Aika hulinaa ja opettelua se on uuden pienen ihmisen kanssa, mutta sen arvoista. Aika menee luvattoman nopeasti, vaikka ei nukukaan
Viimein on sen verran aikaa, että jos vaikka synnytyskertomusta...
Uuden vuodenpäivänä 1.1 käytiin vielä koiran kanssa tunnin lenkki, kun oli ihana ilma ja mulla pitkästä aikaa tosi reipas olo. Ei ollut merkkiäkään mistään lähestyvästä synnytyksestä.
No seuraavana aamuna (rv 39+3), huonosti nukutun yön jälkeen, noustiin miehen kanssa kumpikin aikaisin ylös ja aamupalalla 6.30 alkoi tuntua pientä aaltoilevaa menkkamaista kipua... No söin rauhassa ja ajattelin et menen vielä sänkyyn jos uni tulisi uudestaan. No kipu jatkui aaltomaisena supisteluna, mutta ei vielä erityisen kivuliaana, noin 10 minuutin välein. Mies kävi köllimässä välillä seurana ja välillä touhus omiaan ja kävi kaupungilla asioilla. Kumpikin pidettiin näitä vain harjoitteluna... Kunnes 9 aikoihin kävin pissillä ja huomasin, että samalla lorahti lapsivettä pönttöön, no takaisin sänkyyn odottelemaan mitä tuleman pitää. Puolen päivän aikaan soitin äippäpolille et mitä teen kun vettä meni vähän, mutta supistukset tulee tosi epäsäännöllisesti 5-10min välein. Käskivät tulemaan tarkastukseen klo 15 mennessä. Ei muuta kun laukkua pakkaamaan (kuka sitä nyt valmiiksi olis pakannu...), suihkuun ja koira hoitoon ja matkaan.
No polilla pääsin käyrille aika nopeesti ja supistukset edelleen aika epäsäännöllisiä, mutta ei kotiinkaan enää laittanut. Odottelemaan lääkärin tutkimusta ja siinä odotellessa alkoi supistuksetkin olemaan jo aika imakoita. Lääkäriin (n.klo 16) kun päästiin, totesi tämä synnytyksen olevan jo hienosti käynnissä ja supistuksetkin oli jo säännöllisiä ja keskittymistä vaativia. Tietenki juuri tänä päivänä oli kauhea ruuhka eikä synnytyssaleja vapaana eli päästiin "lepohuoneeseen" odottelemaan parempia aikoja. Jossain välissä kätilö toi sairaalavaatteet ja mehukeittoa ja banaania. Ja myöhemmin Petidiini-piikin, joka vain pisti pään sekaisin ja pahensi oloa. Muuten oltiin (ruuhkasta johtuen) aika itestämme miehen kaa ja yritettiin huilia mitä pystyttiin. Supistelu oli jo tosi tiheetä ja kivuliasta. Viimein illalla klo22 jälkeen, kun yövuoro vaihtui, tuli uusi kätilö katsomaan miten meillä meni (aika heikosti jo siihen aikaan) ja kysyi haluanko peräruiskeen, joo, halusin, vaikka ehkä olis ollu kivempi ottaa se jo aikaisemmin kuin nyt kun olin lähes 7cm auki... Samalla kysyi haluanko epiduraalin, joo, haluan kaikki mahdolliset. Viimein kun peräruiske oli hoidettu (ja voin kertoa että oli tosi kauhea juttu siinä kunnossa)se helpotti oloa.
Viimein klo 23 pääsin miehen taluttaessa ja puoliksi kontaten synnytyssaliin ja siellä odotti jo nukutuslääkäri ja sain heti epiduraalipuudutuksen ja TAIVAS! Olo oli mitä ihanin. No sit asiat meni ihan käsikirjoituksen mukaan ja välillä jopa vähän otettiin untakin miehen kanssa. Kalvotkin puhkastiin jossain vaiheessa ja synnytys eteni hienosti. Meille sattui tosi ihana kätilö yövuoroon ja kun ruuhkakin oli helpottanut jo niin se jopa jouti välillä juttelemaankin ja toi miehelle säkkituolin. No aamuyöstä sit ei enää tapahtunutkaan mitään eli vauva ei laskeutunut tarpeeksi, vaikka tilaa olisi ollut. Vauvan pää oli vinossa eikä suostunut päätään kääntämään, vaikka lääkärikin tuli sitä yrittämään, ravisteli vain päänsä irti. No mulle nousi myös kuume ja kun vauvan happiarvoja otettiin, huomattiin et alarajoilla mennään. Kello oli 7 kieppeillä siinä vaiheessa. Aamuvuoron lääkäri tuli myös arvioimaan tilannetta ja ultrattiinkin vielä, meinasivat imukuppiakin jossain vaiheessa. No vauvan happiarvojen ollessa alarajoilla lääkärit päätyivät hätäleikkaukseen ja spinaalipuudutuksessa meille leikattiin suloinen täysien pisteiden tyttö klo 7.46, painoa 3400g, pituutta 49 ja pipo 33,5. Eli vauva selvisi ilman hätää ja sehän on tärkeintä, äiti oli vähän huonossa hapessa pari päivää, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Ja mullehan povattiin isoa vauvaa, kun oli niin jumalaton maha, mutta kuinka ollakaan lapsivettä oli ihan järjettömän paljon ja lapsi ihan normikokoinen...
Siinäpä tarinaa. Kaiken kaikkiaan ihan hyvä mieli jäi synnytyksestä, vaikka lepohuoneessa kun puuskutin, päätin jo, että en synnytä enää ikinä... Ehkä se ei ihan ehdotonta ole.
Voimia kaikille raskauden loppuun ja onnea jo jakautuneille! Niin ja jos kärsit närästyksestä, niin ota synnytykseen mukaan Rennietä, mulla oli vahingossa takin taskussa ja lista meni ihan huomaamatta, kun närästi ihan älyttömästi koko synnytyksen ajan. Tavataan vauvapuolella, kunhan itsekin sinne kerkeän kirjoittelemaan...
Pore&NeitiPapunen 3vkoa ja 1pvä
