Kyllä meillä kasvatusasiat, rajat ja säännöt on aina menny yksiin - nukkumaanmenoaikoja ja unirytmejä lukuunottamatta. Niistä ei oo koskaan tarvinnut onneksi vääntää. Ja kyllä noista tapaamisistakin on ollut puhetta, eikä edes kauan aikaa sitten. Koitin kertoa sille että kannattais ottaa kaikki ilo irti siitä että voi olla lapsen kanssa vielä koska haluaa, kun se lappiin muutto on väistämättömästi edessä jossain vaiheessa ja sitten ne extemporekyläilyt ei enää onnistukaan. Se lupas petrata, mutta aika heikolla menestyksellä mielestäni.
Jossittelu ei auta eikä menneitä voi muuttaa, mutta väkisinkin tulee mieleen että varmaan olisin päässy aika lailla helpommalla jos olisin vaan suosiolla tajunnu jättää tommosen idiootin oman onnensa nojaan jo siinä vaiheessa ko plussa pärähti testiin. Monta hyvää vuotta meni ihan hukkaan sen toilailuja kattellessa ja lopputulemana on mitä ihanin lapsi - joka itkee illasta toiseen ko isi ei oo läsnä.
Kyllä mä kiukuttelut ja uhmat kestän vaikka hermoja kiristäis, mutta tulee ihan helvetin riittämätön olo kun ei vaan pysty isäksi muuttumaan eikä muuttamaan sitä isääkään toiseksi, eikä edes fiksummaksi.
Mutta kai tää tästä vielä iloksi muuttuu.