Tiedättekö mikä on tsainapimun ja Suomi-neidon ero?

vierailija
Allekirjoitan täysin mitä kirjoitit aiemmassa viestissäsi.
Super-Setis on sivistymätön moukka, joka kyttää jokaisen sanan mitä kirjoitan tällä palstalla.
Hän on kuin Donald Trumpin kaksoiskappale, jolle voi naureskella.
Suusta ja kynästä tulee milloin mitäkin sammakoita.
Suosittelen kuuntelemaan Maarit Tastulan ohjelman, jossa 90 v. näyttelijä Heidi Krohn kertoo elämästään. Hän on täysin hullaantunut digilaitteisiin, ja seuraa niiden avulla maailman menoa. Heidi on matkustanut koko elämänsä laajasti ympäri maailmaa, ja haluaisi vielä käydä Roomassa, mutta kokee rolaattorin avulla reissaamisen hankalaksi.
Hän on myös kiinnostunut buddhalaisuudesta, ja kritisoi vahvasti lähetyksesssä kristillisiä hautajaismenoja. Mielenkiintoinen tyyppi, jonka elokuvat olen kai kaikki katsonut.
On tyhmää jäädä roikkumaan nuoruuteen, ja kuvitella siten imevänsä nuoremman ihmisen energiat ja ajatusmaailman.
Heidi puhui lämpimästi kahdestä entisestä puolisostaan. Niin minäkin puhun ja ajattelen. Jokainen yrittää parhaansa omilla voimavaroillaan. Ei meistä kukaan tiedä mihin sairastuu, ja miten elämässään käy.
Nimettömänä nettikirjoittajana en altista itseäni törkypostille, kuten muut julkisuuden henkilöt tekevät.
Kuten jo toisessa ketjussa kerroin, en ole vielä avannut päivän uutisia. Aurinko paistaa, ja tuuli ulvoo. Tänään minulla olisi ollut ihan kiva meno, mutta minun ei tee mieli lähteä. Polveni voi jo hyvin. Elän itsenäistä, tasapainoista ja onnellista elämää. Olen aina tykännyt nauraa asioille, ja niin nauran edelleen. En kaipaa ketään, ja toivottavasti kukaan ei kaipaa minua. Lapseni elävät ulkomailla, ja saan heitä ihania viestejä.
Naapureinani on paljon ulkomaalaisia. On ihana kuulla, kun he lähtevät aamulla töihin ja lapset päiväkotiin, ja illalla palaavat koteihinsa. Apteekin Terveydeksi! ilmaislehdessä Miitta-täti sanoo ettei voisi kuvitella asuvansa missään muualla kuin Helsingissä. Hyvin minäkin olen täällä viihtynyt. Miitta tekee vielä täysillä töitä taiteen parissa. Kyllä minäkin voisin hakeutua takaisin työelämään, mutta en halua. Tykkään olla jouten ja vapaa.
Nyt pääni ja kattoni yläpuolella lentää hävittäjä. Mediassa kerrottiin, että Helsingin yläpuolella tänään kunnioitetaan poisnukkunutta puolustusvoimien palvelijaa. Levätköön hän rauhassa. Suomi on itsenäinen ja vapaa maa. Jos minua haukutuaan tällä palstalla alepaksi, joku toinen kirjoittaja laittaa kätensä lippaan, kun näkee minut katukuvassa.
En ole ikinä havitellut elämässäni mainetta ja kunniaa.
Huh kun tuntuu isänmaalliselta tuon jyrinän jälkeen. Kiitos kaikille myös edesmenneelle isälleni, kun puolustitte ja puolustatte tätä pientä ja sisukasta maata jollainen minäkin yhtenä Suomen kansalaisena olen ollut ja tulen olemaan.
Kiitos, jos jaksoit lukea ylipitkän kirjoitukseni.
levätköön (korjaus)
 
vierailija
Tunnen työkavereina enemmän tsainoja kuin Setis. He ovat ihan kuin suomalaiset kanssasisaret. Käyvät töissä ja välillä heilläkin on huono päivä. Joku on laiskempi joku ahkerampi
Luultavasti kaikki työkaverisi kuitenkin tekevät työnsä hyvin palkkansa eteen. Jotkut vain osaavat suorittaa työnsä esittämättä ahkeraa ja kiireistä. Eksäni aina sanoi, että olen multitaskaaja. Sama juttu työpaikoillani. Tein monen työt enkä tehnyt itsestäni numeroa.
Sitten pamahti 60 v. täyteen, cv:ni oli loppuun asti hiottu, ja en kelvannut enää minnekään.
Kuka sen kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse? Suomen talous on päin peetä, ja minua vain naurattaa.
 
Mut siis suurin ero aasialais- ja suomalaisnaisten välillä lienee oikeasti se, että aasialaisella (ei kaikilla!) on vielä syy siihen, miksi viitsiä liehitellä elähtänyttä suomalaisukkoa.
Suomalaisella ei ole.
Meillä on mahdollista tulla toimeen omillaan.
Toki noita ongenonkijoita on meissäkin. -Näkyyhän surkujulkaisujen sivuilla milloin mitäkin näennäisesti tyhjäpäätä notkumassa paksulompsaisten vanhusten vieressä.
Se taas, miten helposti mies uskoo liehittelyyn on asia erikseen. Siinä missä fiksumpi oivaltaa hyvän tuurinsa johtuvan vain rahasta leijuu toinen (kuten eräs palstalainen) harhakuvitelmassa että syynä on loisteliaat seksuaaliset kyvyt...
Setis ja Thaimaasta vaimon noutaneet ovat hämärtäneet sinunkin näkemystäsi Echon tavoin.
Kulttuureilla on oikeasti eroja. Maailmassa siis löytyy oikeasti naisia, joiden tavoitteena on selvästi (10-20 v) itseään vanhempi mies, vaikka tämä ei kävelevä lompakko olisikaan.

Eikä kaikissa Aasian kulttuureissa rakastumisella ole juurikaan merkitystä avioliittoa solmittaessa. Kiinassa on nykyisin melkoinen ongelma: miehen pitää olla opiskellut, hyväpalkkainen, hänellä pitää olla ostettuna talo tai ainakin asunto samoin kuin auto. "Hyvästä perheestä" olevasta morsiamesta pitää maksaa tämän perheelle myötäjäisiä vähintään uuden henkilöauton hinnan verran.
Reaalisosialismissa ihan nuori mies ei noihin tavoitteisiin helpolla pääse, siksi miehet ovat tyypillisesti ainakin 5-10 vuotta vaimojaan vanhempia. Kun mies on 35-40-vuotiaana vaurastunut ja päässyt hyvään asemaan, ajattelee hän: miksi ottaisin yli 30-vuotiaan, kun voin nyt saada kaksikymppisenkin?

Kiinassa morsian pukeutuu perinteisesti punaiseen.


Lopputuloksena taloudellisesti ei-menestyneet miehet ja yli 30-vuotiaat naiset (olivat vaikka kuinka menestyneitä/ kouluttautuneita) eivät pysty kumppania löytämään. Vanhemmat käyvät sitten "treffitapahtumissa" jälkeläisensä puolesta, yleensä turhaan.


Näin naisen kannalta toki asiassa on puolensa. Tulevaisuuden suomessa tulee olemaan paljon kohtuullisen nuoria naisia jotka ovat perineet suomalaismiehensä. Ja voisin kuvitella että silloin ajatus tasa-arvosta ja jopa feminismi alkavat nostaa päätään heidänkin keskuudessaan. Mielenkiinnolla odotan mitä tästä seuraa!
Tähän on pakko kommentoida, vaimo Suomessa ei peri miestään (eikä päinvastoin). Toki avioehdon puuttuessa puolet yhteisestä omaisuudesta katsotaan kuuluvan eloon jääneelle.
Jos tuo aasialaisvaimo on pyöräyttänyt perillisen, hän perii isänsä. Testamentilla tuosta voi muuttaa maksimissaan 50%.
 
Viimeksi muokattu:
vierailija
Setis ja Thaimaasta vaimon noutaneet ovat hämärtäneet sinunkin näkemystäsi Echon tavoin.
Kulttuureilla on oikeasti eroja. Maailmassa siis löytyy oikeasti naisia, joiden tavoitteena on selvästi (10-20 v) itseään vanhempi mies, vaikka tämä ei kävelevä lompakko olisikaan.

Eikä kaikissa Aasian kulttuureissa rakastumisella ole juurikaan merkitystä avioliittoa solmittaessa. Kiinassa on nykyisin melkoinen ongelma, miehen pitää olla opiskellut, hyväpalkkainen, hänellä pitää olla ostettuna talo tai ainakin asunto samoin kuin auto. "Hyvästä perheestä" olevasta morsiamesta pitää maksaa tämän perheelle jopa uuden henkilöauton hinnan verran.
Reaalisosialismissa ihan nuori mies ei noihin tavoitteisiin helpolla pääse, siksi miehet ovat tyypillisesti ainakin 5-10 vuotta vaimojaan vanhempia. Kun mies on 35-40-vuotiaana vaurastunut ja päässyt hyvään asemaan, ajattelee hän: miksi ottaisin yli 30-vuotiaan, kun voin nyt saada kaksikymppisenkin?

Kiinassa morsian pukeutuu perinteisesti punaiseen.

Lopputuloksena taloudellisesti ei-menestyneet miehet ja yli 30-vuotiaat naiset (olivat vaikka kuinka menestyneitä/ kouluttautuneita) eivät pysty kumppania löytämään. Vanhemmat käyvät sitten "treffitapahtumissa" jälkeläisensä puolesta, yleensä turhaan.


Tähän on pakko kommentoida, vaimo Suomessa ei peri miestään (eikä päinvastoin). Toki avioehdon puuttuessa puolet yhteisestä omaisuudesta katsotaan kuuluvan eloon jääneelle.
Jos tuo aasialaisvaimo on pyöräyttänyt perillisen, hän perii isänsä. Testamentilla tuosta voi muuttaa maksimissaan 50%.
Asiaa Johnny, asiaa. Fennomammat ei ymmärrä kulttuurieroja. Annie kertoi ajat sitten, että hänen miehensä pitää olla väh 20 v vanhempi. Ja niin tapahtui 😊
Kössi on muuten minua useita vuosia vanhempi.

Setis
 
  • Tykkää
Reactions: Johnny Appleseed
vierailija
Allekirjoitan täysin mitä kirjoitit aiemmassa viestissäsi.
Super-Setis on sivistymätön moukka, joka kyttää jokaisen sanan mitä kirjoitan tällä palstalla.
Hän on kuin Donald Trumpin kaksoiskappale, jolle voi naureskella.
Suusta ja kynästä tulee milloin mitäkin sammakoita.
Suosittelen kuuntelemaan Maarit Tastulan ohjelman, jossa 90 v. näyttelijä Heidi Krohn kertoo elämästään. Hän on täysin hullaantunut digilaitteisiin, ja seuraa niiden avulla maailman menoa. Heidi on matkustanut koko elämänsä laajasti ympäri maailmaa, ja haluaisi vielä käydä Roomassa, mutta kokee rolaattorin avulla reissaamisen hankalaksi.
Hän on myös kiinnostunut buddhalaisuudesta, ja kritisoi vahvasti lähetyksesssä kristillisiä hautajaismenoja. Mielenkiintoinen tyyppi, jonka elokuvat olen kai kaikki katsonut.
On tyhmää jäädä roikkumaan nuoruuteen, ja kuvitella siten imevänsä nuoremman ihmisen energiat ja ajatusmaailman.
Heidi puhui lämpimästi kahdestä entisestä puolisostaan. Niin minäkin puhun ja ajattelen. Jokainen yrittää parhaansa omilla voimavaroillaan. Ei meistä kukaan tiedä mihin sairastuu, ja miten elämässään käy.
Nimettömänä nettikirjoittajana en altista itseäni törkypostille, kuten muut julkisuuden henkilöt tekevät.
Kuten jo toisessa ketjussa kerroin, en ole vielä avannut päivän uutisia. Aurinko paistaa, ja tuuli ulvoo. Tänään minulla olisi ollut ihan kiva meno, mutta minun ei tee mieli lähteä. Polveni voi jo hyvin. Elän itsenäistä, tasapainoista ja onnellista elämää. Olen aina tykännyt nauraa asioille, ja niin nauran edelleen. En kaipaa ketään, ja toivottavasti kukaan ei kaipaa minua. Lapseni elävät ulkomailla, ja saan heitä ihania viestejä.
Naapureinani on paljon ulkomaalaisia. On ihana kuulla, kun he lähtevät aamulla töihin ja lapset päiväkotiin, ja illalla palaavat koteihinsa. Apteekin Terveydeksi! ilmaislehdessä Miitta-täti sanoo ettei voisi kuvitella asuvansa missään muualla kuin Helsingissä. Hyvin minäkin olen täällä viihtynyt. Miitta tekee vielä täysillä töitä taiteen parissa. Kyllä minäkin voisin hakeutua takaisin työelämään, mutta en halua. Tykkään olla jouten ja vapaa.
Nyt pääni ja kattoni yläpuolella lentää hävittäjä. Mediassa kerrottiin, että Helsingin yläpuolella tänään kunnioitetaan poisnukkunutta puolustusvoimien palvelijaa. Lecätköön hän rauhassa. Suomi on itsenäinen ja vapaa maa. Jos minua haukutuaan tällä palstalla alepaksi, joku toinen kirjoittaja laittaa kätensä lippaan, kun näkee minut katukuvassa.
En ole ikinä havitellut elämässäni mainetta ja kunniaa.
Huh kun tuntuu isänmaalliselta tuon jyrinän jälkeen. Kiitos kaikille myös edesmenneelle isälleni, kun puolustitte ja puolustatte tätä pientä ja sisukasta maata jollainen minäkin yhtenä Suomen kansalaisena olen ollut ja tulen olemaan.
Kiitos, jos jaksoit lukea ylipitkän kirjoitukseni.
Aurinkoa ja tuulta juu, mutta unohdit mainita että pulu kakki jalkakäytävälle, ratikan pyörät ne kirskuivat ja kaikkea muuta mitä alepassa näit ja kuulit 🤣🤣🤣

On meidän palsta-aadeehoolla Tonavassaan taas tosi ankaraa tulvaa 🤭
 
vierailija
Tunnen työkavereina enemmän tsainoja kuin Setis. He ovat ihan kuin suomalaiset kanssasisaret. Käyvät töissä ja välillä heilläkin on huono päivä. Joku on laiskempi joku ahkerampi
Ihan kiva, en minä ole kilpailemassa siinä lajissa 😁

Päivällä lounastettiin ravintolassa, jossa tavattiin joku kk sitten Annien ensimmäinen Suomessa kohtaama aasialaisnainen, siitä on jtn 8 v. A meni silloin juttelemaan isossa marketissa, ko nainen on thaikku.

Kertoi ekalla tapaamisellamme että asuu kaukana nyk työpaikastaan, ajoaikaa kesäkelissäkin väh 85 min.

Kysäisin, että nyt onko kyseinen ”Benz” jo löytänyt kämpän, ei ollut. No helpostihan löysin 8 budjetilleen sopivaa vaihtoehtoa. No mesetin jo tiedot hänelle, mutta näin sitä taas tulla tupsahti uusi tuttavuus lisää, kuuluu suomalaismiehestä eronneeseen sinkkukaartiin.

Benz kiitti kauniisti lupaamastani avusta 😊
 

Yhteistyössä