydän kauniisti olemaan keskeyttämättä. Raivoaminen ja syyttely kun ei tuossakaan tilanteessa auta.

Sorry nyt mutta ihan todella ärsyttävää!

 

[Muualta tullut]

Ah ja voih! En tiedä itkisikö vai nauraisiko kun näitä lukee. Aikuinen ihminen elää vapaaehtoisesti , lapsiltahan ei kysytä , ihmisen kanssa joka tyrannisoi. Elämä on helvettiä ja kaikki kärsivät. Sitten tää hoivaava, uhrautuva, narsistin puoliso hakee itselleen kallista terapiaa ja syö vuosia lääkkeitä, kun se narsku on niin sairas ja sitä yritetään parantaa!?????????????????????

Peesi

 

[LisaMarie]

Silloin yleensä otan häntä kädestä, haen katsekontaktin ja kysyn, kuunteliko hän minua ja voisiko hän olla niin kiltti ja vastata. Tai pyydän kauniisti olemaan keskeyttämättä. Raivoaminen ja syyttely kun ei tuossakaan tilanteessa auta.

Totta, ettei raivoaminen ja syyttely auta, mutta jos joku käyttäytyisi minua kohtaan niin, että ottaisi kädestä kiinni ja puhuisi "terapeutti äänellä" mä tuntisin, että se asettuu mun yläpuolelle ja yrittää olla muo parempi ihminen. Vielä pari vuotta sitten olsiin takuulla lyöny mokomaa kusipäätä, joka luulee olevansa jotain. Eli tuo voi oikeasti tuntua miehestäsi pahalta, henkiseltä alistamiselta, asetut tilanteen yläpuolelle ja olet erinomaisempi kuin hän, kun olet niin kykenevä hallitsemaan tunteesi.
Yleensäkin se, jos toinen osapuoli koittaa välttää riitaa viimieseen asti saa mut tuntemaan, että se asettuu mun yläpuolelle ja on valheellinen, kun ei näytä tunteitaan. Mä en nyt tarkoita riidalla mitään päätöntä huutoa ja riehumista, vaan siis sitä, että antaa kuitenkin oman vihansa ja turhautumisensa näkyä ja kuulua.

 

[ap]

pohjaan ne yleensä johonkin konkreettiseen näyttöön (kirja tms mustaa valkoisella).

Tää on just se, mistä mä saan kritiikkiä: eiks joskus vois käyttää omaa arvostelukykyä, eikä aina lukea jonkun muun mielipiteitä ja mennä jonkun muka itseään viisamman taakse piiloon
Mutta joo, mä kyllä myös menetän malttini, ja mun on vaikea uskoa että toinen kuuntelee, jos se on hiljaa, ei ynähtelekkään välillä mitään jne. Mulle tulee sellainen olo, että se ei kuuntele, kun se ei ole mitään mieltä! toisinsanoen mun mielestä ei ole hyvää käytöstä, jos ei keskytä, vaan mulle se kertoo, ettei muo kuunnella vaan päässä pyörii omat asiat! Joten ymmärrän miehesi kannan oikein hyvin.

Kyllä minä vastaan, mutta en puhu päälle tai keskeytä. Mieheni taas joko puhuu (karjuu) päälle tai ei suostu sanomaan mitään. Silloin yleensä otan häntä kädestä, haen katsekontaktin ja kysyn, kuunteliko hän minua ja voisiko hän olla niin kiltti ja vastata. Tai pyydän kauniisti olemaan keskeyttämättä. Raivoaminen ja syyttely kun ei tuossakaan tilanteessa auta.

Sorry nyt mutta ihan todella ärsyttävää!

Miksi se on ärsyttävää? Ihan vilpittömästi kysyn. Minusta kun ei huutaminen johda yhtään mihinkään, eikä minulle ole luontaista huutaa.

 

[rfhfh]

Sinä nimenomaan olet alistuja. Alistut siihen, että miehes on kusipää, mut yrität selittää sen parhain päin 'ei se ole sen vika et se on sairas' vaikka todellakin, se on sen vika, ei se sairas ole.

 

[ap]

Totta, ettei raivoaminen ja syyttely auta, mutta jos joku käyttäytyisi minua kohtaan niin, että ottaisi kädestä kiinni ja puhuisi "terapeutti äänellä" mä tuntisin, että se asettuu mun yläpuolelle ja yrittää olla muo parempi ihminen. Vielä pari vuotta sitten olsiin takuulla lyöny mokomaa kusipäätä, joka luulee olevansa jotain. Eli tuo voi oikeasti tuntua miehestäsi pahalta, henkiseltä alistamiselta, asetut tilanteen yläpuolelle ja olet erinomaisempi kuin hän, kun olet niin kykenevä hallitsemaan tunteesi.
Yleensäkin se, jos toinen osapuoli koittaa välttää riitaa viimieseen asti saa mut tuntemaan, että se asettuu mun yläpuolelle ja on valheellinen, kun ei näytä tunteitaan. Mä en nyt tarkoita riidalla mitään päätöntä huutoa ja riehumista, vaan siis sitä, että antaa kuitenkin oman vihansa ja turhautumisensa näkyä ja kuulua.

En tietääkseni puhu terapeuttiäänellä, vaan ihan normaalisti. Olen itkien ja raivoten yrittänyt saada miehen kuuntelemaan ja puhumaan, mutta se on aina johtanut vain siihen, että mies karjuu ja heittää jotain niin ilkeää kommenttia, että saa pakotettua minut hiljaiseksi. Eli parremin tämä toimii kuin se, vaikei nyt loistavasti tämäkään. Minut on kasvatettuy siinä määrin tunnekylmäksi, että minulle tunteiden näyttäminen on sitä, ettäsanon "Minua suututtaa, koska minusta tuntuu......" ja olen tämän selittänyt ja kertonut miellekin (kun ei olla riidelty). Kireä tai riitaisa ilmapiiri saa minut jähmettymään ja olen jo nuorena kantapään kautta oppinut valitsemaan sanani, oman terveyteni vuoksi.

 

[LisaMarie]

Miksi se on ärsyttävää? Ihan vilpittömästi kysyn. Minusta kun ei huutaminen johda yhtään mihinkään, eikä minulle ole luontaista huutaa.

Huutaminen ei johda mihinkään, eikä tarvi huutaa, mutta vihastumisensa saa näyttää, muuten toiselle tulee turhautunut olo ja kokee että toinen on joko täysin tunteeton, kun ei nytkään edes kiihdy tai sitten asettuu täydellisyydellään minun yläpuolelle.
Tuntuu teennäiseltä, roolilta, jos on aina hymyilevä ja puhuu lempeällä äänellä. Tunteiden kieltäminen, peittäminen ja pidättäminen on hyvin tavallista ihmiselle, joka on elänyt psyykkisesti tasapainottomien ihmisten lähellä, se on keino suojella itseään. Kun ei päästä pahaa oloa näkyviin, voi uskotella itselleen, ettei se olo nyt ihan niin paha ole, että jotain täytyisi tehdä.
Mulle viha on ollu vaikea tunne, synti. Hyvät ihmiset ei vihaa. joten mä ratkaisin ongelman näppärällä antitunteella: oli mun todellinen tunne mikä trahnsa, mä tunsin syyllisyyttä. Olis pitäny, jos mä olisin, niin...loputtomiin syyllistymistä asioista, jotka on mun ulottumattomilla, mutta oikeaa syyllisyyttä asioista joihin voi vaikuttaa, olin kykenemätön tuntemaan. Esim. olin täysin kykenemätön näkemään, että lapsilla ei varman ollu meidän perheessä niin kovin kivaa, meillä oli oli kaikilla paha olla, mutta uskottelin, että ei lapset mitään mistään tiedä, ne nukkuu aina kun jotain tapahtuu. Mutta mähän olin hyvä äiti, kun annoin kaikkeni perheelle, eli käytännösä puolisolle ja lapset joutui olemaan perheen aikuisia, koska mun voimavarat ei sen puolison ymmärtämisen lisäksi riittäny enää mihinkään muuhun.

 

[narsismista]

Mun mielestä sun mies ei kuulosta narsistille. Narsistihan haluaa huomiota ja palvontaa, ja useinkaan eivät tyydy siihen mitä vaimoltaan/mieheltään saavat vaan heillä on sivusuhteita. Heidän moraalikäsityksensä mukaan se on ok, koska eivät ole saaneet tarpeeksi huomiota tai seksiä partneriltaan. Ja tämä määrä voi olla kyltymätön. Narsisti ei myöskään usein kestä, kun perheeseen syntyy vauva, koska vauva vie huomiota häneltä. Ja taas he lähtevät hakemaan huomiota muualta. Partneriaan eivät kuitenkaan jätä, koska se on heidän omaisuuttaan, jonka on vain oltava odottamassa heitä, kun he palaavat takaisin.

Narsistit usein myös salailevat asioita, valehtelevat pienistäkin asioista, jos näin saavat asiat näyttämään omalta kannaltaan paremmilta. Heillä on usein myös työelämässä ongelmia, koska heidän on vaikea kestää auktoriteetteja. Samoin rahankäyttö voi olla holtitonta.

 

[ap]

Sinä nimenomaan olet alistuja. Alistut siihen, että miehes on kusipää, mut yrität selittää sen parhain päin 'ei se ole sen vika et se on sairas' vaikka todellakin, se on sen vika, ei se sairas ole.

Ei, se ei ole miehen syy, sairas tai ei. Voit tietysti leikkiä tietäväsi, mutta oikeasti et tiedä. Miehen ongelmille on konkreettinen syy, tapahtuma ja sitä seuraava vaikea aika. Mieheni on 3v iässä ollut tapaturmassa ja sen jälkeen ollut piiiiitkään sairaalahoidossa, ensin kokonaan ja vielä kymmeniä vuosia tuon jälkeen aika-ajoin, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Kaikesta muusta voin olla väärässä, ns diagnoosista ym, mutta sen tiedän, että mieheäni ei voi taustastaan syyttää, kuten ei minuakaan. Olemme ansainneet toisemme, lapsien vuoksi kuitenkin on molempien muututtava.

 

[vieras]

Mun mielestä sun mies ei kuulosta narsistille. Narsistihan haluaa huomiota ja palvontaa, ja useinkaan eivät tyydy siihen mitä vaimoltaan/mieheltään saavat vaan heillä on sivusuhteita. Heidän moraalikäsityksensä mukaan se on ok, koska eivät ole saaneet tarpeeksi huomiota tai seksiä partneriltaan. Ja tämä määrä voi olla kyltymätön. Narsisti ei myöskään usein kestä, kun perheeseen syntyy vauva, koska vauva vie huomiota häneltä. Ja taas he lähtevät hakemaan huomiota muualta. Partneriaan eivät kuitenkaan jätä, koska se on heidän omaisuuttaan, jonka on vain oltava odottamassa heitä, kun he palaavat takaisin.

Narsistit usein myös salailevat asioita, valehtelevat pienistäkin asioista, jos näin saavat asiat näyttämään omalta kannaltaan paremmilta. Heillä on usein myös työelämässä ongelmia, koska heidän on vaikea kestää auktoriteetteja. Samoin rahankäyttö voi olla holtitonta.

Tuo teksti on sana sanaan ihan sitä mitä exä oli tai siis on. Tosin sillä erotuksella että ollaan erottu, mutta siihenkin tarvittiin se uusi nainen, elikkä exä vaihtoi minut uuteen. Lapsen syntymä pahensi meidän tilannetta ja lopullinen niitti tuli kun tämä toinen ilmoitti tulostaan, se oli miehelle jo liikaa. Seksiä olisi pitänyt olla koko ajan aina vaan ja mies valitti koko ajan kun hänet on hylätty, jos mulla oli muuta menoa. Pitkään se puhui, että hankkii toisen naisen, elikkä sillä tavalla yritti saada minua toimimaan omalla tavallan, mutta lopulta totesin sille, että senkus hankit, mä en jaksa tuollaista narinaa.
Itse olen onneksi sen verran vahva, ettei exä ole saanut minua kokonaan nujerretuksi, vaikka on todettava, että paljon olen tehnyt sellaista, mitä moni muu ei tekisi, elikkä monissa asioissa tehnyt kuten mies on halunnut ja joustanut todella paljon. Suunikin olen hyvin pitänyt kiinni ja en ennen eroa ole juurikaan ongemistamme puhunut, nyt olen tajunnut, että parempi mun on puhua, kuin pitää kaikki paska sisällä.
Kyllä mies vieläkin kuvittelee, että voi ohjailla mua omansa päänsä mukaan, mutta onneksi sillä on tää uusi, niin keskittää nyt huomionsa siihen enimmäkseen.

 

[ap]

Mun mielestä sun mies ei kuulosta narsistille. Narsistihan haluaa huomiota ja palvontaa, ja useinkaan eivät tyydy siihen mitä vaimoltaan/mieheltään saavat vaan heillä on sivusuhteita. Heidän moraalikäsityksensä mukaan se on ok, koska eivät ole saaneet tarpeeksi huomiota tai seksiä partneriltaan. Ja tämä määrä voi olla kyltymätön. Narsisti ei myöskään usein kestä, kun perheeseen syntyy vauva, koska vauva vie huomiota häneltä. Ja taas he lähtevät hakemaan huomiota muualta. Partneriaan eivät kuitenkaan jätä, koska se on heidän omaisuuttaan, jonka on vain oltava odottamassa heitä, kun he palaavat takaisin.

Narsistit usein myös salailevat asioita, valehtelevat pienistäkin asioista, jos näin saavat asiat näyttämään omalta kannaltaan paremmilta. Heillä on usein myös työelämässä ongelmia, koska heidän on vaikea kestää auktoriteetteja. Samoin rahankäyttö voi olla holtitonta.

Tuo toinen kappale on kuin suora kuvaus miehestäni. Seksiä mies ei tiettävästi ole muualta halunnut, kun se ei häntä ole koskaan pahemmin kiinostanut. Hänellä on ihan muut väylät kokea tyydytystä ja saada arvostusta. Hänelle ei kelpaa muu, kuin täydellisyys, hän _inhoaa_ kaikkea ja kaikkia keskinkertaisia.

 

[vieras]

Sinä nimenomaan olet alistuja. Alistut siihen, että miehes on kusipää, mut yrität selittää sen parhain päin 'ei se ole sen vika et se on sairas' vaikka todellakin, se on sen vika, ei se sairas ole.

Ei, se ei ole miehen syy, sairas tai ei. Voit tietysti leikkiä tietäväsi, mutta oikeasti et tiedä. Miehen ongelmille on konkreettinen syy, tapahtuma ja sitä seuraava vaikea aika. Mieheni on 3v iässä ollut tapaturmassa ja sen jälkeen ollut piiiiitkään sairaalahoidossa, ensin kokonaan ja vielä kymmeniä vuosia tuon jälkeen aika-ajoin, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Kaikesta muusta voin olla väärässä, ns diagnoosista ym, mutta sen tiedän, että mieheäni ei voi taustastaan syyttää, kuten ei minuakaan. Olemme ansainneet toisemme, lapsien vuoksi kuitenkin on molempien muututtava.

Tajuatko ap itse miltä kuulostat, puolustelet koko ajan miestäsi ja sen käytöstä, tuollaista minäkin tein, mutta en tee enää. Ei se mies siitä muutu vaikka kuinka sitä rakastaisit, rakkaudella kun ei ihmisiä muuteta eikä pelasteta.

 

[ap]

Sinä nimenomaan olet alistuja. Alistut siihen, että miehes on kusipää, mut yrität selittää sen parhain päin 'ei se ole sen vika et se on sairas' vaikka todellakin, se on sen vika, ei se sairas ole.

Ei, se ei ole miehen syy, sairas tai ei. Voit tietysti leikkiä tietäväsi, mutta oikeasti et tiedä. Miehen ongelmille on konkreettinen syy, tapahtuma ja sitä seuraava vaikea aika. Mieheni on 3v iässä ollut tapaturmassa ja sen jälkeen ollut piiiiitkään sairaalahoidossa, ensin kokonaan ja vielä kymmeniä vuosia tuon jälkeen aika-ajoin, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Kaikesta muusta voin olla väärässä, ns diagnoosista ym, mutta sen tiedän, että mieheäni ei voi taustastaan syyttää, kuten ei minuakaan. Olemme ansainneet toisemme, lapsien vuoksi kuitenkin on molempien muututtava.

Tajuatko ap itse miltä kuulostat, puolustelet koko ajan miestäsi ja sen käytöstä, tuollaista minäkin tein, mutta en tee enää. Ei se mies siitä muutu vaikka kuinka sitä rakastaisit, rakkaudella kun ei ihmisiä muuteta eikä pelasteta.

Kai se on sitten elämänkatsomusero: minä uskon jokaisen syntyvän hyvänä, enkä usko ihmisen olevan paha, vaikka tekisikin pahoja asioita. En minä kotioloistanikaan vanhempiani syytä, syyttely kun ei auta mitään.

Puolustan miestäni, kyllä. En puolusta hänen tekojaan. On hän sitten narsisti tai ei, ei hän itse sitä ole valinnut. Siksi en koe sen olevan hänen syytään, vaan monen tekijän ja tapatuhtuman valitettava tulos. Rakkaus ei ketään paranna, mutta rakkaus ja tahto saa jaksamaan vaikeinakin aikoina.

Koen olevani siinä mielessä onnellisessa asemassa, että osaan erottaa mieheni sanat ja asenteen minua kohtaan totuudesta, en siis kuvittele ihmisarvoni määrittyvän mieheni mielipiteen mukaan.

Voit olla oikeassa, on mahdollista ettei mieheni koskaan muutu. Vielä en kuitenkaan myönnä tappiotani.