Okei, toi uhoaminen nyt ehkä oli...haettua.Vastaus ensimmäiseen kysymykseen on yksiselitteisesti ja valehtelematta kyllä. Jos näen katuojaan pudonneen niin minä en kävele ohi. Enkä murehdi sitä, että omat vaatteeni saattavat joutua pyykkiin.
Elämän tai itseni rakastaminen sit on monipiippuisempi juttu. Tykkään itseni hyvistä puolista joita on vielä muutama.
Kaikessa itsessäni en tosiaankaan rakasta.
Ja ai nii. Mä en muuten koskaan uhoa.
Mutta. Avaa silmäs ja mieles nyt oikeesti ja sydämeskin. Opettele rakastamaan itseäs ja elämääsi, tunnusta faktat faktoina - olet alkoholisti, tarvitset apua - ja ota kerrankin elämä käsiisi, haltuusi.
Ei ole heikkoutta tunnustaa että on hukassa ja vailla apua ja elämänpaloa. Se on viisautta. Ja vahvuutta.
Eikä siinä heikkoudessakaan mitään pahaa ole. Inhimillistää kummasti. Kuten sekin ettei ole aina oikeassa.
Koska virheistä oppii .
Oikeesti, AaKoo, tiedät kyllä mitä sun pitää tehdä. Tee niin!