The ketju

Status
Viestiketju on suljettu.
kahvikirahvi
Aamua. Meikä heräs ennen kellon soittoa eikä nukuttanu yhtään, mutta nyt kun nousin ylös niin on silti tosi ryytyny olo eikä meinaa saada itteään liikkeelle ollenkaan vaikka nukuin pitkään ja hyvin.
 
Moikka! Meillä on uusi makuusoppi vihdoinkin valmis. Ja siitä tuli aika magee. Nyt on sitten nipistetty pienestä kolmiosta mini neliö :D Oon humppassu käydä töissä ja rempannut. Siinäpä tuota onkin yhdelle ihmiselle. Tänään iltavuoroon. Kivaa kun saa aamulla hörppiä kaffeensa ihan rauhassa.
 
Näin painajaista että St. Louis Blues johti 17-10 kolmannessa erässä. Mä oon tuskin koskaan ollut näin huojentunut herätessäni ja rynnätessäni katsomaan jälleen yhtä jatkoerää -- ja kotivoittoa, koska 2-2 tilanne on hieno. Oih, mun joukkue. :heart: /ihana jääkkiekko

Kohta olis muksun kasvatus/kehityskeskustelu eskarissa ja kai sitä pitäis kaupalle tunkea mummojen kanssa sen jälkeen.

Anoppikin ilmoitti eilen että ottavat Pikkuletun mielellään mökille viikonlopuksi, ja tämähän passaa mulle ja miehelle. Alkaa olla viimeisiä hetkiä olla kahdestaan ties kuinka pitkään aikaan.

Ja onpas ulkonakin kiva ilma. Oi että, hyvä fiilis tänä aamuna - uskomatonta mutta totta!
 
Millon sula on la?
 
kahvikirahvi
Ruutilaan paranemisia :hug: Meki tästä ollaan just puolikkaan kanssa lähössä kohti tk-lääkäriä kun puolikas on valitellu että pippeli on kipeä ja itkeskelly vähän kun on pissaamisen jälkeen pitäny pyyhkiä..

Mikä järki on lastenvaatekoissa, kooissa, kokoissa(???). Puolikkaalla on käytössä parit 86-kokoset housut jotka mahtuu ilman ongelmia, ja muutamat 92-senttiset on pakattu jo pienenä pois. Ihme touhua, tekisivät oikean kokosia vaatteita prkl. Mutta hauskaa päivää kaikille, met lähemmä nyt :wave:
 
kahvikirahvi
Lääkäri sano et pojan vehje on vähän tulehtunu niin saatiin resepti johonkin antibioottirasvaan. Voi kuulemma käyttää myös silmätippoja, mutta en mää halunnu. Kuulostaa niin epäilyttävältä.
 
Mä en saa oikein mitään aikaiseksi, laiskuus vaivaa. Yhden kaapin siivosin ja pyykit pyörii. Jos kohta jatkaisi kaappien kanssa. Keittiön uusi verhokin kaipaisi ripustamista. Legot on kyllä maailman paras keksintö. Tirppa on rakennellut niillä jo puoli tuntia ihan itsekseen.
 
Status
Viestiketju on suljettu.

Yhteistyössä