Oi, mä niin tiiän tuon tunteen! Laitapa kolme pientä tahtoihmistä tahtomaan yhtä aikaa ja sitten tietysti joukon jatkoksi tämä kaikista isoin :snotty:...sitä niin toivoi, että ittesä kohdalla aukeais se kaiken nielevä musta aukko kohti maan keskipistettä...
Mutta. Usko pois, helpottaa se. Eikä mene kuule kauaakaan, kun teillä kahdella on menossa ihanat keskusteluhetket ja aivan erilainen, eri tasoinen yhteys :heart:
Muuten - voisit kokeilla vaikka joskus, kun pp oikein laittaa parastaan menemään, että menet siihen mukaan...."..yyyääää, en varmaan laita noita tennareita jalkaan kun ne on ihan tyhmät ja en varsin mene minnekään puistoon kun en jaksaaa kävelläääääää..!!...".. Siinä voi käydä niin, että pp hämmentyy, hiljentyy ja lähtee ratkomaan "äitin känkkäilyä". Meillä ainakin meni niin, että tilanne koki äkkistopin, pieni ihminen lopetti oman äksönin ja ryhtyi mua lohduttamaan ja halailemaan "nyt känkkäränkkä pois, xx laittaa äitille kenkät laijkaan, xx osaa kyllä ihan ite..!..." ja kuinka ollakaan - pienen kiukkuaminen tiessään ja selviydyttiin ulko- oven oikealle puolelle. Ja puistokänkkäilyt oli muuten aivan mahtavia, kun siihen tuli monta pikkuihmistä kattomaan ja sitten höpsemään että "minä autan" ja "tehhään yhessä hei, tehhään yhessä" ja ne lukemattomat ihanat höpistelyt sitten niistä itsekunkin omista känkkäilyaiheista :heart:...pikkuihmiset on niin loistavia kyllä
!Tosin eihän tuo aina toiminut ja ikää kun tuli enemmän niin....mutta tossa kolmen vanhana ainakin meillä toi tiettyä tulosta.
Ja loppujen lopuksi nuo tilanteet on pieniä vastoinkäymisiä ja harmituksia. Lapsen kasvaessa ne mutkistuvat ja käyvät viheliäisiksi. Eikä silloinkaan auta kuin uskoa ja luottaa siihen, että se oma ymmärrys siinä tilanteessa ja rakkaus lasta kohtaan kantaisi.
.jpg)